Vinícius de Moraes

Vinícius de Moraes
Vinícius de Moraes Pariisissa vuonna 1970
Henkilötiedot
Syntynyt	13. lokakuuta 1913 Rio de Janeiro, Brasilia
Kuollut	9. heinäkuuta 1980 (66 vuotta) Rio de Janeiro, Brasilia
Ammatti	diplomaatti, kirjailija, laulaja, lauluntekijä, runoilija
Muusikko
Tyylilajit	bossa nova
Nimikirjoitus
Aiheesta muualla
www.viniciusdemoraes.com.br
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ]
Infobox OK

Marcus Vinicius da Cruz e Mello Moraes (19. lokakuuta 1913 Rio de Janeiro, Brasilia – 9. heinäkuuta 1980 Rio de Janeiro, Brasilia), joka tunnetaan nimellä Vinícius de Moraes [viˈnisius dʒi moˈɾajs], oli brasilialainen diplomaatti, runoilija, kirjailija, lauluntekijä ja laulaja. Hänet tunnetaan parhaiten monien bossa nova -laulujen sanoittajana. Moraesin tunnettuihin sanoituksiin kuuluvat muun muassa ”Garota de Ipanema”, ”Chega de Saudade” ja ”Agua de Beber”.

Vinícius de Moraes syntyi 19. lokakuuta 1913 Rio de Janeiron Gávea-nimiseen, silloin maaseutumaiseen kaupunginosaan. Sieltä perhe muutti pian keskemmälle Rioon Botafogoon, missä poika aloitti koulun. 11-vuotiaana hän siirtyi jesuiittojen pitämään St. Ignatius -kouluun, jossa lauloi kuorossa ja alkoi kirjoittaa lyhyitä teatterisketsejä. Vuonna 1929 Moraes pääsi lukemaan oikeustiedettä Rio de Janeiron liittovaltionyliopistoon, jossa hän tutustui tulevaan kirjailijaan Octavio de Fariaan. Tämä innosti Moraesia jatkamaan kirjoitusharrastustaan ja vei hänet mukaan katolis-oikeistolaiseen poliittiseen liikkeeseen.

Moraes valmistui vuonna 1933 ja julkaisi pian kaksi ensimmäistä runokokoelmaansa de Farian toimittamina. Vuonna 1936 Moraes sai paikan elokuvatarkastajana opetus- ja terveysministeriössä. Kaksi vuotta myöhemmin hän sai British Councilin apurahan opiskellakseen englantia ja kirjallisuustiedettä Oxfordin yliopistossa.

Englannissa Moraes tapasi ensimmäisen vaimonsa Beatriz Azevedo de Mellon, jonka kanssa sai tyttären ja pojan. Vuonna 1941 hän palasi Brasiliaan tekemään elokuva-arvosteluja A Manhã -sanomalehteen. Hän avusti myös kirjallisuuslehti Climaa ja työskenteli pankkivirkailijoiden eläkerahastossa. Vuonna 1942 hän reputti Brasilian ulkoministeriön diplomaattivalmennuskurssin pääsykokeissa, mutta pääsi oppaaksi ennestään tuntemalleen yhdysvaltalaiskirjailija Waldo Frankille tämän matkalle ympäri pohjois-Brasilian. Frankin kanssa äärimmäisen köyhyyden keskellä matkustaessaan Moraes kertoo kääntyneensä ajattelultaan vasemmistolaiseksi.

Seuraavana vuonna Moraes pääsi diplomaattikurssille ja sai sen jälkeen varakonsulin paikan Los Angelesista. Kaliforniassa oleskellessaan hän kirjoitti myös runoja ja julkaisi kokoelman Poemas, Sonetos e Baladas. Isänsä kuoltua 1950 hän palasi hetkeksi Brasiliaan mutta lähetettiin pian diplomaattitehtäviin Ranskaan ja Uruguayhin.

Läpi 1950-luvun Vinícius de Moraes työskenteli Brasilian konsuliasioissa Pariisissa ja Roomassa, jossa vietti usein musiikki-iltoja maassa vierailevan historioitsija Sergio Buarque de Holandan kotona (tämä oli laulaja-lauluntekijöiden Chico Buarque ja Miúcha isä). Vuonna 1951 Moraes palasi Brasiliaan, jossa alkoi kirjoittaa elokuva-arvosteluja ja muita populaarikulttuurijuttuja sanomalehtiin. Pian Brasilian hallitus lähetti hänet Eurooppaan tutkimaan sikäläisten elokuvafestivaalien organisointia, sillä São Paulon kaupungin 400-vuotisjuhliksi oli suunniteltu elokuvajuhlien järjestämistä.

Vuonna 1953 Moraes lähetettiin lähetystötehtäviin Pariisiin, jossa hän julkaisi ensimmäisen sambansa Quando tu passas por mim, jonka teki yhdessä muusikko Antônio Marian kanssa. Hän kirjoitti musiikkinäytelmän Orfeu da Conceição (1956). Näytelmän valmisteluissa hän tutustui melko tuntemattomaan pianistiin Antônio Carlos Jobimin, jonka oli määrä säveltää näytelmän musiikki. Näytelmä tuotettiin näyttämölle sekä São Paulossa että Riossa, ja Moraes palasi diplomaattitehtäviin ensin Unescon päämajaan Pariisiin ja sitten Uruguayn Montevideoon.

Vuonna 1958 Jobim ja Moraes tekivät lauluja Elizete Cardosolle, ja näin syntynyttä albumia Canção do Amor Demais pidetään bossa nova -musiikin alkusysäyksenä.^[1] Albumin raidat ovat joko miesten yhteistyötä tai ainakin toinen heistä on mukana jokaisella kappaleella. Myös vielä melko tuntematon laulaja João Gilberto vierailee kahdella levyn raidoista.

Jobimin ja Moraesin lauluja alkoivat levyttää monet brasilialaisartistit, mutta João Gilberton kolme ensimmäistä albumia tekivät parhaiten tunnetuiksi sellaisia klassikoiksi muodostuneita lauluja kuten ”Garota de Ipanema”, ”Insensatez” ja ”Agua de Beber”. Moraes alkoi itsekin esiintyä pienillä klubeilla ensiesittämässä monia tuleva hittejään nasaalilla baritoniäänellään. Vuonna 1963 hän kuitenkin palasi Unesco-lähettilääksi Pariisiin neljännen vaimonsa Nelita Abreu Rochan kansa.

Moraesin näytelmästä Orfeu da Conceição, joka on muunnelma klassisesta Orfeus-myytistä, tehtiin elokuva Musta Orfeus, joka voitti parhaan ulkomaisen elokuvan Oscarin ja Cannesin Kultaisen palmun. Hänen sanoittamiaan lauluja kuullaan myös toisessa Cannes-voittajassa, Claude Lelouchin vuoden 1966 elokuvassa Mies ja nainen.

1960–1970-luvuilla Moraes jatkoi yhteistyötä brasilialaismuusikoiden, etenkin Baden Powellin ja Toquinhon kanssa. Vuonna 1969 vallassa ollut sotilasjuntta laittoi hallintoa vastustaneen Moraesin varhaiseläkkeelle diplomaatin töistä alkoholismin perusteella. Moraes palasi taiteilijan uralleen ja teki kiertueita Euroopassa Chico Buarquen ja Nara Leãon kanssa.

Vinícius de Moraes kuoli alkoholismin aiheuttamiin vaurioihin 66-vuotiaana kotonaan Riossa kahdeksannen vaimonsa Gilda de Queirós Mattoson ja säveltäjäkumppani Toquinhon läsnä ollessa.

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Vinícius de Moraes Wikimedia Commonsissa

Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Vinícius de Moraes