amma

Katso myös: ämma, ämmä

amma (9)

1. imettäjä
2. (arkikieltä) lapsenvahti

Taivutus
sijamuoto	yksikkö	monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi	amma	ammat
genetiivi	amman	ammojen (ammain)
partitiivi	ammaa	ammoja
akkusatiivi	amma; amman	ammat
sisäpaikallissijat
inessiivi	ammassa	ammoissa
elatiivi	ammasta	ammoista
illatiivi	ammaan	ammoihin
ulkopaikallissijat
adessiivi	ammalla	ammoilla
ablatiivi	ammalta	ammoilta
allatiivi	ammalle	ammoille
muut sijamuodot
essiivi	ammana	ammoina
translatiivi	ammaksi	ammoiksi
abessiivi	ammatta	ammoitta
instruktiivi	–	ammoin
komitatiivi	–	ammoine- + omistusliite
vartalot
vokaalivartalo	amma-
heikko vartalo	-
vahva vartalo	-
konsonantti- vartalo	-

keskiaikainen ruotsalainen laina^[1]

Taivutus
sijamuoto	yksikkö			monikko
	epämääräinen	määräinen		epämääräinen	määräinen
nominatiivi	amma	amman		ömmur	ömmurnar
akkusatiivi	ömmu	ömmuna		ömmur	ömmurnar
datiivi	ömmu	ömmunni		ömmum	ömmunum
genetiivi	ömmu	ömmunnar		amma	ammanna

amma f.

1. isoäiti

amma yl. (1) (yks. määr. amman [luo], mon. epämäär. ammor [luo], mon. määr. ammorna [luo])

1. imettäjä

amma (1)

1. imettää

Nominaalimuodot

• aktiivin infinitiivi: amma
• passiivin infinitiivi: ammas
• aktiivin part. prees: ammande [luo]
• passiivin part. prees: ammandes
• part. perf.: yl. ammad, n. ammat, määr./mon. ammade

• amma Svenska Akademiens ordbokissa SAOBissa (ruotsiksi)

amma

1. vielä, yhä; kuitenkin

• laina arabiasta.

amma

1. (rinnastuskonjunktio) mutta

• ama