Suojelupoliisi

Pääartikkeli: Etsivä keskuspoliisi

Suojelupoliisin edeltäjä, Valtiollinen poliisi (Valpo), sai alkunsa valkoisten kesällä 1918 perustamasta yleisesikunnan Osasto III:sta, jonka tehtävänä oli sotilaallinen tiedustelu ja sisäisestä turvallisuudesta vastaaminen.^[11] Vuoden 1919 alusta sisäisen tiedustelun tehtävää hoitanut yleisesikunnan passiosasto siirtyi sisäministeriön alaisuuteen. Organisaation uudistuksia jatkettiin kesällä 1919 perustamalla Etsivä keskuspoliisi (EK), joka vakinaistettiin vuoden 1927 lopulla. Joulukuussa 1937 annetulla asetuksella yksikön nimeksi muutettiin Valtiollinen poliisi. Yksikön pitkäaikaisin päällikkö oli Esko Riekki vuosina 1923–1938.^[12]

Etsivän keskuspoliisin henkilöstö kutsui ironisesti yksikköään ohranaksi (ven. охрана, ’suoja’, ’vartio’). Tuota nimeä oli aikaisemmin käytetty Venäjän keisarikunnan aikaisesta salaisesta poliisista (ven. oхранное отделение, ’suojelusosasto’). Nimitys levisi myös talon ulkopuolelle, ja erityisesti vasemmistolaiset poliitikot ja lehtimiehet käyttivät samaa nimitystä myös EK:n seuraajasta, Valtiollisesta poliisista (Valpo I).

Pääartikkeli: Valpo I

Kansallissosialistien noustua valtaan Saksassa Valpon johto solmi henkilökohtaiset suhteet Schutzstaffelin (SS) ja Saksan turvallisuuspoliisin Gestapon uusiin johtohenkilöihin. Jatkosodan aikana Valpo teki yhteistyötä Saksan Sicherheitsdienst-turvallisuuspalvelun (SD) Einsatzkommando Finnland -erityisyksikön kanssa asettaen vuosina 1941–1942 sen käyttöön 12-miehisen sotavankien kuulustelijoista ja tulkeista koostuvan komennuskunnan. Valpon johto ja komennuskunta olivat tietoisia siitä, että saksalaisten sotavankeja teloitettiin kuulustelutulosten perusteella, ja yksittäisissä tapauksissa Valpon henkilökuntaa osallistui itse teloituksiin.^lähde?

1. helmikuuta 1938 lähtien Valpon päällikkönä toimi Paavo Säippä, kunnes 1. helmikuuta 1941 hänen tilalleen asetettiin saksalaismieliseksi tunnettu Arno Anthoni. Valtioneuvoston määräyksellä 15. heinäkuuta 1941 Valpo alistettiin Päämajan käskyvaltaan ”sodan loppuun asti”. Saksan tappio Stalingradin piirityksessä talvella 1943 heikensi saksalaismielisten asemaa hallinnossa, jolloin eräiden muidenkin virkamiesvaihdosten mukana Anthoni korvattiin Paavo Kastarilla 29. helmikuuta 1944.^[13][14] Valpossa toiminnasta jätettiin tarkoituksellisesti asiakirjat laatimatta.^[15]

Pääartikkeli: Punainen Valpo

Vuosina 1944–1949 erityisesti Otto Brusiinin päällikköaikana erotettiin Valposta paljon aiempaa henkilökuntaa, jotka korvattiin kommunisteilla ja muilla neuvostomielisillä. Joka kymmenes henkilökuntaan kuuluva oli saanut tuomion joko maan- tai valtiopetoksesta. Brusiinin päällikköaikana palvelukseen otettiin myös lähes 80 henkilöä, joilla oli takanaan rikoksista saatu vankeustuomio.^[16] Kautta kutsuttiin yleisesti Punaiseksi Valpoksi, virallisemmin Valpo II tai Uusi Valpo. Punaisen Valpon syntyyn vaikutti valvontakomission ja kommunistisen sisäministerin Yrjö Leinon lisäksi asekätkentäjutun paljastuminen. Sosiaalidemokraattisen hallituksen noustua valtaan Valpo II hajotettiin vuonna 1948.^lähde?

 

Tilanne Valpossa alkoi rauhoittua Erkki Tuomisen tullessa päälliköksi ja Risto Höltän apulaispäälliköksi tammikuussa 1948, vakinaisiksi maaliskuussa 1948. Heti SKDL:n vaalitappion jälkeen alettiin valmistella Valpon lakkauttamista ja henkilöstöltään huomattavasti pienemmän suojelupoliisin (Supo) perustamista vuoden 1949 alusta.^[17]

Suojelupoliisi siirtyi poliisihallinnon alaisuudesta sisäministeriön alaisuuteen vuoden 2016 alusta.^[18]

Supon ja sen edeltäjien arkiston julkisuutta säätelee laki. Lain mukaan kaikki yli 60 vuotta vanhat asiakirjat ovat julkisia ja niihin voi tutustua kansallisarkistossa. Tapauskohtaisesti salausta voidaan jatkaa 75 vuoteen asti.^lähde?

Suojelupoliisi tuottaa tiedustelutietoa Suomen valtiojohdolle vakavista kansallisen turvallisuuden uhkista ja ilmiöistä. Valtiojohdon lisäksi tietoa tuotetaan muille viranomaisille, yrityksille, yhteisöille ja kansalaisille.^[19]

Terrorismintorjunta on Supon keskeinen tehtävä. Supon tuottaa ennakoivaa tiedustelutietoa terrorismiin kytkeytyvistä ilmiöistä, jotta ne eivät kehittyisi nykyistä vakavammiksi. Supo pyrkii myös paljastamaan terroristista toimintaa operaatioillaan sekä vaihtamalla tietoa muiden viranomaisten ja kansainvälisten kumppaneiden kanssa.^[20] Keväällä 2021 Supo arvioi, että suurimman terrorismin uhkan Suomessa muodostavat äärioikeistolaista tai radikaali-islamistista ideologiaa kannattavat yksittäiset toimijat tai pienryhmät.^[21]

Vastatiedustelu kuuluu Supon perinteisiin tehtäviin. Supon vastatiedustelu torjuu vieraiden valtioiden vakoilua ja vaikuttamisyrityksiä Suomessa.^[22] Suomessa on väkilukuun nähden paljon ulkomaiden tiedustelu-upseereja. Suomi kiinnostaa tiedustelullisesti erityisesti Venäjää ja Kiinaa.^[23]

Kybervakoilu on noussut yhä merkittävämmäksi uhkaksi perinteisen henkilötiedustelun rinnalle.^[24] Esimerkiksi keväällä 2021 Supo ilmoitti tunnistaneensa eduskuntaan kohdistuneen kybervakoiluoperaation, jossa yritettiin tunkeutua eduskunnan tietojärjestelmiin. Supon mukaan kyseessä oli niin sanottu APT31-operaatio.^[25]

Supo on kasvattanut rooliaan myös Suomelle tärkeän infrastruktuurin turvaamisessa.^[26]

Supo tekee turvallisuusselvityksiä sekä henkilöistä että yrityksistä. Supon vastuulla ovat kaikki Suomessa tehtävät turvallisuusselvitykset lukuun ottamatta puolustushallinnon turvallisuusselvityksiä. Turvallisuusselvityksiä tehdään ihmisistä, jotka käsittelevät työssään kansallisen turvallisuuden kannalta tärkeää tai salassa pidettävää tietoa.^[27] Vuonna 2020 Supo teki yli 88 000 turvallisuusselvitystä.^[28]

Marraskuussa 2020 suojelupoliisi teetti kyselytutkimuksen suomalaisten käsityksistä suojelupoliisin toiminnasta. Kyselyn mukaan 91 prosenttia täysi-ikäisistä suomalaisista luotti suojelupoliisiin joko paljon (50 %) tai melko paljon (41 %). Viisi prosenttia 1 005 haastatellusta ei luottanut suojelupoliisiin kovinkaan paljon tai ollenkaan.^[29]

Suojelupoliisin organisaatio uudistui kesäkuussa 2019, kun uudet tiedustelulait astuivat voimaan. Organisaatio jaettiin uudistuksessa yhdeksään yksikköön. Vanhoja yksiköitä ovat terrorismintorjunta, vastatiedustelu, sisäiset palvelut, alueyksikkö, turvallisuusselvitykset ja tiedonhankinta. Uudistuksessa toimintansa aloitti kolme uutta yksikköä, jotka ovat esikunta, tiedustelu ja digitaaliset palvelut.^[30]

Pääkaupunkiseudun ulkopuolella Supolla on kahdeksan aluetoimistoa. Ne sijaitsevat Joensuussa, Kuopiossa, Lappeenrannassa, Oulussa, Rovaniemellä, Tampereella, Turussa ja Vaasassa.^[31]

Vuonna 2020 suojelupoliisissa työskenteli 505 henkilöä. Supon henkilöstön keski-ikä on 42,3 vuotta. Työntekijöistä 41 prosenttia on naisia ja 59 prosenttia miehiä.^[29] Poliisien lisäksi Supossa työskentelee esimerkiksi analyytikkoja, tietotekniikan asiantuntijoita ja kielenkääntäjiä.^[33] Tietotekniset tehtävät liittyvät esimerkiksi erilaisten järjestelmien, tietoturvan ja tietoverkkojen kehittämiseen ja ylläpitoon. Niiden joukossa on myös operatiivisia tehtäviä.^[34]

Henkilöstöstä 48 prosenttia on poliisikoulutuksen saaneita ja muuta henkilöstöä 52 prosenttia. Muusta henkilöstöstä noin puolet on erityisasiantuntija- ja asiantuntijatehtävissä sekä toinen puoli ammatti-, toimisto- ja tukitehtävissä. Kaikki suojelupoliisissa vakinaisesti työskentelevät ovat virkamiehiä ja kaikkiin Supon virkoihin vaaditaan Suomen kansalaisuus. Korkeakoulututkinnon on suorittanut noin kolmasosa henkilöstöstä.^[35]

• Armas Alhava (1949–1972)
• Arvo Pentti (1972–1978)
• Seppo Tiitinen (1978–1990)
• Eero Kekomäki (1990–1996)
• Seppo Nevala (1996–2007)
• Ilkka Salmi (2007–2015)
• Antti Pelttari (2016–2024)
• Teemu Turunen (vt.) (2024)
• Juha Martelius (2024–)

Suojelupoliisin päällikön virka oli vuonna 2007 ensimmäistä kertaa avoimessa haussa. Hakijoita oli yli 20. Valtaosa hakijoista oli arvostettuja poliisin tai oikeuslaitoksen edustajia. Valtioneuvosto kuitenkin nimitti 1. marraskuuta 2007 sisäministeri Anne Holmlundin (kok.) erityisavustajan, varatuomari Ilkka Salmen (kok.) turvallisuuspoliisin uudeksi päälliköksi. Salmi on kotoisin Turusta ja hän oli aloittanut työskentelynsä Supossa ylitarkastajana vastavakoiluyksikössä vuonna 2002.^[36]

Vuodesta 2011 alkaen 15. helmikuuta 2015 asti Supon väliaikainen päällikkö oli Antti Pelttari Ilkka Salmen sijaisena.^[37][38] Pelttari nimitettiin vuonna 2016 jatkamaan tehtävässään, tällä kertaa vakituisena päällikönä. Tammikuussa 2021 Pelttari nimitettiin Supon päälliköksi myös seuraavan viisivuotiskauden ajaksi eli helmikuun 2026 loppuun asti.^[39] Pelttari siirtyi eduskunnan pääsihteeriksi vuonna 2024 ja vt. päällikkönä aloitti Teemu Turunen.^[40] Maaliskuussa 2024 uudeksi päälliköksi nimettiin sisäministeri Mari Rantasen valtiosihteeri, valtiotieteiden tohtori Juha Martelius.^[41]

Suojelupoliisin valvontaa uudistettiin vuonna 2019, kun tiedustelulait astuivat voimaan. Tässä yhteydessä perustettiin tiedusteluvalvontavaltuutetun virka. Tiedusteluvalvontavaltuutettu on itsenäinen ja riippumaton viranomainen, joka valvoo siviili- ja sotilastiedustelun laillisuutta sekä perus- ja ihmisoikeuksien toteutumista tiedustelutoiminnassa. Vuodesta 2019 lähtien valtuutettuna on toiminut Kimmo Hakonen.^[42]

Tiedusteluvalvontavaltuutetulla on rajaton pääsy Supon tietoihin ja tiloihin.^[43]

Supon parlamentaarisesta valvonnasta vastaa eduskunnan tiedusteluvalvontavaliokunta.^[44] Myös sisäministeriö valvoo Supon toimintaa. ^[43]

Pitkään sairauslomalla ollut Seppo Nevala jäi eläkkeelle 1. joulukuuta 2007 lähtien. Eroilmoitusta edelsi kohu Saksan demokraattisen tasavallan tiedustelupalvelun niin kutsutuista Stasi-arkistosta ja Rosenholz-aineistosta. Aineiston saamisesta käytiin neuvotteluja Yhdysvaltojen kanssa vuonna 2000, jolloin poliittinen johto päätti aineiston asianosaisjulkiseksi sekä luovutettavaksi tutkijoiden käyttöön. Sittemmin ilmeni, että aineisto oli jo tuolloin Supon hallussa, mutta sitä ei luovutettu edes tuomioistuimille.^lähde? Stasi-aineistosta Tiitisen listaa on vaadittu julkiseksi.^[45]

Loppuvuodesta 2010 julkisuudessa oli Supon työpaikkakiusaaminen. Ylitarkastaja Matti Mikkola kertoi joutuneensa järjestelmällisen syrjinnän ja kiusaamisen kohteeksi ja kiusattuja olevan muitakin.^[46] Entinen terrorismiyksikön päällikkö ja sittemmin kenttävalvontayksikön päällikkö Paavo Selin istui päivät pitkät ilman työtehtäviä. Hänellä ei ollut oikeutta edes päästä johtamansa yksikön tiloihin, hänelle ei voinut lähettää sähköposteja eikä puheluita yhdistetty. Silloisen poliisiylijohtaja Mikko Paateron mukaan kyse oli yksittäistapauksista.^[47] Selinin tilanteen taustalla oli esitelmä syyskuulta 2005, jonka mukaan Euroopassa Natolla ei ole merkitystä terrorismin torjunnassa. Lausunto suututti silloisen oppositiojohtaja Jyrki Kataisen, joka soitti silloiselle Supon päällikölle Seppo Nevalalle, joka puolestaan haukkui alaisensa kovasanaisesti puhelimessa. Katainen syytti tuolloin Supoa yrityksestä suistaa hänet puoluejohtajan tehtävästä. Nevala määräsi Selinin vastoin tämän tahtoa toisiin tehtäviin maaliskuussa 2007, kun Kokoomus oli voittanut eduskuntavaaleissa. Myöhemmin Supon uudeksi päälliköksi nimitettiin kokoomuslainen Ilkka Salmi. Syyskuussa 2009 tuli julkisuuteen nauha keskustelusta, jossa Nevala haukkuu Seliniä, ja Selinin eristäminen työpaikallaan alkoi.^[48][49][50] Poliisihallitus teetti asiasta selvityksen, jossa ei tullut esille kiusaamista tai epäasiallista toimintaa. Selvityksen mukaan kyseessä oli väärinkäsitys. Selinin jäätyä sairauslomalle hänen kulkuoikeutensa poistettiin turvaamistoimenpiteenä, josta ei tehty kirjallista päätöstä.^[51] Myöhemmin sisäministeriö moitti Supon toimintaa Selinin asiassa hyvän hallintotavan vastaiseksi. Lisäksi kihlakunnansyyttäjä kertoi käynnistävänsä Supoa koskevan esitutkinnan entistä ylitarkastajaa koskevassa jutussa, jossa oli myös kyse kulkulupien ja tietojärjestelmien käytön estämisestä.^[52]

Selin on saanut Supolta varoituksen osallistuttuaan suurlähettiläs Alpo Rusin kirjan julkistamistilaisuuteen lokakuussa 2011.^[53]

Supo on tehnyt paljon yhteistyötä ja tiedonvaihtoa ulkomaisten, erityisesti muiden pohjoismaisten turvallisuusviranomaisten kanssa.^[54]

Ruotsissa toimii Säkerhetspolisen (SÄPO), jonka henkilöstömäärä on noin 1 000^[55] ja budjetti noin 120 milj. €.^[56]

Norjassa toimii Politiets sikkerhetstjeneste (PST), jonka henkilöstömäärä on noin 515 ja budjetti on noin 70 milj. €.^[57]

Tanskassa toimii Politiets Efterretningstjeneste (PET), jonka henkilöstömäärä on noin 780^[58] ja budjetti on noin 100 milj. €.^[59]

• Luettelo tiedustelupalveluista

• Kullberg, Anssi: Suomi, terrorismi, Supo: Koira, joka ei haukkunut – Miksi ja miten Suomi on välttynyt terroristisen toiminnan leviämiseltä? Helsinki: WSOY, 2011. ISBN 978-951-0-38577-7
• Lintunen, Tiina (toim.) Ennen ja nyt. Vol 24 Nro 1 (2024): Suomen turvallisuuspoliisin toiminta, tiedustelu ja valvonta 1919–1990
• Luukkonen, Mari: Rautaesiripun varjossa : Supo idän ja lännen jännitekentässä 1978–1990. Helsinki: Otava, 2022. ISBN 978-951-1-43339-2
• Salovaara, Jukka ja Simola, Matti (toim.): Turvallisuuspoliisi 75 vuotta 1919-1994. Helsinki: Sisäasiainministeriö, poliisiosasto, 1994. ISBN 951-47-9553-9
• Simola, Matti: Ratakatu 12. Suojelupoliisi 1949–2009. Helsinki: WSOY, 2009. ISBN 978-951-0-35243-4
• Simola, Matti ja Sirvio, Tuula (toim.): Isänmaan puolesta – Suojelupoliisi 50 vuotta. Gummerus, 1999. ISBN 951-20-5477-9

•   Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Suojelupoliisi Wikimedia Commonsissa

• Suojelupoliisin verkkosivut
• Etsivän keskuspoliisin ja valtiollisen poliisin aineisto henkilöhistorian lähteenä
• Alpo Rusi tietokirjailija Pekka Virkin vieraana Jälkisuomettumisen ruumiinavaus -ohjelmasarjassa, jossa he keskustelevat muun muassa siitä, kuinka läheinen suhde suojelupoliisilla oli Vladimir Putinin kanssa 2000-luvun alussa sarjan 14. jaksossa Supon salattu suhde Putiniin, 23.3.2024.