Habsburg
Habsburg-suku oli merkittävimpiä eurooppalaisia historiallisia hallitsijasukuja 1400-luvulta aina 1900-luvulle.[1] Suvun ollessa mahtavimmillaan sen jäsenet hallitsivat samanaikaisesti Itävaltaa, Pyhää saksalais-roomalaista keisarikuntaa, Saksan kuningaskuntaa, Unkaria, Kroatiaa, Böömiä, Espanjaa, Portugalia, Alankomaita ja Napolia.[2]
| Habsburg | |
|---|---|
 vaakuna |
|
| Maa |
Habsburgien monarkia: –  Böömin kuningaskunta–  Espanja–  Itävallan arkkiherttuakunta–  Itävalta-Unkari–  Kroatian kuningaskunta–  Meksikon toinen keisarikunta–  Portugalin kuningaskunta–  Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta |
| Viimeinen hallitsija | Kaarle I (Itävallan keisari) |
| Nykyinen päämies | Karl Habsburg-Lothringen |
| Sukuhaarat | Lothringen |
Habsburgit olivat yhtäjaksoisesti Itävallan hallitsijoita vuodesta 1282 ja Saksan kuninkaita/keisareita 1400-luvulta vuoteen 1740, jolloin suku sammui mieslinjalta. Sen jälkeen Itävaltaa, Unkaria ja keisarikuntaa hallitsi Habsburgien Lothringen-sukuhaara, joka polveutuu Habsburgeista naislinjan kautta ja jonka jäsenet käyttävät yhä nimeä Habsburg.[2]
Historia
muokkaaSuvun alkuvaiheet
muokkaaHabsburg-suvun varhaisimpia juuria voidaan jäljittää 900-luvulle, jolloin sillä oli omistuksia nykyisen Sveitsin alueella. Sukunimi Habsburg on väännös suvun alkuperäisen sukulinnan, Sveitsissä lähellä Aargauta sijaitsevan, noin vuonna 1030 rakennetun Habichtsburgin (”haukkalinna”) nimestä.[3] Vuonna 1111 kuollut Otto otti Habsburg-nimen linnan mukaan. 1200-luvulle asti Habsburgit olivat melko vähäpätöinen kreivillinen suku, joka hallitsi hajanaisia alueita Sveitsin ja Lothringenin alueilla.[1]
Ratkaiseva käänne suvun historiassa tapahtui vuonna 1273, jolloin Rudolf Habsburgilainen valittiin Saksan kuninkaaksi. Köyhän Habsburg-suvun edustajan valitseminen kuninkaaksi oli kompromissiratkaisu tilanteessa, jossa pitkän interregnum-kauden jälkeen valtakunnalle haluttiin saada yleisesti hyväksytty hallitsija. Kuninkuuden suomin valtuuksin Rudolf läänitti pojilleen Albrekt I:lle (1255–1308) ja Rudolf II:lle (1270–1290) Itävallan herttuakunnan, jota hallinnut Babenberg-suku oli sammunut.[3]
Habsburgit eivät onnistuneet pitämään kuninkuutta pysyvästi, mutta Itävallan herttuoiksi nouseminen takasi heille aseman mahtavimpien saksalaisten ruhtinaiden joukossa. Rudolf Habsburgilaisen pojanpojanpoika Rudolf IV otti asemaansa korostaakseen käyttöön arkkiherttuan arvonimen. Hän myös teetti Privilegium Maius -nimisen väärennetyn asiakirjan, jonka mukaan aiemmat keisarit olivat myöntäneet Habsburgeille arkkiherttuan arvon ja erilaisia muita etuoikeuksia. Habsburg-sukuinen keisari Fredrik III julisti asiakirjan vuonna 1453 aidoksi.[2]
Habsburgien nousu valtaan
muokkaaFredrik III Habsburg valittiin vuonna 1440 Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisariksi, ja hänestä alkoi 1700-luvun alkuun asti jatkunut katkeamaton linja Habsburg-keisareita. Häneen liitetään sukuun kuuluva vaalilause: A.E.I.O.U., lat. Austriae est imperare orbi universo (”Itävalta on hallitseva maailmaa”) tai saks. Alles Erdreich ist Österreich untertan.[1]
Habsburgien laajentumispolitiikkaan kuului alusta asti alueiden hankkiminen naittamalla suvun jäseniä eri hallitsijasukuihin. Fredrik naitti poikansa Maksimilianin Burgundin herttuan Kaarle Rohkean tyttärelle Maria Burgundilaiselle, ja Kaarlen kuoltua Habsburgit perivät Pyhään saksalais-roomalaiseen keisarikuntaan kuuluneet Burgundin alueet, eli Franche-Comtén ja Alankomaat. Maksimilian I laajensi edelleen Habsburgien valtaa kahdella onnistuneella naimakaupalla. Hän naitti poikansa, arkkiherttua Filip Komean, Espanjan prinsessalle Johanna Kastilialaiselle, jonka kautta Habsburgit perivät Espanjassa Aragonian ja Kastilian sekä Etelä-Italiassa Napolin ja Sisilian kuningaskunnat. Lapsenlapsensa Ferdinand I:n ja Maria Itävaltalaisen Maksimilian puolestaan naitti Böömin ja Unkarin kuninkaan Vladislaus II:n lapsille Anna Jagellonicalle ja Ludvig II:lle, mikä takasi näiden alueiden periytymisen Habsburgeille. Nämä onnekkaat avioliitot synnyttivät lentävän lauseen: ”Käykööt muut sotia, harrasta sinä, onnellinen Itävalta, naimakauppoja!” (lat. Bella gerant alii, tu felix Austria, nube!).[1]
Filip Komean poika Kaarle V peri keisariksi noustessaan kaikki suvun omistukset: Itävallan, Unkarin, Böömin, Franche-Comtén, Alankomaat, Espanjan ja eteläisen Italian. Lisäksi valtakuntaan kuuluivat Espanjan siirtomaat. Tämä mahtava valtakunta pysyi kuitenkin yhden hallitsijan alaisuudessa vain yhden sukupolven ajan.[2]
Dynastian jakautuminen: Itävallan ja Espanjan Habsburgit - Haus Österreich ja Casa d’Austria
muokkaaDynastian juuret 1400-luvulta lähtien olivat alkuperäisissä perintömaissa Itävallassa, joten sitä kutsuttiin nyt ”Haus Österreichiksi” - ”Itävallan suvuksi” (lat. ”Domus Austriae”). Tämä loi myös yhtenäisyyttä dynastian eri haarojen välillä. Kun Habsburgit olivat jo nousseet eurooppalaiseksi suurvallaksi vuoden 1500 jälkeen, yhteys itävaltalaisiin juuriin säilyi, koska Espanjan haaran Habsburgeja kutsuttiin yleisesti lisämääreellä ”Casa d’Austria”.[2]
Kun Kaarle V asetti veljensä Ferdinand I:n keisariksi ja poikansa Filip II:n Espanjan kuninkaaksi, suku jakautui kahteen haaraan: itävaltalaiseen ja espanjalaiseen. Itävallan Habsburgit kantoivat Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan kruunua ja hallitsivat niin sanottua Habsburgien monarkiaa eli pääasiassa Itävaltaa, Böömiä ja Unkaria, kun taas Espanjan Habsburgit hallitsivat Espanjaa, Alankomaita, Espanjan omistuksia Italiassa ja ajoittain Portugalia.[1]
Espanjan haaran valta kesti vajaat kaksi vuosisataa. Viimeinen Espanjan Habsburg-kuningas Kaarle II kuoli vuonna 1700 jättämättä jälkeläisiä. Siitä alkoi Espanjan kruununperimyssota, joka päättyi Ranskan Bourbon-kuningassuvun nousemiseen Espanjan valtaistuimelle. Myös Itävallan Habsburg-suku sammui mieslinjalta, kun keisari Kaarle VI kuoli vuonna 1740 jättämättä miespuolista perillistä, mikä johti Itävallan perimyssotaan. Kaarlen tyttärestä Maria Teresiasta tuli Itävallan, Unkarin ja Böömin hallitsija, ja hän kruunautti keisariksi puolisonsa, Lothringenin herttuan Frans Stefanin. Vuonna 1780 kuollut Maria Teresia oli periaatteessa viimeinen ”aito” Habsburg. Myöhemmät Habsburgit olivat Frans Stefanin jälkeläisinä periaatteessa Lothringenin sukua ja käyttivät virallisesti nimeä Habsburg-Lothringen.[1]
Itävallan Habsburg-Lothringenit
muokkaaNapoleon, joka oli kukistanut saksalaiset valtiot, lakkautti vuonna 1806 tuhatvuotisen Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan. Viimeinen keisari Frans II oli kuitenkin jo kaksi vuotta aiemmin muodostanut Habsburgien perintömaista uuden Itävallan keisarikunnan. Näin Habsburg-Lothringenit menettivät Pyhän saksalais-roomalaisen keisariuden mutta jatkoivat Itävallan keisareina. Valtakunta muuttui vuonna 1867 Itävalta-Unkarin kaksoismonarkiaksi ja Habsburg-Lothringenit jatkoivat sen hallitsemista kaksoisarvonimellä Itävallan keisari ja Unkarin kuningas.[1]
Ensimmäisessä maailmansodassa kärsityn häviön tuloksena Itävalta-Unkarin viimeinen keisari Kaarle I luopui 11. lokakuuta 1918 vallasta. Itävalta-Unkarin valtakunta pirstoutui ja Habsburg-Lothringenit karkotettiin uudesta Itävallan tasavallasta. Suku on kuitenkin yhä elossa, ja sen nykyinen päämies on Karl Habsburg-Lothringen, viimeisen keisarin Kaarle I:n pojanpoika.[4]
Suvun myöhempiä jäseniä
muokkaaViimeisen Habsburg-sukuisen keisarin Kaarle I:n tunnettuja jälkeläisiä ovat:
- Otto von Habsburg (1912–2011), Itävallan arkkiherttua, Itävalta-Unkarin viimeinen kruununperillinen, poliitikko ja europarlamentaarikko, keisari Kaarle I:n poika
- Karl Habsburg-Lothringen (s. 1961), suvun nykyinen päämies, Otto von Habsburgin poika
- Ferdinand Habsburg (s. 1997), itävaltalainen autourheilija, Karl Habsburg-Lothringenin poika
Lähteet
muokkaa- ↑ a b c d e f g House of Habsburg | Rulers, Motto, History, Map, & Inbreeding | Britannica www.britannica.com. 15.2.2024. Viitattu 18.3.2024. (englanniksi)
- ↑ a b c d e The House of Austria – the Habsburgs and the Empire Die Welt der Habsburger. Viitattu 20.2.2024. (englanniksi)
- ↑ a b Wheatcroft, Andrew: ”The Castle of Hawk 1020-1300”, The Habsburgs - Embodying Empire, s. ss. 3, 31. Penguin Books, London, 1995. ISBN 978-0-140-23634-7
- ↑ Wheatcroft, Andrew: ”Finis Austriae: The End?”, The Habsburgs - Embodying Empire, s. 291. Penguin Books, London, 1995. ISBN 978-0-140-23634-7.
Aiheesta muualla
muokkaaKuvia tai muita tiedostoja aiheesta Habsburg Wikimedia Commonsissa
- The World of the Habsburgs / Die Welt der Habsburger (englanniksi, saksaksi)