Antiikin Elis

Elis (m.kreik. Ἦλις, Ēlis, door.kreik. Ἆλις, Ālis < Ϝᾶλις, Wālis) eli Eleia (Ἠλεία, Ēleia, Ἠλείων χώρα, Ēleiōn khōra) (lat. Elin, Elidem, Eliorum ager, Alis)^[1] oli antiikin Kreikan maakunta, joka sijaitsi Peloponnesoksen niemimaan länsiosissa ja käsitti suunnilleen nykyisen Eliin alueyksikön alueen.^[2][3]

Eliin tärkeimmät kaupungit olivat Elis ja varhaisina aikoina myös Pisa. Seutu tunnettiin Olympian kisoista. Eliin asukkaasta eli elisläisestä käytettiin etnonyymejä Eleios (Ἠλεῖος, Ēleios), Aleios (Ἀλεῖος) ja Eliades (Ἠλιάδης, Ēliadēs), myöhemmin latinaksi Elius, Eleus ja Alius.^[3][4]

Elis tarkoitti laajimmassa merkityksessään koko Peloponnesoksen länsirannikkoa, joka ulottui pohjoisesta Akhaian rajalta etelään Messenian rajalle. Pohjoisessa Akhaian ja Eliin rajana toimivat Araksoksen niemi ja Larissos-joki, ja etelässä Eliin ja Messenian rajana Neda-joki. Eliin itäpuolella sijaitsi Arkadia, josta sen erottivat Erymanthos-vuori ja muut vuoret sekä Erymanthos-joki. Lännessä Elis rajautui Joonianmereen.^[3][5]

Elis koostui kolmesta alueesta, jotka olivat pohjoisosan käsittänyt varsinainen Elis eli ”Kovera Elis”, joka ulottui Araksoksen niemeltä Ikhthyksen niemelle; Pisatis, joka käsitti keskiosan ulottuen Ikhthyksen niemeltä Alfeios-joelle; ja Trifylia, joka käsitti eteläosan ulottuen Alfeiokselta Neda-joelle. Varsinainen eli Kovera Elis jakautui kahteen osaan, jotka olivat Peneios-joen laakso ja sisämaan vuoristoinen alue, joka tunnettiin nimellä Akroreia. Nimitys ”Kovera Elis” vaikuttaa viitanneen alun perin lähinnä Peneioksen laaksoon erotuksena Akroreiasta, mutta koska se oli pohjoisosan suurin ja hedelmällisin alue, nimitys alkoi viitata ajan kuluessa koko pohjoisosaan erotuksena sen perioikkialueista (αἱ περιοικίδες πόλεις, hai perioikides poleis) Pisatiksesta ja Trifyliasta.^[3]

Jotkut antiikin ajan maantieteilijät katsoivat Peloponnesoksen koostuneen vain viidestä maakunnasta, ja lukivat Eliin ja Arkadian yhdeksi maakunnaksi.^[3][6] Maantieteellisesti Elis voidaankin nähdä eräänlaisena Arkadian jatkeena, sillä se käsittää Erymanthos-vuoren alarinteet, Foloin ylätasangon ja Lykaion-vuoren, jotka laskevat vähitellen kohti Joonianmerta. Eliin alueella ei ole merkittäviä omia vuorijonoja, pelkästään kukkuloita ja tasankoja. Siihen kuuluu enemmän viljelymaaksi sopivaa aluetta kuin Peloponnesoksen muihin maakuntiin. Peneioksen hedelmälliset niityt mainitaan antiikin lähteissä usein, ja jopa sen tasankoja erottaneet hiekkaiset kukkulat olivat vehreitä, sillä ne saivat kosteutta mereltä länsituulten myötä. Näin Eliin kukkuloiden ja tasankojen vehreys muodosti jyrkän kontrastin verrattaessa sitä niemimaan itärannikon karuihin ja kuiviin kallioihin.^[3]

Eliin rannikko on pitkää hiekkaista tasankoa, ja näin se olisi ollut kokonaan vailla hyviä luonnonsatamia, elleivät alluviaalit olisi yhdistäneet rannikon läheisiä kallioita mantereeseen muutamissa kohdissa. Näin oli syntynyt kolme niemeä, Araksos, Khelonatas ja Ikhthys, jotka rikkoivat rannikon suoraviivaisuuden ja tarjosivat samalla suojaa laivoille. Näistä niemistä suurin oli Khelonatas, joka työntyi pitkälle mereen ja muodosti koko Peloponnesoksen läntisimmän kärjen, ja jonka kummallekin rannalle muodostui lahti. Pohjoispuolelle muodostunut oli Kyllenen lahti, ja se päättyi pohjoispäässään Araksoksen niemelle. Eteläisempi oli Khelonatiin lahti, ja se päättyi eteläpäässään Ikhthyksen niemelle, joka puolestaan toimi Kyparissianlahden alkupisteenä.^[3]

Eliin hiekkainen rannikko imee monien vuorilta tulevien pienempien virtojen vedet jo ennen kuin ne ehtivät laskea mereen. Meri myös työntyy useissa kohdissa rantaviivan yli muodostaen laguuneja, jotka vain kapeat hiekkakannakset erottavat merestä. Näitä laguuneja oli antiikin aikana nykyistäkin laajemmin. Ne ovat vielä 1800-luvulle saakka tehneet seudusta soisen ja hyönteisten vaivaaman, ja jo antiikin aikana tämä näkyy siinä, että elisläiset rukoilivat Zeukselta ja Herakleelta suojaa tätä vitsausta vastaan.^[3][7] Toisaalta laguunit ovat tarjonneet seudun asukkaille paljon kalaa, ja näin oli ilmeisesti jo antiikin aikana, sillä mainitaan, että elisläiset palvoivat Apollonia epiteetillä Opsofagos, ”Kalansyöjä”.^[3][8]

Luontonsa puolesta Elis oli Kreikan haavoittuvimpia alueita ulkopuolelta tuleville hyökkäyksille. Alfeioksen leveä laakso johtaa suoraan Eliin keskelle, eivätkä Eliin itärajalla olleet vuoret muodostaneet kunnollista suojaa, koska ne olivat vain korkeampien vuorten sivuhaaroja. Tasaisella rannikolla sijainneet kaupungit olivat puolestaan suoraan alttiita mereltä tuleville hyökkäyksille. Tätä korvasi jonkin verran se, että Elistä pidettiin pyhänä alueena sen Olympian pyhäkköalueen vuoksi. Sen aluetta pidettiin koskemattomana, ja vaikka tätä ei aina kunnioitettukaan, Elis pysyi silti suhteellisen pitkään sotien ja hävityksen ulkopuolella. Tästä syystä Eliin kaupungit olivat pitkään linnoittamattomia. Erityisesti Alfeioksen laaksossa oli lukuisia pyhäkköjä, jotka lisäsivät maan pyhitettyä vaikutelmaa.^[3]

Varsinainen Elis tai ”Kovera Elis” (ἡ κοίλη Ἦλις, hē Koilē Ēlis) oli laajempi ja hedelmällisempi alue kuin sen perioikkialueet Pisatis ja Trifylia. Se koostui hedelmällisestä tasangosta, jolla virtasivat Peneios (Πηνειός, nyk. Pineiós) ja sen sivujoki Ladon (Λάδων, nyk. Ládonas). Peneios sai alkunsa Erymanthos-vuorelta kahden huipun välistä, virtasi sen jälkeen rotkossa ja myöhemmin lounaaseen päin kunnes pääsi avoimempaan laaksoon. Ladon, josta Homeros käyttää nimitystä Selleeis, sai alkunsa hieman etelämpää. Myös se virtasi rotkossa ja laski sitten Peneiokseen hieman ennen sen saapumista laaksoon.^[3]

Yhdistynyt virta kulki sen jälkeen laakson läpi, kunnes Eliin kaupungin kohdalla saapui laajalle tasangolle. Nykyisin joki laskee mereen Khelonataksen niemenkärjen eteläpuolella, mutta antiikin aikana sen päähaara on ilmeisesti laskenut mereen niemenkärjen pohjoispuolella. Tämä tulee ilmi Klaudios Ptolemaiokselta, jonka mukaan pohjoisesta päin lueteltuna järjestyksessä olivat Araksoksen niemi, Kyllene, Peneioksen suut ja Khelonatas; sekä Strabonilta, jonka mukaan Peneios laski mereen Khelonataksen ja Kyllenen välillä.^[3][9] On arveltu, että myytti Herakleesta, joka siivosi Augeiaan tallit kääntämällä Peneioksen uoman, saattaisi kertoa myyttikielellä siitä, että joki olisi vaihtanut uomaansa jo antiikin aikana joko keinotekoisesti tai luonnollisesti. Kyllenen lahden lähellä on edelleen jäänteitä antiikin aikaisista kanavoinneista.^[3]

Pausaniaan mukaan Eliin tasanko oli ainoa paikka Kreikassa, jossa kasvoi byssos, eräs hienon pellavan lajike. Hänen mukaansa se oli yhtä hienoa kuin heprealaisten pellava, mutta ei yhtä keltaista.^[3][10] Alueella kasvatettiin menestyksellisesti viiniä, mikä näkyy myös siinä, että Eliin kaupungin asukkaat kunnioittivat suuresti Dionysosta, sekä viiniin liittyneestä Thyia-juhlasta.^[3][11] Peneioksen laakso oli myös hyvää laidunaluetta hevosille ja karjalle.^[3]

Pisatis (Πισάτις) muodostui Alfeios-joen alemmasta laaksosta. Kyseinen joki saapui pitkään Arkadian läpi virrattuaan Pisatiksessa hedelmälliseen laaksoon, jota rajasivat kummallakin puolella vehrät kukkulat. Lopulta se laski mereen hiekkaisella tasangolla kahden laguunin välissä. Foloe (Φολόη) -vuori, joka oli Erymanthoksen sivuhaara, kulki Pisatiin läpi itä-länsisuunnassa Alfeioksen pohjoispuolella, ja erotti Peneioksen ja Ladonin vedet Alfeioksen vesistä.^[3][12] Alfeios päättyi Ikhthys (Ἰχθύς) -niemeen, joka työntyi Joonianmereen vastapäätä Zakynthoksen saarta. Niemi sai kalaa tarkoittavan nimensä muodostaan. Se toimi Pisatiin luonnollisena rajana, ja siksi Strabon sanoo joidenkin pitäneen Pisatiin rajana Ikhthyksellä sijainnutta Feian kaupunkia, vaikka hän itse ulottikin alueen aina Khelonataksen niemelle saakka.^[3][13] Foloe-vuori nousi Peneioksen puoleisella pohjoispuolellaan varsin jyrkästi, mutta avautui etelärinteellään lukuisiksi laaksoiksi, joiden virrat laskivat Alfeiokseen.^[3]

Trifylia (Τριφυλία) oli pienin Eliin osista ja käsitti vain vähän tasaisempaa maata, sillä Arkadian vuoret ulottuivat sen alueella lähelle merta. Trifylian rannikolla oli useita jo aiemmin mainituista laguuneista. Myöhempinä aikoina Alfeios muodosti Trifylian pohjoisrajan, mutta varhaisempina aikoina Pisatiin alue ulottui Alfeioksen eteläpuolelle, vaikkakin kaikki sen tärkeimmät kaupungit sijaitsivat joen pohjoispuolella. Alfeioksen eteläpuolella ollut vuori suoraan vastapäätä Olympiaa tunnettiin alun perin nimellä Ossa^[14] ja myöhemmin nimellä Fellon.^[3][15] Vielä etelämpänä sijaitsi kaksi vuorijonoa, joiden välistä Anigros-joki virtasi mereen. Näistä pohjoisempi tunnettiin nimellä Lapithas (Λαπίθας, nyk. Lapíthas) ja eteläisempi nimellä Minthe (Μίνθη, nyk. Mínthi).^[3][16] Minthe oli koko Eliin korkein vuori ja yksi Haadeen kulttipaikoista. Minttu, josta vuori sai nimensä, oli puolestaan pyhitetty Persefonelle. Neda-joki erotti Trifylian Messeniasta.^[3]

Eliin polikset eli kaupunkivaltiot olivat:^[2]

• Alasyaion
• Alion
• Amfidolia
• Anaitoi
• Dyspontion
• Elis
• Epeion
• Epitalion
• Eupagion
• Ewaoioi
• Friksai
• Khaladrioi
• Kyllene
• Larissa
• Lasion
• Lenos
• Lepreon
• Letrinoi
• Makiston
• Marganeis
• Metapioi
• Nudion
• Opus
• Pisa
• Pylos
• Pyrgos
• Skillus
• Thraistos

Eliin muita kaupunkeja (tai kyliä) olivat:^[2]

• Agriades
• Andria
• Feia
• Harpina
• Herakleia
• Hyrmine
• Myrtuntion
• Salmone
• Samikon

Eliin kaikkein varhaisimpina asukkaina pidettiin antiikin aikana pelasgeja, jotka olivat samaa alkuperää kuin arkadialaiset. Heitä kutsuttiin nimellä kaukonit, ja myös koko maan kerrottiin olleen alun perin nimetty heidän mukaansa. Myöhempinä aikoina kaukoneita asui vain Eliin pohjoisrajoilla lähellä Dymeä sekä etelässä Trifylian vuorilla.^[3][17] Koska Eliiseen oli helppo tulla sekä maalta että mereltä, sinne asettui jo varhain myös muita heimoja. Eliin rannikolla toimi foinikialaisia, joilta elisläiset oletettavasti saivat pellavan sekä Eliin kaupungissa tunnetun Afrodite Uranian palvonnan.^[3] Joskus on lähinnä nimen perusteella ehdotettu, että Vanhassa testamentissa mainittu paikka Elisa (Elishah), josta saatiin purppurakankaita, viittaisi Kreikan Eliihin, mutta sen on tulkittu myös viittaavan Kyprokseen tai kreikkalaisiin saariin laajemmin.^[3][18][19]

Eliin varhaisina asukkaina mainitaan myös epeijit (Ἐπειοί, Epeioi), jotka liittyivät läheisesti aitolialaisiin. Kreikkalaisessa mytologiassa, jossa kaikki heimot johdettiin niiden eponyymeihin esi-isiin, Endymionin pojat Epeios ja Aitolos asuttivat maata, joka myöhemmin sai nimen Elis. Aitolos siirtyi pohjoisemmaksi, ja niin hänestä tuli aitolialaisten kantaisä.^[3][20] Elisläiset saivat nimensä Eleioksesta, Poseidonin ja Endymionin tyttären Eurykydan pojasta. Epeijit olivat levittäytyneet laajemmalle alueelle kuin elisläiset. Epeioslaisia tavataan paitsi varsinaisen Eliin alueella myös Trifyliassa ja Ekhinadien saarilla Akheloos-joen suussa, siinä missä eliläisiä asui vain varsinaisen Eliin alueella. Homeroksella elisläisten nimi ei esiinny; vaikka maa itsessään esiintyy nimellä Elis, sen asukkaat ovat aina epeioslaisia.^[3]

Eleiosta seurasi kuninkaana hänen poikansa Augeias, ​jolla sanotaan olleen lukemattomia määriä härkiä, mikä kertoo seudun maineesta hyvänä laidunalueena. Homeros taas ylistää Eliin hevosia.^[3][21] Herakles ryhtyi sotimaan Augeiasta vastaan siksi, ettei kuningas suostunut antamaan hänelle palkintoa siitä, että hän siivosi Augeiaan tallit. Myöhemmin epeioslaisten kuningaskunta jakaantui neljään valtioon. Homeroksen Iliaan Laivaluettelon mukaan epeijit purjehtivat Troijan sotaan 40 laivalla, joita johti neljä päällikköä, joista yksi oli Augeiaan pojanpoika Polyksenos.^[3][22] Homeroksella epeijit ja pyloslaiset esiintyvät Peloponnesoksen länsirannikon kahtena voimakkaana kansakuntana. Epeioslaisten alue ulottui Korintinlahdelta kohti etelää, ja pyloslaisten alue Messenian niemimaan eteläkärjestä kohti pohjoista, mutta näiden alueiden raja ei tule ilmi. Homeros kuvaa epeioslaisten ja pyloslaisten olleen usein sodissa keskenään.^[3][23]

Polyksenos oli neljästä päälliköstä ainoa, joka palasi Troijasta. Doorilaisten kerrotaan valloittaneen Peloponnesoksen hänen pojanpoikansa aikana. Tuolloin Oksylos ja hänen aitolialaiset joukkonsa ottivat Eliin saaliina itselleen. Kerrotaan, että Oksylos olisi ohjannut doorilaiset tarkoituksella vaikeampaa tietä Arkadian kautta, jotta nämä eivät olisi nähneet hedelmällistä Elistä, jonka oli suunnitellut ottavansa itselleen ja aitolialaisilleen.^[3][24]

Koska epeijit ja aitolialaiset olivat samaa sukua, he sulautuivat helposti yhdeksi kansaksi, ja esiintyvät tästä lähtien elisläisten nimellä. He muodostivat voimakkaan kuningaskunnan Eliin pohjoisosaan Peneioksen tasangolle. Jotkut tutkijat ovat katsoneet, että aitolialaiset olisivat perustaneet siirtokunnan myös Pisaan. Se esiintyy varhaisina aikoina Oinomaoksen ja Pelopsin kotipaikkana. Myöhemmin se kuitenkin katoaa myyttihistoriasta, eikä sitä mainita Homeroksen eepoksissa. On mahdollista, että se sulautettiin Pylokseen, ja sai itsenäisyyden jälleen Pyloksen kukistuttua. Avoimeksi kuitenkin jää, tuliko sinne aitolialaisia asuttajia. Tämän jälkeen Pisa esiintyy kahdeksan kaupunkivaltion liiton johdossa.^[3]

Samoihin aikoihin Trifyliassa tapahtui väestönvaihdos. Se oli kuulunut tähän saakka Pyloksen alueisiin. Minyalaiset, jotka doorilaiset valloittajat olivat karkottaneet Lakoniasta, ottivat Trifylian haltuunsa ja ajoivat sen alkuperäiset asukkaat paroreatait ja kaukonit maasta.^[3][25] Minyalaiset perustivat Trifyliaan valtakunnan, joka koostui kuudesta kaupungista, ja joka oli tarpeeksi vahva säilyttämään itsenäisyytensä doorilaisia messenialaisia vastaan. Nimi Trifylia johdettiin joskus eponyymistä arkadialaisesta päälliköstä Trifyloksesta. Todellisuudessa nimi kertoo, että maata asutti kolme eri heimoa (tri + fylē), mikä tämäkin selitys on peräisin jo antiikin ajalta. Strabonin mukaan nämä kolme heimoa olivat epeijit, minyalaiset ja elisläiset.^[3][26]

Näin Eliin alue jakautui kolmeen valtakuntaan, varsinaiseen Eliiseen, Pisatikseen ja Trifyliaan. Siitä, kuinka kauan tämä jatkui, ei ole tietoa, mutta jo 700-luvulle eaa. tultaessa eliläiset olivat saaneet Pisan ja Trifylian valtaansa. Historiallisella kaudella seudun asukkaina esiintyvät vain elisläiset ja heidän perioikinsa, kun taas kaukonit, pisalaiset ja trifylialaiset katoavat historiasta itsenäisinä kansoina.^[3]

Olympian kisat olivat alun perin kuuluneet pisalaisille, joiden naapurustossa Olympia sijaitsi. Eliin valloitettua Pisan kisojen järjestäminen siirtyi elisläisille. Pisalaiset eivät kuitenkaan koskaan unohtaneet muinaista oikeuttaan, vaan tekivät useita yrityksiä kisojen saamiseksi takaisin. Kahdeksannen olympiadin aikaan vuonna 747 eaa. pisalaiset onnistuivat saamaan Olympian takaisin elisläisiltä Argoksen tyrannin Feidonin avulla. Spartalaiset kuitenkin kukistivat Feidonin hyvin pian tämän jälkeen, ja paitsi palauttivat kisat elisläisille myös antoivat näille Pisatiin ja Trifylian.^[3][27]

Toisessa messenialaissodassa pisalaiset ja trifylialaiset kapinoivat Elistä vastaan ja auttoivat messenialaisia, kun taas elisläiset olivat spartalaisten puolella. Tässä sodassa pisalaisia johti heidän kuninkaansa Pantaleon, joka onnistui saamaan myös Olympian haltuunsa 34. olympiadin aikaan eli vuonna 644 eaa. Kerrotaan, että Olympian kisat vietettiin tuolloin niin, että elisläiset oli suljettu pois.^[3][28] Kun spartalaiset voittivat messenialaiset, myös pisalaisten täytyi alistua uudelleen elisläisten valtaan.^[3]

48. olympiadin aikaan eli vuonna 588 eaa. elisläiset epäilivät Panteleonin pojan Damofonin uskollisuutta ja hyökkäsivät Pisaan, mutta Damofon sai puhuttua heidät palaamaan kotiin ilman enempiä vihollisuuksia. 52. olympiadin aikaan eli vuonna 572 eaa. Pyrrhos, joka oli seurannut veljeään Damofonia valtaan, valtasi Eliin. Häntä avustivat Pisatiksessa dyspontionlaiset ja Trifyliassa makistonlaiset ja skilluslaiset. Tämä yritys päättyi siihen, että elisläiset tuhosivat kaikki nämä kaupungit.^[3][29] Tämän jälkeen Pisan kaupunki katoaa historiasta, ja sen tuho oli niinkin täydellinen, että myöhempinä aikoina oli jopa erimielisyyttä siitä, oliko sitä koskaan ollut olemassa.^[3][14] Mainittujen kaupunkien tuhon jälkeen Eliissä ei mainita muita kapinayrityksiä ennen 400-luvun eaa. jälkimmäisen puolen peloponnesolaissotaa. Samalla tämä tarkoitti sitä, että elisläiset saivat nauttia pitkästä rauhan ja kukoistuksen kaudesta.^[3]

Peloponnesolaissodassa elisläiset olivat Spartan uskollisia liittolaisia aina vuoden 421 eaa. Nikiaan rauhaan saakka. Tuolloin liittolaisten välille syntyi suuria erimielisyyksiä. Spartalaisten pitkäaikaisena päämääränä oli estää minkään muun, heitä mahdollisesti uhkaavan valtakeskuksen syntyminen Peloponnesokselle. Tämän vuoksi he olivat aina valmiita tukemaan niemimaan pieniä kaupunkeja suurempia vastaan. Kun Trifylian Lepreon sitten kapinoi elisläisiä vastaan ja pyysi apua Spartasta, spartalaiset paitsi tunnustivat kaupungin itsenäisyyden myös lähettivät sinne sotilaallista apua. Seurauksena elisläiset sanoutuivat irti liitosta Spartan kanssa ja muodostivat uuden liiton Argoksen, Korintin ja Mantineian kanssa.^[3][30]

Seuraavana vuonna eli 420 eaa. oli Olympian kisojen aika. Elisläiset määräsivät spartalaisille 2 000 minan sakot sillä syyllä, että spartalaiset olivat lähettäneet lisäjoukkoja Lepreoniin kisarauhan julistamisen jälkeen. Kun spartalaiset kieltäytyivät maksamasta, heidät suljettiin kisoista.^[3][31] Vuoden 418 eaa. Mantineian taistelussa elisläiset sotivat muiden liittolaisten kanssa Spartaa vastaan. Vaikka Spartan voitto hajotti liittouman, elisläisten ja spartalaisten vihanpito jatkui. Kun Ateenan kukistuminen antoi spartalaisille yliotteen Kreikasta, he päättivät kostaa elisläisille, ja vaativat näitä luopumaan alamaisinaan pitämistä kaupungeista, sekä maksamaan jälkikäteen osuudestaan Spartan liittolaisina Ateenan vastaisessa sodassa.^[3]

Elisläisten kieltäydyttyä spartalaiset valtasivat Eliin kuninkaansa Agis II:n johdolla vuonna 402 eaa. Sotaa kesti lähes kolme vuotta. Lopulta elisläiset joutuivat tekemään rauhan vuonna 400 eaa. ja luopumaan Trifylian kaupungeista sekä Lasionista, jota arkadialaiset vaativat itselleen, ja muista Akroreian ylänköalueen kaupungeista. Heidän tuli luopua myös satamastaan Kyllenestä ja sen sotalaivoista.^[3][32] Rauhansopimuksen seurauksena elisläisiltä oli viety kaikki poliittinen valta. Pisalaiset käyttivät heidän heikkouttaan hyväkseen ja pyysivät spartalaisia antamaan Olympian kisojen järjestämisen heille. Spartalaiset kieltäytyivät pyynnöstä, koska pisalaisilla ei ollut enää kaupunkia, vaan he asuttivat vain maaseudun kyliä, eivätkä he näin olisi kyenneet järjestämään kisoja tarpeeksi suurina. Niin kisat pysyivät edelleen elisläisillä.^[3][33]

Pian Spartan vallan tuhonneen vuoden 371 eaa. Leuktran taistelun jälkeen eliläiset yrittivät saada takaisin entisen valtansa Trifyliassa. Trifylialaiset vetosivat kuitenkin arkadialaiseen alkuperäänsä ja hakivat jäsenyyttä Epameinondaan vähää aiemmin perustamassa Arkadian liitossa. Arkadialaiset hyväksyivät pyynnön vuonna 368 eaa., minkä seurauksena elisläisistä tuli arkadialaisten katkeria vihollisia.^[3][34] Saadakseen takaisin entiset alueensa elisläiset liittoutuivat jälleen Spartan kanssa, sillä nämä olivat yhtä halukkaita saamaan takaisin Messenian.^[3]

Sota elisläisten ja arkadialaisten välillä puhkesi vuonna 366 eaa. Elisläiset valtasivat Lasionin ja muut Akroreian kaupungit, jotka myös kuuluivat Arkadian liittoon, ja josta spartalaiset olivat pakottaneet heidät luopumaan vuonna 400 eaa. Arkadialaiset saivat vallattua nämä kaupungit pian takaisin. Lisäksi he perustivat varuskunnan Kronionin kukkulalle Olympiaan ja etenivät kohti Eliin kaupunkia, joka oli linnoittamaton. Eliin demokraattinen puolue nousi hallitsevaa oligarkiaa vastaan ja valtasi kaupungin akropoliin. Heidät kuitenkin voitettiin ja he joutuivat jättämään kaupungin. Tämän jälkeen he valtasivat arkadialaisten avulla Eliin Pyloksen, joka sijaitsi Peneioksen varrella vajaan 15 kilometrin päässä Eliin kaupungista. Sieltä he jatkoivat vihollisuuksiaan kaupunkia hallinnutta puoluetta vastaan.^[3][35]

Seuraavana vuonna eli 365 eaa. arkadialaiset hyökkäsivät jälleen Eliihin ja saivat voiton elisläisistä. Elisläiset pyysivät apua spartalaisilta, jotka hyökkäsivät Arkadian lounaisosaan. Arkadialaisten oli näin poistuttava Eliistä puolustamaan kotimaataan. Elisläiset saivat takaisin Pyloksen ja surmauttivat kaikki siellä olleet demokraatit.^[3][36] Seuraavana vuonna eli 364 eaa. vietettiin 104. olympiadin kisoja. Arkadialaiset, jotka olivat nyt ajaneet spartalaiset maastaan ja saaneet takaisin Olympiassa olleen varuskuntansa, palauttivat kisat pisalaisille. Elisläiset eivät alistuneet tähän vaan marssivat joukkoineen pyhäkköalueelle kesken kisojen. Tämä johti taisteluun, jossa arkadialaiset lopulta ajoivat elisläiset pois. Myöhemmin elisläiset kostivat poistamalla tämän olympiadin kuten myös 8. ja 34. olympiadin kisat kisahistoriasta.^[3][37] Arkadialaiset veivät nyt Olympiassa olleet aarteet, mutta tämä pyhäinhäväistys kohtasi niin paljon vastustusta monista Arkadian liiton kaupungeista, erityisesti Mantineiasta, että arkadialaisten kokous paitsi sanoutui irti rikoksesta myös teki rauhan elisläisten kanssa ja palautti Olympian ja kisat näille vuonna 362 eaa.^[3][38]

Pausanias kertoo, että kun Makedonian Filippos II sai yliotteen Kreikasta, elisläiset liittoutuivat Makedonian kanssa, mutta eivät sotineet ateenalaisia ja thebalaisia vastaan vuoden 338 eaa. Khaironeian taistelussa.^[3]

Aleksanteri Suuren kuoleman jälkeen elisläiset irtautuivat liitosta Makedonian kanssa ja taistelivat yhdessä Kreikan muiden kaupunkien kanssa Antipatrosta vastaan vuosien 323–322 eaa. Lamian sodassa.^[3][39] Vuonna 312 eaa. Telesforos, eräs Antigonoksen sotapäälliköistä, valtasi Eliin kaupungin ja linnoitti sen akropoliin tavoitteena perustaa Peloponnesokselle itsenäinen valtakunta. Ptolemaios valtasi kaupungin kuitenkin Antigonokselle jo pian tämän jälkeen ja tuhosi sen linnoitteet.^[3][40]

Elisläiset liittoutuivat aitolialaisten kanssa ja liittyivät Aitolian liittoon. Heistä tuli liiton uskollisimpia tukijoita Peloponnesoksella. He kieltäytyivät eroamasta tästä liitosta ja liittymästä Akhaian liittoon, ja siksi akhaialaiset tuhosivat Eliin aluetta usein.^[3][41] Trifylialaiset, jotka vastustivat koko historiansa ajan elisläisten ylivaltaa, liittyivät Akhaian liittoon.^[3][42] Elisläisiä ei mainita Rooman ja Akhaian liiton viimeisen sodan yhteydessä, mutta vuonna 146 eaa. tapahtuneen Korintin valtauksen ja tuhon jälkeen Eliistä samoin kuin muustakin Peloponnesoksesta tuli Rooman alaisia.^[3] Vuodesta 27 eaa. se kuului muun Peloponnesoksen tavoin Rooman Achaean provinssiin.

Olympian kisat takasivat elisläisille merkittävän aseman ja vaurautta myös roomalaisella kaudella. Keisari Julianus vapautti koko Eliin veroista.^[3][43] Theodosius I lakkautti Olympian kisat vuonna 394. Kaksi vuotta myöhemmin Alarikin johtamat visigootit hävittivät Elistä.^[3]

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta antiikin Elis Wikimedia Commonsissa