Terrorismi

Terrorismin määrittely on edelleen kiistanalainen. Käsitteelle on useita määritelmiä, joita käytetään eri merkityksessä ja tarkoituksessa julkisessa keskustelussa, oikeudellisissa yhteyksissä ja akateemisessa tutkimuksessa.^[1]

Tutkimuksen laajassa määritelmässä terrorismilla tarkoitetaan ”suunnitelmallista väkivallantekoa, jonka tarkoituksena on vaikuttaa teon suoraa kohdetta laajemman ihmisjoukon asenteisiin ja käyttäytymiseen ja sitä kautta edistää poliittisia tai uskonnollisia tavoitteita”. Tähän määritelmään ei sisälly käsitystä siitä, onko teko oikeutettu vai ei.^[2] Tutkimuksen suppeassa määritelmässä terrorismiksi määritellään vain ei-valtiolliset toimijat, ja valtioiden teot jätetään sen ulkopuolelle.^[3]

Julkisessa keskustelussa terrorismilla tarkoitetaan poliittisesti tai uskonnollisesti perusteltuja väkivallantekoja, kuten pommi-iskuja, summittaista ihmisten ampumista ja sieppauksia. Terrorismi-sanan käyttö julkisessa keskustelussa riippuu siitä, katsotaanko teko oikeutetuksi, ja terrorismiksi kuvataankin vain sellaisia tekoja, jotka ovat tuomittavia. Sen sijaan terrorismiksi ei yleensä määritellä omina liittolaisina pidettyjen ryhmien tekemiä tai jollain tavalla oikeutettuja tekoja, vaikka ne olisivatkin väkivaltaisia. Länsimaissa terrorismiksi kutsutaan eritoten sellaista toimintaa, jonka länsimaat ovat määritelleet keskeiseksi turvallisuusuhaksi itselleen. 2000-luvulla tämä tarkoittaa tyypillisesti radikaali-islamistista väkivaltaa.^[4] Yhdysvaltojen julistettua niin kutsutun terrorisminvastaisen sodan vuoden 2001 terrori-iskujen jälkeen, sanaa ovat alkaneet käyttää esimerkiksi Venäjä tšetšeenikapinallisista ja Kiina uiguuriseparatisteista.^[5]

Terrorismi on määritelty myös kansallisessa ja kansainvälisessä lainsäädännössä. On haluttu pystyä antamaan terroristisessa tarkoituksessa tehdyistä rikoksista kovempia rangaistuksia kuin ilman sellaista tarkoitusta tehdyistä rikoksista. Määritelmää on myös tarvittu perustelemaan viranomaisten tavanomaisia laajempia keinoja terrorismirikosten ehkäisemisessä.^[6]

Suomen rikoslakiin lisättiin vuonna 2003 terrorismirikoksia koskeva luku 34a Euroopan unionin puitepäätöksen velvoittamana. Lainsäädäntöä on sen jälkeen laajennettu uusien kansainvälisten sopimusten myötä. Euroopan unionin puitepäätöksen sisältämä terrorismin määritelmä perustuu teon tarkoitukseen.^[7] Rikoksentekijällä on terroristinen tarkoitus, jos tarkoituksena on:^[8]

• aiheuttaa vakavaa pelkoa väestön keskuudessa
• pakottaa oikeudettomasti jonkin valtion hallitus tai muu viranomainen taikka kansainvälinen järjestö tekemään, sietämään tai tekemättä jättämään jotakin
• oikeudettomasti kumota jonkin valtion valtiosääntö tai muuttaa sitä tai horjuttaa vakavasti valtion oikeusjärjestystä taikka aiheuttaa erityisen suurta vahinkoa valtiontaloudelle tai valtion yhteiskunnallisille perusrakenteille
• aiheuttaa erityisen suurta vahinkoa kansainvälisen järjestön taloudelle tai sellaisen järjestön muille perusrakenteille.

Terrorismi-sanan ongelmien vuoksi monet ovat pyrkineet välttämään koko sanan käyttöä. Viranomaistoiminnassa ja poliittisessa keskustelussa käytetään usein käsitettä ”väkivaltainen ekstremismi”, joka on laajempi käsite kuin terrorismi. BBC ohjeistaa toimittajiaan välttämään terrorismi-sanaa ja sen sijaan keskittymään kuvaamaan itse tapahtumia niitä tuomitsematta ja käyttämään sanoja ”asemies”, ”hyökkääjä” tai ”pommittaja”. Reuters käyttää terrorismin käsitettä vain yleisellä tasolla mutta ei yksittäisten tekojen tai tekijöiden kohdalla.^[9] Keijo Korhonen on esittänyt (Kanava) sanan terrorismi korvaamista sanoilla henkirikos ja valtioton väkivaltajärjestö.^[10]

Nykyajan terrorismia muistuttavia tekoja tapahtui jo vuosituhansia sitten, vaikkakaan niitä ei omana aikanaan kutsuttu terrorismiksi. Useimmat varhaiset esimerkit ovat vallanpitäjien harjoittamaa terroria alamaisiaan kohtaan. Alamaisten harjoittamasta terrorista ei ole säilynyt juurikaan esimerkkejä, osittain siksi, että vanhat kirjalliset lähteet koskevat yleensä hallitsijoiden toimintaa. Sen lisäksi olosuhteet terrorismille tulivat otollisiksi vasta joskus 1700-luvun jälkeen. Ennen sitä väkivallanteoilla oli useammastakin syystä vaikeaa saada aikaiseksi laajaa huomiota ja reaktioita.^[11]

Palestiinassa 50–70-luvuilla toiminut Sikarius-liike on varhaisin toistuvasti kirjallisuudessa mainittu esimerkki nykyterrorismia muistuttavasta toiminnasta. Roomalaisvaltaa vastustaneet sikariukset muun muassa surmasivat julkisilla paikoilla niitä juutalaisia, jotka tekivät roomalaismiehittäjien kanssa yhteistyötä.^[12] Murhien lisäksi Sikarius-liike otti vaikutusvaltaisia juutalaisia panttivangeiksi ja vaati vangittuina olleiden toveriensa vapauttamista.^[13]

Šiialaiset assassiinit salamurhasivat 1000- ja 1100-luvulla uskonnollisia ja poliittisia vastustajiaan levittääkseen pelkoa ja radikalisoidakseen muita muslimeja.^[14]

Englannissa paljastui vuonna 1605 niin sanottu ruutisalaliitto, jossa ryhmä protestantismia vastustaneita katolisia suunnitteli räjäyttävänsä pommin parlamenttitalon kellarissa surmatakseen kuninkaan ja parlamentin edustajia.^[15]

Intialaiset maantie- ja jokirosvot muodostivat kuristajien veljeskunnan, josta on aineistoa 1600-luvulta. He hyökkäilivät matkustajien kimppuun ja surmasivat heitä juoksusilmukoillaan. Veljeskunta käsitti niin hinduja kuin muslimeitakin. Jotkut suurmaanomistajat suojelivat kuristajia.^[16]

Terrorismin historian voidaan katsoa alkaneen 1700-luvun lopulla, jolloin sana terrorismi tuli käyttöön ja ilmiön olemassaolo tunnistettiin.^[17] Alkuaan terroriksi kutsuttua toimintaa harjoittivat Ranskan suuren vallankumouksen myötä valtaan nousseet radikaalit jakobiinit, jotka teloittivat todellisia ja luuloteltuja poliittisia vastustajiaan giljotiinilla. Ranskalaiset itse viittaavat tuohon ajanjaksoon sanalla La Terreur. Jakobiinijohtaja Maximilien Robespierre näki sanassa myönteisen merkityksen ja hänen mukaansa terrori edusti oikeutta ja hyvettä. Yksi ensimmäisiä sanaa terroristi käyttäneistä oli englantilainen konservatiivi Edmund Burke, joka käytti sitä vuonna 1795 arvostellessaan Ranskan vallankumousta.^[18] Sana terrorismi esiintyi vuonna 1795 ensimmäisen kerran Oxford English Dictionaryssa, jossa terrorismin käsitteellä tarkoitettiin nimenomaan valtion harjoittamaan terroria juuri Ranskan tapahtumien takia.^[19]

1800-luvun lopulla sanoja terrori ja terrorismi alettiin käyttää myös muiden kuin valtioiden toiminnasta.^[20]

Nykyisenkaltaisen terrorismin yhteiskunnalliset edellytykset syntyivät 1800-luvun lopulla, kun modernit yhteiskunnat alkoivat muotoutua. Yksi tärkeimmistä muutoksista oli joukkotiedotusvälineiden kehittyminen, minkä ansiosta väkivallan avulla pystyttiin viestimään laajalle yleisölle nopeasti ja helposti. Terrorismia helpottivat myös liikenneyhteyksien ja räjähteiden kehittyminen. Aikaan kuului myös entisten alamaisten näkeminen nyt aktiivisina kansalaisina sekä kansasta vallan lähteenä.^[21]

1800- ja 1900-lukujen taitteessa Euroopassa ja muualla maailmassa tehtiin useita iskuja, joissa kuoli kuninkaallisia, ministereitä ja oikeuslaitoksen edustajia. Tätä vaihetta kutsutaan anarkistisen terrorismin aalloksi. Anarkistien lisäksi iskuja tekivät muun muassa Venäjän narodnikit sekä Balkanin nationalistit. Bosnialaisten separatistien tekemästä Itävalta-Unkarin kruununprinssin salamurhasta vuonna 1914 alkoi ensimmäinen maailmansota.^[22]

Siirtomaavallan purkautumiseen 1900-luvun aikana liittyi joissain maissa terrori-iskuja. Palestiinassa toimi siionistinen juutalaisjärjestö Irgun, jonka tavoite oli ajaa britit pois maasta. Kyproksella kreikkalaisnationalistinen EOKA yritti iskujen avulla ajaa britit pois saarelta ja liittää se Kreikkaan. Algeriassa itsenäisyyttä ajanut FLN teki iskuja maan kaupungeissa ranskalaisia vastaan.^[23]

Afrikassa terroria harjoitti muun muassa Kenian mau-mau-liike.^[16] Apartheid-järjestelmän aikaan ANC:n ja Etelä-Afrikan kommunistisen puolueen yhteinen sotilaallinen siipi Umkhonto we Sizwe teki joitain terrori-iskuja Etelä-Afrikassa. Näistä tunnetuimpia on Pretoriassa 20. toukokuuta 1983 tehty Church Streetin autopommi-isku, jossa kuoli 21 ihmistä ja loukkaantui 217.^[24] ANC:n poliittinen johto ei kuitenkaan missään vaiheessa hyväksynyt siviileihin kohdistuneita operaatioita.^[25]

Euroopassa terrorismi alkoi kiihtyä 1960-luvun lopulla. Tähän vaikutti esimerkiksi televisiolähetysten yleistyminen ja kehittyminen, jolloin terroristit pystyivät saamaan entistä enemmän näkyvyyttä. Palestiinalaiset, kuten PLO, tekivät Euroopassa useita terroritekoja, kuten lentokonekaappauksia ja hyökkäyksen Münchenin olympiakylään vuonna 1972. Terrori-iskuja tekivät myös esimerkiksi armenialaiset ASALA ja JCAG, baskien ETA, irlantilainen IRA sekä vasemmistolaiset Punainen armeijakunta Saksassa ja Punaiset prikaatit Italiassa.^[26]

Vähennyttyään länsimaissa 1980-luvun aikana terrorismi alkoi jälleen yleistyä 1990-luvulla. Radikaalimuslimit räjäyttivät vuonna 1993 pommin New Yorkin World Trade Centerissä. Japanilainen uskonlahko Korkein totuus teki vuonna 1995 Tokiossa sariinimyrkkyhyökkäyksen. Oklahoma Cityssä räjäytettiin vuonna 1995 liittovaltion rakennus. Syyskuun 11. päivän 2001 iskut Yhdysvalloissa vaativat tuhansia kuolonuhreja ja saivat erittäin paljon mediahuomiota. Sen jälkeenkin länsimaissa on tapahtunut suuria terrori-iskuja, vaikkakin kuolonuhrien määrä on ollut pienempi kuin 1970- ja 1980-luvuilla. Lukumääräisesti 2010-luvun aikana suurin osa terrori-iskuista on tapahtunut Lähi-idässä, Pohjois-Afrikassa ja Etelä-Aasiassa. Etenkin uskonnollisesti motivoitunut terrorismi on yleistynyt. Myös äärioikeistolaiseksi luokiteltu terrorismi on yleistynyt, mutta äärivasemmistolainen terrorismi on vähentynyt merkittävästi huippuvuosista. Nykyajan terrorismi ei ole enää alueellisesti keskittynyttä kuten ennen, vaan etenkin jihadistista toimintaa esiintyy hyvin monessa länsimaassa.^[27]

Nykyajan terroristit käyttävät usein sosiaalista mediaa ihmisten radikalisoimiseen ja värväämiseen terroristeiksi sekä terrori-iskujen suunnitteluun, rahoitukseen ja toteutukseen.^[28]

Euroopan union terrorismin vastaisella yhteistyöllä on vuonna 2004 tapahtuneiden Madridin terrori-iskujen jälkeen pystytty estämään kymmeniä terrori-iskuja.^[29] Vuoden 2021 lopulla Euroopassa terrori-iskujen uhka on suurin Ranskassa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa.^[29]

Pääartikkeli: Terrorismi Suomessa

Suomessa 1900-luvun alussa Venäjän vallan aikana toimineita nationalistisia aktivisteja on myös toisinaan pidetty joiltain osin terrorismin tunnusmerkit täyttävinä. Tunnetuin vuosisadan alun isku oli kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikovin murha 1904, jonka toteutti aktivisteja lähellä ollut Eugen Schauman. Aktivisti Lennart Hohenthal murhasi prokuraattori Eliel Soisalon-Soinisen vuonna 1905.^lähde?

Punakaartit tappoivat niin sanotussa punaisessa terrorissa 1 650 siviiliä vuonna 1918 ja lisäksi yli 3 000 sotilasta.

Monet katsovat, että Suomessa terrorismia on edustanut lähinnä 1920- ja 1930-luvun vaihteen Lapuan liike, joka suoritti lukuisia kidnappauksia, pahoinpitelyjä ja tuhotöitä sekä neljä poliittista murhaa. Myös ministeri Heikki Ritavuoren murhan vuonna 1922 voi katsoa olleen oikeistolaisen terrorismin ilmentymä Suomessa.^lähde?

Vuonna 2002 ”Myyrmannin pommina” tunnettu teko vastasi ulkoisilta tunnusmerkeiltään itsemurhaterrori-iskua. Tekijän aikomukset ja motiivit jäivät kuitenkin selvittämättä.^[16]

Suomen vastarintaliike -niminen uusnatsijärjestö voidaan nähdä terroristijärjestönä.^[30][31]

Kun Isis oli alkanut tehdä terrori-iskuja Euroopassa vuonna 2014 ja kun jihadistit iskivät Tukholmassa ja Pietarissa vuonna 2017, Suojelupoliisi nosti kesäkuussa 2017 terrorismin uhka-arviota. Elokuussa 2017 nuori kielteisen päätöksen saanut marokkolainen turvapaikanhakija puukotti kymmentä ihmistä Turussa. Näistä kaksi kuoli, kaksi haavoittui vakavasti. Tämän katsottiin olleen Suomen ensimmäinen jihadistinen terroriteko.^lähde?

Euroopan unionin jäsenmaiden poliisiorganisaatioiden yhteenliittymä Europol luokittelee terroriteot viiteen kategoriaan:^[32][33]

• jihadistinen terrorismi
• etnonationalistinen ja separatistinen terrorismi
• vasemmistolainen ja anarkistinen terrorismi
• oikeistolainen terrorismi
• yhden asian liikkeet

 

Separatistinen terrorismi tavoittelee alueellista itsenäisyyttä tai autonomiaa hyökkäämällä yhteiskunnan laitoksia, kuten poliisia, yksittäisiä poliitikkoja tai armeijaa vastaan. Vaikutin on yleensä kansallismielinen. Pelon ilmapiirin saavuttamiseksi hyökkäykset kohdistetaan emämaan muille alueille (ei yleensä omaa kansaa vastaan). Joissain tilanteissa tämäntyyppisen terrorin harjoittajia pidetään vapaustaistelijoina.^lähde?

Separatistisia terrorijärjestöjä ovat olleet esimerkiksi Baskimaan itsenäisyyttä vaatinut ETA, Pohjois-Irlannin Irlantiin liittämistä vaatinut IRA, palestiinalaisten järjestöt, Algerian FLN, sionistinen Irgun sekä Kurdistanin työväenpuolue. Myös Korsikassa ja Etelä-Tirolissa on ollut separatistista terrotitoimintaa^[35].

Nationalistinen terrorismi käsitettynä erilleen separatistisesta terrorismista tarkoittaa toimintaa, jolla pyritään yhdistämään hajallaan oleva kansakunta yhdeksi valtioksi.^lähde?

Separatistisen tai nationalistisen terrorismin uhreina kuoli vuosina 1968–2005 yhteensä 8 736 ihmistä.^[36]

 

Uskonnollisen terrorismin tavoitteet ja oikeutus perustuvat uskontoon. Uskonnollista terrorismia edustaa nykyisin pääasiassa radikaali islam, jonka nimissä suurin osa Aasian ja Afrikan terrori-iskuista tehdään. Myös länsimaissa radikaali-islamistinen terrorismi aiheuttaa eniten kuolonuhreja, vaikka iskujen määrässä se on vähemmistössä.^[37] Vuosina 1968–2005 uskonnollisen terrorismin uhreina kuoli maailmassa 11 839 ihmistä.^[36]

Yhdistyneessä kuningaskunnassa hallituksen teettämän terrorismin ja väkivaltaisen ääriajattelun rahoitusta käsittelevän raportin tiivistelmän mukaan maan terrorismin ja väkivaltaisen ääriajattelun merkittävin rahoitus tulee maassa toimivilta nimettömiltä lahjoittajilta. Lahjoittajat tukevat terrorismia pienillä summilla, mutta pieni joukko järjestöistä saa merkittävää tukea tai rahoitusta myös ulkomailta.^[38]

Myös lukuisat pienet kultit ovat liittäneet uskontoonsa väkivaltaisen toiminnan muita ihmisryhmiä kohtaan. Esimerkkeinä buddhalaisuuteen ja hindulaisuuteen etäisesti liittyvä Japanin Korkein totuus, joka suoritti sariinikaasuiskun Tokion metrossa vuonna 1995, jossa kuoli 12 ihmistä ja 6 000 hakeutui lääkärin hoitoon.^[39]

Tähän luokkaan voidaan lukea myös kristittyjen fundamentalistien hyökkäykset väkivaltaisesti aborttiklinikoita ja niissä toimivia lääkäreitä vastaan. Näissä iskuissa on kuollut kuusi ihmistä ^selvennä.^[40]

Chicagon yliopiston tutkija Robert Pape on analysoinut kaikki dokumentoidut itsemurhapommitustapaukset vuosilta 1980–2003. Pape päätyy kirjassaan Dying to Win: The Strategic Logic of Suicide Terrorism (2005) esittämään että toisin kuin media antaa ymmärtää, itsemurhapommituksilla ei ole juurikaan tekemistä islamilaisen fundamentalismin tai muiden uskonnollisten liikkeiden kanssa, vaan niiden syyt löytyvät poliittisista konflikteista.^[41]

Israelilaisen konfliktintutkimuslaitoksen tutkija Shmuel Bar on kritisoinut uskonnon roolin väheksymistä, koska sen väheksyminen jättää huomiotta terrorismin leviämistä edistävän uskonnollisen kulttuurin ja erityisesti islamiin liittyvän käsitteen din wa-dawlah, jonka mukaan islam ohjaa myös politiikkaa. Islamilaisen terrorismin oikeutus tulee uskonnollisista määräyksistä fatwoista ja terroristit ovat usein itse korostaneet toimineensa kuten fatwat määräävät.^[42] Professori Vincenzo Olivetin mukaan uskonnon roolin väheksyminen sivuuttaa myös wahhabi- eli salafisti-liikkeen leviämisen, sen suhtautumisen terrorismiin ja tämän uskonnollisen ryhmän dominoivan roolin sunniterrorismissa.^[43] Toisaalta Oliveti kritisoi myös terrorismin liittämistä islamiin kokonaisuudessaan huomauttaen, että vain 5 % muslimeista on äärimielisiä ja vain 0,01 % tuosta 5 %:sta on osoittanut taipumusta terrorismiin tai uskonnolliseen väkivaltaan.^[44]

Toisaalta eräät tutkimukset osoittavat, että esimerkiksi 20 % Isossa-Britanniassa asuvista muslimeista tunsi sympatiaa Lontoossa 7. heinäkuuta 2005 pommi-iskun tehneille terroristeille ja heidän asenteilleen ja motiiveilleen.^[45] Toisen tutkimuksen mukaan pommi-iskua piti oikeutettuna lähes 25 % maan muslimiväestöstä.^[46] Ison-Britannian muslimiväestöstä 3 % on sitä mieltä, että siviileihin kohdistunut väkivalta, kuten pommi-iskut ja itsemurhaiskut ovat usein oikeutettuja.^[47] Toisinaan ne ovat oikeutettuja 12 %:n, harvoin 9 %:n, ei koskaan 70 %:n mielestä.^[47] Ranskassa vastaavat osuudet olivat 6 %, 10 %, 19 % ja 64 %; Saksassa 1 %, 6 %, 6 % ja 83 %; Espanjassa 6 %, 10 %, 9 % ja 69 %.^[47]

Eri maiden muslimeilta kysyttiin, olivatko itsemurhaiskut siviilejä vastaan oikeutettuja, jos tarkoitus on puolustaa islamia ^[48] Terroritekoja puolustettiin "usein tai joskus" yleisimmin Palestiinassa (40 %), Afganistanissa (39 %) Egyptissä (29 %) ja Bangladeshissä (26 %), mutta missään tutkitussa maassa ei päästy nollaan.^[49] Selvimmin terrorismi torjuttiin Kazakstanissa, missä 93 % muslimeista ei pitänyt sitä koskaan oikeutettuna. Palestiinan muslimeista 34 % torjui terrorin käytön kaikissa tilanteissa.^[48]

Tämän artikkelin tai sen osan viitteitä on pyydetty muotoiltavaksi. Voit auttaa Wikipediaa muotoilemalla viitteet ohjeen mukaisiksi, esimerkiksi siirtämällä linkit viitemallineille. Tarkennus: suomennetteva mallineet

Europolin raportin mukaan vuonna 2019 eniten terrori-iskuja (57) tekivät etnonationalistit ja separatistit, toiseksi eniten vasemmistolaiset (26), sitten jihadistit (21), oikeistolaiset (6), yhdenasianliikkeet (3) ja muut (6). Kahtena edellisenä vuonna suuruusluokat olivat samat ensimmäistä ryhmä lukuun ottamatta. Siitä nimettiin PKK, IRA-sirpaleryhmät (DR), ETA, jonka ase- ja räjähdekätköjä löydettiin, Korsikan sirpaleryhmät ja Tamilitiikerit.^[50]

Näistä "nationalisteista ja separatisteista" ainakin PKK, ETA ja Tamilitiikerit ovat julkisesti sosialistisia.^{[51][52][53][54]} Myös ainakin osa Korsikan ja IRA:n sirpaleryhmistä on avoimesti vasemmistolaisia. Silti nationalistit usein lasketaan oikeistoon, samoin islamilainen antisemitismi.^lähde?

Vasemmistolaiset ryhmät ovat pyrkineet terrorin avulla kaatamaan kapitalistisen hallituksen ja perustamaan kommunistisen tai sosialistisen järjestyksen. Tunnetuimpia näistä ovat Saksan Punainen armeijakunta, Italian Punaiset prikaatit ja baskien ETA, sekä Yhdysvalloissa The Weather Underground. Monessa maassa on tai on ollut useitakin kommunistisia terroristijärjestöjä, sekä marxilais-leniniläisiä että maolaisia.^lähde?

Vuosina 1962–2005 vasemmistolaisten ryhmien laskettiin tehneen 3 738 terrori-iskua, joissa kuoli 2 576 uhria.^[36]

Vasemmistolaiset tai anarkistit tekivät iskuja etenkin Italiassa, Kreikassa ja Espanjassa 2015–2019. Vuonna 2019 heistä tehtiin Italiassa 71 pidätystä liittyen vasemmistolaisten tai anarkististen terrori-iskujen valmisteluun tai suorittamiseen vuonna 2019. Heidän pidätyksiään oli paljon myös Kreikassa, Ranskassa ja Espanjassa 2017–2019.^[50]

Äärivasemmistolainen terrorismi on 2000-luvulla liittynyt länsimaissa etupäässä anarkistiseen tai antifasistiseen liikehdintään.^[55]

Antifasistisia AFA- ja Antifa-ryhmittymiä on vaadittu luokiteltavaksi terroristijärjestöiksi.^[56] Tällaisen lausunnon antoi muun muassa Australian pääministeri Malcolm Turnbull sen jälkeen kun Antifa Australia oli hyökännyt toimittaja Andrew Boltin kimppuun Melbournessa kesäkuussa 2017.^[56] Samanlaista keskustelua on käyty myös Yhdysvalloissa Antifan osallistuttua mellakoihin, jotka alkoivat Washingtonissa erään oppilaitoksen kyseenalaistettua kampukselleen suunnitteilla olleen day without white people -tempauksen ('päivä ilman valkoisia ihmisiä').^[57] Samaa on vaadittu Yhdysvalloissa myös muissa yhteyksissä.^[58]

Äärioikeistolainen terrorismi on yleensä kohdistunut valtion sijasta etnisiin vähemmistöihin.^[59] Toisinaan oikeistoterroristit ovat pyrkineet tukemaan olemassa olevaa yhteiskuntajärjestystä. Tästä esimerkkinä toimivat Etelä-Amerikan puolisotilaalliset järjestöt, jotka ovat usein hallitusten palveluksessa ja pyrkivät murhaamaan poliittiset vastustajansa, tai näitä tukevat ihmisryhmät. Oikeistoon kuuluivat myös Nicaraguan Contrat (vastavallankumoukselliset), jotka aloittivat 1980-luvun alussa taistelun vasemmistolaista sandinisti-hallitusta vastaan.^lähde?

Italiassa äärioikeistolaiset terroristit pyrkivät 1970-luvulla kylvämään terrorin avulla epäluottamusta vasemmistoa ja hallitusta vastaan sekä vahvistamaan vaatimuksia oikeistolaisesta vallankaappauksesta järjestyksen palauttamiseksi. Bolognan rautatieaseman pommi-isku Italiassa vuonna 1980 oli näistä iskuista tuhoisin.^[60]

Äärioikeistolaista väkivaltaa ei aina ole luokiteltu terrorismiksi kuten muita terrorismin muotoja. Myöskään äärioikeistolaista motiivia ei aina ole ollut helppo tunnistaa terrori-iskun takana. Äärioikeistolaiseksi väkivallaksi tai terrorismiksi on luettu 2000-luvulla esimerkiksi Malmön maahanmuuttajamurhat, Norjan iskut 2011 ja Christchurchin moskeijaiskut 2019.^[61]

Uusnatsien kaikissa väkivallanteoissa on Saksassa kuollut yli sata ihmistä vuoden 1990 jälkeen.^[62]

Vuosina 1962–2005 oikeistolaiset ryhmät tekivät 141 terrori-iskua, joissa kuoli 289 uhria.^[36]

Terrorismitutkija Leena Malkin mukaan olisi parempi äärioikeiston sijasta puhua maahanmuuttovastaisista tai radikaalinationalisteista ja äärivasemmiston sijasta puhua vasemmistoanarkisteista tai antifasisteista. Kummassakin ryhmässä on väkivaltaa hyväksyvää puhetta mutta jälkimmäisessä ei yhtä laajasti Suomessa.^[63]

Rasistiset ryhmät toteuttavat muun muassa kansallissosialismin rotuoppeja hyökäten muita alempina pitämiensä ihmisrotujen edustajina pitämiään ihmisiä vastaan. Tavoitteena on usein etninen puhdistus, keinona muun muassa muiden kansallisuuksien pelotteleminen pois maasta. Uusnatsiryhmät ja islamilaiset terroristiryhmittymät hyökkäävät myös usein juutalaisia tai Israelin valtion omaisuutta vastaan. Uusnatsistinen terrorismi on suuntautunut myös oman etnisen ryhmän sisällä olevia poliittisiin vastustajiin, esimerkkinä Björn Söderbergin murha Ruotsissa 1999. Tämäntyyppinen terrorismi ei ole välttämättä pitkälle organisoitua, ja sen kohteet eivät ole useinkaan yksilöityjä.{^lähde?

Turkkilaisen Harmaat sudet -järjestön ideologia on nationalistis-rasistista, hyvin lähellä kansallissosialismia. Järjestöä epäillään lukuisista terrori-iskuista. On esitetty, että islamistiryhmittymien antisemitistinen ideologia, jonka pohjana on ajatus juutalaisten kansainvälisestä salaliitosta, ei ole peräisin arabikulttuurista tai islamista, vaan kansallissosialismista ja muista eurooppalaisista rasistisista virtauksista.^[64]

Rasistisen terrorismin laskettiin aiheuttaneen seitsemän kuolonuhria vuosina 1968–2005.^[36]

Kylmän sodan aikana suurvallat tukivat omaa ideologiaansa kannattavia terroristijärjestöjä joko suoraan tai epäsuorasti. Neuvostoliitto tuki PLO:ta, joka puolestaan toimitti aseita Euroopan vasemmistolaisille järjestöille. Eräät muutkin marxilaiset terrorijärjestöt ympäri maailmaa olivat Neuvostoliiton tukemia ja jopa kouluttamia. Jotkin Etelä-Amerikan oikeistolaisista terrorijärjestöistä olivat suoraan Yhdysvaltain tukemia. Yhdysvallat ja Saudi-Arabia tukivat myös Afganistanissa Neuvostoliittoa vastaan taistelevia mujahideen-taistelijoita joista osa sittemmin muodosti Al-Qaidan ja Taliban-liikkeen.^lähde?

Yhdysvaltain ja eräiden muiden länsimaiden tiedustelupalveluiden muodostaman salaisen Gladio-verkosto on myös katsottu olleen yhteydessä äärioikeistolaiseen terrorismiin erityisesti Italiassa.^lähde?

Anarkistien terroria tapahtui 1870–1920-luvuilla. Anarkistien murhaamina kuolivat Venäjän Aleksanteri II (1881), Italian Umberto I (1900) ja Yhdysvaltain presidentti William McKinley (1901). Anarkististen terroristien motiivit olivat osin vaihtelevat, esimerkiksi valtiollisen väkivallan kostaminen tai pyrkimys nostattaa alistetut kapinaan.^lähde?

Ekoterrorismi on ihmisten tai omaisuuden vahingoittamista ympäristöaktivismin nimissä.^[65]

Valtioterrorismilla viitataan useimmiten tilanteeseen, jossa jokin valtion organisaatio syyllistyy tekoihin, jotka täyttävät terrorismin piirteet. Tällaisia ovat mitkä tahansa salaiset tai laittomat toimet, jotka voivat kohdistua jopa täysin syyttömiin ihmisiin tai ulkopuolisiin.^lähde?

Turkin hallitusta on syytetty kymmeniä vuosia valtioterrorismin harjoittamisesta, tukemisesta ja suojelemisesta. Vuonna 2011 Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen julkaiseman raportin mukaan Turkki oli eniten rangaistuksia saanut valtio. Osa rangaistuksista liittyi valtioterrorismiin, muuan muassa journalistien pidättämiset ja salamurhat.^[66]

Yhdysvaltain ulkoministeriö on määritellyt termin tiukemmin tarkoittamaan valtion tukea yleisesti terroristiryhminä pidetyille organisaatioille. Tämän määritelmän mukaan Yhdysvallat on luokitellut viisi valtiota, Kuuban, Iranin, Pohjois-Korean, Sudanin ja Syyrian terroristeja tukeviksi.^[67]

Myös Yhdysvaltain hallitusta on syytetty terrorismin harjoittamisesta, tukemisesta ja suojelemisesta. Syytöksiä ovat esittäneet muun muassa tunnettu yhdysvaltalainen toisinajattelija Noam Chomsky, joka pitää Yhdysvaltoja maailman johtavana terrorivaltiona. Väitteellään Chomsky viittaa muun muassa Yhdysvaltain toimiin diktatuurien tukemisessa, aggressioihin eri maita vastaan ja terroristien tukemiseen.^[68] Samantyylistä kritiikkiä ovat esittäneet muun muassa William Blum kirjassaan Roistovaltio ja toimittaja John Pilger dokumenteissaan, artikkeleissaan ja haastatteluissa.^[69]

Itsemurhaterrorismi on nykyajan terrorismin tuhoisin muoto. Vuosien 1980–2003 aikana tapahtuneet 315 itsemurhaiskua aiheuttivat puolet kaikista terrori-iskujen kuolonuhreista. Itsemurhaiskuja tekevät paljon etenkin islamilaiset terrorijärjestöt ja srilankalainen Tamilitiikerit.^[70]

Nykyajan itsemurhapommitusten aallon aloitti islamilainen Hizbollah Libanonissa 1980-luvun alussa. Islamilaiset itsemurhapommittajat ovat olleet vastuussa esimerkiksi vuoden 2001 New Yorkin iskuista, vuoden 2004 Madridin iskuista ja vuoden 2005 Lontoon iskuista.^[70]

Itsemurhaiskussa terroristi tietää kuolevansa itse iskunsa yhteydessä. Hänen ei siis tarvitse vaarantaa teon onnistumista tai tehoa sillä, että hän jättäisi itselleen pakotien. Usein itsemurhaterroristi asettuu lähelle uhrejaan ja räjäyttää mukanaan olevan räjähteen. Vuoden 2001 New Yorkin iskuissa itsemurhaterroristit ohjasivat lentokoneita kohteisiinsa. Myös autoja ja kuorma-autoja on käytetty itsemurhaiskuissa.^[70]

Vaikka suurin osa itsemurhaterroristeista onkin miehiä ja poikia, naisia on heistä suhteellisesti suurempi osa kuin muissa terrorismin muodoissa. Yksi syy tähän on se, että nainen on vähemmän epäilyttävä ja pääsee siten lähemmäs kohdettaan kuin mies. Esimerkiksi Intian pääministeri Rajiv Gandhin surmasi naispuolinen itsemurhaterroristi, joka sai pääministerin pysähtymään ojentamalla tälle kukkia. Yleisesti ottaen itsemurhaterroristit ovat usein hyvin koulutettuja ja toisilleen lojaaleja ihmisiä, joilla on yhteisönsä tuki takanaan. Monesti heidät nähdään marttyyreinä, jotka taistelivat jalon asian puolesta.^[70]

Palestiinalaismieliset terroristit alkoivat kaapata lentokoneita 1960-luvulla. Matkustajalentokone on otollinen kaapattavaksi, sillä se on ilmassa hyvin haavoittuvainen, ja lentokonekaappauksen kautta terroristit saavat myös paljon mediajulkisuutta. Vuosien 1970–1979 välillä lentokonekaappauksissa kuoli 1 255 ihmistä. Parantuneet turvatoimet ovat sen jälkeen vähentäneet lentokonekaappauksia, mutta vuoden 2001 iskut osoittivat niiden olevan yhä mahdollisia.^[71]

Terroristit kidnappaavat ihmisiä ja ottavat panttivankeja useista syistä. Jotkut ryhmät haluavat painostaa hallitusta myönnytyksiin tai pakottaa miehittäjän häipymään maasta. Joidenkin tarkoituksena on osoittaa hallituksen voimattomuus oman kansansa suojelemisessa. Jotkut ryhmät haluavat saada mainetta säälimättömän väkivaltaisina. Jotkut ryhmät kiristävät panttivangeilla rahaa.^[72]

Muita terroristisiin tarkoituksiin sopivia menetelmiä ovat esimerkiksi iskut liikennevälineisiin kuten juniin, metroon, linja-autoihin ja laivoihin, öljynjakeluketjuun, asejärjestelmiin ja tietoverkostoihin.^[73] Terroristien pelätään myös saavan käsiinsä joukkotuhoaseita, kuten ydinaseita, kemiallisia aseita ja biologisia aseita.^[74]

Terrorismin syitä on pohdittu paljon, jotta terrorismia voitaisiin ehkäistä ennalta, ja jotta jo alkanut terrorismi pystyttäisiin lopettamaan. Terrorismin syille ei ole kuitenkaan löydetty helppoja yleispäteviä selityksiä. Terrorismin tutkijat ovat yleisesti sitä mieltä, että terrorismia tulisi selittää monitasoisilla selitysmalleilla, joissa huomioidaan yhteiskunnalliset olosuhteet, tekijöiden ja valtion vuorovaikutukset, tekijöiden strateginen laskelmointi sekä mukana olevien henkilöiden roolit ja polut liittyä toimintaan.^[75]

Terrorismin niin sanotuiksi juurisyiksi on usein tarjottu esimerkiksi köyhyyttä, taloudellista eriarvoisuutta, demokratian puutetta, kansalaisvapauksien ja oikeusvaltion heikkoutta, syrjintää sekä korruptoitunutta hallintoa. Näiden syiden on arveltu mahdollistavan terrorismin, joskaan ei vielä itsessään johtavan siihen.^[76]

Tilastot ja tutkimukset eivät osoita terrorismin olevan yleisintä köyhimmissä maissa vaan keskituloisissa maissa. Myöskään yksilötasolla ei köyhyydellä ole johdonmukaista yhteyttä terrorismiin. Sen sijaan taloudellinen eriarvoisuus korreloi tilastollisesti terrorismin yleisyyden kanssa.^[77]

Terrorismi on suhteellisesti yleisempää väkiluvultaan suurissa maissa kuin pienissä. Terrorismin riskiä lisää myös nuorten ikäluokkien suhteellinen suuruus. Konfliktialueilta tulevalla maahanmuutolla on yhteys terrori-iskujen määrään, mutta maahanmuutolla yleisemmin ottaen ei ole, tiettyjä erikoistapauksia lukuun ottamatta.^[78]

Terrorismia on havaittu esiintyvän enemmän osittaisissa demokratioissa kuin autokratioissa ja täysin kehittyneissä demokratioissa. Kehittyneistä demokratioista terrorismista kärsivät eniten sellaiset maat, jotka ovat tehneet muihin maihin sotilaallisia interventioita tai miehityksiä, kuten Yhdysvallat, Iso-Britannia ja Ranska.^[79]

Yksi syy terroritekoihin ryhtymiseen ovat taloudelliset ja sosiaaliset epäkohdat. Ei kuitenkaan ole selvää, miksi ratkaisua ongelmiin on haettu juuri terroritoiminnasta ja miksi tekoihin tyypillisesti ryhtyvät ihmiset, jotka eivät ole epäkohtien suurimpia uhreja. Ei ole myöskään kokemusperäistä näyttöä epäkohtien korjaamisen vaikutuksesta terrori-iskujen jatkumiselle.^[16] Jokin tietty väkivaltainen ideologia tai uskonto voi tuottaa ihmisryhmän jäsenille jaetun kokemuksen epäkohdista ja epäoikeudenmukaisuudesta, ja tämä aiheuttaa protestiliikkeen syntymisen. Terrorismiin on historian aikana liittynyt monenlaisia maailmankuvia. Terroritekoja tehneiden liikkeiden uskomusjärjestelmää on usein luonnehdittu ekstremistiseksi, eli niiden piirissä ideologiset tulkinnat ovat jyrkkiä.^[80]

Viime kädessä olosuhteet eivät aiheuta terrorismia, vaan terrorismissa on kyse tarkoituksellisista teoista. Terroristeilla on harkittu taktiikka ja strategia. Heillä on lyhyen ja pitkän tähtäimen tavoitteita, ja he uskovat terrori-iskujen palvelevan näitä tavoitteita jollain tavoin.^[81]

Euroopan ulkopuolella terroristit ovat usein olleet varsin hyvin toimeentulevia ja koulutettuja, mutta Euroopassa useammin heikompiosaisia.^[82] Terroristeja on yritetty luonnehtia epäsosiaalisiksi, mutta tämän mallin puute on se, että terroristisessakin järjestössä toimiminen edellyttää sosiaalisuutta, joustavuutta ja itsekuria.^[16]

Terroristeja on kaikenikäisiä, mutta valtaosa on 20–30-vuotiaita. Suurin osa on miehiä. Naisia on suhteellisesti eniten mukana vasemmistolaisessa ja nationalistis-separatistisessa terrorismissa, mutta äärioikeistolaisessa ja jihadistisessa vähemmän. Naiset ovat harvoin mukana itse iskuissa, vaan heillä on useammin tukeva rooli taustalla esimerkiksi koulutuksessa ja viestinnässä.^[83]

Ihminen saattaa liittyä terroritoimintaan, kun hän radikalisoituu ajatuksiltaan tai toiminnaltaan. Omaksuessaan entistä jyrkempiä poliittisia tai uskonnollisia näkemyksiä hän voi alkaa käyttää väkivaltaisia toimintatapoja. Suurin osa terroristeista on ajatuksiltaan radikalisoituneita vapaaehtoisia ja oma-aloitteisia, mutta pieni osa heistä on pakotettu mukaan ilman radikalisoitumista. Tutkimusten mukaan yleisimpiä syitä terroritoimintaan osallistumiseen ovat käsitys tai kokemus epäkohdista tai epätasa-arvosta, halu kostaa, halu saada statusta, jännityksen ja toiminnan kaipuu, sosiaaliset suhteet, sekä omaan elämäntilanteeseen ja henkilökohtaisiin tarpeisiin liittyvät syyt. Viimeksi mainittuihin kuuluu esimerkiksi se, miten yksilö kokee oman elämänsä merkityksellisyyden. Joskus liittymistä edeltää ja radikalisoimista vauhdittaa jokin käänteentekevä tapahtuma.^[84]

Jotkin terroristiryhmät jatkavat toimintaansa vuosikymmeniä, mutta suurin osa toiminnasta kestää vain lyhyen aikaa. Vuosina 1970–2013 tilastoiduista kaikista ryhmistä 71 prosenttia harjoitti terroristista toimintaa alle vuoden ajan ja teki sinä aikana korkeintaan yhden iskun. Jotkin ryhmät tosin harjoittavat terrorismin ohella muunkinlaista aseellista toimintaa.^[85]

Pitkään toimivat etenkin suuret ryhmät sekä nationalistis-separatistiset ryhmät. Pitkiä terrorikampanjoita ovat harjoittaneet esimerkiksi Ku Klux Klan (1866–), IRA (1919–n. 2000) ja ETA (1968–2010).^[86]

Harva terrorikampanja saavuttaa tavoitteensa, ja suurin osa kampanjoista päättyy tappioon tai epäonnistumiseen. Onnistujista suurin osa on ollut siirtomaavallan vastaisia taisteluita, joissa niitä auttoi kansainvälinen paine siirtomaavaltoja kohtaan. Joskus terrorikampanja jatkuu sen jälkeenkin, kun tavoite on jo saavutettu. Terrorismin loppumiselle voi olla useita ja yhtä aikaa vaikuttavia syitä, kuten viranomaisten vastatoimet, kannattajakunnan menetys, strateginen virhelaskelmointi tai ryhmän sisäiset kiistat. Viranomaisten vastatoimet ovat olleet yleinen syy etenkin pienten ryhmien toiminnan loppumisessa.^[87]

Terroristiryhmän toiminnan aikana ryhmän jättäminen on yleistä, mutta joskus se voi olla vaikeaa ja vaarallista. Kun ryhmä lopettaa toimintansa, osa sen jäsenistäkin lopettaa terrorismin. Jäsenten normaaliin elämään siirtymistä on joskus helpotettu rauhansopimuksiin liittyvillä järjestelyillä. Joskus terroristi joutuu vankilaan. Siitä on vain vähän tutkimustietoa, mitä terroristit tekevät terroristin uransa jälkeen. Jotkut ovat jatkaneet politiikassa tai muissa ammateissa, mutta osa siirtyy järjestäytyneeseen rikollisuuteen.^[88]

Terrori-iskut saavat usein hyvin suuren näkyvyyden kansainvälisessä mediassa. Joskus ne johtavat vastareaktioihin, kuten Charlie Hebdoa vastaan tehdyt iskut Ranskassa vuonna 2015 johtivat marsseihin. Yhdysvallat aloitti vuonna 2001 laajamittaisen terrorismin vastaisen sodan jouduttuaan iskujen kohteeksi.^[89]

Terrori-isku voi saada ihmiset tuntemaan olonsa uhatuiksi silloinkin, kun vaara iskun kohteeksi joutumisesta on tilastollisesti pieni. Iskun todistajat kärsivät usein pitkäaikaisista psykologisista vaikutuksista. Myös tapahtumaa median kautta seuranneet ovat raportoineet kokeneensa merkittävää stressiä, joka tosin jää lähes aina lyhytkestoiseksi. Monet kertovat iskujen aiheuttaneen heissä vihaa, huolta, hämmennystä tai häpeää.^[90]

Terrori-iskulla on usein jonkinlainen taloudellinen vaikutus, joka voi aiheutua omaisuuden tuhoutumisesta, pelastustöistä, loukkaantuneiden hoitamisesta tai katkoksista liiketoimintaan. Esimerkiksi syyskuun 11. päivän iskujen laskettiin maksaneen suoraan 47 miljardia Yhdysvaltojen dollaria ja Lontoon vuoden 2015 pommi-iskujen 44 miljoonaa puntaa. Terrorismin hintaa lisäävät myös epäsuorat taloudelliset vaikutukset, kuten turismin ja investointien väheneminen.^[91]

Terrorismin on havaittu lisäävän ennakkoluuloja ja syrjintää vähemmistöjä kohtaan. Länsimaissa tapahtuneet terrori-iskut ovat voimistaneet muslimeihin kohdistuneita ennakkoluuloja. Toisaalta terrorismi vahvistaa ainakin lyhytaikaisesti solidaarisuutta ja sosiaalista yhteenkuuluvuutta sekä lisää esimerkiksi hyväntekeväisyyden ja vapaaehtoistyön määrää. Terrorismin on todettu siirtävän poliittisia mielipiteitä oikealle ja konservatiivisiksi. Luottamus poliittisiin johtajiin usein vahvistuu ainakin lyhytaikaisesti.^[92]

Terrorismin ”toimivuutta” tekijöiden tavoitteisiin nähden on vaikea arvioida. Tekijöiden tavoitteita ei yleensä tunneta yksityiskohtaisesti, eikä ole helppoa tietää, mikä vaikutus juuri terrorismilla on ollut tapahtuneisiin asioihin. Palestiinalaiset onnistuivat 1970-luvun terrorismillaan tuomaan jo unohtuneen asiansa julkisuuteen. Jotkin terrorijärjestöt ovat saaneet myönnytyksiä vastustajiltaan, kuten lunnasrahoja tai vankien vapauttamisia. Espanjan junapommi-iskuilla vuonna 2004 uskotaan olleen vaikutus kolme päivää myöhemmin järjestettyihin parlamenttivaaleihin, jotka voitti sosialistinen työväenpuolue. Terroristit ovat myös usein onnistuneet horjuttamaan rauhanneuvotteluja. Moni separatistinen tai muunlainen terrorijärjestö ei kuitenkaan ole onnistunut vuosikymmenienkään terrorikampanjan jälkeen saavuttamaan haluamaansa.^[93]

• Islamilainen terrorismi
• Likainen pommi
• Luettelo terroristijärjestöistä
• Maailmanlaajuinen terrorismi-indeksi
• ACLED
• Luettelo terrori-iskuista

• Malkki, Leena: Mitä tiedämme terrorismista. Otava, 2020. ISBN 978-951-1-35668-4
• The World’s Muslims: Religion, Politics and Society 30.4.2013. Pew Research Center. Viitattu 27.3.2021.
• Suter, Keith: All About Terrorism: Everything You Were Too Afraid to Ask. Bantam, 2008. ISBN 9781741668216

• Adams, James: Terrorismi. ((The financing of terror, 1986.) Suomentanut Ilkka Rekiaro) Helsingissä: Otava, 1987. ISBN 951-1-09369-X
• Keskisarja, Teemu: Vääpeli T:n tapaus ja muita kertomuksia suomalaisesta terrorista (Atena, 2010)
• Kullberg, Anssi: Koira joka ei haukkunut: Miksi ja miten Suomi on välttynyt terroristien toiminnan leviämiseltä? Helsinki: WSOY, 2011. ISBN 978-951-0-38577-7
• Laitinen, Kari & Lumio, Milla: Terroristin synty ja terrorismin torjunta - Näkökulmia väkivaltaiseen radikalisoitumiseen. Poliisiammattikorkeakoulun raportteja 78/2009.
• Laitinen, Kari (toim.: Tuhat ja yksi uhkaa: Tulkintoja terrorismista. (Poliisiammattikorkeakoulun tiedotteita 66) Tampere: Poliisiammattikorkeakoulu, 2007. ISBN 978-951-815-142-8
• Lauerma, Hannu: Usko, toivo ja huijaus: Rohkaisusta johdattelun kautta psykoterroriin. Helsinki: Duodecim, 2006. ISBN 951-656-201-9
• Malkki, Leena & Paastela, Jukka: Terrorismin monet kasvot. Helsinki: WSOY Oppimateriaalit, 2007. ISBN 978-951-0-31170-7
• Paastela, Jukka (toim.): Terrorismi: Ilmiön tausta ja aikalaisanalyysejä. (23°45) Tampere: Eurooppalaisen filosofian seura, 2005. ISBN 952-5503-14-3
• Puistola, Juha-Antero & Herrala, Janne: Terrorismi Euroopassa: Terrorismi äärimmäisenä poliittisen, taloudellisen ja kulttuurillisen turhautumisen ilmentymänä. Helsinki: Tammi, 2006. ISBN 951-31-3547-0

•   Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Terrorismi Wikimedia Commonsissa

• Stenroos, Maria: Europol: Äärioikeiston terrorismi leviää globaalisti – terrorismin tutkijan mielestä jihadistien ja äärioikeiston maailmankuvat muistuttavat toisiaan Yle Uutiset. 27.6.2020. Yleisradio. Viitattu 29.6.2020.
• Stanford Encyclopedia of Philosophy: Terrorism (englanniksi)