Sapfo

Sapfo
Σαπφώ
Sapfoksi kutsuttu fresko Pompejissa.
Henkilötiedot
Syntynyt	noin 630–612 eaa. Mytilene tai Eresos, Lesbos, Kreikka
Kuollut	noin 570 eaa.
Ammatti	runoilija
Kirjailija
Tuotannon kieli	muinaiskreikka (aiolainen)
Aikakausi	arkaainen kausi
Tyylilajit	lyyrinen runous, rakkausrunous
Aiheesta muualla
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Sapfo (m.kreik. Σαπφώ, Sapfō, aiol.kreik. Ψαπφώ, Psapfō tai Ψάπφα, Psapfa, lat. Sappho; n. 630/612–570 eaa.) oli antiikin kreikkalainen lyyrinen runoilija, joka oli kotoisin Lesboksen saarelta. Hän on antiikin tunnetuin naisrunoilija, ja hellenistisenä aikana hänet luettiin yhdeksi yhdeksästä lyyrisestä runoilijasta.^[1][2][3][4]

Sapfo kirjoitti monodista lyriikkaa ja kehitteli oman runomittansa, joka tunnetaan nimellä sapfinen mitta. Häntä pidetään esteettisenä vaikuttajana, joka sai runouden muuttamaan suuntaa aikaisemmista jumalteemoista kohti yksityisen ihmisen kokemuksia. Sapfo kirjoitti pääasiassa rakkausrunoja. Runoista vain yksi, Hymni Afroditelle, on säilynyt kokonaisena. Muutoin runoista on säilynyt vain katkelmia. Osa hänen rakkausrunoistaan oli omistettu naisille.^[5]

Sapfo oli kotoisin Lesboksen Mytilenestä tai Eresoksesta.^[4] Saari oli hänen aikanaan kulttuurinen keskus. Sapfo kuului Alkaioksen tavoin saaren aatelistoon. Hänen isäkseen mainitaan Skamandronymos^[6] tai Skamandros,^[7] mutta myös sellaiset nimet kuin Simon, Eunomios, Erigyios, Ekrytos, Semos, Skamon ja Etarkhos esiintyvät. Myöhäisten lähteiden mukaan hänen äitinsä nimi olisi ollut Kleis.^[4] Sapfolla oli kolme veljeä, Kharaksos, Eurygios (tai Erigyios) ja Larikhos. Veljistä vanhin, Kharaksos, hoiti liiketoimia Egyptin Naukratiissa. Siellä hän rakastui Rhodopis-nimiseen hetairaan ja osti tämän vapaaksi suurella summalla, minkä vuoksi Sapfo hyökkäsi häntä vastaan erässä runossaan.^[4][6]

Muutoin tiedot Sapfon elämästä ovat vähäisiä ja epävarmoja. Ovidiuksen mukaan Sapfo olisi jäänyt orvoksi vain kuusivuotiaana.^[4][8] Tämän jälkeen hän oletettavasti siirtyi Mytileneen. Joidenkin antiikin tekstien ja niiden tulkintojen mukaan hän olisi ollut naimisissa ja hänellä olisi ollut tytär nimeltä Kleis, mutta tiedot eivät ole varmoja. Noin vuonna 604 eaa. Sapfo joutui ilmeisesti Lesboksen poliittisten olojen vuoksi maanpakoon Sisiliaan. Hän pääsi palamaan kotisaarelleen noin vuonna 592 eaa. Tämän jälkeen hän pysyi Mytilenessä ilmeisesti kuolemaansa saakka.^[1][4][9] Kharaksokseen liittyvän kertomuksen perusteella Sapfo vaikuttaisi olleen elossa vielä noin vuonna 572 eaa., vaikkakin tapahtuman ajoitus on epävarma. Joka tapauksessa on selvää, ettei Sapfo kuollut nuorena.^[4]

Sapfo ja Alkaios, lesboslaisen lyyrisen runouden kaksi suurinta nimeä, olivat tuttavia, ja mainitsevat toisensa runoissaan.^[4] Sapfo toimi Lesboksella jonkinlaisen aatelistyttöjen yhteisön ja koulun johtajana. Yhteisö oli mahdollisesti Afroditen, muusien ja sulotarten kulttiyhteisö (thiasos). Saaren ylhäisten perheiden tytöt ilmeisesti elivät tällaisessa yhteisössä lapsuuden ja avioliiton solmimisen välisen ajan. Johtajana toimivat vanhemmat naiset eräänlaisen papittaren roolissa. Yhteisö tarjosi uskonnollisen, sosiaalisen sekä muusisiin taitoihin (musiikki, runous, tanssi) liittyvän koulutuksen.^[2]

Sapfon runouden hahmojen on tulkittu olleen hänen oppilaitaan, mutta Sapfon teksteistä ei löydy viittauksia naisten oppilaitokseen. Sapfon runot kuvaavat usein tilannetta, jossa joku Sapfon johtaman yhteisön tytöistä on astumassa avioon ja näin jättämässä yhteisön. Tytöille osoitetut runot kertovat Sapfon haikeudesta ja kaipuusta tällaisessa tilanteessa. Näin runot kuvaavat kahden samaa sukupuolta olevan välisiä tunteita.^[2]

Myöhäisessä antiikissa ja keskiajalla Sapfo oli runouttaan kuuluisampi itsemurhasta, jonka hän legendan mukaan olisi tehnyt. Kerrotaan, että Sapfo olisi ollut rakastunut epätoivoisesti merimieheen nimeltä Faon, ja heittäytynyt tämän vuoksi mereen Leukaksen saaren eteläkärjessä. Legendalla ei kuitenkaan ole pohjaa kreikkalaisessa historiassa. Epäuskottava on myös tieto Sapfon aviomiehen nimestä; tämän sanotaan olleen Kerkylas Androslainen,^[4] kirjaimellisesti ”Penis Miehen kaupungista”, mikä vaikuttaa Sapfon jälkimaineeseen perustuvalta vitsiltä.^[10][11]

Sapfo kirjoitti monodista lyriikkaa. Yhteensä hänen arvellaan kirjoittaneen noin 500 runoa. Näistä on säilynyt nykyaikaan yhteensä vain noin 700 runosäettä.^[12] Sapfo kehitteli oman erikoisen lyyrisen mittansa, Sapfon säkeistön eli sapfisen mitan. Se perustuu hänen mukaansa nimettyyn sapphicus-säkeeseen.^[1][2]

Sapfo kirjoitti pääasiassa rakkausrunoja. Hänen runouttaan luonnehtii ennen kaikkea henkilökohtaisten tuntemusten ja ihmisten välisten suhteiden kuvaus. Tyylinsä ansiosta Sapfolla on ollut kestävä vaikutus runouteen ja hän on ollut inspiraation lähde myös nykyajan runoilijoille. Runoja luonnehtii yksinkertainen, suora ja elegantti kieli ja muoto. Runot käsittelevät usein ruumiillisia intohimoja esimerkiksi rakkauteen tai kuolemaan liittyen. Niissä on myös vahva uskonnollinen ulottuvuus erityisesti Afroditen kulttiin liittyen.^[12]

Sapfon runoista osa vaikuttaa selvästi homoeroottisilta, naisten välistä rakkautta kuvaavilta. Toisaalta jotkut tutkijat ovat huomauttaneet, ettei mikään runo kuitenkaan välttämättä vaadi homoeroottista tulkintaa.^[12]

Sapfo itse ei koonnut runojaan kirjoiksi, vaan hänen aikanaan runous oli vielä suullista ja perustui ulkomuistiin. Runot kirjoitettiin ylös myöhemmin. 200–100-luvuilla eaa. aleksandrialaiset tekstikriittikot kokosivat yhteen ne Sapfon runot, jotka olivat säilyneet hellenistiselle kaudelle saakka. Nykyaikaan säilyneet Sapfon katkelmat ovat säilyneet pääosin Aristofanes Byzantionlaisen ja Aristarkhos Samothrakelaisen työn ansiosta. Tekstikriitikot jakoivat tunnetut Sapfon runot runomitan perusteella yhdeksään kirjaan:^[13]

• Kirja I, runot, jotka on kirjoitettu sapfisessa mitassa, yhteensä 330 säkeistöä (fragmentit 1–42).
• Kirja II, runot, jotka on kirjoitettu glykonisessa mitassa daktyylisillä lisäyksillä (fragmentit 43–52).
• Kirja III, runot, jotka on kirjoitettu suurilla Asklepiadeen säkeillä (fragmentit 53–57).
• Kirja IV, runot, jotka on kirjoitettu distikhoneina jotakuinkin edellisten kaltaisissa mitoissa (fragmentit 58–91).
• Kirja V, todennäköisesti runoja, jotka koostuvat erilaisista kolmirivisistä säkeistöistä (fragmentit 92–101).
• Kirja VI (sisältö tuntematon).
• Kirja VII (vain kaksi säilynyttä riviä samassa mitassa, fragmentti 102).
• Kirja VIII (fragmentti 103).
• Kirja IX (Epithalamia), häärunot, jotka eivät mittansa puolesa sopineet muihin kirjoihin; mukaan lukien runot daktyylisessä heksametrissä (fragmentit 104–117).

Koko kokoelma on saattanut käsittää noin 9 000 runosäettä.^[13] Kaikkia säilyneitä fragmentteja ei ole kyetty yhdistämään mihinkään näistä kirjoista; tällaisia ovat fragmentit 118–213.

Kokoelma on tunnettu ainakin vielä ensimmäisellä vuosisadalla eaa., jolloin Sapfon runous vaikutti suuresti roomalaisiin runoilijoihin, kuten Catullukseen ja Horatiukseen. Ajan kuluessa Sapfon runoista yhä suurempi määrä katosi toisaalta sattuman, toisaalta keskiajan puritaanisen maun seurauksena. Jossakin vaiheessa kirkko sekä idässä että lännessä suoranaisesti jopa tuhosi Sapfon kirjoituksia, koska hänen runoutensa nähtiin uhkana kristilliselle moraalille. Jo 1100-luvulla bysanttilainen Johannes Tzetzes valitti, että aika oli kadottanut Sapfon runouden; tästä huolimatta hänellä vaikuttaa vielä olleen käytössä enemmän Sapfon runoja kuin meillä. Bysanttilaisten tuntemat tekstit kuitenkin katosivat Konstantinopolin kukistuttua neljännen ristiretken seurauksena vuonna 1204.^[12][13]

Seurauksena Sapfon runoista on säilynyt nykyaikaan lähinnä vain katkelmia. Suurin osa säilyneistä säkeistä on peräisin muiden kirjailijoiden, kuten kreikkalaisten grammaatikkojen, kautta säilyneistä katkelmista, kun nämä ovat esittäneet teoksissaan esimerkkejä Sapfon tyylistä tai kreikan kielen käytöstä. Ainoastaan yksi runo, Hymni Afroditelle, on säilynyt kokonaisena. Se säilyi osana Dionysios Halikarnassoslaisen kirjallista tyyliä käsittelevää teosta.^[2][12]

Viime aikoina uusia Sapfon runokatkelmia on kuitenkin tunnistettu Egyptistä löydetyistä papyruksista. Tämä on lisännyt Sapfolta säilyneiden säkeiden määrää.^[13] Tuoreisiin löytöihin kuuluu muun muassa Sapfon veljistä kertovan runon katkelma, joka käsittää peräti viisi säkeistöä.^[14]

Hymni Afroditelle on Sapfon ainoa kokonaisena säilynyt runo. Seuraavassa esitetään siitä katkelma. Runosta on tehty useita suomennoksia. Tähän on valittu malliksi osa Päivö ja Teivas Oksalan suomennoksesta, koska se noudattaa alkuperäistä runomittaa ja rakennetta,^[2] ja toimii näin samalla esimerkkinä sapfisesta mitasta.

Ποικιλόθρον᾽ ὰθάνατ᾽ ᾽Αφροδιτα, παῖ Δίος, δολόπλοκε, λίσσομαί σε μή μ᾽ ἄσαισι μήτ᾽ ὀνίαισι δάμνα, πότνια, θῦμον. ἀλλά τυίδ᾽ ἔλθ᾽, αἴ ποτα κἀτέρωτα τᾶς ἔμας αύδως αἴοισα πήλγι ἔκλυες πάτρος δὲ δόμον λίποισα χρύσιον ἦλθες [...] αῖψα δ᾽ ἐχίκοντο, σὺ δ᾽, ὦ μάσαιρα μειδιάσαισ᾽ ἀθάνατῳ προσώπῳ, ἤρἐ ὄττι δηὖτε πέπονθα κὤττι δἦγτε κάλημι κὤττι μοι μάλιστα θέλω γένεσθαι μαινόλᾳ θύμῳ, τίνα δηὖτε πείθω μαῖς ἄγην ἐς σὰν φιλότατα τίς τ, ὦ Πσάπφ᾽, ἀδίκηει; καὶ γάρ αἰ φεύγει, ταχέως διώξει, αἰ δὲ δῶρα μὴ δέκετ ἀλλά δώσει, αἰ δὲ μὴ φίλει ταχέως φιλήσει, κωὐκ ἐθέλοισα [...]

Poikilothron' āthanat' Āfrodītā, pai Dios, doloploke, lissomai se mē m' asaisi mēt' oniaisi damnā, potnia, thȳmon. Alla tyid' elth', ai pota kāterōta tās emās audōs aioisa pēlgi eklyes patros de domon lipoisa khrȳsion ēlthes [...] Aipsa d' ekhikonto, sy d', ō masaira meidiasais' āthanatō prosōpō, ēre otti dēyte pepontha kōtti dēgte kalēmi kōtti moi malista thelō genesthai mainola thymō, tina dēyte peithō mais agēn es san filotāta tis t', ō Psapf', adikēei? Kai gar ai feugei, takheōs diōksei, ai de dōra mē deket alla dōsei, ai de mē filei takheōs filēsei, kōyk etheloisa. [...]

Afrodite, Zeun tytär, juonimieli kirjohuntu, oi ikinuori, pyydän, ettet ilkkuin mieltäni murra murhein, valtias ylhä. Tänne saavu, jos sinä hennon äänen kuulit kaukaa, mieltäni aina noutain, kultavaunuin matkasit maahan, jättäin taattosi linnan. [...] Tänne joutuin ennätit, valta taivaan. Nuorin kasvoin, nauravin silmin tietää vaadit, lemmen piinako mulla, miksi taasen ma kutsun, minne pyrkii myrskyten mielen kiihko. Lausut: "Kenpä lie, kenet tahdot kiertää lemmen verkkoon? Voi, kuka nurjin mielin sulle on, Sapfo? Nyt jos karttaakin, pian myötä rientää; nyt jos torjuu lahjat, jo itse tarjoo; nyt jos vieroo suukkoja, kohta kerjää tahtoa vailla." [...][3]

Sapfon kenties tunnetuin runo on runo, joka alkaa sanoilla ”Kuin jumala on tuo mies”.^[3] Seuraavassa esitetään siitä katkelma, joka kuvaa eloisasti rakastumisen aikaansaamia ruumiillisia vaikutuksia. Tässä Arto Kivimäen ja Sampo Vesterisen suomennoksessa käännös on melko sanatarkka, mutta sitä ei ole sidottu alkuperäiseen runomittaan.^[2]

[...] καρδίαν ἐν στήθεσιν ἐπτόασεν, ὠς γὰρ εὔιδον βροχέως σε, φώνας οὐδὲν ἔτ᾽ ἔικει, ἀλλὰ κάμ μὲν γλῳσσα ϝέαγε, λέπτον δ᾽ αὔτικα χρῷ πῦρ ὐπαδεδρόμακεν, ὀππάτεσσι δ᾽ οὐδὲν ορημ᾽, ἐπιρρόμβεισι δ᾽ ἄκουαι. ἀ δέ μ᾽ ί᾽δρως κακχέεται, τρόμος δὲ παῖσαν ἄγρει χλωροτέρα δὲ ποίας ἔμμι, τεθνάκην δ᾽ ὀλιγω ᾽πιδεύϝην φαίνομαι [...]

[...] kardian en stēthesin eptoasen, ōs gar euidon brokheōs se, fōnas ūden et' eikei, alla kam men glōssa eage, lepton d' autika khrō pȳr ypadedromaken, oppatessi d' ūden orēm', epirrombeisi d' akūai. a de m' i'drōs kakheetai, tromos de paisan agrei khlōrotera de poias emmi, tethnakēn d' oligō 'pideuēn fainomai [...]

[...] sydän rinnassani säikähtää kun katson nopeasti en saa sanaa suustani kieleni kangistuu hento liekki kiitää ihoni alla silmäni sumenevat korvissani kohisee kylmä hiki peittää minut vapisen kauttaaltaan olen kalpeampi kuin ruoho luulen että kohta kuolen [...][15]

Yleisimmän tulkinnan mukaan runo on omistettu jollekin neidolle, joka on Sapfon entinen oppilas, ja viettää häitään sulhasensa kanssa. Sapfo on kuitenkin itse ihastunut neitoon ja kuvaa runossa tuntemuksiaan.^[3] Tämä ei kuitenkaan ole ainoa mahdollinen tulkinta.

Koska monet Sapfon runoista on omistettu naisille, tämä on luonut hänelle jälkimaineen lesbona. Kantasana ”lesbolaisuus” periytyy Lesboksen saaresta, jossa hän asui.^[16] Sapfon nimi on myös ”lesboa” paljon harvinaisemman, mutta samaa merkitsevän sanan ”sapfinen” juuri.^[16][17]

Varsinkin Ateenassa, jossa naisten asema oli paljon Lesbosta rajoitetumpi, Sapfon kaltaista naisrunoilijaa ei aina ymmärretty. Tämä on osaltaan vaikuttanut hänen jälkimaineeseensa. Muun muassa Aristofanes pilkkasi Sapfoa komedioissaan.^[12] Myös kreikkalaiset uuden komedian kirjailijat pitivät parodioissaan Sapfoa seksuaalisesti holtittomana, ja kuvasivat tämän lesboksi.^[5]

Platon arvosti Sapfon runoutta siinä määrin, että kutsui häntä kymmenenneksi muusaksi. Hellenistisellä kaudella Sapfo luettiin yhdeksi yhdeksästä lyyrisestä runoilijasta. Roomalaisella kaudella Sapfolla oli suuri vaikutus roomalaisten Horatiuksen ja Catulluksen runouteen.^[18] Catullus myös käänsi Sapfon runoja latinaksi.^[3]

Mielikuvien vuoksi paavi Pyhä Gregorius VII poltatti Sapfon teoksia vuonna 1073.^[5] Nykyaikana Sapfosta on muodostunut eräänlainen lesboikoni.^[18] Tarina Sapfosta on innoittanut monia kirjailijoita vuosisatojen varrella, esimerkiksi Alfred Tennyson, Charles Baudelaire, Virginia Woolf, Marguerite Yourcenar, Ezra Pound ja Lawrence Durrell.^[19]

Pentti Saarikoski julkaisi esikoisrunokokoelmassaan vuonna 1958 kahdeksantoista Sapfon runokatkelman suomennokset. Vuonna 1969 Saarikoski julkaisi Sapfon kaikki katkelmat kokoelmana Iltatähti, häälaulu. Hän ei noudattanut antiikin runomittojen säejakoa vaan asemoi tekstin nykyaikaisen runon tapaan. Teosta on sanottu antiikin kirjallisuuden ehkä kauneimmaksi suomennokseksi.^[20]

Myös Aapo Junkola suomensi Sapfon runot vuonna 1966. Sari Kivistön ja H. K. Riikosen mukaan Junkola tavoitti Sapfon tyylin, mutta toisinaan suomennos jättää liiankin eleettömän vaikutelman.^[20]

• Bilitis

• Sapfo: Runoja. Teoksessa Saarikoski, Pentti: Runoja. Helsinki: Otava, 1958.
• Sapfo. Teoksessa Oksala, Päivö & Oksala, Teivas: Kreikkalaisia kirjailijakuvia, s. 55–62. (Runojen ja runokatkelmien suomennoksia) Helsinki: Otava, 1965.
• Sapfo: Runoja. (Suomentanut Pentti Saarikoski. Sisältää osan suomentajan Runoja-teoksessa julkaistuista käännöksistä esipuheella varustettuna.) Aikalainen, 1966, nro 3, s. 22-26.
• Sapfo: Iltatähti, häälaulu. (Suomentanut Pentti Saarikoski. 3. painos (1. painos 1969)) Helsingissä: Otava, 1994. ISBN 951-1-13210-5
• Sapfon runoja. (Suomentanut Aapo Junkola. Johdannon kirjoittanut Heikki Solin. 2. painos (1. painos 1966)) Helsinki: WSOY, 2000. ISBN 951-0-25308-1
• Sapfo. Teoksessa Kivimäki, Arto & Vesterinen, Sampo: Rakkaus ei koskaan lepää, s. 13–15. Tammi, 2001. ISBN 951-31-1884-3

• Sappho, Alcaeus: Greek Lyric. (Volume I: Sappho and Alcaeus. Edited and translated by David A. Campbell. Loeb Classical Library 142) Cambridge, MA: Harvard University Press, 1982.
• Sappho: A New Translation of the Complete Works. (Toimittajat Diane J. Rayor, André Lardinois) Cambridge University Press, 2014. ISBN 9781107023598

• Gerber, Douglas E.: A Companion to the Greek Lyric Poets. (Mnemosyne, Supplements) Brill, 1997. ISBN 9789004217614
• Greene, Ellen (toim.): Re-Reading Sappho: Reception and Transmission. (Classics and Contemporary Thought, nide 3) University of California Press, 1996. ISBN 9780520206038
• Hutchinson, G. O.: Greek Lyric Poetry. (A Commentary on Selected Larger Pieces (Alcman, Stesichorus, Sappho, Alcaeus, Ibycus, Anacreon, Simonides, Bacchylides, Pindar, Sophocles, Euripides). Uusintapainos) Oxford: Oxford University Press, 2003. ISBN 9780199265824

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Sapfo Wikimedia Commonsissa

• Lisää luettavaa aiheesta Sapfo on Wikiaineistossa

• Poems of Sappho. Internet Sacred Text Archive. (muinaiskreikaksi) (englanniksi)
• Poems of Sappho (englanniksi)
• Sapfo-fragmentteja Oxyrhynchus Online. The Imaging Papyri Project, University of Oxford. (englanniksi) (muinaiskreikaksi)

• Kauppinen, Touko: Kulttikirjailija Sapfon säkeet kuhisevat intiimiä tunnetta. Helsingin Sanomat 2.8.2009.
• Niemi-Pynttäri, Risto: Sapfo ja naisten sivistys. Jyväskylän yliopisto.