Abd-ul-Hamid II

Vuoden 1866 Kreetan kapinan, vuosien 1858–1869 Bosnia ja Hertsegovinan ja Montenegron kansannousujen sekä Bulgarian kansannousun vuonna 1876 veriset ja raat tukahduttamiset aiheuttivat länsimaissa viileää suhtautumista Turkkia kohtaan. Kesän 1876 teologian opiskelijoiden mielenosoituksen myötä valtaan noussut Abd-ul-Hamid II joutui tuoreeltaan uudistusten eteen. Häneltä vaadittiin perustuslakia, jonka sulttaani allekirjoitti pian valtaan nousun jälkeen. Perustuslain mukaan sulttaani oli sekä valtion että islamin päämies. Parlamentti jaettiin kahteen huoneeseen: edustajainkokoukseen ja notaabelikokoukseen, valtionneuvosto jatkoi ylimpänä oikeusistuimena ja lakiesitysten valmistelijana. Osmanien valtakunnan kansalaiset olisivat perustuslain mukaan tasavertaisia. Riitatapaukset kuitenkin ratkaistiin islamin lakien mukaan. Vaikka perustuslaki merkitsi todellista edistystä, ryhtyi Abd-ul-Hamid sulkemaan virkakoneistoaan. Hän kontrolloi salaista poliisia, tiedotusvälineitä sekä lennätintä.^[3]

Pääartikkeli: Turkin sota

Venäjä julisti 24. huhtikuuta 1877 sodan Abd-ul-Hamidin hallitsemaa osmanien valtakuntaa vastaan ja ryhtyi hyökkäämään yhtä aikaa sekä Euroopan että Kaukasuksen rintamilta. Englanti oli huolissaan Venäjän armeijan etenemisestä, ja Abd-ul-Hamid tarvitsi kipeästi liittolaisia pysäyttääkseen hyökkäykset. Kesäkuussa 1878 Englanti ja Turkki allekirjoittivat salaisen sopimuksen. Sen mukaan Turkki vuokrasi Kyproksen saaren Englannille, joka taas lupasi puolustaa Turkkia Venäjän hyökätessä. Kyproksen sopimuksessa oli myös maininta, että sulttaanin tulisi puolustaa, varjella ja kunnioittaa kristittyjen kansalaisten oikeuksia. Sopimus heikensi Venäjän vaikutusvaltaa alueella ja käynnisti nationalistista toimintaa Bulgarian, Albanian sekä Armenian sisällä.^[3]

Suurissa osmanikaupungeissa armenialaiset olivat sulautuneet yhteiskuntaan ja nousseet vaikutusvaltaisiin asemiin kauppiaina ja pankkiireina. Valtakunnan reunoilla kristittyjä armenialaisia oli kohdeltu toisen luokan kansalaisina. Abd-ul-Hamidin valtaantullessa tehty uusi perustuslaki ei ollut parantanut armenialaisten asemaa eikä oikeuksia. Kyproksella tehty sopimus antoi kuitenkin mahdollisuuden muutokseen länsimaiden tuella. Venäjän ortodoksinen kansakunta halusi käyttää Armenian pyrkimyksiä omiin tarkoitusperiinsä. Abd-ul-Hamid II ei kuitenkaan noudattanut Kyproksen sopimuksen ehtoja ja piti kiinni asemastaan islamilaisen valtion päämiehenä.^[3]

Vuodesta 1885 alkaen armenialaiset alkoivat järjestäytyä poliittisesti, ja vuonna 1887 perustettiin armenialainen sosialistinen vallankumouspuolue Hunchak. Puolueen ja turkkilaisten sotilaiden välillä käytiin useita kahakoita, eikä puolueen kirjoittamaa vetoomusta toimitettu sulttaanin käsiin. Seuraavien vuosien aikana puolue järjesti useita mellakoita, koska se arveli länsimaiden puuttuvan viranomaisten käyttämään väkivaltaan. Kesällä 1894 armenialaiset virkamiehet päättivät olla maksamatta veroja Erzurumin alueella, sillä Turkin viranomaiset eivät olleet pystyneet lopettamaan kurdien ryöstöretkiä. Abd-ul-Hamid II piti tätä kapinointina ja lähetti sotavoimat ratkaisemaan tilannetta. Verilöyly aiheutti suurvaltojen väliintulon, mutta se jäi varsin pintapuoliseksi turkkilaisten vaientaessa todistajia. Vuoteen 1897 asti tapahtui useita eri verilöylyjä, mutta ne päättyivät kuuden vallan suurlähettiläiden muotoilemaan uudistusohjelmaan. Verilöylyissä sai surmansa noin 200 000–300 000 armenialaista.^[3][4]

Abd-ul-Hamidia painoivat armenialaisongelmien lisäksi myös muut huolet. Hän menetti Tunisian Ranskalle vuonna 1881 ja Egyptin Englannille vuonna 1882, ja Kreeta kapinoi jatkuvasti sulttaanin hallintoa vastaan. Sotilaallinen toiminta oli rasittanut valtakunnan taloutta, ja Abd-ul-Hamid ryhtyikin järjestelemään valtionvelkaa ja ulkomaalaista pääomaa uudelleen vuonna 1881. Hänen hallintonsa perusti uusia kouluja, ja teollisuuden kehittäminen käynnistyi. Tämän myötä ulkomaankauppa lisääntyi, ja siitä saaduilla varoilla perustettiin kirjastoja ja sanomalehtiä. Kehitys edesauttoi liberaalisen opposition kasvua. Nuorturkkilaiset saivat nimensä lehdestä La Jeune Turquie. Puolue toi avoimesti julki halunsa irtautua Abd-ul-Hamidin islamismista ja yhdistää osmanien valtakunta muihin Aasian turkkilaisiin heimoihin. Joukko nuoria upseereja, joukossaan Mustafa Kemal, alkoi ajaa vallankumouksellisia aatteita. Nuorturkkilaiset yrittivät vallankaappausta Makedoniassa toukokuussa 1908. Abd-ul-Hamidin joukot kuitenkin kukistivat sen. Tyytymättömän ilmapiirin johdosta Abd-ul-Hamid kutsui parlamentin koolle ensimmäisen kerran 30 vuoteen. Sulttaani avasi Turkin uudet valtiopäivät vaalien jälkeen 17. joulukuuta. Aluksi sulttaanin toimet näyttivät onnistuneen. Nuorturkkilaiset halusivat parantaa hallitusta sen kaatamisen sijaan. Useita uudistuksia pantiin alulle, kunnes toiveet paremmasta huomisesta saivat kolauksen lokakuussa 1908, kun Bosnia-Hertsegovina liitettiin Itävallan alle ja Kreeta liittyi Kreikkaan. Nuorturkkilaiset marssivat Istanbuliin armeijan kanssa. 24. huhtikuuta 1909 otettiin käyttöön sotalaki ja kolme päivää myöhemmin Abd-ul-Hamid II syöstiin lopullisesti vallasta.^[5]

•   Hyväntekeväisyyden ritarikunta (Osmanivaltakunta, 1878, perustaja)^[6]
•   Osmanin kuningashuoneen ritarikunta (Osmanivaltakunta, 1893, perustaja)^[7]
•   Serafiimiritarikunta (Ruotsi, 1879)^[8]
•   Kaarle III:n ritarikunta (Espanja, 1880)^[9]
•   Pyhän Tapanin ritarikunta (Itävalta-Unkari, 1881)^[10]
•   Kamehameha I:n kuninkaallinen ritarikunta (Havaiji, 1881)^[11]
•   Pyhimmän ilmoituksen ylin ritarikunta (Italia, 1881)^[12]
•   Mustan kotkan ritarikunta (Saksa, 1882)^[13]
•   Elefanttiritarikunta (Tanska, 1884)^[14]
•   Pyhän Olavin ritarikunta (Norja, 1885)^[15]
•   Krysanteemiritarikunta (Japani, 1888)^[16]
•   Chakri-dynastian ritarikunta (Siam, 1892)^[17]
•   Pyhän Aleksanterin ritarikunta (Bulgaria, 1897)^[18]

• Stoneman, Richard: Matkaopas historiaan: Turkki. Gloucestershire: Puijo, 1993. ISBN 951-579-033-6
• Seppälä, Serafim: Armenian kansanmurhan perintö. Helsinki: Suomen rauhanpuolustajat, Like kustannus Oy, 2011. ISBN 978-952-01-0589-1

•   Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Abd-ul-Hamid II Wikimedia Commonsissa

• Prinsessa kertoo --- Muistoni haaremista ja turkkilaisesta hovielämästä. Kirj. Prinsessa Medjidie Mustafa, sulttaani Abdul Hamidin miniä, Aamulehti, 13.10.1929, nro 280, s. 16, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot