Roger II

Roger II (22. joulukuuta 1095^[1] – 26. helmikuuta 1154 Palermo, Sisilian kuningaskunta) oli Sisilian kuningaskunnan perustaja ja sen ensimmäinen kuningas vuosina 1130–1154.^[2]

Rogerin vanhemmat olivat Sisilian kreivi Roger I ja Adelaide di Savona. Hänellä oli vanhempi veli Sisilian kreivi Simon, jonka kuoltua 12-vuotiaana hän seurasi tätä Sisilian kreivinä 28. syyskuuta 1105, yhdeksänvuotiaana.^[2] Hän kuului Hauteville-sukuun.

Hän aloitti hallintokautensa Sisilian kreivinä vuonna 1105, tuli Apulian ja Calabrian herttuaksi vuonna 1127 ja Sisilian kuninkaaksi vuonna 1130. Roger II yhdisti normannien valloitukset Italiassa keskitetysti hallituksi kuningaskunnaksi.

Hänen lapsuudestaan ​​tiedetään vain vähän. Vuodet joiden aikana hänen äitinsä toimi valtionhoitajana, hän luultavasti vietti Calabrian Miletossa, Koillis-Sisiliassa sijaitsevassa sukulinnassa tai Messinassa.^[2] Hän sai kasvatuksensa kreikkalaisilta ja muslimiopettajilta arabien ja kreikkalaisten asuttamalla saarella. Hän osasi ranskaa, latinaa, kreikkaa ja arabiaa.^[3] Vuonna 1122 Palermossa hänet lyötiin 16-vuotiaana ritariksi ja hän otti hallinnon käsiinsä ja sen hän otti valtakuntansa pääkaupungiksi.^[2]

1000-luvun alkuvuosikymmeninä normanneja saapui Italiaan taistelemaan saraseeneja ja Bysanttia vastaan. Nämä palkkasoturit saivat pian merkittävästi poliittista valtaa Rooman eteläpuolella. Roger II:n syntymän aikoihin hänen isänsä kreivi Roger I hallitsi Sisiliaa, hänen veljenpoikansa Roger Borsa Apuliaa ja Calabriaa ja kaukaisempi sukulainen Rikhard II Capuaa. Näiden kolmen pääruhtinaan ohella oli suuri määrä normannien hallitsemia pienempiä kreivikuntia.

Roger I:n kuoltua vuonna 1101 valta siirtyi hänen vanhemmalle pojalleen, 9-vuotiaalle Sisilian kreivi Simonille, joka kuitenkin kuoli jo neljän vuoden päästä. Alle 10-vuotias Roger II peri valtaistuimen äitinsä leskikuningatar Adelaiden toimiessa sijaishallitsijana. Vuonna 1112 Roger saavutti täysi-ikäisyyden ja aloitti varsinaisen hallituskautensa. Hän avioitui vuonna 1117 prinsessa Elviran,^[2] Kastilian Alfonso VI:n ja Zaida de Sevillen tyttären kanssa.

Apulian herttua Vilhelm II:n kuoltua lapsettomana vuonna 1127, Roger vaati itselleen kaikkia Hauteville-suvun omistuksia Italiassa. Sisilian ja Apulian unionia vastustivat kuitenkin sekä paavi Honorius II, että monet alueen aateliset. Paavit olivat pitkään olleet epäluuloisia normannien kasvavaa valtaa kohtaan. Kun paavin Rogeria vastaan muodostama liittouma kaatui, päätyi hän kuitenkin nimittämään Rogerin Apulian herttuaksi vuonna 1128. Myös ajatusta vastustaneet aateliset päätyivät hyväksymään Rogerin herttuan arvon syyskuussa 1129.^[2]

Paavi Honorius II kuoli helmikuussa 1130 ja paaviudella oli kaksi tavoittelijaa. Roger tuki vastapaavi Anacletus II:a paavi Innocentius II:sta vastaan. Vastineeksi Anacletus nimitti Rogerin 27. syyskuuta 1130 Sisilian kuninkaaksi. Hänet kruunattiin Palermossa joulupäivänä 1130.^[3]

Bernard de Clairvaux, paavi Innocentius II:n vahva tukija, muodosti liittouman vastapaavi Anacletusta ja hänen "puolivillaista" kuningastaan vastaan. Liittoumaan kuuluivat Ranskan Ludvig VI, Englannin Henrik I ja Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisari Lothar III. Samaan aikaan Etelä-Italia kapinoi. Roger lähetti Capulian Robert II:n ja Alifen Ranulf II:n Roomaan osoittaakseen voimaansa ja tukea Anacletukselle.^[2] Heidän ollessaan poissa, Rogerin sisarpuoli Matilda, Ranulfin vaimo, pakeni Rogerin luokse väittäen tulleensa kaltoinkohdelluksi. Roger liitti Ranulfin veljen kreivikunnan Avellinon omiin maihinsa. Ranulf vaati sekä kreivikunnan että vaimonsa palautusta, mutta molemmat vaatimukset kiistettiin. Ranulf ja Robert poistuivat Roomasta vastoin Rogerin määräyksiä.

Roger selvitti kapinan Apuliassa ja voitti Barin ruhtinaan Grimoaldin, jonka tilalle hän asetti poikansa Tancrediln. Samaan aikaan Robert ja Ranulf valtasivat Beneventon. Roger lähti taistelemaan heitä vastaan, mutta tuli lyödyksi Noceran taistelussa 25. heinäkuuta 1132 ja vetäytyi Salernoon. Seuraavana vuonna Lothar III tuli Roomaan kruunattavaksi keisariksi. Rogerin vastaisen kapinan johtajat tapasivat Lotharin, mutta hän kieltäytyi tukemasta heitä vedoten joukkonsa pienuuteen. Keisarin pidättyminen antoi Rogerille mahdollisuuden parannella asemiaan. Kesäkuuhun 1134 mennessä hän oli pakottanut Ranulfin, Sergiuksen ja muut kapinajohtajat antautumaan. Robert karkotettiin Capuasta ja Roger asetti poikansa Alfonso de Hautevillen sen ruhtinaaksi. Rogerin vanhin poika Roger III sai Apulian herttuan tittelin.

Samaan aikaan Lothar sai suunnittelemalleen hyökkäykselle Rogeria vastaan tukea Pisalta, Genovalta ja voimakkaalta Bysantin keisarilta, jotka kukin pelkäsivät voimakasta normannikuningaskuntaa. Capulian karkotetun ruhtinaan johtama Pisan laivasto rantautui Napoliin vuonna 1135. Ranulf liittyi siellä Robertin ja Sergiuksen joukkoihin, kuultuaan että Roger olisi vakavasti sairas tai jo kuollut. Muiden muassa tärkeä Aversan linnoitus kaatui kapinallisten käsiin ja ainoastaan Capua teki vastarintaa. Roger yllättäen jätti Salernon 5. kesäkuuta ja valtasi helposti Aversan ja jopa kapinan johtaja Ranulfin tukikohdan Alifen. Suurin osa kapinoijista pakeni Napoliin. Roger alkoi piirittää Napolia, mutta ei kaupungin surkeista puolustusvoimista huolimatta kyennyt sitä valloittamaan, vaan palasi Messinaan.

Vuonna 1136 kauan odotettu keisarillinen armeija, johdossaan Lothar ja Baijerin herttua Henrik Urhea, marssi niemimaan läpi tukemaan kapinallisia. Henrik, Robert ja Ranulf ottivat suuren joukon miehiä ja alkoivat piirittää kuningaskunnan mannerosien pääkaupunkia Salernoa. Roger pysyi Sisiliassa eikä tukenut niemimaan joukkojaan, kun taas jopa Bysantin keisari Johannes II Komnenos lähetti vahvistuksia Lotharille. Salerno antautui ja kapinallisten joukot jatkoivat Apulian eteläosiin, jossa ne valtasivat Barin kesäkuussa 1137. Voitokkaan sodan jälkeen keisari ja paavi nimittivät Ranulfin Apulian herttuaksi ja keisari palasi Saksaan. Suureen vaaraan joutunut Roger saapui Calabriaan noin 400 ritarin ja muiden, luultavasti pääosin muslimeista koottujen joukkojen kanssa. Hän ryösti Pozzuolin, Alifen, Capuan ja Avellinon pakottaen Sergiuksen myöntämään hänelle Napolin hallinnan. Tämän jälkeen Roger siirtyi Beneventoon ja Pohjois-Apuliaan, jossa herttua Ranulfilla oli horjuvasta asemastaan huolimatta jonkin verran saksalaisia joukkoja ja noin 1 500 ritaria Melfin, Troian ja Barin kaupungeista. Vuonna 1137 Roger otti suurimman voittonsa lyödessään poikansa ja Sergiuksen kanssa Ranulfin Rignanon taistelussa. Anacletus II kuoli tammikuussa 1138 eikä paavi Innocentius II suostunut rauhaan kuninkaan kanssa.

Keväällä 1138 Roger valtasi Capuan ruhtinaskunnan ja nyt Beneventon alueen tukemana hävitti kaikki kapinallisten linnat alueella, mikä antoi hänelle suuren edun. Paennut Ranulfi kuoli malariaan 30. huhtikuuta 1139. Paavi Innocentius II hyökkäsi kuningaskuntaan kesällä 1139, mutta Rogerin poika löi hänet Galluciossa 22. heinäkuuta 1139 ja joutui vangiksi. Kolmen päivän päästä paavi allekirjoitti Mignanon rauhan ja nimitti Roger II:n Sisilian kuninkaaksi, Apulian herttuaksi ja Capuan ruhtinaaksi. Rogerin alueen rajoja tarkistettiin lokakuussa 1144 ja ne muodostivat seuraavat seitsemän vuosisataa Napolin ja Sisilian kuningaskuntien ydinalueet. Roger keskitti kuningaskuntansa hallintoa, kehitti yhtenäistä lainsäädäntöä ja perusti sille oman rahayksikön, Apulian herttuakunnan (dux) mukaan nimetyn dukaatin.

Roger avioitui ensimmäisen kerran vuonna 1117 Kastilian kuningas Alfonso VI:n ja muslimiprinsessa Zaida de Sevillen tyttären prinsessa Elviran^[2] (n. 1100–1135) kanssa. Kun tämä kuoli vakavaan infektiotautiin, levisi huhuja, että myös Roger oli kuollut, koska suru teki hänestä erakon 14 vuoden ajaksi. Heille syntyi kuusi lasta:

• Roger III (1118 – 12. toukokuuta 1148), valtaistuimen perillinen, Apulian herttua vuodesta 1135, mahdollisesti myös Leccen kreivi
• Tancred (1120–1138), Barin prinssi vuodesta 1135
• Vilhelm I Paha (1120/1121 – 7. toukokuuta 1166), isänsä seuraaja hallitsijana, Apulian herttua vuodesta 1148, avioitui Margareta Navarralaisen kanssa, heidän poikansa oli Vilhelm II
• Alfonso de Hauteville (1122 – 10. lokakuuta 1144), Capuan prinssi vuodesta 1135 ja Napolin herttua
• Adelisia (1226 – 1184 jälkeen), Firenzen herttuatar, avioitui (1) Loreton kreivi Jozzelinon kanssa ja (2) Loritellon kreivi Robert III:n kanssa.
• Henrik (1130–1143), Taranton prinssi, kuoli 13-vuotiaana

Rogerin toinen avioliitto solmittiin vuonna 1149, kun jo neljä hänen viidestä pojastaan oli kuollut, Sibylle de Bourgognen^[2] (1126 – 16. syyskuuta 1150), Burgundin herttua Hugues II:n ja Mathilde de Mayennen tyttären kanssa. Heille syntyi kaksi lasta:

• Henry (29. elokuuta 1149), kuoli pienenä
• Kuolleena syntynyt lapsi (16. syyskuuta 1150), Sibylle kuoli synnytyksessä

Rogerin kolmas avioliitto solmittiin vuonna 1151 ranskalaisen aatelinainen Beatrice de Rethelin^[2] (1130/1135–1185) kanssa, joka oli kreivi Guitier de Rethelin ja Beatrix de Namurin tytär sekä Jerusalemin kuningas Balduin II:n sisarentyttären tytär. Heille syntyi yksi tytär:

• Constanza I (syntyi postuumisti eli isänsä kuoleman jälkeen 2. marraskuuta 1154 – 28. marraskuuta 1198), avioitui keisari Henrik VI:n kanssa 1186 ja oli Sisilian kuningatar vuodesta 1194 lähtien. Heidän poikansa oli keisari Fredrik II.

Rogerilla oli myös viisi aviotonta lasta:

Suhteesta Hugues I:n, Molisen kreivin tyttären kanssa:

• Simon, Taranton prinssi vuonna 1144

Suhteista nimeltä tuntemattomien rakastajattarien kanssa:

• Tytär, Rodrigo Garcésin, Montescaglioson kreivin vaimo
• Tytär, napolilaisen aatelismies Adamin vaimo
• Clemenza, meni naimisiin Molisen kreivin Hugues II:n kanssa
• Marina tai Martina, meni naimisiin Brindisin amiraali Margarituksen kanssa

Roger II:sta oli tullut yksi Euroopan mahtavimmista kuninkaista. Roger otti Palermon hoviinsa vaikutusvaltaisia henkilöitä eri kansallisuuksista, kuten kuuluisan arabialaisen maantieteilijän Al Idrisin, joka laati hänelle aikakauden merkittävimmän maailmankartan Tabula Rogerianan sekä kreikkalaisen historioitsijan Nilus Doxopatriusin. Kuningas arvosti oppineisuutta ja harjoitti suvaitsevuutta eri uskontoja, kansallisuuksia ja kieliä kohtaan. Roger teki Sisiliasta myös johtavan merimahdin Välimerellä. Voimakasta laivastoa johtivat arabialaisittain "emiirit" (myöhemmin sanasta johtui amiraali). Sisilia valtasi alueita Afrikan rannikolta, kuten Tripolin vuonna 1146 ja Bônen vuonna 1148, mutta nämä alueet menetettiin seuraavan hallitsijan aikana, eivätkä ne koskaan muodostuneet kiinteäksi osaksi kuningaskuntaa.^[2]

Toinen ristiretki (1147–1148) soi Rogerille mahdollisuuden hyökätä Bysanttia, normannien perinteistä vihollista vastaan. Roger ei lähtenyt henkilökohtaisesti Bysantin retkelle, vaan jätti komennon englantilaissyntyiselle "emiirilleen" George Antiokialaiselle,^[2] joka teki mittavan ryöstö- ja valloitusretkien sarjan itäisellä Välimerellä. Valloitusretki vei Konstantinopolin porteille asti, mutta ei aiheuttanut pysyviä vaikutuksia.

Sisilian kuningas Roger II kuoli 58-vuotiaana, uutteran elämänsä uuvuttamana joko ennenaikaiseen dementiaan tai sydänkohtaukseen, Palermossa 26. helmikuuta 1154 ja hänet on haudattu Palermon katedraaliin.^[3] Häntä seurasi hallitsijana hänen kolmanneksi vanhin poikansa Vilhelm I Paha.

• Houben, Hubert: Roger II of Sicily: Ruler between East and West. Translated by Loud, Graham A.; Milburn, Diane. Cambridge University Press, 2002.

Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.