Volkssturm

Volkssturm, kirjaimellisesti kansanrynnäkkö, oli natsi-Saksan viimeisinä kuukausinaan nostama kansallinen puolisotilaallinen organisaatio, eräänlaiset kodinturvajoukot. Se oli suurimman osan henkilöstöresursseistaan loppuun kuluttaneen Saksan viimeinen hätäkeino toisen maailmansodan lopussa, vihollisen tunkeutuessa Saksaan sekä idästä että lännestä.^[1]

Volkssturmia ei tule sekoittaa Volksgrenadiereihin, jotka olivat Wehrmachtin alaisia jalkaväkidivisioonia, ja jotka oli koottu sotilaskoulutuksen saaneista mutta alun perin kenttäpalvelukseen kelpaamattomiksi katsotuista miehistä.

Jo marraskuussa 1943 Saksan asevoimien pääesikunta laati alustavia suunnitelmia täydennysmiesten löytämiseksi rintamalle sodan käännyttyä tappiolliseksi.

Vuoden 1944 kesällä liittoutuneet tekivät suuren läpimurron sekä idässä että lännessä. Neuvostoliiton joukot olivat kesähyökkäyksensä tuloksena edenneet Itä-Preussin rajoille ja olivat tunkeutumaisillaan idästä Saksan alueelle. Lännessä oli tehty maihinnousu Ranskaan ja syksyllä brittiläiset sekä yhdysvaltalaiset saapuivat Saksan rajalle Aachenin kohdalla. Saksaa vaivasi sekä materiaalin että miehistön osalta vakava resurssipula ja Saksan sodanjohto etsi kuumeisesti keinoja välttää edessä häämöttävä sotilaallinen tappio.

Adolf Hitler antoi määräyksen Volkssturm-joukkojen muodostamisesta 18. lokakuuta 1944. Taistelijat kutsuttiin kokoon niiden joukosta, joita ei ollut aikaisemmin värvätty Wehrmachtin riveihin. Käytännössä tämä tarkoitti kaikkien jäljellä olevien 16–60-vuotiaiden miesten nostamista aseisiin.

Hitler antoi yksiköiden kokoamisen Martin Bormannin vastuulle, jonka oli määrä koota aseisiin kuusi miljoonaa sotilasta. Tätä määrää ei kuitenkaan käytännössä saavutettu. Suurin osa Volkssturmin riveistä kerättiin Hitler-Jugendista tai taisteluissa invalidisoituneista Wehrmachtin sotilaista ja miehistä, jotka oli määritelty palvelukseen kelpaamattomiksi.

Nostoväki oli jaettu neljään erilaiseen luokkaan. Ensimmäinen luokan muodostivat kaikki ne 20–60-vuotiaat miehet, jotka eivät työskennelleet ratkaisevan tärkeässä toimessa kotiseudulla. Toinen luokka koostui tärkeässä siviilitoimessa olleista miehistä samalla ikäskaalalla. Näiden kahden ryhmän välinen ero oli osittain tulkinnanvarainen.

Kolmas nostoväkiluokka käsitti ne vuosina 1925–1928 syntyneet 16–19-vuotiaat nuorukaiset, joita ei vielä oltu kutsuttu Wehrmachtiin, työpalvelujoukkoihin tai ilmavoimien tukitehtäviin. Neljännen luokan muodostivat ne aiemmin rintamapalvelukseen kelpaamattomiksi määritellyt, jotka nyt katsottiin kelpaavaksi erilaisiin vartio- ja tukitehtäviin.

Joukkojen koulutus oli vähäistä, heille annettiin ainoastaan nopea asekoulutus jalkaväen perusaseisiin ja panssarinyrkkien käyttöön. Tämän jälkeen he vannoivat valan Hitlerille ja heidät lähetettiin rintamalle. Alun perin tarkoitus oli käyttää Volkssturmin sotilaita ainoastaan heidän kotialueillaan, mutta käytännössä heidät lähetettiin suoraan taisteluun tykinruoaksi. Volkssturmin sotilaiden koulutuksesta ja varustamisesta sekä huollosta oli vastuussa täydennysarmeija (saks. Ersatzheer).

Volkssturm aseistettiin saatavilla olleella kalustolla; yleensä rintamakäyttöön sopimattomilla vanhentuneilla aseilla, sotasaaliilla tai varsinkin loppuvaiheessa aseromusta haalituista osista kootuilla kivääreillä. Jossain määrin valmistettiin myös juuri Volkssturmille tarkoitettuja hyvin yksinkertaisia automaattiaseita, muun muassa Sten-konepistoolin MP 3008 -kopiota ja 7,92 × 33 mm Kurz -kaliiperista itselataavaa VG 1-5 -kivääriä.

Volkssturmia varten tuotettiin myös materiaalipulan oloissa suunniteltua ”kansankäsikranaattia” Volkshandgranate 45, jossa oli pahvikuoren sisällä olevaa sementtiin valettua rautaromua, jonka keskellä oli räjähdyspanos. Tämä käsikranaatti oli usein yhtä vaarallinen heittäjälleen kuin viholliselle.

Volkssturmille ei jaettu univormuja, vaan ainoastaan musta käsivarsinauha, jossa luki ”Deutscher Volkssturm”. Kansainvälisen oikeuden mukaan joukot olivat siten sotilashenkilöitä eivätkä esimerkiksi partisaaneja. Siviilivaatteiden käyttäjien lisäksi ne, jotka käyttivät työssään univormuja pukeutuivat niihin, ja myös ensimmäisen maailmansodan aikaisia palvelusunivormuja nähtiin vanhojen veteraanien päällä. Volkssturmin sotilasarvot kertoivat yksinkertaisesti sotilaan aseman armeijan hierarkiassa.

Tammikuun 1945 ensimmäisellä viikolla toteutettiin Volksopfer 1945 -tarvikekeräys, johon siviiliväestö toi tarpeettomia vaatteita, kankaita, univormuja ja kaikenlaista muuta tarpeellista tavaraa toimitettavaksi rintamalle armeijan ja Volkssturmin käyttöön.

Volkssturmin sotilasarvo	Käännös	Kaulus
Bataillionsführer	Pataljoonan komentaja
Kompanieführer	Komppanianpäällikkö
Zugführer	Joukkueenjohtaja
Gruppenführer	Ryhmänjohtaja
Volkssturmmann	Kansanmyrskyn sotilas

Volkssturmin yksiköt taistelivat kykyjensä mukaan ja etenkin puna-armeijaa vastaan taistelleet sotivat henkensä kaupalla, koska eivät halunneet antautua venäläisten vangiksi. Lännessä sen sijaan antautuneiden määrä oli merkittävä, koska monet tiesivät jo sodan olevan hävitty ja halusivat ennen kaikkea välttää puna-armeijan vangiksi joutumisen.

Volkssturm-yksiköt taistelivat viimeisen kerran Breslaussa 1945. Yleisesti uskotaan, että näiden yksiköiden vaikutus sodan kulkuun oli hyvin marginaalinen. Volkssturm-joukot toimivat sodan loppuvaiheissa paikoin myös keskitysleirien vartijoina.

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Volkssturm Wikimedia Commonsissa

• Amerikkalaisen sotilastiedustelun raportti Volkssturmista
• Volkssturmin käsivarsinauha