Alfredo Di Stéfano

Alfredo di Stéfano syntyi Buenos Airesissa italialaiseen perheeseen. Toisin kuin monet eteläamerikkalaiset jalkapalloilijat, di Stéfano ei ollut lähtöisin köyhästä perheestä, vaan hänen isänsä oli varakas maanomistaja. Taustastaan huolimatta Alfredo pelasi veljineen köyhien lasten kanssa jalkapalloa kaduilla, kujilla ja takapihoilla. Isä olisi halunnut vanhimmasta pojastaan työnsä jatkajan maatilalleen, mutta jalkapallo vei voiton.

Vuonna 1942 alle 16-vuotias Alfredo di Stéfano pääsi Buenos Airesin suurjoukkueeseen River Plateen, tosin aluksi kakkos- ja kolmosjoukkueeseen. Varsin nopeasti hän kuitenkin vakuutti taidoillaan, ja pääsi ykkösmiehistön mukaan. River Platella oli siihen aikaan niin kova hyökkäysviisikko, että nuorelle di Stéfanolle ei oikein ollut sopivaa pelipaikkaa. Noihin aikoihin joukkueilla oli selkeästi viisi puolustavaa ja viisi hyökkäävää pelaajaa. Hyökkäävät ja peliä rakentavat keskikenttäpelaajat sekä keskushyökkääjät muodostivat niin sanotun linjan, eturivin eli hyökkäysviisikon.

 

Di Stéfano pelasi River Platessa joitakin pelejä oikealla laidalla, vaikka keskikentän keskusta olisi ollut hänelle ominaisempi paikka. Niinpä hänet vuokrattiin buenosairesilaiseen Huracániin kehittymään ja saamaan peliaikaa.

Pian di Stéfano teki liigapelissä voittomaalin entistä seuraansa River Platea vastaan oltuaan kentällä vasta 15 sekuntia. Tuo maali lienee vieläkin Argentiinan liigan ennätys. Di Stéfano pelasi Huracánissa kaikkiaan 66 ottelua, joissa teki 50 maalia. Kun River Plate myi keskikentän pelinrakentajansa Atlantaan, otettiin Di Stéfano takaisin Huracánista. Nyt hän sai isomman roolin River Platen eturivissä, La Máquinassa, ”Koneessa”. Hän oli keskikentän pelintekijä ja hyökkäysten käynnistäjä. Päästyään parrasvaloihin di Stéfano törmäsi myös jalkapalloilun synkempään puoleen: Atlantaa vastaan pelatussa liigapelissä hän teki voittomaalin, ja hurjistuneet Atlantan fanit hyökkäsivät hänen kimppuunsa teloen hänet sairaalakuntoon, minkä takia Atlanta pudotettiin sarjaporrasta alemmas.

Vuonna 1947 River Plate juhli Argentiinan-mestaruutta. La Máquina oli tehnyt 90 maalia. Näistä di Stéfano teki 30 pelissä 27, jolla voitti sarjan maalipörssin. Samana vuonna di Stéfano pelasi ensimmäisen kerran Argentiinan maajoukkueessa alle 21 vuoden ikäisenä ja oli voittamassa maalleen Copa Américaa, Etelä-Amerikan-mestaruutta. Hän oli kisojen toiseksi paras maalintekijä. Vuonna 1949 Alfredo di Stéfano teki ensimmäisen Euroopan matkansa, joka suuntautui Torinoon, Italiaan. Joitakin viikkoja aiemmin Torinon lentokone oli tuhoutunut paluulennolla Lissabonista, missä joukkue oli ollut pelaamassa ystävyysottelun Benficaa vastaan. Tuolloin 18 Torinon mestarijoukkueen pelaajaa sai surmansa. River Plate pelasi Torinossa hyväntekeväisyysottelun italialaisista pelaajista koottua solidaarisuuden joukkuetta vastaan.

Vuonna 1949 alkoi Argentiinassa yleislakko. Kaikki lamaantui, myös jalkapallosarjat. Samoihin aikoihin Bogotássa, Kolumbiassa raharikkaat suunnittelivat oman jalkapalloliiton, FIFA:n kilpailijan, perustamista. Koska Kolumbian jalkapallo ei ollut FIFA:n alaisuudessa, ei kolumbialaisten seurojen tarvinnut maksaa pelaajista siirtokorvauksia eikä karenssimaksuja. Niinpä ne saattoivat maksaa pelaajille kovempaa palkkaa. Koska Argentiinan huippupelaajat olivat joka tapauksessa muutenkin työttömiä, alkoi pelaajavirta käydä Kolumbian suuntaan. Kolumbiaan virtasi pelaajia myös muun muassa Brasiliasta, Uruguaysta, Italiasta, Itävallasta, Englannista ja Unkarista. Kolumbian liigaa, Di Mayoria kutsuttiin piraattiliigaksi.

Alfredo di Stéfano päätyi bogotálaiseen Millonariosiin, jossa hän sai pelata keskushyökkääjänä. Hänen unelmansa oli ollut saada pelata joskus keskushyökkääjänä, koska hänen suuri idolinsa, paraguaylainen guarani-intiaani Arsenio Erico oli pelannut Argentiinan liigassa Independientessä hyökkääjänä. Di Stéfano ei kuitenkaan ollut joukkueen ainoa tähti. Itse asiassa seura vilisi niin paljon tähtiä, että se oli sen ajan dream team. Joukkue sai kauniin pelaamisensa ansiosta lempinimen Balet Azul, sininen baletti. Di Stéfano on itse sanonut silloisesta Millonariosin joukkueesta: ”Se oli paras joukkue, mitä minä tiedän. Ei edes 1950-luvun Real Madrid olisi sitä nujertanut”. Bogotán aikanaan di Stéfano oppi pelaamaan taloudellisemmin ja kehittyi strategina. Kolumbian matkan saldoksi tuli neljä liigamestaruutta ja kaksi liigan maalipörssin voittoa.

Millonarios kävi pelaamassa näytösottelun Madridissa, Espanjassa silloin varsin keskinkertaista Real Madridia vastaan tämän 50-vuotisjuhlien kunniaksi. Espanjalaisseurat kiinnostuivat heti Alfredo di Stéfanosta. Barcelona neuvotteli Bogotán suuntaan di Stéfanon hinnasta, kun taas Real Madrid neuvotteli River Platen kanssa, joka mielestään edelleen omisti di Stéfanon oikeudet, koska ei ollut saanut Millonariosilta siirtokorvausta. Di Stéfano matkusti Espanjaan odottamaan sekavan tilanteen laukeamista. Hän pulskistui odotellessaan, eivätkä harjoituspelit Barcelonan paidassa vakuuttaneet. Espanjan hallitsija Francisco Franco ehti jopa ehdottaa, että di Stéfano pelaisi joka toisen kauden Barcelonassa ja joka toisen kauden Real Madridissa. Barcelona veti kuitenkin oman tarjouksensa pois, koska seuran omistajat olivat pettyneet di Stéfanon otteisiin harjoitusotteluissa. Real Madridin puheenjohtaja Santiago Bernabéu löi vuonna 1953 pöytään 78 miljoonaa silloista markkaa, mikä oli tuolloin huikea summa, ja maksoi siirtokorvauksen River Platelle. Barcelona hävisi heti kauden avausottelunsa Real Madridille maalein 0–5. Di Stéfano teki 4 maalia.

Real Madrid muodosti 1950-luvulla todellisen unelmajoukkueen. Sen peliä kutsuttiin valkoiseksi baletiksi. Real Madrid oli voittamaton kotikentällään vuodesta 1956 lähtien 121 ottelun ajan, lähes yhdeksän vuotta. Joukkueessa vilisi sellaisia nimiä kuin Raymond Kopa, joka oli Ranskan paras pelaaja ennen Michel Platinia, Didi Brasiliasta, Espanjan Francisco Gento, José Santamaría Uruguaysta ja tietysti mies, jonka kanssa di Stéfano muodosti pelätyn hyökkäyskaksikon, Unkarin Ferenc Puskás. Mutta eivät he olleet ainoat syyt di Stéfanon ja Real Madridin menestykselle, sillä di Stéfano toi sitä joukkueelleen jo vuodesta 1953 lähtien, kun taas esimerkiksi Kopa siirtyi Real Madridiin vuonna 1957 ja Puskás 1958. Alfredo di Stéfano voitti kunnioitettavat kahdeksan Espanjan-mestaruutta ja yhden Espanjan cupin Real Madridin mukana ja oli viisi kertaa Primera Divisiónin paras maalintekijä. Hän teki Real Madridin paidassa 216 maalia 282 ottelussa.

Euroopan cup eli Mestarien liigan edeltäjä aloitettiin vuonna 1956. Ensimmäinen loppuottelu pelattiin 14. kesäkuuta 1956 Parc des Princes -stadionilla Pariisissa. Siinä kohtasivat Real Madrid ja Ranskan mestari Stade Reims. Real Madrid voitti 4–3, ja di Stéfano oli lopullisesti hurmannut madridilaiset. Hänestä tuli jo samana vuonna Espanjan kansalainen. Seuraavana vuonna Euroopan cupin loppuottelussa kaatui Fiorentina Italiasta, ja di Stéfano valittiin kauden jälkeen Euroopan parhaaksi jalkapalloilijaksi. Vuoden 1958 Euroopan cupin loppuottelussa kaatui Italian Milan, ja di Stéfano voitti cupin maalipörssin. Vuonna 1959 Real Madrid voitti loppuottelussa jälleen Stade Reimsin, ja kauden päätyttyä di Stéfano valittiin toistamiseen Euroopan parhaaksi jalkapalloilijaksi ja oli näin ensimmäinen pelaaja, joka oli tullut nimetyksi kahdesti. 5. toukokuuta 1960 pelattiin Glasgow’ssa, Skotlannissa ikimuistettava Euroopan cupin loppuottelu. Real Madrid voitti saksalaisen Eintracht Frankfurtin 7–3. Ferenc Puskás teki neljä ja Alfredo di Stéfano kolme maalia. Di Stéfano voitti viisi ensimmäistä Euroopan cupia, joista jokaisen loppuottelussa teki vähintään yhden maalin, viimeisessä peräti hattutempun. Näiden lisäksi di Stéfano oli vielä kaksi kertaa loppuottelussa häviämässä. Vuonna[1962 Eusébion tähdittämä Benfica voitti Real Madridin maalein 5–3 ja 1964 Internazionale maalein 3–1. Di Stéfano voitti Euroopan cupin maalipörssin kahdesti. Hän teki Euroopan cupissa 49 maalia 60 ottelussa. Vuonna 1960 pelattiin ensimmäinen seurajoukkueiden maailman cup (Intercontinental Cup). Loppuottelussa kohtasivat Real Madrid ja Atletico Peñarol Uruguaysta. Real Madrid voitti, ja di Stéfano teki yhden maalin.

Vuonna 1964 Alfredo di Stéfano siirtyi Espanyoliin Barcelonaan. Siellä hän teki vielä 19 maalia kahden kauden aikana. Di Stéfanon pelaajaura päättyi 40 vuoden ikäisenä vuonna 1966. Jäähyväisottelu oli Real Madrid vastaan Celtic Skotlannista.

Vuonna 1963 Real Madridin joukkue oli Caracasissa, Venezuelassa. 23. elokuuta aseistautuneet miehet tunkeutuivat Alfredo di Stéfanon hotellihuoneeseen ja kaappasivat hänet. Tekijät olivat castrolaisia äärivasemmistolaisia. Kaappauksen tekijäksi julistautui Kansallinen vapautusrintama (FAL). Di Stéfano vapautettiin 26. elokuuta ilman, että mitään lunnasvaatimuksia olisi esitetty. Di Stéfanoa oli kohdeltu hyvin. Järjestö oli halunnut vain maailmanlaajuista julkisuutta.

Ainoan tahran Alfredo di Stéfanon uraan tekee se, että hän ei koskaan pelannut maailmanmestaruuskilpailujen lopputurnauksessa, vaikka pelasi urallaan peräti kolmessa eri maajoukkueessa. Kolumbian aikaa ei tosin ole virallisesti hyväksytty, koska Kolumbia ei toiminut silloin FIFA:n alaisuudessa.

Di Stéfano pelasi seitsemän maaottelua Argentiinan paidassa ja voitti yhden Etelä-Amerikan-mestaruuden. Kolumbiassa hän puki maajoukkueen pelipaidan päälleen neljä kertaa. Espanjan maajoukkuetta hän ehti edustaa 31 kertaa saatuaan FIFA:lta luvan vuonna 1956. Hän pelasi ensimmäisen kerran Espanjan maajoukkueessa 31-vuotiaana vuonna 1957, ja teki heti ensimmäisessä pelissään hattutempun Alankomaita vastaan. Di Stéfano teki Espanjalle kaikkiaan 29 maaottelumaalia.

Maailmanmestaruuskilpailut jäivät Alfredo di Stéfanolta aina väliin eri syiden vuoksi. Vuonna 1950 di Stéfano olisi voinut edustaa Argentiinaa, mutta Argentiinan jalkapalloliitto ei halunnut lähettää joukkuetta MM-kilpailuihin. 1954 hän oli Espanjassa, mutta koska oli jo pelannut Argentiinalle ja Kolumbialle, hän ei saanut lupaa edustaa Espanjaa. Vuonna 1958 hän edusti Espanjaa, mutta Espanjan maajoukkue ei päässyt karsinnoista lopputurnaukseen. 1962 MM-kilpailujen lopputurnauksen di Stéfano ei voinut osallistua loukkaantumisen vuoksi.

Pelaajauran jälkeen Alfredo di Stéfano kokeili valmentajan uraa vaihtelevalla menestyksellä. Vuonna 1970 hän johdatti Boca Juniorsin Argentiinan-mestariksi ja 1971 Valencian Espanjan-mestariksi. Hän valmensi Sportingia Lissabonissa osan kautta 1974–1975. Vuonna 1980 Di Stéfano valmensi Valencian Cup-voittajien cupin voittoon ja 1981 River Platen Argentiinan-mestaruuteen. Di Stéfano oli Real Madridin peräsimessä vuosina 1982–1984, mutta joukkue joutui tyytymään kahteen kakkossijaan. Joukkue menetti liigamestaruuden viimeisellä kierroksella häviämällä Valencialle 0–1. Se myös hävisi neljä eri cup-loppuottelua. Di Stéfano kävi vielä kokeilemassa onneaan Real Madridin peräsimessä kaudella 1990–1991.

• Argentiinan-mestaruus (1947)
• Argentiinan liigan maalipörssin voitto (1947)
• Kolumbian-mestaruus (1949, 1951, 1952 ja 1953)
• Kolumbian liigan maalipörssin voitto (1951 ja 1952)
• Espanjan-mestaruus (1954, 1955, 1957, 1958, 1961, 1962, 1963 ja 1964)
• Espanjan liigan maalipörssin voitto (1954, 1956, 1957, 1958 ja 1959)
• Espanjan cup (1962)
• Euroopan cup (1956, 1957, 1958, 1959 ja 1960)
• Euroopan cupin maalipörssin voitto (1958 ja 1962)
• Intercontinental Cup (1960)
• Euroopan paras jalkapalloilija (1957 ja 1959)
• Espanjan vuoden pelaaja (1957, 1959, 1960, 1962 ja 1964)

• Etelä-Amerikan mestaruus (1947)

• Seuratasolla noin 790 maalia. Kaikki viralliset pelit laskettuna noin 1 250 ottelua ja lähes 900 maalia.

• Argentiinan-mestaruus (1970 ja 1981)
• Espanjan-mestaruus (1971)
• Cup-voittajien cup (1980)

• FIFA:n valitseman maailman joukkueen kapteeni, kun se kohtasi 1963 Englannin jalkapalloliiton 100-vuotisjuhlaottelussa Englannin maajoukkueen.
• Valittiin 1991 France Football -lehden äänestyksessä kautta aikain parhaaksi eurooppalaiseksi pelaajaksi.
• Italialainen urheilulehti Guerin Sportivo on valinnut di Stéfanon kautta aikain parhaimmaksi pelaajaksi.
• Valittiin 1998 äänestyksessä vuosisadan Dream Teamiin.
• Tuli 1999 kolmanneksi IFFHS:n (International Federation of Football History and Statistics) järjestämässä äänestyksessä vuosisadan parhaaksi eurooppalaiseksi pelaajaksi.
• On International Football Hall of Famessa ja FIFA:n virallisessa International Hall of Championsissa, jossa on kaikkiaan vain 10 pelaajaa.
• Real Madridin kunniapuheenjohtaja (Presidente de Honor) vuodesta 2000 lähtien.

• Raevuori, Antero; Mäki-Kuutti, Tarmo; & Bonsdorff, Meiju: Huippu-urheilun maailma 2. osa. WSOY, 1979. ISBN 951-0-08690-8
• Alfredo Di Stéfano (espanjaksi)
• International football hall of fame - Alfredo Di Stéfano (englanniksi)
• El Realmadrid - Alfredo Di Stéfano (Arkistoitu – Internet Archive) (espanjaksi)

•   Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Alfredo Di Stéfano Wikimedia Commonsissa