Hellas (alue)

Hellas (m.kreik. Ἑλλάς) eli Kreikka (lat. Graecia) viittasi antiikin aikana helleenien eli kreikkalaisten asuma-alueeseen.^[1][2][3] Käsitykset Hellaan rajoista kuitenkin vaihtelivat, ja nimitys voitiin tulkita laajemmassa ja suppeammassa merkityksessä. Alun perin termi viittasi pieneen alueeseen Fthiotiissa, ja myöhemmin pääasiassa nykyisen Manner-Kreikan keskiosaan. Joskus mukaan luettiin myös eteläosa eli Peloponnesos.^[2]

Tässä kuvataan Hellas-nimityksen historiaa ja sen rajoja sekä alueen antiikin aikaista maantiedettä yleisesti keskittyen Hellaan pääalueisiin, jotka olivat Thessalia, Akarnania, Aitolia, Fokis, Boiotia, Lokris, Euboia ja Attika, ja laajemmassa mielessä myös Peloponnesoksen Korinthia, Argolis, Akhaia, Arkadia, Lakonia ja Messenia.^[2] Näiden alueiden maantiedettä ja poliittista historiaa kuvataan tarkemmin kunkin alueen sekä niiden polisten eli kaupunkivaltioiden omissa artikkeleissa.

Kaikkein laajimmassa merkityksessä Hellas saattoi viitata kaikkiin kreikkalaisiin poliksiin yhdessä, missä tahansa ne sijaitsivatkaan.^[4] Tässä merkityksessä Hellaan aluetta käsittelee artikkeli antiikin Kreikan maantiede.

Hellaan asukkaasta käytettiin nimeä helleeni (Ἕλλην, Hellēn, fem. Ἑλληνίς, Hellēnis), monikossa helleenit (Ἕλληνες, Ellēnes). Latinaksi etnonyymi oli Graecus, ’kreikkalainen’.^[2][5][6][7]

Nimi Hellas viittasi alun perin pieneen alueeseen Fthiotiissa Thessaliassa Othrys- ja Oite-vuorten välissä. Siellä sijaitsi samanniminen kaupunki.^[2][8] Antiikin kreikkalaisen käsityksen mukaan helleenit levittäytyivät kyseiseltä alueelta vähitellen koko muun Kreikan alueelle. Kuitenkaan vielä Homeroksen aikana nimitys helleenit ei viitannut vielä kaikkiin kreikkalaisiin. Homeros kutsui kreikkalaisia nimityksillä akhaijit (Akhaioi), argoslaiset (Argeioi) ja danait (Danaoi). Aristarkhos ja muut antiikin aikaiset kommentaattorit hylkäsivät epäperäisenä ainoan Homeroksen kohdan, jossa esiintyy ilmaisu panhelleenit.^[2][9]

Historiallisen ajan alussa arkaaisella kaudella nimitys helleenit viittasi jo kaikkiin kreikkalaisiin. Kreikkalaisessa mytologiassa helleenien alkuperä juonnettiin yhteiseen eponyymiin kantaisään, Helleniin. Kreikkalaiset alkoivat myös viitata nimellä Hellas eli helleenien maa kaikkiin asuttamiinsa alueisiin, sen sijaan että nimi olisi viitannut enää vain yhteen rajattuun alueeseen. Tässä yleisemmässä merkityksessä Hellas viittasi jopa kaikkein kaukaisimpiinkin kreikkalaissiirtokuntiin. Antiikin kreikkalaisissa lähteissä esimerkiksi Pohjois-Afrikan Kyrene, Sisilian Syrakusa ja Italian Taras esiintyvät yhtä oleellisina osina Hellasta kuin Ateena, Sparta ja Korintti.^[2][10] Erillään eri puolilla sijainneet kreikkalaissiirtokunnat olivat kuitenkin vain pistemäisiä Hellaan osia, eivätkä niiden väliset barbaarien asuttamat alueet olleet Hellasta.^[4]

Tämän kaikkein laajimman merkityksen lisäksi Hellaalla oli antiikin aikana kuitenkin edelleen myös rajatumpi käyttötarkoitus: tällöin se viittasi varsinaiseen ydin-Kreikkaan, ja käsitti alueen etelään Ambrakianlahdesta ja Peneios-joen suusta aina Korintin kannakselle saakka.^[2] Kreikan yleisnimenä Hellas esiintyy ensimmäisen kerran Herodotoksella.^[1] Tässä merkityksessä Dikaiarkhos ja Pseudo-Skylaks käyttävät kyseisestä alueesta nimitystä ”Jatkuva Hellas" (ἡ Ἑλλὰς συνεχής, hē Hellas synekhēs), mikä tarkoittaa sitä, että kyseisellä alueella myös kaupunkien väliset alueet olivat Hellasta. He katsoivat, että tämä varsinainen Hellas alkoi Ambrakian kaupungista ja -lahdelta Joonianmeren rannalta ja ulottui Homole-vuorelle ja Peneioksen suulle Egeanmeren rannalle. Myös Eforos katsoi, että Hellas sai alkunsa Akarnaniasta.^[4][2][11] Näiden käsitysten mukaan Hellaan pohjoisraja kulki Ambrakianlahdelta Pindosvuoristoa pitkin, ja sieltä suorassa kulmassa Kambuniavuoria pitkin Peneioksen suulle, käsittäen näin Thessalian. Samalla Epeiros jäi Hellaan ulkopuolelle, sillä vaikka epeiroslaisissa heimoissa oli jonkin verran helleenistä verta, näiden tavat ja luonne erosivat tarpeeksi helleeneistä, että heidät olisi luettu näiden joukkoon.^[2] Samaa voisi ehkä sanoa joistakin Aitolian vuoristolaisista, joiden Thukydides kuvaa syöneen raakaa lihaa ja puhuneen käsittämätöntä kieltä.^[2][12]

Varsinaisen Hellaan rajoista oli kuitenkin jonkin verran erimielisyyttä. Kun aitolialaiset pyysivät Filippos V:tä vetäytymään Hellaasta, tämä kysyi, mihin he asettaisivat sen rajat, ja muistutti heitä siitä, että suuri osa heidän omasta kansastaan oli muita kuin helleeneitä.^[2][13] Herodotos puolestaan vaikuttaa ulottaneen Hellaan rajan Ambrakianlahden pohjoispuolelle ja pitäneen Thesprotiaa osana Hellasta.^[2][14] Toisaalta jotkut antiikin aikaiset kirjailijat jättivät jopa koko Thessalian Hellaan ulkopuolelle, asettaen Hellaan pohjoisrajan linjalle, joka ulottui Ambrakianlahdelta Malianlahdelle. Dikaiarkhos sen sijaan argumentoi loogisesti, että Hellaana alun perin tunnettu alue tuli toki lukea edelleenkin Hellaaseen.^[2][15]

Peloponnesos ei kuulunut varsinaiseen Hellaaseen, vaikkakin sen asukkaat olivat tietysti helleeneitä.^[2][16] Joskus Peloponnesos, samoin kuin Kreikan saaristo, luettiin kuitenkin Hellaaseen termin laajemmassa merkityksessä, vastakohtanaan barbaarien asuttamat alueet.^[2][17] Myöhempinä aikoina, kun makedonialaiset olivat vallanneet Hellaan ja levittäneet helleenisen kulttuurin ja kreikan kielen laajalle alueelle Aasiassa, myös Makedonia ja Illyrian eteläosa alettiin lukea Hellaaseen. Näin muun muassa Strabon kutsui Makedoniaa Hellaaksi, vaikkakin varauksella.^[2][18]

Sitä, miksi roomalaiset kutsuivat Hellasta nimellä Graecia, ei tunneta antiikin lähteistä täysin. Nimitys Graikoi (Γραικοί)^[19] esiintyy ensimmäisen kerran Aristoteleella. Hänen mukaansa varhaisin Hellas olisi sijainnut Dodonan ja Akheloos-joen suunnassa alueella, jota asuttivat Selloi-heimoi (Σελλοί)^[20] sekä heimo, joka tunnettiin tuolloin nimellä Graikoi ja joita nykyisin kutsutaan helleeneiksi.^[2][21] Selloi-heimo mainitaan Iliaassa Dodonan Zeuksen oraakkelin ylläpitäjiksi.^[2][22] Pindaros tunsi heidät nimimuodossa Helloi. Hesiodos puhui Dodonan seudusta nimellä Hellopia.^[2][23] Ei tiedetä, mihin lähteeseen Aristoteles perusti näkemyksensä, mutta näkemys on ristiriidassa sen kanssa, että yleensä kreikkalaiset katsoivat helleenien alkukodin Hellaan sijainneen Fthiotiissa. Erään toisen näkemyksen mukaan nimen alkuperä olisi eponyymissä heeroksessa nimeltä Graikos, joka olisi ollut Thessaloksen poika.^[2][24]

Aristoteleen sanomasta on päätelty, että Graikoi-heimo olisi saattanut asuttaa alun perin laajempaakin aluetta Hellaan länsirannikolla, ja näin se olisi ollut se kansa, jonka Joonianmeren toisella puolella asuneet itaaliset heimot tulivat ensin tuntemaan. Tätä kautta se olisi tullut kaikkien helleenien nimitykseksi. Roomalaisten vallattua Kreikan pääosasta varhaisemman Hellaan aluetta muodostettiin Achaean provinssi, eikä nimeä Graecia juurikaan käytetty ainakaan virallisissa yhteyksissä.^[2]

Seuraavassa kuvataan Hellasta antiikin maantieteessä alueena, joka käsitti Keski-Kreikan, Thessalian, Euboian ja Peloponnesoksen,^[2] toisin sanoen suunnilleen nykyisen Kreikan manneralueen lukuun ottamatta sen pohjoisimpia alueita Epeirosta, Makedoniaa ja Länsi-Traakiaa.

Hellas käsitti nykyisin Balkanina tunnetun suuren, Välimereen työntyvän niemimaan eteläisimmän osan. Balkanin niemimaan erottivat muusta Euroopasta Balkanvuoret, jotka tunnettiin antiikin aikana nimillä Haimos, Skomios ja Illyrian alpit. Ne ulottuivat Adrianmereltä Pontokselle eli Mustallemerelle. Niiden eteläpuolella asui erilaisia traakialaisia, makedonialaisia ja illyrialaisia heimoja, mutta näiden alueet eivät kuitenkaan olleet osa Hellasta, vaikka kuuluvatkin ainakin osaksi nykyiseen Kreikkaan. Hellaan alue käsitti nykyisen Keski-Kreikan ja laajemmin ajateltuna myös Etelä-Kreikan, saaden alkunsa noin 40. pohjoiselta leveyspiiriltä. Tuolla leveydellä Hellaan erottivat Epeiroksesta, Illyriasta ja Makedoniasta vuorijonot, jotka ulottuivat Adrianmereltä Akrokeraunian niemeltä Egeanmerelle Thermainlahdelle. Niiden länsiosa tunnettiin Lingon-vuorina ja itäosa Kambunia-vuorina, jotka päättyivät Olympos-vuoreen. Muilta puolilta Hellasta rajasi meri, länsipuolella Joonianmeri ja itäpuolella Egeanmeri.^[2]

Aikana, jolloin Välimeri oli tärkein kaupankäynnin ja kulttuuristen vaikutteiden leviämisen väylä, Hellaan sijainti oli mitä keskeisin. Aasiasta Hellaan erotti Egeanmeri, jossa oli kuitenkin niin paljon saaria, että siirtyminen meren poikki ja saarelta toiselle oli mahdollista jo merenkulun kaikkein varhaisimpina aikoina. Tämä teki Hellaan ja idän välisestä yhteydenpidosta helpon. Hellaan eteläpuolella sijaitsi Afrikan kaikkein hedelmällisin osa. Lännessä Hellaan erotti Italiasta Joonianmeri ja salmi, joka on kapeimmillaan noin 70 kilometriä leveä.^[2]

Hellaan alueen suurin pituus Olympos-vuorelta Tainaronin niemelle oli noin 400 kilometriä ja suurin leveys Akarnanian länsirannikolta Attikan itärannikolle noin 290 kilometriä. Etäisyys Ambrakianlahdelta Peneioksen suulle oli noin 193 kilometriä.^[2] Hellaan pinta-ala oli noin 54 780 neliökilometriä. Tästä Thessalia käsitti noin 14 695 neliökilometriä, Keski-Kreikka noin 16 285 neliökilometriä, Euboia noin 3 652 neliökilometriä ja Peloponnesos noin 20 148 neliökilometriä.^[2] On huomautettu, että alue on varsin pieni ottaen huomioon kreikkalaisten suuren vaikutuksen historiaan ja kulttuuriin. Tätä korostaa se seikka, että Hellas jakautui lukuisiin itsenäisiin poliksiin eli kaupunkivaltioihin, joista esimerkiksi Ateenan poliksen alue eli Attika käsitti vain noin 1 864 neliökilometriä.^[2]

Hellaan topografian huomattavimmat piirteet olivat sen vuoristoisuus sekä rantaviivan suuri pituus suhteessa pinta-alaan. Suurista vuoristoketjuista haarautui lukemattomia sivuhaaroja, joiden väliin jäi vain vähän laaksoja tai tasankoja. Tasangot, olivat ne sitten suuria tai pieniä, olivat lähes aina vuorien ympäröimiä joka puolelta, tai avautuivat yhdeltä sivulta merelle. Vaikeakulkuiset vuoret ovat kaikkina aikoina muodostaneet suurimmat esteet Hellaan naapuriheimojen välisille yhteyksille. Näin Hellaan kaupungit kehittyivät suhteellisen eristyksissä mantereen puolen naapureistaan. Meri sen sijaan tarjosi helpoimmat yhteydet muuhun maailmaan. Lähes jokaisella Hellaan kaupungilla oli yhteys merelle, ja Arkadia oli Hellaan ainoita alueita, joka sijaitsi kokonaan sisämaassa.^[2]

Hellaan pohjoisrajan muodostaneiden Lingon- ja Kambunia-vuorten poikki kulki suunnilleen Joonianmeren ja Egeanmeren puolessa välissä pohjois-eteläsuuntaisesti Pindos-vuoristo, joka muodosti Hellaan selkärangan ja erotti toisistaan lännenpuoleisen Epeiroksen ja idänpuoleisen Thessalian. Pindokseen kuuluvalta Tymfrestos-vuorelta sai alkunsa ikään kuin säteittäisiä vuorijonoja. Idässä erkani merelle päin kaksi vuorijonoa, Othrys ja Oite, joista ensimmäinen suuntautui melko suoraan itään ja jälkimmäinen enemmän kaakkoon. Tymfrestoksen länsipuolella oli vähäisempiä pohjois-eteläsuuntaisia vuorijonoja. Tymfrestoksen eteläpuolella Pindos haarautui kahdeksi haaraksi, joita ei enää tunnettu Pindoksen nimellä. Lounaaseen suuntautunut haara kulki läpi Aitolian Koraks- ja Tafiassos-vuorina, päättyen Antirrhionin niemelle Korintinlahden suulle. Kaakkoon suuntautunut haara kulki Fokiin, Boiotian ja Attikan läpi Parnassos-, Helikon-, Kithairon- ja Hymettos-vuorina, päättyen Attikan eteläkärkeen Sunionin niemelle. Merellä Keoksen, Kythnoksen, Serifoksen ja Sifnoksen saaret olivat tavallaan vuorijonon jatkeita.^[2]

Pindos-vuoristosta itään suuntautuneiden Kambunia- ja Othrys-vuorijonojen väliin jäi Thessalian tasanko, joka oli Hellaan suurin ja hedelmällisin. Vuorijonojen välinen etäisyys pohjois-eteläsuunnassa oli lähes 100 kilometriä. Kambunia-vuoret päättyivät Olympos-vuoreen, joka oli Hellaan korkein. Othrys päättyi mereen Pagasainlahden ja Malianlahden välissä. Olympos-vuoren eteläpuolella Thessalian itärannikkoa pitkin kulki pohjois-eteläsuuntaisia vuorijonoja, joista ensimmäinen tunnettiin nimellä Ossa ja toinen nimellä Pelion. Näin Thessalia oli länsi-, pohjois- ja itäpuolilta vuorten ympäröimä. Pohjoisesta kulku sinne kävi ainoastaan Tempen solan kautta Olympos- ja Ossa-vuorten välistä. Peneios-joki laski sen kautta mereen. Etelässä Thessalia avautui kuitenkin mereen Pagasainlahdelle. Pindoksen länsipuolella sijainnut Epeiros oli luonteeltaan kokonaan toisenlainen, sillä siellä ei ollut juurikaan laajempia tasankoja, vaan se oli kauttaaltaan vuorten peittämä. Epeiroksen vuorijonot kulkivat, kuten jo mainittua, pääosin pohjois-eteläsuunnassa.^[2]

Boiotian ja Attikan itärannikkoa vastapäätä sijainneen Euboian saaren vuoret voidaan nähdä Ossan, Pelionin ja Othryksen jatkeina. Merellä samat vuorijonot jatkuivat Androksen, Tenoksen, Mykonoksen ja Naksoksen saarina.^[2]

Lakmos-vuorelta kohdasta, jossa Pindos-vuoret leikkasivat Hellaan pohjoisrajan muodostavat vuoret, sai alkunsa neljä merkittävää jokea. Näistä joista kaksi, Aoos ja Haliakmon, eivät kuuluneet Hellaaseen, sillä ensinmainittu virtasi Illyrian ja jälkimmäinen Makedonian läpi. Kaksi muuta, Peneios ja Akheloos, olivat pohjoisen Hellaan tärkeimmät joet. Peneios virtasi Thessalian tasangon läpi ja laski mereen, kuten jo mainittua, kuljettuaan Tempen solan läpi. Akheloos virtasi kohti etelää Epeiroksen läpi muodostaen sitten Akarnanian ja Aitolian rajan. Lopulta se laski Joonianmereen lähellä Korintinlahden suuta.^[2]

Jonkin verran Tymfrestoksen eteläpuolella Hellaan alue kapeni eräänlaiseksi kannakseksi kahden lahden, lännenpuoleisen Ambrakianlahden ja idänpuoleisen Malianlahden väliin. Tämä kannas erotti Keski-Kreikan Epeiroksen ja Thessalian muodostamasta mantereesta. Keski-Kreikka voidaan jakaa edelleen kahteen erikokoiseen puoliskoon. Länsiosa käsitti Akarnanian ja Aitolian ja muistutti pinnanmuodoiltaan Epeirosta, johon alue kytkeytyi Akheloos-joen välityksellä. Koraks- ja Tafiassos-vuoret yhdistyivät Epeiroksen vuorten jatkeisiin ja muodostivat karun ja hankalakulkuisen ylämaan. Alueella oli kuitenkin joitakin laajoja ja hedelmällisiä tasankoja, joiden läpi Akheloos virtasi.^[2]

Keski-Kreikan itäosan läpi kulkivat Tymfrestokselta kaakkoon suuntautuneet Parnassos-, Helikon-, Kithairon- ja Hymettos-vuoret. Pohjoisessa alueen luonnollisena rajana toimi Oite-vuori, joka ulottui Tymfrestokselta rannikolle Thermopylaihin. Ainoa kulkuväylä alueelle pohjoisesta oli Thermopylain rannikkokaistale, joka sijaitsi vuorten ja meren välissä ja oli kapeimmillaan ainoastaan muutaman metrin levyinen.^[2]

Oite-vuoren pohjoispuolella sen ja Othrys-vuoren välissä sijaitsi hedelmällinen tasanko, jonka pituus oli noin 100 kilometriä ja joka ulottui itään Malianlahdelle. Sen läpi virtasi Sperkheios-joki, joka sai alkunsa Tymfrestos-vuorelta ja laski Malianlahteen. Vaikka alue luettiin yleensä osaksi Thessaliaa, Othrys-vuorten jono erotti sen suuresta Thessalian tasangosta.^[2]

Parnassokselta Hymettokselle ulottuneen vuoriketjun lisäksi alueella oli toinen vuoriketju, joka sai alkunsa Oite-vuoren itäosasta ja eteni Euboianlahden länsirantaa pitkin läpi Lokriin ja Boiotian nimillä Knemis, Ptoion ja Teumessos. Lopulta ketju yhtyi Parnes-vuoreen, joka oli eräänlainen Kithaironin länsi-itäsuuntainen haara. Pentelikon-vuoren kautta se kytkeytyi edelleen Kithaironista Sunioniin johtaneeseen vuoriketjuun.^[2]

Parnassoksen ja Oiten välissä sijaitsi kapea tasanko, joka tunnettiin nimellä Doris. Sitä pidettiin doorilaisten alkukotina. Alueelta sai alkunsa Kefissos-joki, joka virtasi läpi Fokiin ja Boiotian ja laski Kopais-järveen. Fokiissa Kefissoksen varrella oli joitakin hedelmällisiä tasankoja, jotka sijaitsivat Parnassoksen ja Lokriin vuorten välissä. Boiotia oli suurta tasankoa, joka oli joka puolelta vuorten ympäröimä, ja jossa oli laajat alueet hyvin hedelmällistä maata. Attika muodosti kolmion muotoisen niemimaan, jossa itäsivu oli Egeanmeren ja lounaissivu Saroninlahden rantaa. Attikan keskiössä oli Attikan tasanko, jolla sijaitsi Ateenan kaupunki. Pohjoispuolelta Attikaa suojasivat Kithairon- ja Parnes-vuoret.^[2]

Siinä missä Kithairon jatkui itään Parnes-vuorena, lounaassa se kulki läpi Megariin alueen ja muodosti Geraneia-vuoret. Ne kulkivat itä-länsisuunnassa Kithaironin rinnalla laskien lopulta Saroninlahteen, jossa Salamiin saari voidaan nähdä sen jatkeena. Etelässä Geraneia-vuori laskeutui Korintin kannakselle. Sen länsipuolella oli Korintinlahti ja itäpuolella Saroninlahti, jotka työntyivät niin lähelle toisiaan, että kannaksen leveys sen kapeimmassa kohdassa oli vain noin kuusi kilometriä. Kannas oli suhteellisen tasaista aluetta ollen korkeimmillaan vain noin 75 metrin korkeudella merenpinnasta laskettuna. Heti kannaksen eteläpuolella maa kohoaa Oneia-vuoriksi. Siellä sijaitsi myös Korintin kaupunki ja sen korkea akropolis eli linnavuori, Akrokorintti, ja siellä kannas laajeni Peloponnesokseksi.^[2]

Ennen Peloponnesoksen käsittelyä voidaan todeta, että Strabon jakoi Hellaan viiteen ”niemimaahan”. Ensimmäinen oli Peloponnesos, jonka erotti Manner-Kreikasta mainittu Korintin kannas, jonka leveydeksi Strabon laski 40 stadioninmittaa. Toinen oli ”niemimaa”, jonka kannas ulottui Pagaista Megaran satamaan Nisaiaan ja oli mereltä merelle noin 120 stadionia. Kolmannen ”niemimaan” kannas ulottui Krisanlahdelta Thermopylaihin Fokiin ja Lokriin poikki, ja oli leveydeltään noin 508 stadionia. Neljännen ”niemimaan" kannas ulottui Ambrakianlahdelta Malianlahdelle ja sen leveys oli noin 800 stadionia. Viidennen ”niemimaan” kannas ulottui Ambrakianlahdelta Thessalian ja Makedonian eteläosan poikki Thermainlahdelle, ja oli leveydeltään yli 1 000 stadionia.^[2][25]

Peloponnesoksen vuorilla ei ollut yhteyttä muun Hellaan vuoriin. Siinä missä Manner-Hellaan vuoret muodostivat lähes katkeamattomia vuorijonoja, jotka saivat alkunsa Hellaan pohjoisosista tai pohjoispuolelta, Peloponnesoksen vuoret sen sijaan saivat alkunsa niemimaan sisäosan Arkadiasta. Arkadian pohjoisrajan muodostavat vuoret olivat Peloponnesoksen suurimpia. Ne ulottuivat lännestä itään päättyen Kyllene-vuorelle, joka näkyi ensimmäisenä kun niemimaalle saavuttiin kannaksen kautta pohjoisesta. Vuorijonon länsipäässä sijaitsi puolestaan Erymanthos-vuori. Näiden välissä sijaitsivat Aroania-vuoret. Myös Arkadian itärajan muodosti vuorijono, joka suuntautui Kyllene-vuorelta kohti etelää. Sen tärkeimpiä vuoria olivat pohjoisesta etelään Artemision, Parthenion ja Parnon. Arkadian etelälaidan muodostivat matalammat kukkulat, jotka toimivat vedenjakajina Alfeios- ja Eurotas-jokien vesille. Vuoret kohosivat korkeammiksi jälleen Arkadian lounaisrajalla Lykaion-vuorena. Sen ja Erymanthoksen välillä oli Arkadian länsirajan muodostaneita vuoria, joilla ei ollut erityistä yhteistä nimeä. Pohjois-, itä- ja eteläpuolelta Arkadian rajavuoret kulkivat katkeamattomina, mutta länsipuolen vuorijonon läpäisi Alfeios-joki, joka laski niemimaan länsirannikolle.^[2]

Peloponnesoksen muita pääalueita olivat Lakonia ja Messenia eteläosassa, Argolis itäosassa, Elis länsiosassa ja Akhaia pohjoisosassa. Arkadian etelälaidalta sai alkunsa korkea vuorijono, Taygetos-vuoret, joka kulki pohjoisesta etelään ja muodosti Messenian ja Lakonian välisen rajan päättyen Tainaronin niemelle, joka oli koko Hellaan eteläisin piste. Taygetos-vuori oli koko Peloponnesoksen korkein. Parnon-vuorelta Arkadian kaakkoiskulmasta sai alkunsa toinen pohjois-eteläsuuntainen vuorijono, joka päättyi Malean niemelle. Sitä voidaan kutsua Parnonin nimellä laajassa merkityksessä. Taygetoksen ja Parnonin välissä sijaitsi Eurotas-joen laakso, jossa sijaitsi Spartan kaupunki, ja joka aukeni Spartan eteläpuolella suhteellisen suureksi tasangoksi. Messenian tärkein joki oli Pamisos, ja sen tasanko oli vielä Eurotaksen tasankoa laajempi, sillä Messeniassa ei ollut suurempia vuorijonoja enää Pamisoksen länsipuolella. Eurotas laski Lakonianlahteen Malean ja Tainaronin niemien välissä, ja Pamisos Messenianlahteen Tainaronin niemen länsipuolella.^[2]

Neda-joki erotti Messenian Eliistä. Elis oli laajalti Arkadian vuorten jatkeiden peittämä, mutta siellä oli myös lukuisia suhteellisen suuria ja hedelmällisiä tasankoja. Näistä tasangoista merkittävimmät olivat Eliin keskiosassa sijainnut tasanko, jonka läpi Alfeios virtasi ja jossa sijaitsi Pisan kaupunki, sekä pohjoisosassa sijainnut tasanko, jonka läpi virtasi Peloponnesoksen Peneios-joki ja jossa sijaitsi Eliin kaupunki. Akhaia oli nimitys kapealle alueelle Arkadian pohjoisrajan ja Korintinlahden välissä.^[2]

Argolis, jos nimi tulkitaan kaikkein laajimmassa merkityksessään, viittasi koko niemimaahan Saroninlahden ja Argoliinlahden välissä. Klassisella kaudella alueella oli useita itsenäisiä poliksia, eikä se muodostanut yhtä poliittista kokonaisuutta. Argoliin niemimaa yhdistyi muuhun Peloponnesokseen leveän juuren välityksellä. Niemimaan juuressa sen toisella laidalla sijaitsivat Korintin ja Sikyonin kaupungit ja toisella laidalla Argos. Korintin ja Sikyonin hallussa oli rannikkotasankoa, kun taas Argos taas sijaitsi sisämaan tasangolla, jonka pituus oli noin 16–19 kilometriä ja leveys noin 6–8 kilometriä. Muutoin niemimaa oli vuoristoinen.^[2]

Peloponnesoksen niemimaan muotoa verrattiin antiikin lähteissä usein plataanin- tai viininlehteen.^[2][26] Sen Keski-Kreikkaan yhdistänyt Korintin kannas oli niin kapea suhteessa niemimaan kokoon, että antiikin aikana niemimaata pidettiin usein saarena, mikä näkyy myös sen nimestä, ”Pelopsin saari”. Niemimaalla oli monin tavoin saaren edut ilman sen haittoja. Vuoret suojasivat sitä Korintin kannaksen puolella tarpeeksi, jotta sen valloittaminen tätä kautta oli vaikeaa. Samasta syystä Peloponnesoksen kaupungit saattoivat kehittyä luonteiltaan ja institutioiltaan hyvin omanlaisikseen ilman laajoja ulkopuolisia vaikutteita. Toisaalta samaan aikaan kannas tarjosi katkeamattoman yhteyden muuhun Hellaaseen. Koska Peloponnesosta voitiin lähestyä vain kapeaa ja helposti puolustettavaa väylää, niemimaata kutsuttiin joskus ”Kreikan akropoliiksi”.^[2][27]

Maan vuoristoisuudella oli suuri merkitys sen kansojen kohtaloille. Lingon- ja Kambuniavuoret suojasivat pohjoisessa Hellasta vierailta valloituksilta. Hellaan sisäosien vuoret puolestaan tekivät sotaretkistä toisten heimojen ja kaupunkien alueille vaikeita. Muutamat kulkukelpoiset solat, kuten Thermopylai, Kithairon-vuoren solat sekä Geraneia- ja Oneia-vuorten solat, olivat suhteellisen helposti puolustettavissa pienillä joukoilla paljon suurempiakin joukkoja vastaan. Samasta syystä Hellaaseen kehittyi suuri määrä itsenäisiä poliksia, jotka olivat useimmiten varsin haluttomia sopimaan liitoista muiden kanssa edes ulkomaisten hyökkäysten torjumiseksi. Tämä poliittinen hajanaisuus johti jatkuviin polisten välisiin sotiin, ja lopulta mahdollisti makedonialaisvalloituksen klassisen kauden lopulla.^[2]

Suurin osa Kreikan joista on vuodenaikaisvirtoja, jotka ovat olemassa vain talvikaudella, ja sama on ilmeisesti pätenyt antiikin aikana. Vettä on satanut pääosin syksyllä ja talvella, ja suuret sademäärät ovat virranneet vuorilta alas vuolaina virtoina. Kesällä joenuomat ovat olleet pääosin kuivia. Jopa ne joet, joiden alkuna on lähde, ovat kutistuneet kesäaikaan pieniksi puroiksi.^[2]

Varsinaisen Hellaan tärkeimmät joet olivat jo aiemmin mainitut Peneios ja Akheloos. Näihin voidaan lisätä Euenos, joka virtasi läpi Aitolian samansuuntaisesti kuin Akheloos; Sperkheios, joka virtasi Othrys- ja Oite-vuoren välisessä laaksossa; Kefisos ja Asopos Boiotiassa; sekä toinen Kefisos ja Ilissos Attikassa. Peloponnesoksen tärkein joki oli Alfeios, joka virtasi Arkadiassa ja Eliissä. Muita olivat Eurotas Lakoniassa, Pamisos Messeniassa ja Peneios Eliin pohjoisosissa.^[2]

Vaikka Hellaassa oli vain vähän ympärivuotisia jokia, maa oli otollinen soiden ja järvien muodostumiseen. Monet tasangot ja laaksot ovat olleet niin vuorten ympäröimiä, että syksyn ja talven runsaat sateet eivät ole löytäneet ulosvirtauskanavaa, vaan ovat jääneet järviksi talvella ja soiksi kesällä. Eräitä tärkeimpiä järviä olivat Nessonis ja Boibeis Thessaliassa; Trikhonis Aitoliassa; Kopais Boiotiassa; ja Stymfalis Arkadiassa. Joidenkin järvien vedet ovat löytäneet ulosvirtauskanavan karstimaaperässä olevista aukoista. Virrattuaan maan alla ne ovat nousseet takaisin maan pinnalle joskus lähempänä ja joskus kauempana. Näin tapahtui muun muassa Kopais-järven vesille. Erityisen yleinen ilmiö oli Arkadiassa.^[2]

Kreikka on tuliperäistä aluetta, ja se näkyy monin paikoin. Antiikin aikana kuumia lähteitä tunnettiin muun muassa Thermopylaissa, Euboian Aidepsoksessa ja monissa muissa paikoissa. Varsinainen vulkaaninen toiminta rajoittui antiikin aikana Methanan niemelle vastapäätä Aiginaa sekä Theran saarelle. Methanalla tapahtui historiallisella ajalla tulivuorenpurkaus, jonka mainitsevat Strabon ja Ovidius. Myös Therasta Strabon kertoo, että sen ja viereisen Therasian saaren välisestä merestä (eli Santorínin kalderasta) syöksi kerran tulta, ja paikalle muodostui neljä stadionia ympärysmitaltaan ollut saari.^[2][28]

Maanjäristykset ovat aina olleet yleisiä Kreikan alueella, erityisesti Peloponnesoksella. Strabon kutsui Lakoniaa ”helposti järiseväksi”,^[2][29] ja vuoden 464 eaa. maanjäristyksen suhteen kerrotaan, että Spartassa jäi pystyyn ainoastaan viisi taloa ja yli 20 000 henkeä kuoli.^[2][30] Peloponnesoksen Korintinlahden puoleisella rannikolla vuoden 373 eaa. maanjäristys ja siihen liittynyt tsunami tuhosivat Buran ja Heliken kaupungit Akhaiassa.^[2]

Herodotos huomautti, että Kreikassa oli kaikista maailman maista leudoimmat vuodenajat.^[2][31] Hippokrates ja Aristoteles pitivät Hellaan ilmastoa erityisen suotuisana sekä älyllisille että ruumiillisille ponnistuksille, sillä se oli kahden ääripään, kuuman ja kylmän, ilmastoalueen välissä.^[2][32] Hellaan ilmasto oli antiikin aikana oletettavasti terveellisempi kuin vielä nykyajalla 1800-luvulla ennen 1900-luvun voimakasta väestönkasvua. Malaria, joka vaivasi laajoja alueita vielä 1800-luvulla, ei todennäköisesti oli samanlainen vaiva antiikin aikana, kun alueella oli enemmän asukkaita ja se oli laajemmin ja paremmin viljeltyä.^[2]

Pinnanmuotojen suurista vaihteluista johtuen Hellaan ilmasto vaihteli kuten nykyisinkin hyvin paljon eri alueilla. Esimerkiksi maaliskuussa Peloponnesoksella Arkadian ylängöillä Mantineiassa ja Tegeassa saattoi olla täystalvi, Argoksessa ja Spartassa kevät ja Messenessä lähes täyskesä. Kreikan ilma tunnettiin kirkkaudestaan, joka sai värit näkymään selkeinä. Myös tässä havaittiin kuitenkin alueellisia eroja, ja ateenalaiset kirjailijat asettavat usein vastakkain Boiotian paksun ja kostean ilman ja Attikan kirkkaan ja kuivan ilman.^[2]

Hellaan hedelmällisimpiä aluita olivat Thukydideen mukaan Thessalia, Boiotia ja suuri osa Peloponnesoksesta lukuun ottamatta Arkadiaa. Karuimpia olivat puolestaan Arkadia ja Attika. Päätuotteita olivat vehnä, ohra, pellava, viini ja oliiviöljy. Kultturissa erityisen keskeisiä olivat viini ja öljy. Leipä tehtiin useammin ohrasta kuin vehnästä. Kukkulat olivat hyvää laidunmaata karjalle. Ne tarjosivat antiikin aikana myös paljon tukkipuuta, siinä missä nykyisin kasvillisuus on muuttunut laiduntamisen ja metsien kaatamisen vuoksi monin paikoin pensaikoiksi. Samasta syystä Kreikan maaperä on köyhtynyt huomattavasti antiikin ajoista. Metsien suoman varjon katoamisen vuoksi myös lähteet ovat kuivuneet, ja kosteuden vähennyttyä kasvusto on muuttunut köyhemmäksi ja karummaksi.^[2][33]

Kotieläimiin kuului hevosia, aaseja, muuleja, nautoja, sikoja, lampaita, vuohia ja koiria. Hevoset olivat kuitenkin suhteellisen harvinaisia, sillä maa oli niille enimmäkseen liian vuoristoinen. Muuleja käytettiin erityisesti Peloponnesoksella, jossa ne olivat hevosia hyödyllisempiä vuorilla kuljettaessa. Siat olivat yleisiä, ja sianliha oli suosittua, erityisesti Arkadiassa. Lampaan- ja vuohenmaito oli suositumpaa kuin lehmänmaito.^[2][34] Villieläimistä mainitaan erityisesti karhut, sudet ja villisiat. Karhut vaikuttavat olleen yleisiä Arkadian vuorilla. Herodotos kuvaa, että leijonia esiintyi antiikin aikana vielä Traakian Nestos-joen ja Aitolian Akheloos-joen välisellä alueella.^[2][35]

Hellaan vuoret koostuivat pääosin kovasta kalkkikivestä, joista rakennettiin monet edelleenkin pystyssä olevat kyklooppimuurit ja linnoitteet. Lähes joka puolelta löytyi myös rikkaita marmorisuonia, joiden materiaalia käytettiin rakennuksissa ja kuvanveistossa. Parhaita marmorilouhoksia oli Pentelikon- ja Hymettos-vuorilla Attikassa, Karystoksessa Euboialla sekä Paroksen saarella. Jalometallien suhteen Hellas oli suhteellisen köyhä. Sifnokselta saatiin kultaa ja hopeaa. Parhaat hopeakaivokset olivat Attikan Laureionissa. Sekä kuparia että rautaa saatiin Euboialta läheltä Khalkista. Rautakaivoksia oli myös Taygetos-vuorella Lakoniassa.^[2]

• Antiikin Kreikan maantiede