Sleesia

Sleesia (vanhahtaen myös muodossa Šleesia,^[1] puol. Śląsk, vanhalla Sleesian murteella Schläsing, saks. Schlesien, tšek. Slezsko, lat. ja engl. Silesia) on historiallinen alue Keski-Euroopassa. Suurin osa siitä on nykyisin Puolan rajojen sisällä, mutta pieni osa kuuluu Tšekkiin (sitä kutsutaan myös Määrin Sleesiaksi) ja toinen pieni osa, josta tuli osa Sleesiaa vasta vuonna 1815, Saksaan.

Sleesia sijaitsee Oderjoen ylä- ja keskiosien varrella Sudeettien kupeessa. Paikallisella murteella maakuntaa kutsutaan nimellä Ślonsk tai Ślůnsk.

Keskiajalla Sleesia oli osa Piast-suvun puolalaista valtakuntaa, mutta sen pikkuruhtinaat ajautuivat Böömin kuninkaan vasalleiksi Puolan hajaannuksen aikana ja maakunta tuli siten kuulumaan Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan alaisuuteen. Lääninherran valta periytyi Böömin mukana Habsburgeille 1526. Vuonna 1740 Preussin kuningas Fredrik II Suuri valloitti suurimman osaa Sleesiaa ensimmäisessä Sleesian sodassa, joka oli osa Itävallan perimyssotaa. Preussi ja Itävalta sotivat alueesta vielä toisessa ja kolmannessa Sleesian sodassa, joista jälkimmäinen oli osa seitsenvuotista sotaa. Sleesia pysyi Preussilla. Tämä alue muodosti Preussin provinssit Ylä- ja Ala-Sleesian aina vuoteen 1945, jolloin suurin osa alueesta tuli osaksi Puolaa.

Sleesia on aina ollut kaksikielinen alue ja sen väestö on ollut kahden kansan välissä. Koska se siirtyi Habsburgien haltuun niin varhain, paikallinen slaavilainen murre jäi syrjään puolan kirjakielen kehityksestä, eikä sitä käytetty kirjallisesti. Vielä toisen maailmansodan kynnyksellä oli tavallista, että Sleesian maaseutuväestö puhui keskenään tätä vahvasti saksasta vaikutteita saanutta niin sanottua ”vesipuolaa” (Wasserpolnisch), mutta käytti sivistyskielenään saksaa ja piti itseään saksalaisina. Alueen siirryttyä sodan jälkeen Puolalle sinne pakkosiirrettiin Puolan Neuvostoliittoon liitettyjen itäalueiden asukkaita. Sleesialaiset taas pakkosiirrettiin Saksaan Neuvostoliiton miehitysvyöhykkeelle samalla menettäen omaisuutensa.