Djerba

Djerba
جربة‎
جربة

Djerba NASA:n Landsat-satelliittikuvassa

Muut nimet	Ǧirba Jerba
Sijainti	Tunisian rannikko
Vesialue	Vähä-Syrtti
Merialue	Välimeri
Korkein kohta	55 m
Pinta-ala	514 km²

Väestö

Asukasluku	139 517
Suurin kaupunki	Houmt-Souk
Kieli	arabian kieli, berberikielet

muokkaa - muokkaa wikitekstiä - muokkaa Wikidataa

Djerba (arab. جربة (Jirba), ital. Meninge, Girba) eli Jerba on saari Vähä-Syrtissä Tunisiassa. Se on suosittu matkailukohde ja yksi niistä harvoista paikoista Tunisiassa, joissa berberin kieltä vielä puhutaan. Vuonna 2004 saarella oli yhteensä 139 517 asukasta ja sen koko on 514 km². Saari on ollut vuodesta 2023 osa Unescon maailmanperintöluetteloa.

Djerba on Pohjois-Afrikan rannikon suurin saari. Sen pinta-ala on 514 km². Saari sijaitsee Vähä-Syrtin lahdella Etelä-Tunisiassa. Mantereelta sitä kohti kulkee kaksi niemimaata, mutta mantereen ja saaren välissä on Bou Graran meri ja al-Kantaran salmi lännessä. Salmi on vain noin 2 kilometriä leveä ja Bou Graran meren syvyys on 5–25 metriä. Djerban korkein kohta merenpinnasta on 55 metriä. Saarella ei ole omia makeanveden lähteitä ja sen pohjavesikin on pääasiassa suolaista. Paikalliset keräävätkin sadevettä ja vuotuinen keskimääräinen sadanta on noin 200 mm. Ilmankosteus on sitä vastoin suhteellisen korkea. Saari on nykyisin yhteydessä mannermaalle vanhan roomalaisen pengertien päälle rakennetun tien kautta.^[1]

Antiikin kreikkalaiset kirjailijat tunsivat Djerban lootustensyöjien saarena. Theofrastos kutsui saarta nimellä Pharis ja Polybios nimellä Meninx. Saari on mahdollisesti myös paikka, johon Herodotos viittasi nimellä Phla. Saarella on harjoitettu laajamittaista maanviljelyä 300-luvulta eaa. ja alue kuului jo tuolloin todennäköisesti Karthagon valtakuntaan. Rooman valtakunnan aikana pääelinkeino saarella olivat oliivien ja oliiviöljyn tuotanto. Saarella on useita raunioita antiikin ajoilta. Jerusalemin piirityksen jälkeen saarelle saapui suuri joukko juutalaisia. Rooman valtakunnan valtaa seurasivat vandaalit ja heitä Bysantti, jolloin Djerbaa hallittiin Tripolista käsin. Vuonna 665 arabit valloittivat Djerban Ma'awiya bin Hudayjin johtamalla sotaretkellä Bysantin valtakuntaa vastaan, jonka jälkeen saari mainitaan useamman vuosisadan ajan historiallisissa lähteissä vain harvakseltaan.^[1]

Al-Bakri mainitsi djerbalaisten harjoittavan merirosvoutta ja al-Idrisi mainitsee puolestaan paikallisten puhuvan ainoastaan berberiä. Ziridien kukistuttua djerbalaisten merirosvojen hyökkäykset Tunisian rannikolle ja kristittyjen maiden laivoja vastaan yleistyivät. Vuonna 1135 Sisilian normannikuningas Roger II:n amiraali Georgios Antiokialainen valtasi saaren. Normannit vakiinnuttivat asemaansa valtaamalla myös muita kohteita rannikolta. Abbasidit valtasivat saaren takaisin hetkellisesti vuonna 1284, mutta Pietari III:n joukot valtasivat sen takaisin. Vuonna 1289 kristityt rakennuttivat linnoituksen al-Kantaran salmelle roomalaisaikaiselle pengertielle. Linnoitus sijaitsi historiallisen Meninxin raunioilla. Paikalliset kapinoivat vuosina 1334-5 ajaen kristityt saarelta. Alfonso V yritti vielä seuraavalla vuosisadalla vallata saaren takaisin, mutta tällä kertaa kristityt epäonnistuivat. Muslimit rakennuttivat puolestaan oman linnoituksensa pohjoiseen Girban raunioiden lähettyville.^[1]

1500-luvulla saari päätyi osmanien ja kristittyjen välisten taisteluiden kohteeksi. Saari oli annettu turkkilaisille tukikohdaksi kristittyjä vastaan ja Espanjan Pedro Navarro teki epäonnistuneen valtausyrityksen vuonna 1511. Vuonna 1550 saaresta tuli tunnetun merirosvo Turgut Reisin tukikohta. Turkkilaisten valtakaudella Djerbaa hallittiin vaihtelevasti Algerista, Tunisista ja Tripolista. Lopullisesti siitä tuli osa Tunisiaa Hammuda beyn valtakaudella 1631–59. Saaren asukasluku tällä kaudella oli noin 30 000 – 40 000. Tunisian turkkilaisten alaiset hallitsijat alkoivat nimittää Djerbaa johtamaan šeikkejä tai kaideja, joiden asemasta tuli lopulta periytyvä ja tiettyjen sukujen hallitsema. 1700-luvulla arabian kieli alkoi yleistyä saarella ja varhaisempi ibadilaisuus menetti asemansa maliki-koulukunnalle.^[1]1800-luvulla Tunisian valtasivat ranskalaiset ja nykyisin saari on osa itsenäistä Tunisiaa.^[2]

Djerba lisättiin Unescon maailmanperintöluetteloon vuonna 2023.^[3]

Maanviljelyä harjoitetaan lähinnä Djerban keski- ja itäosissa, jossa vettä saatetaan pumpata pohjavedestä. Saarella kasvatetaan esimerkiksi hedelmiä ja kasviksia. Saarella on lisäksi noin 400 000 oliivipuuta, mutta nykyisin suuri osa niistä on liian vanhoja tuottaakseen oliiveja. Niiden lisäksi on noin 570 000 taatelipalmua, mutta niitäkään ei kastella eivätkä ne ole kovin hedelmällisiä. Yksi tärkeimmistä elinkeinoista on kalastus, minkä lisäksi huomattava osa miespuolisesta väestöstä käy töissä mannermaalla. Perinteisten käsityöammattien merkitys on vähentynyt, mutta saarella tuotetaan edelleen esimerkiksi kankaita kangaspuilla. Korujen valmistus oli perinteisesti juutalaisten ammatti ja suuri osa heistä on puolestaan muuttanut maasta.^[1] Turismin merkitys on kasvanut kansainvälisen lentokentän valmistuttua saarelle.^[2]

Djerban asukasluku vuonna 2004 oli yhteensä 139 517.^[2] Noin puolet paikallisista puhuu berberiä ja lähes kaikki osaavat arabiaa. Samaan tapaan noin puolet saaren väestöstä harjoittaa ibadilaisuutta ja loput ovat sunnimuslimeja. Paikallista ibadilaisuuden muotoa kutsutaan wahbislaisuudeksi.^[1] Djerban saarella on historiallisesti ollut myös suurehko juutalainen yhteisö. Vuonna 1946 heitä oli 4 900, mutta suuri valtaosa heistä on muuttanut sittemmin Israeliin.^[4] Saaren merkittävimmät asutuskeskukset ovat sen hallinnollinen keskus Houmt-Souk, sekä Kara Kabira ja Hara Saghira. Muuten saaren asutus on rakennettu harvaan.^[1]

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Djerba Wikimedia Commonsissa