Antiokia

Antiokia oli rakennettu Vähän-Aasian itään päin ja Foinikian pohjoiseen päin kulkevan rannikon taitekohtaan, jossa Orontes-joki virtasi Taurus- ja Libanoninvuorten välissä. Kaupunki sijaitsi noin 64 kilometriä länteen Alepposta ja noin 32 kilometriä etelään Skanderoonista (nyk. İskenderun). Paikka on lähellä kohtaa, jossa 36 pituuspiiri ja 36 leveyspiiri leikkaavat toisensa.^[2] Nykyisin kaupungin paikka on Turkissa vajaa 20 kilometriä Syyrian rajalta.^[4]

 

Antiikin aikana kaupunki tunnettiin nimellä ”Antiokia (Antiokheia) Oronteen varrella” (Ἀντιόχεια ἐπί Ὀρόντῃ, Antiokheia epi Orontē) erotuksena lukuisista muista Antiokheia-nimisistä kaupungeista. Suomen kieleen erityisesti tämän Antiokheian nimi on vakiintunut muotoon ”Antiokia” pääasiassa raamatunsuomennosten vaikutuksesta. Kaupunki oli rakennettu Orontes-joen itärannalle kohtaan, jossa joki tekee mutkan länteen päin. Toinen kaupungin nimi oli ”Antiokia Dafnen luona” (Ἀντιόχεια ἐπὶ Δάφνῃ, Antiokheia epi Dafnē), sillä sen lähellä noin yhdeksän kilometriä etelään sijaitsi Apollonille pyhitetty Dafnen lehto. Dafnessa olivat myös Kastalia- ja Pallas-nimillä tunnetut lähteet.^[1][2][5] Kolmas nimi oli ”Suuri Antiokia” (Ἀντιόχεια ἡ Μεγάλη, Antiokheia hē Megalē). Pääosa Antiokiasta oli rakennettu joessa olevalle saarelle. Ei ole varmuutta, oliko saari tehty keinotekoisesti linnoitustarkoituksessa, eikä saarta ole enää nykyisin olemassa.^[2]

Kaupungin kohdalla Orontes-jokeen laski kaksi pienempää sivujokea: Parmenios (lat. Parmenius) kaupungin keskellä ja Fyrminos (Phyrminus) eteläpuolella. Kaupungin pohjoispuolella kohosi Taurusvuoristoon kytkeytyvä Amanos (Amanus) -vuori, eteläpuolella Kasios (Casius, nyk. Jebel-el-Akrab) -vuori ja itäpuolella Silpion (Silpius) -vuori. Alueelta on yhteys Kilikiaan ja muualle Vähään-Aasiaan Amanideen solana (nyk. Beilan) tunnetun solan kautta. Näiden keskellä sijaitsi Antiokheian tasanko, jonka leveys vuorten välissä oli noin 8 kilometriä ja pituus noin 16 kilometriä. Orontes-joki virtaa tasangolla ensin kohti pohjoista ja kääntyy sitten kohti länttä, ja se sai lisää vettä sivujoesta, joka virtasi noin 1,6 kilometrin päässä kaupungista olleesta järvestä. Joki laski Välimereen ja Antiokianlahteen lähellä Kasios-vuoren juurta. Joen leveys kaupungin kohdalla on alle 40 metriä, mutta antiikin aikana tilanne on voinut olla erilainen.^[2]

Kaupungin satamana toimi Välimeren rannalla sijainnut Seleukeia, mutta myös Orontes oli purjehduskelpoinen kaupungille saakka.^[2]

 

Antiokia sijaitsi ikivanhojen kauppareittien varrella. Kaivaukset ovat osoittaneet, että jo minolaiset ovat käyneet kauppaa Tell Atshanan palatsia asuttaneiden heettiläisten kanssa 1000-luvulla eaa. Antiokian paikan lähellä El Minassa on ollut ateenalainen kauppa-asema 400-luvulla eaa. 300-luvun eaa. lopulla kreikkalaiset perustivat alueelle kaksi kaupunkia Aleksanteri Suuren sotaretken yhteydessä ja sen jälkeen. Aleksanteri itse perusti Aleksandrettan satamakaupungin matkalla rannikolta Issokseen. Antigonos I puolestaan perusti Antigoneian (Antigonia) Oronteen rannalle vuonna 307 eaa.^[1][2]

Antiokian kaupungin perusti Seleukos I Ipsoksen taistelun jälkeen vuonna 301 eaa. Kaupunki perustettiin Antigoneian lähelle saman joen rannalle mutta jonkin verran alajuoksulle päin. Seleukos nimesi kaupungin joko isänsä Antiokhoksen tai samannimisen poikansa Antiokhoksen mukaan. Sen lisäksi Seleukos I perusti Seleukeian (Seleukia) kaupungin joen suulle. Toinen, tunnetumpi Seleukeia Tigriksen rannalla vaikuttaa toimineen alussa Seleukoksen pääkaupunkina, mutta myöhemmin pääkaupungiksi tuli Antiokia. Varhaisempi Antigoneia puolestaan jäi kesken ja menetti merkityksensä.^[1][2]

 

Kaupungin sijainti valittiin ennuspappien ohjeiden mukaisesti. Seleukoksen kerrotaan seuranneen lintujen lentoa Kasios-vuorelta. Seleukeia perustettiin rannikolle joen suuhun paikkaan, johon kotka kantoi palan uhrilihaa. Tämän jälkeen kotkan lennon perusteella päätettiin, ettei Seleukoksen pääkaupunki tule Antigoneiaan; sen vietyä lihan Silpios-kukkulalle, Antiokia perustettiin kukkulan ja joen väliselle alueelle. Kotka esiintyi myöhemmin Antiokian lyömien rahojen kuva-aiheena legendan vuoksi.^[2]

Antiokian alkuvaiheen arkkitehdiksi mainitaan Ksenaios. Saaressa sijainneelle kaupungille rakennettiin muurit, jotka ympäröivät alussa melko pienen alueen. Seleukoksen poika Antiokhos Soter (kuninkaana 281–261 eaa.) rakennutti kaupunkiin temppeleitä ja julkisia rakennuksia. Antiokian ensimmäiset asukkaat tuotiin Antigoneiasta. Lisäksi kaupunkiin otettiin ympäröivien seutujen alkuperäistä, ei-kreikkalaista väestöä, kuten juutalaisia, jotka saivat samat poliittiset oikeudet kuin kreikkalaiset. Kaupungin asukkaat jaettiin 18 heimoon, ja kaupungilla oli oma kansankokous, joka kokoontui kaupungin teatterilla. Myöhempinä aikoina mainitaan myös 200-miehinen neuvosto. Juutalainen väestö asui ilmeisesti omissa kortteleissaan kuten Aleksandriassa.^[2] Kaupungin asukkaista käytettiin etnonyymejä Antiokheus (Ἀντιοχεύς) ja Antiokheios (Ἀντιόχειος), myöhemmin latinaksi Antiochensis.^[2]

Alkuvaiheen jälkeen kaupunkia laajennettiin ainakin kolmessa vaiheessa myöhempien hallitsijoiden aikana, ja kunkin vaiheen ympärille rakennettiin lisää muuria. Strabon kuvasi kaupunkia tämän vuoksi ”tetrapoliiksi” eli neljäksi kaupungiksi. Seleukos II Kallinikos (kuninkaana 246–225 eaa.) rakensi saarelle uusia kortteleita ja ympäröi ne muurilla. Antiokhos Suuri (223–187 eaa.) asutti kaupunkiin lisää kreikkalaista väestöä Roomaa vastaan käymänsä sodan aikana 190 eaa. Antiokhos IV Epifanes (175–164 eaa.) rakennutti ”neljännen kaupungin” laajentamalla kaupunkia itään saaren ulkopuolelle vuorten juurelle. Tämä uusi osa kaupungista sai nimen Epifaneia.^[1][2]

Antiokiasta tuli kuuluisin Seleukoksen perustamasta 16 kaupungista. Siitä tuli kreikkalaisen kulttuurin keskus alueella ja koko pohjoisen Syyrian merkittävin kaupunki. Kaupungin sijainti oli otollinen sekä hallinnolliselta ja sotilaalliselta että myös kaupalliselta kannalta, sillä siitä oli helppo pitää yhteyttä sekä Välimeren suuntaan että Zeugmaan ja muualle Mesopotamiaan päin, ja silkkitie kulki sen kautta. Kaupungin kulttuurissa kuvataan yhdistyneen helleeninen sivistys sekä monet itämaiset vaikutteet, kuten uskonnot ja astrologia.^[1][2]

Antiokia tuli osaksi Rooman valtakuntaa vuonna 64 eaa. Tuolloin koko Syyriasta tehtiin Rooman provinssi. Samassa yhteydessä Pompeius antoi kaupungille vapaakaupungin (civitas libera) aseman eli itsehallinnon. Julius Caesar uudisti tämän etuoikeuden vuonna 47 eaa., ja kaupunki sai nauttia siitä aina 100-luvulle jaa. saakka, jolloin Antoninus Pius teki kaupungista roomalaisen colonian Colonia Antiochia ad Orontem.^[2]

 

 

Kaupunki oli laajimmillaan roomalaisen kauden alussa. Se jatkoi kukoistustaan Rooman keisarikaudella, ja sinne rakennettiin lukuisia roomalaisille kaupungeille tyypillisiä rakennuksia. Kaupunkia rakennutti muun muassa Herodes Suuri. Germanicus kuoli Antiokiassa vuonna 19 jaa.^[2]

Ensimmäisellä vuosisadalla, noin 50–60-luvuilla jaa., Antiokia toimi eräänä apostoli Paavalin lähetysmatkojen keskuksista. Apostolien tekojen mukaan Jeesuksen seuraajia alettiin ensimmäisen kerran kutsua kristityiksi juuri Antiokiassa. Kaupunkia on myös arveltu paikaksi, jossa Matteuksen evankeliumi olisi kirjoitettu.^[4][6]

Kristinuskon levitessä Antiokian patriarkaatti oli yksi viidestä patriarkaatista (muut olivat Jerusalem, Aleksandria, Konstantinopoli ja Rooma). Antiokian kolme ensimmäistä patriarkkaa ovat perinteessä Pietari, Euodios ja Ignatios. Antiokiassa kehittyi myös oma raamatuntulkinnan koulukuntansa.^[4]

Antiokia kärsi usein maanjäristyksistä, joskus usein saman vuosisadan aikana. Jälleenrakennukseen kaupunki sai usein pyytää apua Rooman (tai myöhemmin Bysantin) keisarilta. Kaupunkia jälleenrakensi jo aiemmin Aleksanteri Balas vuonna 140 eaa., ja roomalaisella kaudella Caligula vuonna 37 jaa. ja Trajanus vuonna 115. Persialaiset valtasivat kaupungin yllätyshyökkäyksessä vuonna 256 ja surmasivat monia sen asukkaista.^[1][2]

Rooman valtakunnan jakautuessa Antiokiasta tuli valtakunnan muiden itäosien tavoin osa Itä-Roomaa eli Bysantin valtakuntaa. Kaupungin bysanttilainen aika käsittää ajan Konstantinus Suuresta Justinianukseen. Konstantinopolin perustamisen jälkeen Antiokia menetti asemansa itäisen Rooman valtakunnan tärkeimpänä kaupunkina. Se vakiinnutti kuitenkin asemansa yhtenä idän patriarkaateista. Antiokiassa järjestettiin kymmenen varhaisen kirkon kirkolliskokousta vuosina 252–380.^[2] Yksikään näistä ei kuitenkaan ollut ekumeeninen kirkolliskokous.

Bysanttilaisella kaudella antiokialaisia varhaisen kirkon merkkihenkilöitä olivat pylväspyhimys Simeon Styliitta sekä taidokkaista saarnoistaan tunnettu Johannes Khrysostomos.^[4] Samaan aikaan kaupungissa eli myös sen viimeisiin tunnettuihin pakanoihin kuulunut reettori Libanios. Johannes Khrysostomoksen kautta on säilynyt paljon tietoa kaupungista hänen aikanaan. Hän kertoo kaupungissa olleen 200 000 asukasta, joista puolet oli kristittyjä, mutta ei ole tietoa, onko tähän laskettu esimerkiksi lapset ja orjat.^[2]

Keisari Julianus yritti päästä antiokialaisten suosioon, ja hänen pettymystään kuvaa hänen teoksensa Misopogon. Theodosiuksen aikana kaupunki laajeni etelään kohti Dafnea, ja myös tämä alue ympäröitiin muurein. Bysanttilaisella ajalla kaupungissa oli suuret maanjäristykset Leo I:n aikana vuonna 458 sekä Justinianuksen aikana vuosina 526 ja 528, joiden jälkeen se jälleenrakennettiin.^[1][2]

 

Sassanidien Persian Khosrau I tuhosi kaupungin täydellisesti vuonna 538. Justinianus rakennutti kaupungin kokonaan uudestaan tämän jälkeen, ja sen nimeksi tuli Theupolis (Theoupolis). Uusi kaupunki oli huomattavasti vanhaa pienempi. Sen muurit olivat ilmeisesti samat, joita kuvataan vielä ristiretkiaikana.^[1][2]

Myöhemmällä keskiajalla Antiokia taantui hitaasti mutta vääjäämättä. Keisari Herakleioksen aikana vuonna 636/637 Antiokia joutui muun Syyrian mukana saraseeneille. Vuonna 969 keisari Nikeforos II Fokaksen joukot valtasivat sen takaisin. Antiokian mainitaan olleen suuri ja kukoistava kaupunki vielä tätä seuranneella kaudella. Kaupunki kuului Bysantin valtakunnalle aina 1000-luvulle saakka, ollen viimeiset vuosisadat sen itäisin merkittävä kaupunki. Seldžukit valtasivat kaupungin vuonna 1084, vain 14 vuotta ennen ristiretkeläisten tuloa.^[2]

Ristiretkeläiset valtasivat kaupungin ensimmäisessä ristiretkessä 3. kesäkuuta 1098. Tämän jälkeen perustettiin normannien hallitsema Antiokian ruhtinaskunta. Sitä johti Hauteville-suku, ja sen ensimmäiseksi herttuaksi tuli Robert Guiscardin poika Bohemund I.^[2]

Kaupunki säilyi kristityillä Bohemund VI:n aikaan vuoteen 1268 saakka, jolloin sen valtasivat Egyptin sulttaanin mamelukit.^[2] Islamilaisella kaudella Antiokia menetti entisen merkityksensä ja taantui nopeasti, ja Alepposta tuli jälleen seudun keskus.^[1] 1400-luvulla Antiokian kuvattiin koostuneen 300 talosta, joissa asui turkkilaisia ja arabeja. Asutus on kehittynyt nykyiseksi Antakyaksi. 1800-luvulla siellä kuvataan olleen 4 000–10 000 asukasta. Antiikin Antiokian myöhempiä, Justinianuksen aikaisia muureja ja torneja kuvataan olleen pystyssä vielä vuoteen 1822, jolloin ne tuhoutuivat maanjäristyksessä.^[2]

Ibrahim pašša suunnitteli vuonna 1835 tekevänsä kaupungista jälleen Syyrian pääkaupungin.^[2] Alue oli Syyriaa vuoteen 1938, jolloin Turkki liitti sen itseensä. Antiokian arkeologiset kaivaukset alkoivat 1930-luvulla.^[4] Kaivaukset jatkuvat edelleen.

 

Antiokiasta on kaivettu esiin vain vähän. Kaupungin kerrostumat 200-luvulta eaa. ovat noin 11 metrin syvyydessä ja 900-luvulta jaa. noin neljän metrin syvyydessä. Kaupunki tunnetaan kuitenkin poikkeuksellisen hyvin antiikin ja bysanttilaisaikaisista tekstilähteistä, ja sitä kuvaavat muun muassa Strabon, Euagrios Pontoslainen, Johannes Malalas, Libanios, Prokopios, Johannes Khrysostomos ja keisari Julianus.^[1]

Kaupunginmuuri ja akropolis

Suurimmillaan Antiokia käsitti koko tasangon Orontes-joen ja vuorten välissä, ja sen pinta-ala oli noin 3,2 × 1,5 kilometriä. Kaupunki oli ympäröity useissa eri vaiheissa rakennetuilla muureilla. Ympärysmuurin kokonaispituus oli laajimmassa vaiheessa noin 18 kilometriä. Länsisivulla muuri seurasi joen rantaa ja ympäröi kaupungin vanhan ytimen, joessa olleen saaren. Kaupungin itäsivulla muuri kiipesi akropoliille eli linnoitukselle, joka sijaitsi Silpion-vuorella kaupungin itäosassa.^[1][2]

Alakaupungin asemakaava

Joen itärannalla laajentunut alakaupunki rakennettiin hellenistisille kaupungeille tyypillisessä ruutuasemakaavassa, jota noudatettiin tinkimättä kaupungin kasvaessa. Sen kortteleiden koko oli noin 120 × 35 metriä. Alakaupungin poikki suunnilleen pohjois-eteläsuunnassa kulki suuri pylväiköin reunustettu katu, jonka pituus oli yli kuusi kilometriä. Kadun leveys oli alun perin noin 27 metriä, josta varsinaisen kadun leveys yhdeksän metriä ja pylväikköjen leveys kummallakin sivulla samoin yhdeksän metriä. Kadun eteläpäässä oli Dafnen portti ja pohjoispäässä Aleppon portti.^[1][2]

Pääkadun kanssa ristesivät itä-länsisuuntaiset poikkikadut. Pääkadun ja keskeisimmän, saarelle johtaneen poikkikadun risteyksessä oli Omfalos (”Napa”) ja Apollonin patsas, ja toisessa risteyksessä Nymfaion eli nymfien pyhäkkö ja vesilähde. Nymfaionissa oli alkuperäinen ”Antiokhian Tykheä” esittänyt Eutykhideen tekemä pronssiveistos, joka esiintyy usein kaupungin myöhemmin lyömissä rahoissa. Muissa keskeisissä risteyksissä olivat Tiberiuksen pylväs sekä Trajanuksen portti. Ruutuasemakaava on edelleen jossain määrin näkyvissä nykyisen kaupungin asemakaavassa, ja kaupungin pääkatu on rakennettu antiikin aikaisen pääkadun länsipylväikön paikalle.^[1][2]

Myös saari oli rakennettu ruutuasemakaavassa, mutta hieman eri suuntaisesti. Saarella oli kaksi pylväiköin ympäröityä pääkatua, jotka ristesivät toisensa, ja risteyksessä tetrapylon. Saaren pohjoisosassa lähellä jokea oli palatsi, jonka Diocletianus rakennutti uudelleen roomalaisella kaudella, sekä hippodromi, joka rakennettiin vuonna 56 eaa. Saari oli yhdistetty muuhun kaupunkiin viidellä sillalla, joista yhden jäänteet on löydetty.^[1][2]

Muita rakennuksia ja löydöksiä

Antiokiassa oli myös muun muassa buleuterion sekä Aleksandrian tyylinen museion. Kaupungissa oli vesijohtoverkosto, joka johti vettä taloihin. Roomalaisella kaudella kaupunkiin rakennettiin uusi teatteri, amfiteatteri, basilika nimeltä Caesarium Augustus, roomalaisia kylpylöitä (Caligulan, Trajanuksen ja Hadrianuksen) sekä akvedukti. Antoninus Pius päällystytti pääkadun egyptiläisellä graniitilla. Taidelöytöihin lukeutuu erityisesti julkisten ja yksityisten rakennusten lattiamosaiikkeja.^[1][2]

Bysanttilaisella kaudella kaupungissa oli useita kirkkoja. Tunnetuin kaupungin kirkoista, se jossa Johannes Khrysostomos saarnasi, oli kahdeksankulmainen ja varustettu kupolilla. Se oli koristeltu mosaiikein ja patsain. Konstantinus Suuri rakennutti kaupunkiin preatoriumina toimineen basilikan, joka oli alueen hallinnon keskus. Keisari Valens rakennutti kaupunkiin suuren forumin, joka oli päällystetty marmorilla ja koristettu illyrialaisin pylväin, ja sijaitsi Nymfaionin lähellä.^[1][2]

Dafnessa noin yhdeksän kilometriä kaupungista etelään sijaitsi Apollonille omistettu temppeli. Sinne kehittyi myös kaupungista erillinen asutus, josta on myös löydetty lattiamosaiikkeja.^[1]

Kaupungista tehtyjä löytöjä on sekä paikallisessa museossa, Pariisissa että eri puolilla maailmaa.^[1]

•   Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Antiokia Wikimedia Commonsissa

• Antakya Archaeological Museum. Antakyan arkeologinen museo. (englanniksi)
• Antiochepedia Blog. Uutisia ja muuta tietoa muinaisesta Antiokiasta. (englanniksi)