Bossa nova

Bossa nova on brasilialaisen musiikin lajityyppi. Se kehittyi 1950-luvulla Brasilian sambasta ja cool jazzista. Säveltäjä Antônio Carlos Jobimia sekä kitaristi João Gilbertoa voidaan pitää tärkeimpinä bossa novan kehittäjinä.^[1] Jobimin katsotaan kehittäneen pitkälti bossa novan melodisen tyylin. Gilberto sen sijaan suodatti parhaat elementit sambasta rytmiin, ja Vinícius de Moraesin vahvuutena olivat monien kappaleiden sanoitukset. Bossa nova on sambaa harmonisempaa, eikä lyömäsoittimilla ole siinä yhtä keskeistä asemaa. Kappaleiden sanat ovat portugaliksi. Yleisimmät soittimet bossa novassa ovat nylonkielinen akustinen kitara, jota soitetaan sormin, piano, sähköiset koskettimet, rummut ja akustinen basso. Se on rytmikkäämpää kuin klassinen musiikki ja yleensä vähemmän improvisoitua kuin jazz, vaikkakin tyyli on saanut paljon vaikutteita jazzista. Bossa nova oli suosittua nuorten muusikoiden ja yliopisto-opiskelijoiden keskuudessa.^[2] Bossa novan kautta kesti vain kuusi vuotta Rio de Janeiron eteläpuolella (1957–1963), mutta se laajensi jazzstandardien valikoimaa.

Bossa nova on laajalti tunnettu Brasiliassa sekä myös merkittävästi Yhdysvalloissa, Länsi-Euroopassa, Japanissa ja Filippiineillä.

Bossa novan musikaalinen tyyli kehittyi sambasta. Se sai myös afroamerikkalaisen jazztyylin vaikutteita. Bossa nova kehittyi Brasiliassa, kun Elizete Cardoso levytti ”Chega de Saudade” -kappaleen Cancão de Amor Demais LP-levyllä. Sävellys perustui Vinicius de Moraesin runoihin ja Antônio Carlos Jobimin musiikkiin. Gilberto esitti laulun pian levyn ilmestymisen jälkeen. Gilberton suositut esiintymiset ja elokuva Musta Orfeus (1959) toivat bossa novalle kuuluisuutta ja tulivat suosituiksi Brasiliassa sekä Latinalaisessa Amerikassa, josta se levisi Pohjois-Amerikkaan yhdysvaltalaisten jazzmuusikoiden vierailuiden mukana. Charlie Parkerin ja Stan Getzin levytykset yhdessä Getz/Gilberto-levyn ja lukuisten kuuluisten jazzesittäjien (kuten Ella Fitzgerald ja Frank Sinatra) levytysten kanssa vahvistivat bossa novan kuuluisuutta ja johtivat maailmanlaajuiseen suosioon vuoden 1963 aikana.

Jobimin vuonna 1962 säveltämästä ”Garota de Ipanemasta” (Ipaneman tyttö) tuli Astrud Gilberton laulamana maailmanlaajuinen hitti ja bossa novan tunnetuin kappale, kun Stan Getz levytti sen yhdessä João Gilberton kanssa albumille Getz/Gilberto (1963).

• ”Água de Beber” (Jobim)
• ”Carolina” (Buarque)
• ”Coisa Mais Linda” (Lyra)
• ”Corcovado (Quiet Nights of Quiet Stars)” (Jobim)
• ”Desafinado (Slightly Out of Tune)” (Jobim)
• ”E la Carioca (She’s a Carioca)” (Jobim)
• ”Garota de Ipanema” (Jobim)
• ”Januária” (Buarque)
• ”Minha Namorada” (Lyra)
• ”O Barquinho (Little Boat)” (Menescal)
• ”O Pato” (Silva / Teixeira)
• ”Samba de Uma Nota Só (One Note Samba)” (Jobim)
• ”Samba de Verão (Summer Samba)” (Valle)
• ”Você e eu” (Lyra)

Eritoten Jobimin sävellykset ovat levinneet laajalle osaksi siksi, että niitä on eniten käännetty englanniksi.

• Castro, Ruy: Bossa Nova: The Story of the Brazilian Music That Seduced the World. Chicago Review Press, 2012. ISBN 9781613745748 Google-kirjat. (englanniksi)

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Bossa nova Wikimedia Commonsissa