Kivenveisto

Kivenveisto on kiven veistämistä eli ylimääräisen kiven poistamista hallitusti niin että kivestä muodostuu veistos.

Luolia on veistetty temppeleiksi jo muinaisina aikoina eri puolilla maailmaa. Intiassa luolien seinien veisto lisääntyi 200-luvulla eaa. buddhalaisuuden myötä. Myöhemmin tapa kukoisti myös Kiinassa ja Sri Lankassa. Buddhalaisessa Intiassa alettiin 100-luvulla eaa. kaivaa kallioihin temppeleitä (chaitya). Hindulaisessa Intiassa 600-luvulla Mahabalipuranin kallion seinämään veistettiin Vishnu-jumalan elämänvaiheet, Gangesin alajuoksulle rakennettiin valtava reliefiveistoskokonaisuus, ja 900-luvulla Mysoren lähellä sijaitseva graniittinen vuorenhuippu veistettiin Gomateswaran ihmishahmoksi.^[1]

Euroopasta ja Aasiasta tunnetaan 25 000 vuotta vanhoja nais- ja äitihahmoja esittäviä veistoksia eli venusveistoksia. Niiden arvellaan olleen talismaaneja, joiden suojaava voima helpotti raskautta. Vähästä-Aasiasta löytyneet kitaranmuotoiset taikaesineet esittävät äiti Jumalaa. Sumerilaisten pienet veistokset, votiivilahjat, ovat ihmistä korvaavia hahmoja.^[2]

Mesopotamiassa kivestä veistettiin nupin, sormuksen tai sylinterin mallisia leimasimia. Niillä voitiin merkitä kauppatavaran omistus tai kirjeen aitous, mutta ne toimivat myös omistajansa amulettina. Amuletteja tehtiin paljon myös muinaisessa Egyptissä.^[2]

Amerikan mayaintiaanit ripustivat rakennusten tai patsaiden juurelle pieniä kivestä kaiverrettuja amuletteja, ja conopa-inkat käyttivät laamaa tai alpakkaa esittäviä talismaaneja, joiden koloon laitetuista piristävistä kokapensaan lehdistä saatiin maagista voimaa.^[2]

Kiinassa hallitsijan maallisten jäännösten päälle asetettiin jadekivestä veistetty kiekko symboloimaan kosmisia voimia.^[2]

Suuriin kiviin kuten obeliskeihin, steeloihin ja pylväisiin on veistetty kirjoitusta. Mesopotamiassa vallanpitäjät ikuistivat itsensä steeloihin, joissa heidät esitettiin kaupunkisuunnittelijoina ja lainsäätäjinä, kuten Hammurabi. Intialainen hallitsija Ashoka sijoitti ympäri maata satoja stambhoja, korkeita pilareita, joihin oli kaiverrettu 14 kehotusta antautumaan dharman tai omantuntonsa johdatettaviksi. Antiikin Roomasta tunnetaan esimerkiksi Trajanuksen pylväs, jossa ylistetään koko valtakunnan voimaa, uskonnollisuutta, älykkyyttä ja inhimillisyyttä. Myös mayat pystyttivät lukuisia steeloja.^[3]

Kuvanveistoa on aina käytetty hallitsijan vallan ilmaisemiseen. Muinaisessa Egyptissä kivestä veistettiin valtaisia patsaita kuten faaraoiden muotokuvia ja sfinksejä. Suuria kivipatsaita tunnetaan myös esimerkiksi Persepolisista sekä Mesoamerikan Tulasta ja olmeekeilta. Roomassa valtaa edustivat suuret riemukaaret ja akveduktit, joita rakennettiin vielä senkin jälkeen kun lyijyputket oli keksitty.^[4]

• 
  Ramses II:n patsas Egyptistä
• 
  Olmeekkien jättimäinen kivipää

Ensimmäisiä muotokuvia kivestä veistivät sumerilaiset, ja historian suuria muotokuvien veistäjiä olivat egyptiläiset ja heidän jälkeensä roomalaiset. Hellenismin aikana yleistyi rintakuva. Rooman hallitsijoiden muotokuvat veistettiin korostamaan heissä tiettyjä piirteitä. Muotokuvaperinne kehittyi gotiikan aikana ja nousi kukoistukseensa 1400-luvulla. Renessanssin aikana muotokuvien tekeminen kuuluisista ihmisistä lisääntyi.^[5]

Vainajan ikuistaminen on ollut yleinen veistostaiteen aihe eri kulttuureissa. Esimerkiksi roomalaiset koristelivat sarkofaginsa kohokuvilla. Keskiajalla aateliston ja papiston arkkujen päälle veistettiin elämänaikaisia vallan merkkejä kuten miekkoja ja papinsauvoja sekä eläimiä. Barokissa hautaveistoksista tuli mahtipontisia ja taituruudella tehtyjä.^[6]

Poliittinen taide oli suosiossa etenkin antiikin Roomassa. Muistomerkkien, pylväiden ja riemukaarien kohokuvat saivat aiheensa historiallisista tapahtumista, ja keisarit kuten Augustus pyrkivät esimerkiksi korostamaan niillä paremmuuttaan ja työtään rauhantekijänä.^[7]

Keskiajalla eurooppalainen kuvanveisto palveli täysin kristinuskoa. Romaaninen pyhä kuvataide muuttui gotiikan saapumisen myötä naturalistiseksi. Veistoksia tehtiin pyhimyksistä, ja hahmojen kasvot alettiin kuvata aiempaa yksilöllisemmiksi. Goottilaisissa katedraaleissa on hyvin runsaasti erimuotoista veistostaidetta. Niin sisätilojen pilarit ja alttarit kuin rakennusten julkisivutkin koristeltiin kohokuvilla ja veistoksilla.^[8]

Renessanssin aikana antiikin kuvanveistotaiteen arvostus palasi. Alaston miesvartalo alkoi symbolisoida sankaruutta ja naisvartalo kauneutta. Kuvanveistäjien sosiaalinen asema parani kuin he saivat sivistyneistöstä tukijoita, ja kuvanveistosta tuli vapaa taide. Aikakauden merkittäviä veistoksia ovat Michelangelon marmoriveistokset kuten Daavid. 1600-luvun barokin kuvanveistotaiteen tunnetuin edustaja on Gian Lorenzo Bernini, jonka teoksia on Roomassa runsaasti.^[9]

Ranskan vallankumouksen jälkeen kuvanveisto jäi taka-alalle, sillä uudet muoti-ilmiöt pitivät sitä epäromanttisena. 1800-luvun veistäjistä tunnetuin on Auguste Rodin, jonka työt haastoivat perinteisen kuvanveiston. Koko kansan ymmärtämä kivenveistotaide hiipui pois 1900-luvun alkupuoleen mennessä. Muodot yksinkertaistuivat, ja julkiset veistokset muuttuivat abstrakteiksi.^[10]

Veistetty kivi on historian saatossa toisinaan ollut tapana värjätä ja toisinaan jättää luonnollisen väriseksi. Kiviveistoksia värjättiin esimerkiksi muinaisessa Egyptissä, antiikin Kreikassa, keskiajalla romaanisen ja gotiikan taiteen aikana sekä renessanssin aikana. Sen sijaan 300-luvulta eaa. alkaen hellenismin ja Rooman valtakunnan aikana aina keskiajalle asti veistokset eivät olleet monivärisiä. Uudessa veistostaiteessa 1900-luvulta alkaen on väriä jälleen arvostettu.^[11]

Veistettävä raakakivi saadaan kivilouhokselta. Yleisiä veistettäviä kiviä ovat marmori, alabasteri, travertiini, kalkkikivi, hiekkakivi ja graniitti. Kivet eroavat toisistaan paitsi koostumuksen ja ulkonäön, myös esimerkiksi kovuuden suhteen, ja erilaiset kivet vaativat erilaisia veistotapoja ja -työkaluja.^[12]

Kivenveistäjä työskentelee verstaassa, jonka ominaisuudet ja asennukset vastaavat veistäjän tarpeita ja käytettäviä työkaluja.^[13]

Kiveä veistetään monenlaisilla työkaluilla. Kivenveistäjä käyttää monenlaisia talttoja, joita lyödään nuijalla. Muita yleisiä työkaluja ovat esimerkiksi lekat ja paineilmavasarat. Viimeistelyssä käytetään käsityökaluja kuten viiloja, karborundumia ja hiomapaperia tai sähkökäyttöisiä laitteita kuten poraa tai hiomakonetta. Kiillottaminen tehdään esimerkiksi hiomakoneeseen liitetyllä kangaslaikalla.^[14]

Veistotyökalujen lisäksi kivenveistäjä voi käyttää kiven mittaamiseen esimerkiksi pistesiirtolaitetta ja erikokoisia harppeja.^[15]

Ennen kiven veistämistä teoksesta voidaan tehdä pienoismalli, joka vastaa tarkasti lopullisen työn mittasuhteita, värejä ja materiaalia. Jos pienoismalli tehdään kipsistä ja lopullisen työn kokoon, sitä nimitetään malliksi.^[16] Mittasuhteiden siirto kiviveistokseen tapahtuu pisteiden avulla hahmottelemisella, joka tehdään esimerkiksi luotinuoralla, kehikoilla, kolmella harpilla tai nykyisin useimmin pistesiirtolaitteella.^[17]

Suora kuvanveisto (ransk. taille directe) tarkoittaa veistämistä suoraan lopulliseen materiaaliin ilman pienoismallin käyttöä.^[18]

Kivenveisto alkaa siluetin tekemisellä, jossa lohkaretta pienennetään hahmottelemalla siihen kuvallisen idean yksinkertaiset ääriviivat. Karkean veistämisen vaiheessa materiaalia hakataan pois taltalla, kunnes saadaan esiin veistoksen hallitsevat muodot ja mittasuhteet. Seuraavassa vaiheessa muotoillaan yksityiskohdat.^[19] Viimeistelyssä veistokselle annetaan sen lopullinen pintarakenne. Eri kivilajit sallivat tai vaativat tietynlaisen viimeistelyn, ja pintajälki riippuu työkalun valinnasta. Viimeistelyssä voidaan käyttää esimerkiksi hiomapaperia, karborundum-kiveä ja erilaisia talttoja. Kiilto saadaan halutessa aikaan siihen tarkoitetuilla erityistuotteilla. Veistokseen voi myös lisätä vahakerroksen, joka antaa pinnalle kestävyyttä.^[20]

• Teixidó i Cami, Josepmaria & Chicharro Santamera, Jacinto: Kivenveisto. Suomentanut Pauliina Katajamäki. Perhemediat, 2011. ISBN 978-952-494-276-8

• W. Hall, Kiviteollisuus: käyttökelpoiset mineraalit ja kivilajit, niiden louhimis- ja muokkaustavat sekä käytetyt työkalut ja -koneet. 1936. Sarja: Geoteknillisiä julkaisuja 41, ISSN 0367-5378 (sisältää viisi sivua kivenveistosta)

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kivenveisto Wikimedia Commonsissa