Visentti

 

Visenttien jäänteet ilmestyvät fossiilistoon yhtäkkiä noin 11 000 vuotta sitten ajalla, jolloin viimeisin jääkausi oli juuri päättymässä. Visenttien alkuperää on vaikea jäljittää, koska niiden edeltäjät elivät alueilla, joilla niiden jäänteet eivät säilyneet. Visentin edeltäjänä on pidetty pitkään arovisenttiä (Bison priscus), joka on myös pohjoisamerikkalaisen biisonin edeltäjä. Lokakuussa 2016 julkaistun tutkimuksen mukaan visentti on tulos arovisentin ja alkuhärän risteytymistä. Tutkimuksessa tarkasteltiin säilyneitä luita Uralilta, Kaukasukselta ja Länsi-Euroopasta. Tutkimuksen mukaan risteymät tapahtuivat yli 120 000 vuotta sitten ja nykyiset visentit omaavat noin 10 % perimästään alkuhäriltä.^[4] Tutkimuksessa käytettiin myös Ranskan Chauvetin luolamaalauksia. Tutkijoiden mukaan vanhemmat 30 000–36 000 vuotta vanhat maalaukset esittävät arovisenttejä, joilla oli pidemmät sarvet ja korkeampi säkä, kun taas nuoremmat 17 000–10 000 esittävät visenttejä, joilla oli matalampi säkä ja lyhyemmät sarvet. Kaikki tutkijat eivät ole hyväksyneet teoriaa visentin alkuperästä hybridinä alkuhärän ja arovisentin välillä. Arovisenttiä, visenttiä ja amerikkalaista biisonia on kaikkia pidetty joidenkin tutkijoiden mukaan myös yhtenä samana lajina.^[5]

Toinen lokakuussa 2016 julkaistu tutkimus käsitteli visentin ja arovisentin kantoja tutkimalla jäänteitä 50 000 vuoden ajalta. Tutkimuksen mukaan arovisentti levisi Siperiasta Ranskaan saakka viimeisen jääkauden huipulla. Visentti levisi Eurooppaan Kaukasukselta noin 14 000 vuotta sitten ilmaston lämmitessä ja arovisentin samalla hävitessä. Arovisentin häviämisen syystä ei ole varmuutta, mutta yksi mahdollinen selitys on kilpailu lämpimämpiin olosuhteisiin paremmin sopeutuneen visentin kanssa.^[4] Nykyaikaan säilyneistä kannoista voidaan tunnistaa kaksi toisistaan poikkeavaa geneettistä linjaa, alamaanvisentti (B. b. bonasus) ja kaukasuksenvisentti (B. b. caucasicus). Puhdasveriset kaukasuksenvisentit ovat kuolleet sukupuuttoon, mutta sekarotuiset yksilöt muodostavat osan nykyisestä kannasta.^[1]

 

Visentti on Euroopan suurin maanisäkäs.^[3] Visentit painavat 350–1 000 kg. Niiden ruumiinpituus on 210–350 cm ja säkäkorkeus 150–200 cm. Turkki on tiheä ja väriltään tumman- tai kultaisenruskea. Visentin hartioilla on kyttyrä, joka on naarailla hieman uroksia pienempi. Hartioilla ja olkapäillä on myös karkeaa villaista karvaa. Niska on lyhyt, mutta paksu. Niskassa on myös pitkää karvaa, joka muodostaa harjan sen alapuolella. Leuan alla on lyhyt parta ja otsalla kasvaa kiharaa karvaa. Uroksilla ja naarailla on sarvet. Naarailla sarvet ovat hieman uroksia pienemmät. Sarvet kasvavat ensin päästä ulospäin ja sitten ylös kaartuen.^[6]

Visentti on biisoniin verrattuna korkeampi ja pitkäjalkaisempi. Turkki on vähäkarvaisempi. Visentit myös kesyyntyvät biisoneja huonommin ja niitä on hankalampi risteyttää tavallisten nautojen kanssa.^[6]

 

Keskiajalle asti visenttejä on elänyt lähes koko Euroopan alueella, esimerkiksi Sveitsissä niitä tavattiin vielä 1000-luvulla^[3] ja Espanjassa vielä 1200-luvulla^[7]. Myös Englannista ja eteläisestä Skandinaviasta on löydetty niiden jäänteitä. Ruotsin Skånen metsissä eläneet visentit hävisivät keskiajalla^[8]. Alkuperäinen esiintymisalue on käsittänyt lisäksi ainakin osia Länsi-Siperiasta, idempää tietoa Euraasiasta ei ole.

Esihistoriallisena aikana visenttejä on elänyt myös Suomen lähialueilla. Jatkosodan aikana Karjalasta, Syvärin voimalaitostyömaalta löydettiin kolme subfossiilista visentin luuta.^[9] Niiden arvioitiin olevan peräisin litorinakaudelta.^[9] Sitä ennen Suomea lähimmät merkit muinaisista visenteistä olivat löytyneet kauempaa Laatokan kaakkoispuolelta.^[9]

 

Visentin alkuperäinen laaja levinneisyysalue kutistui historiallisella ajalla nopeasti metsien häviämisen ja ihmisten levittäytymisen takia.^[8] 1800-luvulle tultaessa lajia eli enää kahdella alueella: Białowiezan metsässä Puolan ja Valko-Venäjän rajalla sekä Kaukasusvuorilla.^[3][8] Näiden alueiden populaatiot kuuluivat eri alalajeihin.^[8] Białowiezassa elänyt 700 yksilön suuruinen alamaanvisenttien (Bison bonasus bonausus) kanta tuhoutui ensimmäisen maailmansodan aikana, viimeinen luonnonvarainen yksilö tapettiin sieltä vuonna 1919.^[1][3] Kaukasuksen alueella 1800-luvun puolivälissä käydyt sodat puolestaan olivat pienentäneet siellä eläneiden kaukasuksenvisenttien (Bison bonasus caucasicus) kantaa.^[8] Niidenkin hävitys eteni nopeasti: 1800-luvun lopulla kaukasuksenvisenttien lukumääräksi arveltiin noin 2 000 ja vuonna 1917 noin 500 yksilöä – ja vuonna 1927 viimeinen yksilö kuoli, minkä jälkeen visenttejä ei enää elänyt luonnossa.^[3][8]

Visentit selvisivät kuitenkin eläintarhoissa, joihin niitä oli sijoitettu vuodesta 1865 lähtien.^[3][8] Vuonna 1919 niitä oli eri eläintarhoissa kaikkiaan 54 yksilöä.^[3] Suurin osa näistä tarhayksilöistä oli alamaanvisenttejä. Kaukasuksenvisenteistä saatiin tarhoihin talteen vain yksi naaras, joten tätä alalajia ei ole enää puhdasrotuisena olemassa.^[1][3]

Varsinkin Puolan ja Neuvostoliiton tarhoissa visentit lisääntyivät hyvin.^[10] Lajin palauttaminen luontoon aloitettiin vuonna 1952.^[3][10] Ensimmäiset yksilöt vapautettiin Białowiezan metsään Puolan ja Valko-Venäjän rajalle.^[10] 2000-luvulle mennessä luontoon oli päästetty eri maissa yhteensä vähintään satoja yksilöitä.^[10] Nykyään niitä elää eläintarhojen ja riistapuistojen lisäksi vapaana Puolassa^[10], Saksassa^[10], Slovakiassa^[1], Liettuassa, Valko-Venäjällä, Ukrainassa, Romaniassa^[1], Bulgariassa^[11] ja Sveitsissä sekä Venäjällä^[10] muun muassa Kaukasuksella^[3] ja Pietarin ympäristössä^[10]. Kirgisiassa suoritetut istutusyritykset ovat epäonnistuneet.^[1] Vuonna 2010 muutamia visenttejä siirrettiin Puolasta Pohjois-Espanjaan^[7].

Vuonna 2006 visenttien yksilömääräksi arvioitiin luonnossa noin 1 800 yksilöä ja vankeudessa noin 1 400 yksilöä. Vuonna 2008 Maailman luonnonsuojeluliitto paransi vuonna 2008 visentin uhanalaisuusluokitusta erittäin uhanalaisesta vaarantuneeksi ja vuonna 2020 silmälläpidettäväksi. Lajia ei siis pidetä enää uhanalaisena. Vuonna 2019 tehdyssä arviossa visenttejä arvioitiin olevan luonnossa yli 2 500 sukukypsää yksilöä. Suurimpien populaatioiden yksilömäärä oli vuosien 2015–2019 aikana kasvanut keskimäärin 12,3 prosenttia vuodessa.^[1] Keski-Euroopassa visenteistä on paikoitellen jo haittaa, sillä ne levittäytyvät luonnontilaisten metsäalueiden ulkopuolelle.^[10]

Yksi suurimmista visenttien kasvatuskeskuksista on sijainnut Venäjällä noin sata kilometriä Moskovan eteläpuolella.^[10] Siellä syntyneitä eläimiä on vapautettu eri puolille entistä Neuvostoliittoa.^[10] Suomea lähimmät istutuspaikat olivat Pietarin lähellä, mistä eläimiä on myöhemmin vaeltanut luoteeseen Karjalan tasavaltaan.^[10] 1990-luvun alussa visenttejä oli havaittu jo Muolaassa ja Hiitolassa.^[10] On arveltu, että laji saattaa tulevaisuudessa levitä Karjalasta Suomeen.^[10]

 

Visentin tyypillisintä elinympäristöä ovat vanhat sekametsät, joissa on sekä aluskasvillisuutta että avoimia alueita.^[3] Białowiezan metsän kaltaiset metsäalueet eivät ole paras mahdollinen elinympäristö visentille. Białowiezan yksilöt ovatkin riippuvaisia talviruokinnasta, jota ilman niiden kuolleisuus olisi suurta. 10 000 vuotta sitten kuolleiden visenttiyksilöiden luiden kemiallista koostumusta tutkimalla on todettu, että tuolloin eläneet visentit käyttivät ravinnokseen ruohoa ja lehtiä avoimessa maastossa. Sittemmin ne säilyivät kantojen romahtaessa vain metsäalueilla. Esimerkiksi Alankomaissa vapaasti laiduntavat laumat selviävät hyvin avoimessa dyyniympäristössä.^[4]

Visentillä on vähän luonnollisia vihollisia, vain sudet ja karhut ovat kyenneet niitä ihmisen lisäksi saalistamaan. Visentin tiineysaika kestää 254–272 vuorokautta^[3].

Visentti on Valko-Venäjällä sijaitsevan Brestin alueen sekä Lapin Lennoston alaisen Hävittäjälentolaivue 11:n tunnuseläin.

• Alkuhärkä, Euraasiassa elänyt suurikokoinen nautaeläin, joka kuoli sukupuuttoon 1600-luvulla