Anna Kiovalainen

Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty parannettavaksi, koska se ei täytä Wikipedian laatuvaatimuksia. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia tai merkitsemällä ongelmat tarkemmin. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Tarkennus: Lähteistys lienee tehty kopioimalla käännettäessä en.wikipediasta, tarkistamatta niitä.

Anna Kiovalainen eli Anna Jaroslavna (n. 1030–1075) oli Kiovan Rusin prinsessa, josta tuli Ranskan kuningatar vuonna 1051 hänen mentyään naimisiin kuningas Henrik I:n kanssa. Hän hallitsi valtakuntaa regenttinä heidän poikansa Filip I:n ollessa alaikäinen, Henrikin kuolemasta vuonna 1060 Annan kiistanalaiseen avioliittoon Valoisin kreivi Raoul IV:n kanssa. Anna perusti Senlisiin St. Vincentin luostarin.

Anna oli Kiovan suuriruhtinaan Jaroslav I Viisaan ja Novgorodin ruhtinaan sekä hänen toisen vaimonsa Ruotsin Ingegerd Olofintyttären tytär.^[1] Hänen tarkkaa syntymäaikaansa ei tiedetä. Philippe Delorme on ehdottanut vuotta 1027,^[1] kun taas Andrew Gregorovich on ehdottanut vuotta 1032 ja viitannut Kiovan kronikassa olevaan mainintaan Jaroslavin tyttären syntymästä sinä vuonna^[2].

Annan tarkkaa paikkaa sisarustensa syntymäjärjestyksessä ei tiedetä, vaikka hän oli lähes varmasti nuorin tytär.^[1] Annan lapsuudesta tai koulutuksesta tiedetään vain vähän. Hänen uskotaan osanneen lukea, ainakin tarpeeksi kirjoittaakseen nimensä, koska hänen kyrillinen allekirjoituksensa on vuodelta 1061 peräisin olevassa asiakirjassa.^[1] Delormen mukaan Jaroslav perusti valtakuntaansa useita kouluja ja koulutusta arvostettiin hänen perheessään, minkä vuoksi hän on arvioinut Annan olleen melko korkeasti koulutettu.^[1] Gregorovich on ehdottanut, että Anna oppi ranskaa valmistautuessaan avioliittoon Ranskan kuninkaan Henrik I:n kanssa.^[2]

Neuvottelut Annan avioliitosta 18 vuotta vanhemman kuningas Henrikin kanssa käytiin 1040-luvun lopulla, kun Henrikin ensimmäinen vaimo Matilda Friisialainen ja heidän ainoa lapsensa kuolivat. Koska Henrikillä oli kipeä tarve saada perillinen ja kirkon paheksunta sukulaisavioliittoja kohtaan oli voimistumassa, Henrikin oli etsittävä morsian, joka ei ollut sukua.^[1][3] Kiovan Rus ei ollut ranskalaisille tuntematon. Jaroslav oli naittanut useita lapsiaan länsimaisille hallitsijoille pyrkiessään torjumaan Bysantin valtakunnan vaikutuksen.^[1]

Syksyllä 1049 tai keväällä 1050 Henrik lähetti Jaroslavin hoviin piispa Gauthier Meauxilaisen, Goscelin Chaunylaisen ja muita nimeämättömiä neuvonantajia.^[1] On mahdollista, että Venäjällä oli tuolloin kaksi diplomaattista edustustoa, ja läsnä oli myös Roger Chalonsilainen.^[1][2][4] Avioliittoneuvotteluista tai myötäjäisjärjestelyistä ei ole säilynyt merkintää, vaikka Annan kerrottiin lähteneen Kiovasta "ylenpalttisten lahjojen" kanssa.^[1] Gregorovich väittää, että osa Annan Ranskaan tuomista rikkauksista sisälsi hyasinttijalokiven, jonka apotti Suger myöhemmin kiinnitti St. Denisin pyhäinjäännöslippaaseen.^[2][5] Anna lähti Kiovasta kesällä tai syksyllä 1050 ja matkusti Reimsiin.^[1]

Anna vihittiin Henrikin kanssa 19. toukokuuta 1051 helluntaijuhlan aikana.^[1][6] Häät seurasivat Lietbertin asettamista Cambrain piispaksi. Anna kruunattiin heti vihkimisseremonian jälkeen, ja hän oli ensimmäinen Ranskan kuningatar, jonka kruunajaiset pidettiin Reimsin katedraalissa.^[1]

Anna ja Henrik olivat naimisissa yhdeksän vuotta, ja heillä oli kolme poikaa: Filip, nuorena kuollut Robert ja Hugo Magnus.^[1] On sanottu että Annan ansiosta kreikkalaisperäinen nimi Filip tuli Länsi-Euroopan kuninkaallisissa perheissä käyttöön, sillä hän oli antanut sen ensimmäiselle pojalleen. Nimi saattoi olla perua ortodoksikulttuurista.^[4] Heillä saattoi olla myös tytär Emma, joka syntyi mahdollisesti vuonna 1055. Ei tiedetä, menikö Emma naimisiin eikä milloin hän kuoli.^[1] Kiovan Henrikin ja Annan sanotaan lisäksi olleen autuaaksi julistetun Edignan vanhempia.^[7]

Annalla olisi kuningattarena ollut etuoikeus osallistua kuninkaalliseen neuvostoon, mutta hänen osallistumisestaan ei ole juuri tietoa.^[1] Eräässä vuoden 1058 peruskirjassa Henrik myönsi etuoikeuden muutamalle kylälle, jotka olivat yhteydessä Saint-Maur-des-Fossésin luostariin ja teki sen "vaimoni Annan ja lastemme Filipin, Robertin ja Hugon suostumuksella". Annalla on ilmeisesti ollut hallussaan alueita samalla alueella.^[1]

Kuningas Henrik riitaantui vuonna 1059 kirkon kanssa gregoriaaniseen reformiin liittyvistä asioista.^[1] Tänä aikana paavi Nikolaus II lähetti kuningatar Annalle kirjeen, jossa hän neuvoi tätä noudattamaan omaatuntoaan oikaisemalla vääryydet ja puuttumalla sortoon ja väkivaltaan. Samalla hän rohkaisi tätä puhumaan miehensä kanssa, jotta tämä voisi hallita maltillisesti.^[1] Delormen mukaan jotkut historioitsijat ovat tulkinneet tämän paavin kirjeen osoituksena Annan kääntymyksestä ortodoksisuudesta roomalaiskatolisuuteen.^[8]

Henrikin kuoltua 4. elokuuta 1060 valtaistuimelle nousi Filip.^[1][9] Henrikin sisaren Ranskan Adelan aviomies Flanderin kreivi Baldwin V määrättiin Filipin holhoojaksi.^[1] Annalla saattoi silti tuolloin olla aktiivinen roolissa hallinnossa. Määräyksessä vuodelta 1060 hänen nimensä seuraa Filipin nimeä, ja hänen nimensä esiintyy neljä kertaa yhtä monessa peruskirjassa kuin Baldwinin.^[1] Hän palkkasi myös Filipille opettajan, joka tunnettiin hovissa kreikankielisellä tittelillä.^[1]

Kuningatar Annan ainoa olemassa oleva allekirjoitus on tältä ajalta, ja se on kaiverrettu asiakirjaan, joka myönnettiin Soissonsissa apotille St. Crepin le Grandille ja jota nykyään säilytetään Ranskan kansalliskirjastossa.^[10] Kuninkaan tunnuksen alle Anna lisäsi ristin ja kahdeksan kirjainta kyrillisillä kirjaimilla, mikä luultavasti tarkoitti "Anna Reina".^[1] Todisteet Annan roolista hallinnossa kuitenkin katoavat vuonna 1061, suunnilleen hänen avioituessaan uudelleen.^[1] Hänen toinen aviomiehensä oli Raoul IV de Vexin.^[9] Tämä avioliitto oli kiistanalainen parin affiniteetin vuoksi, sillä Raoul oli Henrikin serkku, ja kaksinnaimisen takia, koska Raoul oli edelleen teoriassa naimisissa toisen vaimonsa Haquenezin kanssa.^[1] Raoul ekskommunikoitiin näistä rikkomuksista.^[1] Kuningas Filipin neuvonantajat saattoivat rohkaista häntä erkaantumaan äidistään, ehkäpä epäluulosta Raoulin vaikutukseen.^[9] Raoul alkoi kutsua itseään kuninkaan isäpuoleksi 1060-luvun lopulla.^[1] Hän kuoli vuonna 1074, ja Anna jäi jälleen leskeksi.^[1]

Anna lahjoitti vuonna 1062 huomattavan summan Senlisissä sijaitsevan rappeutuneen kappelin entisöintiin, joka oli alun perin omistettu Saragossan Pyhälle Vincentille, ja testamenttasi maat ja tulot uudelle laitokselle, jotta se voisi ylläpitää itsensä.^[1] Hän kirjoitti myös kirjeen, jossa selitti syyt luostarin vihkimiselle. Kirje noudattaa kreikkalaisortodoksista teologiaa. Esimerkiksi termiä "Maria, Jumalan äiti" käytetään yleisemmän "Neitsyt Marian" sijaan, mikä ehkä viittaa itäiseen Jumalansynnyttäjä-käsitykseen. Jotkut tutkijat uskovat, että Anna ei kirjoittanut tätä kirjettä itse.^[1]

Annan tarkkaa kuolinpäivää ei tiedetä. Delorme uskoo, että hän kuoli 5. syyskuuta – päivänä, jota muistetaan Senlisissä – vuonna 1075 (hänen viimeisimmän allekirjoittamansa asiakirjan vuosi), kun taas toiset ovat ehdottaneet vuotta 1080.^[1][2] Takarajan määrittelee Filip I:n vuoden 1089 asiakirja, joka osoittaa, että Anna oli kuollut siihen mennessä.^[2]

Historiantutkija, jesuiitta Claude-François Ménestrier ilmoitti vuonna 1682 löytäneensä Annan haudan Villiersin sistersiläisluostarista.^[1] Löytö kiistettiin myöhemmin, koska Villiers rakennettiin vasta 1300-luvulla, joskin on mahdollista, että Annan jäännökset oli siirretty sinne jossain vaiheessa hänen kuolemansa jälkeen. Mikä monumentti siellä olikin, se tuhoutui Ranskan vallankumouksessa.^[1]

1700- ja 1800-luvuilla lisääntyneet diplomaattiset yhteydet Ranskan ja Venäjän välillä johtivat tutkimuskiinnostukseen Annaa kohtaan, ja useita lyhyitä elämäkertoja julkaistiin.^[1] 1900-luvulla Annasta tuli ukrainalaisen nationalismin symboli.^[1] Toisaalta Neuvostoliitossa tuotettiin elokuva "Jaroslavna, Ranskan kuningatar" (1978), joka ei liittynyt millään tavalla "ukrainalaiseen nationalismiin". Antin Rudnytskyn kirjoittama ooppera "Anna Yaroslavna" esitettiin ensimmäisen kerran Carnegie Hallissa vuonna 1969. Vuonna 1998 Ukrainan hallitus julkaisi hänen kunniakseen postimerkin.^[2] Ukrainan hallitus rahoitti pronssisen kuningatar Anna-patsaan rakentamista Senlisissä, jonka presidentti Viktor Juštšenko paljasti 22. kesäkuuta 2005.^[2]

• Bauthier, Robert-Henri. 'Anne de Kiev reine de France et la politique royale au Xe siècle', Revue des Etudes Slaves, vol.57 (1985), ss. 543–45
• Bouyer, Christian: Dictionnaire des Reines de France. Perrin, Paris 1992,  ISBN 2-262-00789-6, S. 135–137.
• Dauxois, Jacqueline. Anne de Kiev. Reine de France. Paris: Presse de la Renaissance, 2003.  ISBN 2-85616-887-6.
• de Caix de Saint-Aymour, Amédée. Anne de Russie, reine de France et comtesse de Valois au XIe siècle. Paris: Honoré Champion, 1896.
• Hallu, Roger. Anne de Kiev, reine de France. Rome: Editiones Universitatis catholicae Ucrainorum, 1973.
• Horne, Alistair: La belle France: A Short History. New York: Knopf, 2005. Teoksen verkkoversio.
• Women and Art in Early Modern Europe: Patrons, Collectors, and Connoisseurs. Pennsylvania State University Press, 1997.
• Megan McLaughlin: Sex, Gender, and Episcopal Authority in an Age of Reform, 1000–1122. Cambridge University Press, 2010.
• Raffensperger, Christian: Reimagining Europe: Kievan Rus' in the Medieval World. Harvard University Press, 2012. ISBN 978-0674065468
• Raffensperger, Christian: Ties of Kinship: Genealogy and Dynastic Marriage in Kyivan Rus'. Harvard University Press, 2016. ISBN 978-1932650136
• Sokol, Edward D.: Anna of Rus, Queen of France. In The New Review. A Journal of East European History. Nr. 13, 1973, S. 3–13.
• Treffer, Gerd: Die französischen Königinnen. Von Bertrada bis Marie Antoinette (8.–18. Jahrhundert). Pustet, Regensburg 1996,  ISBN 3-7917-1530-5, S. 81–83.
• Ward, Emily Joan. "Anne of Kiev (c.1024-c.1075) and a reassessment of maternal power in the minority kingship of Philip I of France," published on 8 March 2016, Institute of Historical Research, London University.
• Woll, Carsten. Die Königinnen des hochmittelalterlichen Frankreich 987-1237/38 (= Historische Forschungen. Band 24). Franz Steiner, Stuttgart 2002,  ISBN 3-515-08113-5, S. 109–116.

• Paavi Nikolai II:n 1059 kirje Annalle, käännetty Epistolaessa