Ehtoollinen

Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.

Kristinuskon ehtoollisen esikuvana ovat väljästi ottaen monet juutalaisuuden ruokaseremoniat. Erityisesti ehtoollisen taustalla on juutalainen pesah-ateria, jota vietetään Egyptin orjuudesta pois pääsyn muistoksi. Eksegeettisessä tutkimuksessa on jonkin verran erimielisyyttä, onko ehtoollisen taustalla juuri seder-ateria vai jokin muu juutalainen muistoateria. Joka tapauksessa kristinuskon syntyessä kristityt itse tulkitsivat hyvin pian ehtoollisen liittyvän pääsiäisateriaan ja pääsiäislampaan teurastamiseen sekä siitä seuraavaan uhrisymboliikkaan.

Kristillisen ehtoolliskäsityksen ja tulkinnan taustalla voidaan katsoa olevan vaikutteita myös hellenistisistä uskonnoista. Ne puolestaan palautuvat sekä itämaiseen että muinaiskreikkalaiseen uskomusmaailmaan. Tutkimuksessa on osoittautunut vaikeaksi arvioida, mikä näiden hellenististen kulttien suora vaikutus kristillisen ehtoollisen syntymiseen on ollut. Ne ovat luultavimmin vaikuttaneet ehtoollisen opilliseen ilmaisemiseen ja siihen, kuinka aikalaiset ovat voineet ymmärtää ehtoollisen merkityksen. Kristinuskon levittäytyessä Palestiinan ulkopuolelle hellenistiset kultit ovat muodostaneet tärkeän viitekehyksen, johon ihmisten kokemusmaailma on liittynyt.

Dionysos-mysteerioissa paloiteltiin ja syötiin Dionysos-jumalaa symboloiva härkä, joka oli Dionysoksen inkarnaatio eli lihaksi tullut jumala. Liha syötiin raakana ja veri juotiin. Historioitsija Plutarkhos (k. 120-luvulla) kertoo, että vielä tuolloin uhrilampaan liha syötiin raakana ja veri juotiin. Dionysos-kultista kehittyneessä orfilaisuudessa uhrin syöminen tuotti välittömän jumalyhteyden lisäksi syntien anteeksisaamisen ja turvasi kuolemanjälkeisen autuuden. Myöhäisantiikin eleusilaisissa mysteerioissa käytettiin lihan ja veren tilalla jo leipää, vettä ja viiniä. Vastaavanlainen käytäntö on mahdollisesti ollut myös käytössä persialaistaustaisessa Mithran-kultissa.

 

Kristinuskossa ehtoollista vietetään Jeesuksen ja hänen ristiinnaulitsemisensa muistoksi. Raamatun evankeliumien mukaan Jeesus itse asetti ehtoollisen viimeisellä ateriallaan opetuslastensa kanssa ennen ristiinnaulitsemistaan. Tästä ateriasta kerrotaan kaikissa synoptisissa evankeliumeissa^[2] sekä myös Paavalin ensimmäisessä kirjeessä korinttolaisille^[3]. Ateria oli juutalainen pesah-juhlan ateria. Juutalaisten tapojen mukaan tällaisella aterialla nautittiin lammasta, happamatonta leipää ja viiniä Egyptistä vapautumisen muistona. Raamatussa Jeesus antaa aterialle uuden merkityksen. Apostolisessa uskontunnustuksessa kolmannessa uskonkohdassa mainitaan ”minä uskon – – pyhäin yhteyden”; tämä on uskontunnustuksen mielessä ehtoollisyhteys [Kristuksen lihaan ja vereen], jota katolinen, ortodoksinen sekä luterilainen kirkko tunnustaa; tämän ulkopuolelle jäävät reformoidut kirkot sekä niin sanotut vapaat suunnat, jotka selittävät sanojen ”Tämä on minun ruumiini” tarkoittavan ”Tämä merkitsee minun ruumistani”.

Luukkaan evankeliumin ja ensimmäisen korinttolaiskirjeen mukaan Jeesus myös kehotti opetuslapsiaan myöhemminkin viettämään ehtoollista hänen muistokseen. Apostoli Paavalin mukaan ehtoollisen asettaminen tapahtui seuraavasti (1 Kor. 11:23–26):

Olen saanut Herralta tiedoksi tämän, minkä olen myös opettanut teille: Herra Jeesus sinä yönä, jona hänet kavallettiin, otti leivän, kiitti Jumalaa, mursi leivän ja sanoi: ”Tämä on minun ruumiini, joka annetaan teidän puolestanne. Tehkää tämä minun muistokseni.” Samoin hän otti aterian jälkeen maljan ja sanoi: ”Tämä malja on uusi liitto minun veressäni. Niin usein kuin siitä juotte, tehkää se minun muistokseni.” Niin usein kuin te syötte tätä leipää ja juotte tästä maljasta, te siis julistatte Herran kuolemaa, siihen asti kun hän tulee.

 

 

Katoliselle kirkolle eukaristia on keskeinen uskonkappale. Katolisella on velvollisuus osallistua eukaristian viettoon sunnuntaisin sekä tiettyinä niin sanottuina velvoittavina juhlapyhinä.

Katolinen kirkko juhlii ehtoollisen asettamista kiirastorstaina, kuten muutkin kirkot. Pyhän ruumiin juhlapäivää (Corpus Christi), joka sijoittuu Pyhän Kolminaisuuden päivän jälkeiseksi torstaiksi, 60 päivää pääsiäisen jälkeen vietetään ehtoollisaineissa palvotun Kristuksen ruumiin kunniaksi.^[4].

Katolinen kirkko opettaa leivän ja viinin muuttuvan ehtoollisessa oman olemuksellisen luontonsa puolesta Kristuksen ruumiiksi ja vereksi (transsubstantiaatio). Katolinen kirkko erottaa toisistaan eukaristian eli ehtoollisseremonian, jossa leivästä ja viinistä tulee pappien välityksellä todellisesti Kristuksen ruumis ja veri, ja näin Kristuksen ruumiiksi ja vereksi muuttuneen pyhän kommuunion. Tämä oppi hyväksyttiin vuoden 1215 neljännessä lateraanikokouksessa. Siihen asti oli ollut voimassa Augustinuksen opetuksiin perustuva käsitys ehtoollisen luonteesta. Kirkon ohjeiden mukaan katolisen tulisi nauttia pyhä kommuunio ainakin kerran vuodessa, pääsiäisenä. Tätä ennen tulee ripittäytyä ollakseen armon tilassa ja pidättäytyä ruoasta ja muista juomista kuin vedestä vähintään tunnin ajan.

Eukaristian luonteen vuoksi ehtoollisleipää ja viiniä kunnioitetaan ja palvotaan myös itse eukaristian ulkopuolella. Erikoistapauksissa pyhä kommuunio voidaan saada myös eukaristian vieton ulkopuolella.

Katolisen kirkon mukaan ehtoollisella käytettävä viini ei saa olla vahvuudeltaan yli 18 tilavuusprosenttia.^[5] Tätä vahvemman viinin käyttö johtaa siihen, että ehtoollinen ei ole pätevä.^[6]

Pohjoismaissa käytössä oleva käsimerkki, jolla ehtoollisjonossa oleva ei-katolilainen osoittaa papille laittamalla oikean kätensä vasemmalle olkapäälleen, ettei osallistu ehtoolliselle mutta pyytää papin siunaavan häntä ei ole tunnettu Pohjoismaiden ulkopuolella.^[7]

Ortodoksisessa kirkossa eukaristiaa kutsuttiin alkuaan leivän murtamiseksi tai Herran ateriaksi. Se on Kristuksen Ruumiin ja Veren mysteerio, johon ortodoksisen kirkon jäsenillä on mahdollisuus osallistua liturgiassa.^[8]

Ennen ehtoollista edellytetään paastoamista, mikäli henkilön terveys sen sallii. On myös hyvä lukea ennen liturgiaa ehtoolliseen valmistavat rukoukset. Näitten keskeisin tarkoitus on auttaa ehtoolliselle tulijaa pääsemään nöyrään mielentilaan ja ymmärtämään ehtoollinen Jumalan lahjaksi. Nämä teot eivät kuitenkaan tee ihmistä otollisemmaksi ehtoolliseen.^[8]

Liturgian keskeisessä anafora-osassa ehtoollislahjoina esiin kannetut leipä ja viini muuttuvat Pyhän Hengen avuksihuutamisen (m.kreik. ἐπίκλησις, epikleesis) vaikutuksesta Kristuksen Ruumiiksi ja Vereksi, jotka jaetaan Ehtoollisen sakramenttiin valmistautuneille ortodoksisille uskovaisille. Pyhitetyt lahjat nautitaan ortodoksisessa kirkossa Kristuksen kuoleman ja ylösnousemisen osallisuudeksi, syntien anteeksi antamiseksi ja iankaikkiseksi elämäksi.^[8]

Uskonpuhdistuksessa syntynyt reformoitu ehtoolliskäsitys ei hyväksy käsitystä, että ehtoollisessa Kristuksen ruumis ja veri olisi jollakin erityisellä tavalla läsnä. Ulrich Zwingli opetti, että ehtoollinen mahdollistaa kristitylle Kristuksen hengellisen läsnäolon. Jean Calvin, jonka kanta oli lähempänä Martti Lutherin kantaa, opetti Kristuksen ”todellista mutta hengellistä läsnäoloa” ehtoollisessa, mutta pikemminkin ehtoollisen sakramentaalisessa toiminnassa kuin leivässä ja viinissä.^[1]

Reformoidun käsityksen taustalla on Jumalan olemusta koskeva periaate, että äärellinen ei voi sisältää itseensä ääretöntä (lat. finitum non capax infinitum). Käsityksen mukaan ääretön Jumala ei voi sitoutua äärelliseen elementtiin, esimerkiksi leipään tai viiniin. Jumala tosin ylläpitää koko luotua todellisuutta ja on Pyhän Henkensä välityksellä läsnä kaikkialla maailmassa.

Reformoidussa ehtoolliskäsityksessä ehtoollista voidaan kutsua sakramentiksi, mutta se ei sisällä käsitystä Kristuksen erityisestä läsnäolosta ehtoollisaineissa eli reaalipreesensistä. Tämän vuoksi ehtoollinen ymmärretään Kristuksen käskyn kuuliaisena toteuttamisena sekä muistoateriana. Tätä käsitystä kutsutaan usein myös symboliseksi eli vertauskuvalliseksi ehtoolliskäsitykseksi. Martti Luther huomautti reformoidusta ehtoollisopista, että reformoidut voisivat leivän ja viinin syömisen sijasta kajauttaa laulun Kristuksen taivaaseen astumisesta. Hän ei suostunut yhteistyöhön reformoitujen kanssa, jotka olivat hänen mielestään sakramentin vihollisia.

Reformoitua ehtoolliskäsitystä edustavat Suomessa yleensä niin sanottujen vapaiden suuntien seurakunnat, kuten Vapaakirkko ja Helluntaiherätys.

Anglikaanisen kirkon uskontunnus 39 artiklaa vuodelta 1563 kuvaa ehtoollisen sakramentiksi, jonka osallistujat tulevat hengellisesti osallisiksi Kristuksen ruumiista ja verestä. Artiklojen mukaan tätä osallisuutta ei pidä ymmärtää katolisen transsubstantiaatio-opin mukaisesti. Sen sijaan artikloissa julistetaan, että ehtoollisen leivän ja viinin olemus ei muutu. Pikemminkin osallistujat saavat ravinnokseen Kristuksen ruumiin uskon kautta. Ehtoollinen on tarkoitettu syötäväksi ja juotavaksi, ei palvottavaksi. Ehtoollista vietetään messun yhteydessä. Anglikaanikirkon korkeakirkollinen ja anglokatolinen suuntaus ovat ehtoolliskäsityksessään lähempänä katolista kirkkoa.^[9][1]

Anglikaanikirkosta irtautuneen metodistiliikkeen Articles of Religion -uskontunnustus vuodelta 1784 kuvaa ehtoollista 39 artiklan tapaan. Metodistit voivat käyttää ehtoollisella viinirypälemehua viinin sijaan. Käymättömän viinirypälemehun valmistusmenetelmän keksi metodistipastori ja raittiusaatteen kannattaja Thomas Bramwell Welch.^[10][11]

Luterilainen teologia ei juuri muodosta tulkintoja Jeesuksen sanoista ”tämä on minun ruumiini” ja ”tämä on minun vereni” (Matt. 26:26). Luterilainen kirkko ei kuitenkaan opeta katolisen kirkon tavoin leivän ja viinin muuttuvan ehtoollisessa oman olemuksellisen luontonsa puolesta Kristuksen ruumiiksi ja vereksi. Leipä säilyy leipänä ja viini viininä, mutta niiden mukana ja ohella ehtoollisen nauttija saa todella Kristuksen ruumiin ja veren. Toisin kuin monissa muissa protestanttisissa suuntauksissa, luterilaisen teologian mukaan leipä ja viini eivät symboloi Kristuksen ruumista ja verta eivätkä muutu niiksi vaan ovat ne. Toisin sanoen Kristus on läsnä leivässä ja viinissä (reaalipreesens-oppi). Ehtoollisessa ihminen saa syntinsä anteeksi. Ehtoollisen ajatellaan samalla olevan kiitosateria, jossa kiitetään Jumalaa hänen lahjoistaan. Myöskin ehtoollisen ajatellaan olevan rakkauden ateria, jossa koko seurakunta kokoontuu yhteen ^[12]. Paavali kirjoittaa: ”Siunauksen malja, jonka me siunaamme, eikö se ole osallisuus Kristuksen vereen? Se leipä, jonka murramme, eikö se ole osallisuus Kristuksen ruumiiseen?”^[13] Luterilaiset katsovat, että Paavalin kuvaama osallisuus Kristuksesta on samaa kuin osallisuus syntien anteeksiantamuksesta. Niinpä he hakevat ehtoolliselta syntien anteeksiantamusta uskon vahvistukseksi. Luterilaisten mukaan leivässä ja viinissä itsessään ei ole mitään maagista voimaa, vaan niihin liittyy vaikuttava Jumalan sana.

Kirkkoisä Augustinuksen sanat kuvaavat luterilaista sakramenttioppia: ”Sakramentti syntyy, kun Jumalan sana liittyy aineeseen.” Tällä tavalla määriteltynä Raamatusta löytyy monia sakramentteja, esimerkiksi vaskikäärme^[14] oli väliaikainen sellainen, ja Jordan-joen vesi toimi henkilökohtaisena sakramenttina sotapäällikkö Naemanille^[15]. Sekä vaskikäärmeeseen että Jordanin veteen liittyi Jumalan sana, joka lupasi israelilaisille parantumisen käärmeen puremasta Siinailla ja Naemanille parantumisen spitaalista. Samalla tavalla ehtoollisen leipään ja viiniin liittyy Jumalan sana, joka vaikuttaa sen, mitä se sanoo.

Luterilaiset eivät opeta, että Kristus uhrataan uudestaan joka ehtoollisella syntien anteeksiantamiseksi, kuten katolinen kirkko opettaa puhuen messu-uhrista. Luterilainen osallisuus syntien anteeksiantamuksesta eli Kristuksesta ehtoollisella on osallisuutta Kristuksen Golgatalla suorittamasta sovituksesta. Muita uhreja ei tarvita kuin ainoastaan tämä historiassa kerran tapahtunut Jeesuksen uhraaminen Golgatalla.

Luterilaisessa kirkossa ollaan erimielisiä siitä, säilyykö ehtoollisen konsekraatio myös messun jälkeen, vai ovatko ehtoollisaineet messun jälkeen jälleen vain tavallista leipää ja viiniä. Luterilaisessa in usu -opissa on tähdennetty, että ehtoollinen on ehtoollinen vain käytössään. Se on siis tarkoitettu syötäväksi ja juotavaksi, ei esimerkiksi palvottavaksi messun ulkopuolella.

Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa ehtoollinen toimitetaan pääjumalanpalveluksessa tai erillisessä ehtoollisjumalanpalveluksessa. Sairaalle ehtoollinen voidaan jakaa kotona tai sairaalassa. Luterilainen kirkko ei muutoin hyväksy yksityisehtoollista. Ehtoollisen sisältävän jumalanpalveluksen nimitys on tavallisesti messu.

Ehtoollisen toimittaa periaatteessa aina pappi. Ehtoollisella voi avustaa kirkkoherran kutsuma maallikko, joka tavallisesti jakaa viinin. Jos joku on kuolemanvaarassa tai muuten erityisessä hätätilassa, saa jokainen kristitty antaa hänelle ehtoollisen, jos pappia ei ole saatavissa. Ehtoollisella voi käydä jokainen rippikoulun käynyt ja konfirmoitu kirkon jäsen, mutta myös konfirmoimaton kastettu lapsi voi osallistua ehtoolliselle yhdessä vanhempansa tai muun hänen kristillisestä kasvatuksestaan huolehtivan konfirmoidun kirkon jäsenen kanssa.

Ehtoolliselle osallistumisen oikeudesta säädetään kirkkojärjestyksessä (KJ 2: 11). Itsenäisesti ehtoolliselle voi osallistua konfirmoitu luterilaisen kirkon jäsen. Lasten ehtoollinen tuli Suomen luterilaisessa kirkossa mahdolliseksi vuonna 1979. Nykyään ehtoolliselle voi osallistua myös rippikoulun aikana opettajan johdolla. Ehtoollisesta vastaavan tehtävänä ei kuitenkaan ole tarkastaa, onko ehtoolliselle halukas myös oikeutettu osallistumaan siihen. Ehtoollispöydän avoimuus merkitsee sitä, että ehtoollisvieras itse päättää osallistumisestaan. Ehtoollinen voidaan antaa myös henkilölle, joka ei ole siihen muutoin oikeutettu, jos hän on sairaana tai hätätilassa ja käsittää ehtoollisen merkityksen. Sen arvioiminen, miten hyvin ehtoollisen pyytäjä ymmärtää ehtoollisen merkityksen, on vaikea tehtävä. Voidaan kuitenkin ajatella, että jo pyyntö saada sakramentti kertoo ehtoollisen merkityksen tajuamisesta. Kyse on erityistilanteesta.^[16]

Jehovan todistajissa ehtoollista kutsutaan muistojuhlaksi. Liikkeen ainoa vuotuinen uskonnollinen juhla on Jeesuksen kuoleman muistojuhla, jota Jeesus on yhteisön mukaan Raamatussa kehottanut kristittyjä viettämään. Muistojuhlaa vietetään kerran vuodessa juutalaisen kalenterin mukaan 14. päivänä nisankuuta (eli abibkuuta) auringonlaskun jälkeen joka yleensä sattuu täydeksikuuksi. Aluksi lauletaan laulu ja pidetään rukous, minkä jälkeen seuraa puhe, jossa selitetään Jeesuksen kuoleman ja muistoaterian merkitystä. Sen jälkeen jaetaan ”vertauskuvat” eli leipä ja viini. Nimitys ”vertauskuvat” perustuu siihen, että Jehovan todistajat uskovat leivän ja viinin vertauskuvaavan Jeesuksen verta ja lihaa: ne eivät muutu Jeesuksen ruumiiksi ja vereksi. Jehovan todistajat uskovat, että Jeesuksen olinpaikka on nykyaikana taivas, jossa hän hallitsee kuninkaana.^[17]

Leipää ja viiniä muistojuhlassa nauttivat vain ne, jotka tuntevat kuuluvansa 144 000:een hengestä siinneeseen, joilla on taivaallinen toivo. Heidän joukossaan on muutamia suomalaisia, mutta heistä ei tehdä maakohtaista tilastoa. Suurin osa läsnäolijoista ei osallistu ehtoolliseen, vaan he seuraavat tilaisuutta ”kunnioittavina tarkkailijoina”, jotka eivät syö leipää tai juo viiniä vaan ojentavat heille tarjotun leivän ja viinin eteenpäin niistä kieltäytyen. Vuoden 2020 muistojuhlassa leipään ja viiniin otti osaa 21 182 henkilöä ympäri maailman ja kaiken kaikkiaan muistojuhlassa oli läsnä 17 844 773 henkilöä.^[18]

Mormonismissa ehtoollisesta käytetään nimitystä sakramentti, eli leivän ja viinin nauttiminen Jeesuksen Kristuksen kuoleman muistoksi. Sanalla on siis hieman toinen merkitys kuin perinteisessä kristillisessä terminologiassa, jossa sakramentti viittaa ehtoollisen lisäksi yleisesti kirkon pyhiin toimituksiin. MAP-kirkossa esimerkiksi kastetta ja konfirmaatiota kutsutaankin nimellä ”pyhät toimitukset”. Sitä vastoin Kristuksen yhteisössä sanaa ”sakramentti” käytetään perinteiseen tapaan kaikkien pyhien toimitusten nimenä.

Myöhempien aikojen pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkossa sakramentti toimitetaan yleensä joka sunnuntai sakramenttikokouksen yhteydessä. MAP-kirkko tuntee myös kotona tapahtuvan sakramentin vieton mahdollisuuden. Koska suurimmalla osalla kirkon yli 16-vuotiaista jäsenistä on pappeus, joka mahdollistaa sakramentin siunaamisen ja jakamisen, on tavallista, että seurakunnan (nuoret) miehet tai lähetyssaarnaajat käyvät seurakunnan vanhusten ja sairaiden (yleensä kotiinsa sidottujen) jäsenten luona siunaamassa ja jakamassa heille sakramentin. On myös mahdollista, että perheen isä toimittaa sakramentin perheelleen. Näin voi tapahtua ennen muuta matkoilla tai sairauden johdosta. Tämä edellyttää kuitenkin seurakunnan piispan lupaa, eikä tällaisen kotona tapahtuvan sakramenttikokouksen tulisi vähentää seurakunnan sunnuntaisen sakramenttikokouksen merkitystä.

MAP-kirkossa sakramentin voi siunata ja jakaa vain mies, jolla on kirkon pappeuden valtuus. Jo 12-vuotiaat diakonit saavat avustaa sakramentin jakamisessa, mutta sakramentin siunaamiseen vaaditaan 16 vuoden iässä saatava pappeus. Myös korkeamman eli Melkisedekin pappeuden haltijat voivat siunata ja jakaa sakramentin. Ennen toimitusta opettajat valmistavat sakramentin siunaamista varten eli asettavat leivät tarjoiluastioihin ja täyttävät pikarit vedellä. Nämä asetetaan sakramenttipöydälle ja peitetään valkoisella liinalla, joka edustaa Kristuksen käärinliinoja. Sakramenttitoimitus aloitetaan sakramenttilaululla, jonka aikana papit murtavat leivät pieniksi palasiksi; tämä edustaa Kristuksen kuolemaa eli ruumiin ”murtamista”. Leipä siunataan erityisellä rukouksella, minkä jälkeen se jaetaan seurakunnalle (alkaen piispasta tai vaarnan johtajasta, mikäli hän on paikalla). MAP-kirkko ei käytä evankeliumeista löytyviä Jeesuksen ehtoollissanoja sakramenttia siunatessaan. Sakramentin siunaamisessa käytetään erityisiä rukouksia, jotka löytyvät sekä Mormonin kirja että Opista ja liitoista. Leipä siunataan seuraavin sanoin:

”Oi Jumala, iankaikkinen Isä, Poikasi Jeesuksen Kristuksen nimessä me pyydämme Sinua siunaamaan ja pyhittämään tämän leivän kaikkien niiden sieluille, jotka sitä nauttivat, että he söisivät Poikasi ruumiin muistoksi ja todistaisivat sinulle, oi Jumala, iankaikkinen Isä, että he ovat valmiit ottamaan Poikasi nimen päällensä ja aina muistamaan hänet ja pitämään hänen käskynsä, jotka hän on antanut heille, jotta hänen Henkensä aina olisi heidän kanssansa. Amen.” (Moronin kirja 5:1, Oppi ja liitot 20:77).

Siunaamisen jälkeen leipä jaetaan seurakunnalle. Tämän jälkeen viini (MAP-kirkossa vesi) siunataan seuraavin sanoin ja jaetaan samoin seurakunnalle:

”Oi Jumala, iankaikkinen Isä, Poikasi Jeesuksen Kristuksen nimessä me pyydämme Sinua siunaamaan ja pyhittämään tämän viinin (veden) kaikkien niiden sieluille, jotka sitä juovat, että he tekisivät sen Poikasi veren muistoksi, joka on vuodatettu heidän tähtensä, että he todistaisivat sinulle, oi Jumala, iankaikkinen Isä, että he aina muistavat hänet, jotta hänen Henkensä olisi heidän kanssansa. Amen.” (Moronin kirja 5:2, Oppi ja liitot 20:79).

Opin ja liittojen luku 20., joka säätelee myös sakramentin toimittamista, puhuu leivän ja viinin jakamisesta ja siunaamisesta. Tämä ilmoitus on kirjan mukaan annettu huhtikuussa 1830, jolloin kirkko siis käytti leipää ja viiniä sakramenttitoimituksessaan. Elokuussa 1830 annetussa ilmoituksessa Jumala käski Joseph Smithiä käyttämään sakramentissa ”uutta” viiniä (Oppi ja liitot 27:4). Tämän mukaan käytetyn viinin siis tulisi olla vastapuristettua ja alkoholitonta. Tämän ilmoituksen pohjalta useat Myöhempien aikojen pyhien liikkeen kirkot ja yhdyskunnat käyttävät sakramentissa alkoholitonta viiniä tai rypälemehua. Näin toimivat esimerkiksi Kristuksen yhteisö ja strangiittien Myöhempien aikojen pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkko. On kuitenkin selvää, että varhaiset pyhät käyttivät sakramenttikokouksissaan myös alkoholipitoista viiniä.

Elokuussa 1830 annettu ilmoitus kielsi myös Smithiä ja muita kirkon johtajia ostamasta viiniä kirkon vihollisilta (Oppi ja liitot 27:2-4). Taustalla oli ilmeisesti pelko siitä, että kirkon viholliset pyrkisivät vahingoittamaan pyhiä myrkyttämällä viini. Ilmoitus kehotti pyhiä käyttämään vain viiniä, jonka he itse olisivat valmistaneet (27:4). MAP-kirkko hankkikin historiansa alkuvaiheissa viinitiloja sakramenttiviinin valmistamista varten, esimerkiksi Napa Valleystä Kaliforniasta.

Kirkon toiminnan siirryttyä pääosin Utahiin kävi oman viinin tuottaminen osin työlääksi. Samalla MAP-kirkko alkoi suhtautua yhä pidättyvämmin alkoholin käyttämiseen. Smith oli saanut 27. helmikuuta 1833 ”Viisauden sanaksi” kutsutun ilmoituksen (Oppi ja liitot 89), joka kielsi pyhiä nauttimasta alkoholia paitsi sakramentin yhteydessä (89:5). Vaikka viinin käyttäminen siis nimenomaisesti sallittiin sakramentin yhteydessä (viinin tuli vain olla ”puhdasta” sekä pyhien itse valmistamaa, 89:6), alettiin siihenkin suhtautua pidättyvästi 1870-luvulta alkaen. Kun Oppi ja liitot lisäksi totesivat: ”Sillä, mitä te syötte tai mitä te juotte sakramenttia nauttiessanne, ei ole merkitystä, jos te teette sen katse kiinnitettynä vain minun kunniaani” (27:2), alkoi MAP-kirkossa yleistyä tapa korvata sakramentin viini vedellä. Tämä tapa otettiin käyttöön koko kirkossa 1912. Vaikka viinin korvaaminen vedellä hämärsikin osittain juoman merkitystä Jeesuksen veren vertauskuvana, liittyi myös veteen vahvaa vertauskuvallisuutta. Raamattuhan käyttää vettä puhtauden ja Pyhän hengen vertauskuvana, ja Jeesus sanoi virtailevansa seuraajiensa sydämistä elävän veden virtoina.

Joskus tilanne edellyttää myös leivän korvaamista muilla ruoka-aineilla. Leiriolosuhteissa tai vaelluksilla käytetään joskus tortilloja tai perunalastuja. Toisen maailmansodan aikana jotkut pula-ajasta kärsivän Euroopan seurakunnista päätyivät käyttämään perunan viipaleita. Näissä tilanteissa sakramenttirukouksessa kuitenkin pyydetään siunausta ”leivälle”.

Mormoneille sakramentti on ennen muuta kasteen liiton muistamista ja sen uudistamista. Sakramenttirukouksen mukaan sakramentti nautitaan Jeesuksen ruumiin ja veren muistoksi. Sakramenttiin siis liittyy Jeesuksen kuoleman muistaminen ja sen muistaminen, mitä hän on tehnyt koko ihmiskunnan puolesta. Samalla sakramentin vastaanottaja kiittää tästä ja uudistaa omalta puolelta lupauksensa Jumalalle. Sakramenttirukoukset myös lupaavat, että Jumalan Pojan Henki on oleva sakramenttia nauttivien kanssa. Sakramentti ymmärretään siis kasteen liiton viikoittaiseksi uusimiseksi ja samalla syntien anteeksiantamuksen saamiseksi.

Mormonit eivät usko Jeesuksen ruumiin ja veren olevan todellisesti läsnä leivässä ja viinissä tai näiden muuttuvan Kristuksen ruumiiksi ja vereksi. Heille leipä ja viini tai vesi ovat selkeästi vertauskuvia Jeesuksen ruumiista ja verestä.

Myös kirkkoon kuulumattomat saavat ottaa vastaan sakramentin leivän ja veden. Heille sakramentin merkitys on kuitenkin erilainen. Heille kysymys ei voi olla kasteen liiton uudistamisesta, vaan Kristuksen kuoleman muistamisesta. Sama koskee myös kastamattomia lapsia, jotka ottavat vastaan sakramentin.

• Ehtoollisastia

 

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Ehtoollinen.

• Ehtoollinen suomenkielisessä Raamatussa (1933/1938)
• Eukaristia katolisessa kirkossa. ^{[vanhentunut linkki]}
• Paavi Johannes Paavali II: Kiertokirje Ecclesia de Eucharistia.
• Ehtoollinen. Ortodoksi.net.
• Martti Luther, Iso katekismus: Alttarin sakramentti (Arkistoitu – Internet Archive)
• Katekismus: Ehtoollisen lahja (Arkistoitu – Internet Archive)
• Katekismus: Ehtoollisen merkitys (Arkistoitu – Internet Archive)
• Katekismus: Herran pyhä ehtoollinen (Arkistoitu – Internet Archive)
• Markku Särelä: Vakavia asioita, sekä pyhän ehtoollisen sakramentista. Luterilainen 2/2001. STLK. (Arkistoitu – Internet Archive)
• Vanha Svebiliuksen katekismus: Herran ehtoollisesta eli alttarin sakramentista (Arkistoitu – Internet Archive)