Panssarikenraali Patton

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Panssarikenraali Patton
Patton
Ohjaaja Franklin J. Schaffner
Käsikirjoittaja Francis Ford Coppola
Edmund H. North
Tuottaja Frank McCarthy
Säveltäjä Jerry Goldsmith
Kuvaaja Fred Koenekamp
Leikkaaja Hugh S. Fowler
Pääosat George C. Scott
Valmistustiedot
Valmistusmaa  Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö 20th Century Fox
Levittäjä 20th Century Studios
Netflix
Disney+
Ensi-ilta 4. helmikuuta 1970
Kesto 172 minuuttia
Alkuperäiskieli englanti
Budjetti 12 000 000 dollaria
Tuotto 61 749 765 dollaria
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

Panssarikenraali Patton (Patton) on yhdysvaltalainen Franklin J. Schaffnerin ohjaama elokuva vuodelta 1970. Se kertoo panssarikenraali George S. Pattonista toisen maailmansodan aikana.

Elokuva alkaa kohtauksella, jossa Patton pitää katsojille puheen sodasta ja sotimisesta. Käsikirjoittaja Francis Ford Coppola kertoi elokuvan Blu-ray-version alussa olevassa esittelyvideossa käyttäneensä kohtauksessa kohtia useista Pattonin pitämistä puheista.

Elokuva menestyi taloudellisesti ja se voitti kaikkiaan seitsemän Oscar-palkintoa, mukaan lukien parhaan elokuvan Oscar-palkinnon. Erityistä kiitosta kriitikoilta sai pääroolia Pattonina näytellyt George C. Scott.

Näyttelijät

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
 George C. Scott … kenraali George S. Patton  
 Karl Malden … kenraali Omar Bradley  
 Michael Strong … prikaatinkenraali Hobart Carver  
 Stephen Young … kapteeni Chester B. Hansen  
 Frank Latimore … everstiluutnantti Henry Davenport  

Tuotanto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kenraali George Smith Patton, Jr. (1885–1945) oli toisen maailmansodan aikana Yhdysvaltojen 7. armeijan komentaja Pohjois-Afrikassa ja Sisiliassa, sekä 3. armeijan komentaja Ranskassa ja Saksassa. Hän tuli tunnetuksi hyvin värikkäänä jam kiistanalaisena hahmona. Häntä pidettiin toisaalta kiroilevana sotaa rakastavana egomaanikkona, mutta myös toisaalta kyvykkäänä sotilaskomentajana. Frank McCarthy oli Hollywood-tuottaja, joka oli myös palvellut maailmansodassa ja tunsi Pattonin. Hän ehdotti Pattonin tarinaan perustuvaa elokuvaa 20th Century Foxin johtaja Darryl F. Zanuckille lokakuussa 1951. Zanuck hyväksyi idean, mutta elokuvaprojektin aloittamiseen kului vielä vuosia. Yksi jarruttava tekijä oli Pattonin perhe, joka pelkäsi mahdollisen elokuvan tahraavan Pattonin mainetta. Pattonin tarinan lähdemateriaaliin oli näin hankala päästä käsiksi, kunnes Ladislas Farago julkaisi Pattonista kertovan teoksen Patton: Ordeal and Triumph. 20th Century Fox osti sen ja kenraali Omar Bradleyn Soldier’s Story-teoksen elokuvaoikeudet, joiden pohjalta voitiin alkaa laatia käsikirjoitusta elokuvalle.[1]

Frank McCarthy hylkäsi aluksi useampia käsikirjoituksia, kunnes vunna 1965 hän palkkasi uraansa aloittelevan käsikirjoittaja Francis Ford Coppolan. Coppolla perehtyi lähdemateriaaliin ja kuvaili Pattonia mielipuoleksi. Pattonista täysin huonon kuvan antava käsikirjoitus hyölättäisiin kuitenkin suoralta kädeltä, joten hän päätyi laatimaan käsikirjoituksen korostaen Pattonin kahta eri puolta mielipuolena ja supersotilaana. Toinen tärkeä päätös käsikirjoituksen suhteen oli kuvata Pattonin elämää vain toisen maailmansodan aikana. Tarinasta tuli näin tiiviimpi. Elokuvan ohjaajaksi kaavailtiin alkujaan William Wyleria, joka ei kuitenkaan pitänyt käsikirjoituksesta ja kieltäytyi. James Webb palkattiin muokkaamaan käsikirjoitusta.[1]

McCarthy ja elokuvayhtiö halusivat Pattonin rooliin George C. Scottin, joka oli jo tullut tunnetuksi näyttelijänä ja pasifistina. Scott kieltäytyi alkujaan roolista, koska hän ei pitänyt käsikirjoituksesta. Roolista kieltäytyivät myös Robert Mitchum, Burt Lancaster, Rod Steiger ja Lee Marvin. John Wayne oli sen sijaan hyvin kiinnostunut roolista, mutta häntä pidettiin liian erillaisena tosielämän Pattoniin verrattuna. Lopulta alunperin rooliin kaavailtu Scott suostui ottamaan roolin, kun McCarthy suostui käyttämään Coppolan alkuperäistä käsikirjoitusta. Scott tutustui esittämäänsä hahmoon seuraten esimerkiksi maailmansodan aikaisia uutisfilmejä ja lukemalla Pattonin elämäkertoja. Wyler oli tällä välin jättänyt ohjaajan roolin ja uudeksi ohjaajaksi päätyi Frank Schaffner. Vuonna 1969 kasaan oli näin viimein saatu elokuvan ohjaaja, pääroolin näyttelijä ja käsikirjoitus.[1]

Elokuvan kuvaukset alkoivat 1. helmikuuta 1969 Segoviassa Espanjassa. Suurin osa elokuvasta kuvattiin Espanjassa, mutta kohtauksia tehtiin kaikkiaan kuudessa eri maassa 71 eri paikalla. Espanjan asevoimat antoivat kuvaajien käyttöön sotilaita ja sotavarusteita, joiden kustannukset veivät puolet elokuvan kok 12 miljoonan dollarin budjetista. Elokuvan amerikkalaisten tappiota Kasserinesolan taistelussa Tunisiasa kuvaava kohtaus kuvattiin Tabernasin linnan raunioilla Almerían maakunnassa. Kohtaus Erwin Rommelin joukkojen pysäyttämisestä näiden iskiessä kohti Messinaa kuvattiin jonkin matkaa Tabernasista. Pattonin saapumista Sisilian Palermoon kuvaava kohtaus tehtiin Almerían kaupungissa, jossa väkijoukkoa esitti 600 paikallista avustajaa. Pattonin esikuntaa El Guettarin taistelun jälkeen kuvattiin Almerían kuvernöörin palatsilla. Pattonin tunnetuksi tullutta tapausta jossa hän oli lyönyt sotilasta kuvattiin elokuvassa ja kohtaus Pattonista kävelemässä käytävää tapauksen jälkeen kuvattiin La Granjan palatsisa lähellä Madridia. Talvikohtaukset Belgiassa tehtiin lähellä Segoviaa ja muinaisen Karthagon raunioita kuvattiin roomalaisen Volubilisin kaupungin raunioilla Marokossa. Elokuvan alun kohtaus Pattonin pitämästä puheesta kuvattiin Los Angelesissa Yhdysvalloissa.[1]

Vastaanotto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuva sai ensi-iltansa Yhdysvaltojen itärannikolla New Yorkissa 4. helmikuuta 1970. Länsirannikon ensi-ilta järjestettiin kaksi viikkoa myöhemmin. Elokuva keräsi kotimaan lipputuloina 61,75 miljoonaa dollaria ja toiset 28,1 miljoonaa dollaria teatteriesitysten jälkeen elokuvavuokraamojen kautta. Elokuvan tuotto oli näin mainoskulut huomioon ottaen noin 78 miljoonaa dollaria.[1]

Kriitikkojen arviot elokuvasta olivat hyvin positiivisa. Kehuja sai etenkin pääroolia näytellyt George C. Scott.[1] Panssarikenraali Patton voitti parhaan elokuvan Oscar-palkinnon ja kuusi muuta Oscaria. George C. Scott voitti Oscarin roolistaan Pattonina, muttei ottanut palkintoaan vastaan. Hän oli ensimmäinen näyttelijä, joka on kieltäytynyt palkinnostaan.[2]

Panssarikenraali Patton valittiin vuonna 2003 Yhdysvaltojen kongressin kirjaston National Film Registryyn, johon kootaan esteettisesti, historiallisesti tai kulttuurisesti merkittäviä amerikkalaiselokuvia.[3] The New York Timesin kriitikot valitsivat elokuvan vuonna 2004 yhdeksi kaikkien aikojen tuhannesta parhaasta maailmassa.[4]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d e f Robert Niemi: 100 great war movies : the real history behind the films, s. 241-246. ABC-CLIO, 2018. ISBN 978-1-4408-3386-1 (englanniksi)
  2. ↑ [1] (Arkistoitu – Internet Archive)
  3. ↑ Complete National Film Registry Listing, National Film Preservation Board, Library of Congress. Viitattu 13.7.2016.
  4. ↑ The Best 1,000 Movies Ever Made. (Perustuu teokseen The New York Times Guide to the Best 1,000 Movies Ever Made, St. Martin's Griffin 2004.) The New York Times. Arkistoitu 11.7.2016. Viitattu 13.7.2016. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Panssarikenraali_Patton&oldid=22464353”