Filip VI

Filipin vanhemmat olivat kuningas Filip IV Kauniin veli Kaarle ja Anjoun ja Mainen kreivitär Marguerite (1273–1299). Filipin isovanhempia olivat hänen isänsä puolelta kuningas Filip III Rohkea ja Aragonian Isabelle sekä äitinsä puolelta Napolin kuningas Kaarle II ja Unkarin Marie.

Ranskaa hallinneen suorien kapetingien suvun tulevaisuus näytti vielä 1300-luvun alussa vahvalta, joten nuorta Filipiä ei kasvatettu kuninkaaksi vaan sotilaaksi, joka palveli uskollisesti läänitysherrojaan. Hän peri isänsä kuoleman jälkeen tämän tittelit Anjoun, Mainen ja Valois'n kreivinä, joita hän ehti kantaa vain kolme vuotta (1325–1328) ennen valtaistuimelle nousua.

Kaarle IV Kauniin kuoltua päärit kokoontuivat helmikuussa 1328 ja valitsivat Valois’n Filipin sijaishallitsijaksi vielä syntymättömän lapsen nimissä. Kun syntynyt lapsi oli tytär Blanche, oli perimyskysymys jälleen avoinna. Froissart kertoo kronikassaan Kaarle IV Kauniin määränneen kuolinvuoteellaan, että jos syntyvä lapsi on tytär, tuli valtakunnan paronien kokoontua ja valita henkilö, jolla olisi oikeus kruunuun. Näin he kokoontuivat uudelleen ja valitsivat Reimsissä 29. huhtikuuta 1328 Filipin kuninkaakseen, ja hän otti hallitsijanimekseen Filip VI. Taustalla oli pelko, jonka englantilainen ruhtinas herätti ranskalaisissa, ja he pitivät kotimaista ruhtinasta parempana. Toisaalta sijaishallitsijana toimiminen oli vaikuttanut Filipin eduksi. Päärien päätös oli yksimielinen eikä se järkyttänyt millään tavoin Ranskan kansaa vaan oli jopa odotettu.

 

Filip VI voideltiin kuninkaaksi Reimsin katedraalissa 29. toukokuuta 1328^[1] kaikkien päärien ja paronien läsnä ollessa. Juhlallisuudet olivat mahtavat vaikka Flanderin edustaja epäröikin osallistumistaan, sillä sen tiedettiin tukeutuvan enemmän Englantiin kuin Ranskaan.

Valtaan noustessaan Filip VI oli 35-vuotias ja siten melkoisen iäkäs Kapetingin perimystradition mukaan. Ensimmäisenä virkatehtävänään hän pidätytti Pierre-Rémin, Montignyn herran, jonka oli käyttänyt valtion varoja omiin tarkoituksiinsa.

Filip VI kuoli yöllä 22.–23. elokuuta 1350 Coulombes'ssa Nogent-le Roissa todennäköisesti ruttoon. Häntä seurasi hallitsijana hänen poikansa Juhana II.

Kun Kaarle IV Kaunis vuonna 1328 kuoli, hänellä ei ollut miespuolista perillistä. Filip VI oli Filip III:n pojanpoikana vahva ehdokas kuninkaaksi mutta kruunua tavoitteli myös Kaarlen sisar Ranskan Isabella, joka halusi kruunun pojalleen, silloin alaikäiselle Englannin Edvard III:lle.

 

Ranskalaiset eivät hyväksyneet Edvard III:n nousua tyhjälle valtaistuimelle. Hän olisi saanut perimyksen äitinsä Isabellen kautta ja ranskalaiset tulkitsivat mahdottomaksi, että joku voisi siirtää oikeuden, jota hänellä itsellään ei ole. Englantilaiset tukivat Edvard III:ta ja heistä oli luonnollista, että läheisyys ratkaisisi perimyksen. Tosin he unohtivat Ludvig X Itsepäisen tyttären Johannan, joka oli läheisempi sukulainen kuin Edvard III.

Aikuistuttuaan Edvard III vannoi Filipille vasallinvalan Gascognen läänityksestä mutta riitaantui tämän kanssa ja alkoi pian vaatia koko Ranskan kruunua. Edvard toimitti Lincolnin piispan mukana Filip VI:lle kirjeen, jossa hän julistautui Ranskan kuninkaaksi. Jatkuvat ranskalais-englantilaiset yhteenotot kärjistyivät vuonna 1337 Edwardin tunkeutuessa Ranskaan, jolloin satavuotinen sota alkoi. Ranska oli teoriassa Englantiin nähden ylivoimainen Englannin vastatessa väkiluvultaan siihen aikaan vain ranskalaista herttuakuntaa mutta ranskalaisten vanhanaikainen ritariarmeija kärsi murskaavan tappion englantilaisille jousimiehille Crécyssä ja Ranskan laivasto puolestaan Sluys'ssä. Vuonna 1348 iski musta surma, joka tappoi muutamassa vuodessa kolmanneksen maan väestöstä, mukaan lukien kuninkaan vaimon.

Filip VI:n aikana Ranskaan liitettiin piskuinen Dauphinén saari Provencen rannikolta. Se tuli kulkemaan perintönä kruununprinssille, jota alettiin sen vuoksi kutsua dauphiniksi (vrt. Englannin Walesin prinssi). Ensimmäinen dauphin ja tuleva kuningas oli Filip VI:n poika Juhana II Hyvä.

Suuri ongelma oli musta surma, joka vuonna 1348 levittäytyi Ranskaan. Tämä paiserutto tappoi miljoonia ranskalaisia, eräiden lähteiden mukaan jopa puolet valtakunnan väestöstä. Valtakunta ei ollut enää entisellään, sillä sen veronmaksukyky oli alentunut, kaupungit, kylät ja maaseutukin olivat autioituneet. Henkiin jääneille, toimeliaille ja aktiivisille yksilöille tämä tosin tarjosi suuria mahdollisuuksia.

Vaimonsa kuolemasta huolimatta Filip jatkoi loistokkaan ja ylellisen elämänsä viettämistä, jota hän oli harrastanut valtakautensa alusta lähtien, vaikka valtakunnan rahakirstu oli tyhjä. Myöskään rutto ja sen myötä tulleet entistä suuremmat taloudelliset ongelmat eivät hillinneet hänen ja hovin ylenpalttista huvittelunhalua. Vuoden 1337 jälkeen varakkaasta ja loistavasta Ranskasta tuli viidessätoista vuodessa kurjuuden reunamilla kulkeva kansakunta.

Filip VI:n hallituskauden aikana kuninkaallinen alue laajeni Champagnen kreivikunnalla, joka Navarran Johanna II:lle korvattiin alueluovutuksina muualta. Tämän lisäksi Brien, Dauphinén ja Montpellier’n alueet liitettiin kuninkaan hallituksen alaisuuteen. Kuitenkin verot olivat suurin ongelma ja pohjoisen sekä etelän säätypäivät, näin ne kasvattivat myös valtaansa, vain hyvin vastustellen suostuivat uusiin veroihin, jolla rahoitettiin sotamenoja.

 

Filip VI oli hallitsija, jonka valtakausi oli täynnä onnettomuuksia. Kansakuntaa vainosivat pahimmillaan sekä paiserutto eli musta surma että englantilaiset liittolaisineen. Ruton torjumiseksi ihmisten keinot olivat vähäisiä mutta englantilaisten kanssa pyrittiin taistelemaan.

Englantilaisten toimia määräsi heidän kuninkaansa Edvard III:n halu päästä Ranskan kuninkaaksi. Edwardin äiti, ranskalainen prinsessa ja Filip IV Kauniin tytär Isabelle vaikutti poikansa mielipiteisiin ja korosti tämän oikeutta Ranskan valtaistuimeen. Toinen Edwardin mielipiteisiin voimakkaasti vaikuttanut henkilö oli Artois’n kreivi Robert.

Artois’n Robertia estettiin saamasta Artois’n kreivikuntaa perintönä itselleen. Hänen isänsä oli kuollut ennen pojan syntymää. Perintö oli mennyt isän siskolle, Burgundin herttuattarelle. Tämä tuomio tapahtui jo Filip IV Kauniin aikana. Hallitsija ajoi tässä omaa etuaan, sillä kuninkaan pojat olivat sidoksissa Burgundin herttuakuntaan ja kreivikunta oli mahdollisesti tulossa takaisin kuninkaallisen perheen piiriin. Uuden kuninkaan Filip VI:n aikana Robert aloitti uuden prosessin oikeuksiensa puolesta. Tämän hän kuitenkin hävisi käytettyään väärennettyjä asiapapereita. Filip VI julisti Robertin valtakunnan viholliseksi, ja näin hän joutui pakenemaan Englannin kuninkaan suojiin ja tuli tämän henkilökohtaiseksi ystäväksi. Robert käytti itseään esimerkkinä, kuinka perimyksessä voidaan noudattaa myös naislinjaa, vaikka edesmenneellä on postuumina syntynyt poikalapsi. Tämä lisäsi Edvard III:n intoa vaatia itselleen Ranskan kruunua.

Edvard III ei ollut unohtanut eikä antanut anteeksi sitä, että hänet pakotettiin vuonna 1331 vannomaan vasallinvala Ranskan Filip VI:lle. Näin kahden kansakunnan väliset yhteenotot alkoivat keväällä 1337. Bretagnessa käydyssä kahakassa Robert d’Artois haavoittui kuolettavasti ja hänet haudattiin St Paulin katedraaliin Lontoossa.

Sotilaallisesta menestyksestään huolestunut Filip VI valmisteli laivastoaan maihinnousua varten. Hänen laivastonsa kuitenkin tuhottiin täydellisesti Sluysin meritaistelussa Flanderin rannikolla. Ilman laivastoa Filip VI:n täytyi tyytyä maalla tapahtuviin taisteluihin. Edvard III nousi maihin Normandiassa ja eteni vastarinnatta Pariisin porteille, sillä hän oli harhautushyökkäyksellä houkutellut Filip VI:n armeijoineen etelään. Filip saavutti Edvardin joukot ja seuranneessa Crécyn taistelussa 26. elokuuta 1346 englantilaiset jousimiehet ja jalkautuneet ritarit löivät raskaasti aseistetun ranskalaisaateliston ratsuväen.

• 29.5.1328 Filip VI:n kuninkaaksi voitelu Reimsissä
• 24.8.1328 Voitto flaameista Casselissa
• 6.6.1329 Edvard III vannoo uskollisuudenvalan Filip VI Guyennen herttuakunnasta
• 24.5.1337 Filip VI takavarikoi Guyennen herttuakunnan Edvard III:lta
• 7.10.1337 Edvard III vaatii itselleen Ranskan kruunua
• 1.11.1337 Edvard III julista vaatimuksesta ja Satavuotinen sota alkaa
• 20.9.1339 Edvard tulee Flanderin Cambraisis’hin armeijansa kanssa
• 9.10.1339 Edvard III tulee Ranskan maaperälle armeijansa kanssa
• 24.10.1339 Edvard III peräytyy armeijoineen Ranskasta
• 24.6.1340 Ranskan laivaston totaallinen tuhoaminen Sluysin taistelussa
• 23.9.1340 Esplechin-sur-Escaut’n välirauha
• 31.8.1342 Englantilaisten vahvistusten saapuminen Brestiin, Charles de Blois lopettaa piirityksen
• 30.9.1342 Charles de Blois’n armeijan tappio englantilaisille Morlaix’n edustalla
• 19.1.1343 Malestroit’n välirauha
• 26.9.1345 Jean de Montfort kuolee ja hänen poikansa Jean perii Bretagnen herttuakunnan
• 7.6.1346 Edvard III noudee maihin Normandiassa
• 26.8.1346 Crécyn taistelu, jossa ranskalaiset kärsivät totaalisen tappion englantilaisille joukoille
• 4.8.1347 Edvard III valloittaa Calais’n
• 28.9.1347 välirauha

 

Filip VI avioitui kesäkuussa 1313 Johanna (Jeanne) Burgundilaisen (1293–1348) kanssa, joka oli Burgundin herttua Robert II:n ja Ranskan prinsessa Agnesin tytär, Agnes oli kuningas Ludvig IX Pyhän nuorin tytär. Hänen vanhempi sisarensa Marguerite Burgundilainen (1290–1315) oli Ludvig X:n ensimmäinen puoliso.

Filipille ja Jeannelle syntyi yhdeksän lasta, joista kaksi eli aikuiseksi asti:

• Juhana II Hyvä (1319–1364), seurasi isäänsä Ranskan kuninkaana
• Marie (1326 – 22. syyskuuta 1333), naitettiin Brabantin herttua Jean III:n pojalle ja perijälle Jeanille, kuoli 7-vuotiaana
• Louis (17. tammikuuta 1328), syntyi ja kuoli samana päivänä
• Louis (8. kesäkuuta 1330 – 23. kesäkuuta 1330), kuoli alle kuukauden ikäisenä
• Jean (2. lokakuuta 1333), syntyi ja kuoli samana päivänä
• kuolleena syntynyt poika (28. toukokuuta 1335)
• Philippe de Valois (1. kesäkuuta 1336 – 1. syyskuuta 1375), Orléansin herttua, avioitui vuonna 1345 pikkuserkkunsa Blanchen (1328–1392) kanssa, joka oli Kaarle IV:n ja tämän kolmannen puolison Jeanne d'Évreux'n (1310–1371) tytär, liitto oli lapseton
• Jeanne (marraskuu 1337 – marraskuu 1337), kuoli alle kuukauden ikäisenä
• Nimetön poika (kesä 1343), kuoli alle puolivuotiaana.

Lähteestä riippuen, Filip VI avioitui toisen kerran joko 19. tammikuuta tai 29. tammikuuta 1348, siis jopa vain kuukauden leskeyden jälkeen Navarran Blanche (1333–1398) kanssa. Tämä oli Evreux’n kreivin Philippen (1319–1343) ja Navarran kuningatar Johanna II:n (1311–1349) tytär. Tästä avioliitosta syntyi yksi tytär Filip VI:n kuoleman jälkeen:

• Jeanne (1351–1371), kihlattiin vuonna 1371 Girondan herttua ja Aragonian ja Valencian kuninkaan Juhana I:n (1350–1395) kanssa. Kuoli matkalla tulevan puolisonsa luokse.

 

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Filip VI.

• Leblanc-Ginet, Henri; Histoire des Rois de France. Éditions Moréna et Actualités de l’Histoire, 1997.
• Les Rois de France. Judocus. Pariisi 1989.
• Kirchhoff, Elisabeth; Rois et Reines de France. Sisältää myös Mémoires de Commines. 1996.
• Wenzler, Claude; Généalogie des Rois de France. Èditions Ouest-France

1. ↑ ^{a b} Philip VI | King of France, First King of Valois Dynasty | Britannica www.britannica.com. Viitattu 14.6.2024. (englanniksi)