Bosnia ja Hertsegovina

Bosnia-Hertsegovinan naapureina ovat Kroatia lännessä ja pohjoisessa, Serbia idässä ja Montenegro kaakossa. Sillä on kapea kaistale Adrianmeren rantaa. Tämä kaistale erottaa Dubrovnikin alueen muusta Kroatiasta.^[3]

Hertsegovina on kolmiomainen alue maan eteläosassa, kolmion yksi kärki koskettaa Adrianmerta. Bosnian pohjoisosa on tasankoa, ja siellä sijaitsee suuri osa viljelymaista. Etelä- ja keskiosat ovat vuoristoisia. 39 % maasta on metsien peitossa. Dinaariset Alpit ulottuvat etelään Serbian ja Montenegron puolelle. Vuoristossa on hiihtokeskuksia, kuten Sarajevo.^[4]

Vuoristossa talvet ovat kylmiä ja kesät viileitä ja sateisia. Muualla talvet ovat leudompia ja kesät kuumia ja kuivia. Rannikolla vallitsee välimerenilmasto.^[4]

Noin 40 % maasta on metsää, vallitsevina puulajeina mänty, pyökki ja tammi.^[3]

Maassa on kolme kansallispuistoa: Sutjeskan kansallispuisto maan eteläosassa lähellä Montenegron rajaa, Kozaran kansallispuisto metsäalueella pohjoisosassa ja Unan kansallispuisto Una-joen varrella maan länsirajalla. Maan korkein vuori Maglić (2386 m) sijaitsee Sutjeskan kansallispuiston alueella.^[5][6][7] Maan korkein putous Skakavac on 98 metriä korkea.^[8]

Pääartikkeli: Bosnia ja Hertsegovinan historia

 

 

Slaavit asuttivat Bosnia-Hertsegovinan alueen 600-luvulla,^[9] jolloin siellä asui illyrialaisheimoja, ja 800-luvulla hallinta jakautui Serbian ja Kroatian kuningaskuntien kesken. 1000-luvulla alue tuli Unkarin kuningaskunnan hallintaan, ja noin vuonna 1100 se itsenäistyi omaksi kuningaskunnakseen. Bosnia säilyi itsenäisenä vuoteen 1463, jolloin se liitettiin turkkilaisten johtamaan Osmanien valtakuntaan. Osmanivallan aikana monet asukkaat kääntyivät islaminuskoon.

1800-luvun lopulla slaavilaiset nationalistiliikkeet alkoivat voimistua Bosnia-Hertsegovinassa, ja vuonna 1875 maassa puhkesi talonpoikien kapina osmanien hallintoa vastaan. Serbian, Montenegron ja Venäjän tultua kapinallisten avuksi osmanit luovuttivat Bosnia-Hertsegovinan vuonna 1878 Berliinin sopimuksessa Itävalta-Unkarin hallintaan, vaikka muodollisesti alue säilyi osana Osmanien valtakuntaa. 7. lokakuuta 1908 Bosnia-Hertsegovina liitettiin osaksi Itävalta-Unkaria^[10].

Serbinationalisti Gavrilo Principin murhattua arkkiherttua Franz Ferdinandin Sarajevossa 28. kesäkuuta 1914 Itävalta-Unkari julisti sodan Serbialle ja Eurooppa ajautui ensimmäiseen maailmansotaan. Sodan jälkeen Bosnia-Hertsegovinasta tuli osa uutta valtiota, jonka nimeksi tuli vuonna 1929 Jugoslavian kuningaskunta.

Kun Jugoslavia oli joutunut Saksan miehittämäksi vuonna 1941, osa Bosnia-Hertsegovinasta alistettiin kroaattinationalistisen Ustaša-liikkeen hallintaan ja osa annettiin fasistiselle Italialle. Ustašan hallinto tappoi tuhansia serbejä, juutalaisia, romaneja ja Ustaša-liikkeen vastustajia. Josip Broz Titon johtamat kommunistiset partisaanit taistelivat Ustašaa ja saksalaisia miehitysjoukkoja vastaan. Toisen maailmansodan jälkeen Bosnia-Hertsegovinasta tuli yksi kommunistisen Jugoslavian liittovaltion kuudesta tasavallasta.

Slovenian ja Kroatian erottua Jugoslaviasta vuonna 1991 myös Bosnia-Hertsegovinassa alkoivat kypsyä itsenäistymispyrkimykset. Samalla etnisten ryhmien väliset jännitteet kiristyivät. Kansanäänestyksen jälkeen parlamentti julisti Bosnia-Hertsegovinan itsenäiseksi 5. huhtikuuta 1992. Serbian tukemat bosnian serbit olivat julistaneet oman serbitasavaltansa perustetuksi jo aiemmin 9. tammikuuta, ja alkoi verinen Bosnian sota. Sodan sekavuutta ja väkivaltaisuutta lisäsi kroaattien kääntyminen bosniakkeja vastaan vuonna 1993. Etenkin serbi- ja kroaattijoukot syyllistyivät sotarikoksiin ja etnisin puhdistuksiin, joista suurin oli serbiarmeijan toimeenpanema noin 9 000 srebrenicalaisen miehen ja pojan joukkoteloitus heinäkuussa 1995. Yhdistyneet kansakunnat on tuominnut Srebrenican joukkoteloituksen kansanmurhana. Sota loppui 21. marraskuuta 1995 allekirjoitettuun Daytonin rauhansopimukseen. Vuonna 2007 arvioitiin, että kaikkiaan sodassa kuoli lähes 100 000 ihmistä (vuonna 1994 uhreja oli arvioitu olleen jopa 200 000, mutta tähän arvioon oli laskettu mukaan myös kateissa olleet),^[11] ja maasta joutui pakenemaan yli 1,5 miljoonaa, pääosin bosniakkeja.

 

Bosnia-Hertsegovinan poliittisesta järjestelmästä sovittiin vuonna 1995 Daytonin rauhansopimuksessa. Maa ei ole suvereeni, vaan sitä valvoo kansainvälinen yhteisö YK:n kautta. Kansainvälisen yhteisön korkea edustaja (engl. High Representative for Bosnia and Herzegovina / Office of the High Representative (OHR) in Bosnia and Herzegovina) käyttää maassa määräysvaltaa demokraattisten instituutioiden yli.^[12][13] Brittiläinen korkea edustaja Paddy Ashdown tunnettiin inverventionistisesta vallankäytöstään, ja Merkelin hallitus halusi maan johtoon saksalaisen Christian Schwarz-Schillingin 2005.^[14] Pitkäaikainen edustaja Valentin Inzko saneli maahan uusia lakeja serbien erohaluja vastaan^[15] ja vuoden 2020 lopulla Saksa halusi Bosniaan edustajaksi Christian Schmidtin.^[16]

Maassa on lisäksi eurooppalainen sotilasjoukko Eufor, joka korvasi Nato-johtoiset Sfor-joukot 2. joulukuuta 2004. Euroopan unioni päätti 7. maaliskuuta 2007 vähentää joukkojen vahvuutta seuraavien kolmen kuukauden aikana 6 500 miehestä 2 500:aan. Lisäksi maassa on eurooppalaiset poliisivoimat (European Union Police Mission).

Maa koostuu kahdesta poliittisesta kokonaisuudesta, Bosnia-Hertsegovinan federaatiosta (51 prosenttia maasta) ja Bosnian serbitasavallasta (49 prosenttia). Federaatio puolestaan jakautuu kymmeneen kantoniin. Sekä federaatiolla että serbitasavallalla on omat parlamenttinsa, presidenttinsä ja hallituksensa sekä kantoneilla kansanedustajistot ja hallintonsa. Maassa on yhteensä 700 vaaleilla valittua edustajaa ja yli 140 ministeriä. Hallintojärjestelmän ylläpitoon kului vuonna 2007 noin 60 prosenttia valtion budjetista.^[17]

Keskushallituksen parlamentissa eli parlamentaarisessa yleiskokouksessa (Parlementarna Skupština Bosne i Hercegovine) on kaksi kamaria. Ylähuoneessa eli kansaintalossa (Dom Naroda Bosne i Hercegovine, Дом народа) on 15 jäsentä: viisi jokaisesta kansallisuudesta. Sen jäsenet nimittävät federaation ja serbitasavallan parlamentit. Kansaintalo varmistaa, ettei mikään laki tule säädetyksi ilman, että kaikki ryhmät hyväksyisivät sen. Yhdellä ryhmällä on siis käytännössä veto-oikeus.

Edustajainhuoneessa (Predstavnički Dom, Zastupnički Dom eli Представнички Дом) on 42 jäsentä, jotka valitaan suhteellisella listavaalilla. Edustajista 28 tulee federaatiosta ja 14 serbitasavallasta. Edustajien kausi on neljä vuotta. 1. lokakuuta 2006 pidetyissä vaaleissa edustajainhuoneeseen valittiin edustajia 12 puolueesta.

Valtionpäämiehenä toimii yksi kolmijäsenisen presidenttineuvoston jäsenistä kahdeksan kuukautta kerrallaan. Jokainen jäsen edustaa eri kansallisuutta. Presidentit valitaan suoralla vaalilla nelivuotiskausiksi. Serbien presidentti valitaan serbitasavallasta sekä bosniakkien ja kroaattien presidentit federaatiosta.

Bosnia-Hertsegovinan parlamentti vahvisti 9. helmikuuta 2007, neljä kuukautta vaalien jälkeen, maan pääministeriksi 4. tammikuuta virkaansa astuneen Nikola Špirićin, joka on serbien Itsenäisten sosiaalidemokraattien (Савез независних социјалдемократа) edustaja. Maan hallitukseen kuuluu vuosien 1992–1995 sodat päättäneen sopimuksen mukaisesti edustajia maan kolmesta suurimmasta etnisestä ryhmästä.^[18] Serbejä edustaneen Špirićin hallitus oli sotien jälkeen ensimmäinen, joka toimi ilman kansainvälistä valvontaa. Špirićin hallitus erosi lokakuun 2007 lopulla vastalauseeksi kansainvälisen yhteisön korkean edustajan Miroslav Lajčákin vaatimuksille vahvistaa keskushallitusta ja ajaa läpi uudistukset, jotka mahdollistaisivat maan pääsyn Euroopan unioniin. Serbian mielestä vallan siirto keskusvallalle johtaisi muslimien ylivaltaan maassa.^[19] Hänet nimitettiin kuitenkin uudelleen 10. joulukuuta. Vaalit järjestettiin 3. lokakuuta 2010. Sen jälkeen hallituksen muodostaminen venyi yli vuoden mittaiseksi.^[20]

Bosnian serbien kansallismielinen johtaja Milorad Dodik uhkasi vuonna 2021 aiempaa selvemmin erottaa Bosnian serbitasavallan irti Bosnia-Hertsegovinasta.^{[21] [22]} Dodik kuitenkin sanoi, ettei vaaranna rauhaa.^[23]

Maa koostuu kolmesta poliittisesta kokonaisuudesta Bosnian serbitasavallasta, Brčkon alueesta ja Bosnia-Hertsegovinan federaatiosta.^[24] Federaatio puolestaan jakautuu kymmeneen kantoniin.^[25]

• Bosnian Podrinjen kantoni
• Hertsegovina-Neretvan kantoni
• Kantoni 10
• Keski-Bosnian kantoni
• Länsi-Hertsegovinan kantoni
• Posavinan kantoni
• Sarajevon kantoni‎
• Tuzlan kantoni
• Una-Sanan kantoni
• Zenica-Doboj’n kantoni

Kantonien asema on hyvin itsenäinen, niillä on omat lainsäädäntö- ja hallintoelimet. Kantonit on jaettu edelleen 79 kuntaan.

Bosnia-Hertsegovinan valuutta on Bosnian ja Hertsegovinan vaihdettava markka (konvertibilna marka/конвертибилна марка). Se otettiin käyttöön vuonna 1996; se oli alkuun sidottu Saksan markkaan suhteessa 1:1. Euron käyttöönoton jälkeen se on sidottu kiinteällä kurssilla euroon.^[26]

Bosnia-Hertsegovinan taloudellisesti merkittävimmät luonnonvarat ovat kivihiili, rauta, bauksiitti, mangaani, kupari, kromi ja puu. Muita luonnonvaroja ovat alumiini, lyijy ja sinkki. ^[27] Merkittävimmät vientituotteet ovat tekstiilit ja puutavara. Päävientimaat ovat Italia (29 %), Kroatia (18,5 %), Saksa (17,3 %), Itävalta (9,3 %), Slovenia (6,7 %). Päätuontimaat ovat Kroatia (24,3 %), Slovenia (15,5 %), Saksa (13,6 %), Italia (12 %), Unkari (7,6 %), ja Itävalta (6,6 %).

Rautakaivos Ljubija, joka sijaitsee kymmenen kilometrin päässä Prijedorista, oli jo Jugoslavian aikana Euroopan suurimpia rautakaivoksia. Vuonna 2006 Ljubija tuotti 1,2 miljoonaa tonnia rautamalmia. ^lähde?

Vuonna 2017 virallinen työttömyysprosentti oli 20, mutta monien virallisesti työttömien on arvioitu tekevän pimeästi töitä.^[24]

Bosnia-Hertsegovinassa on 24 lentopaikkaa, mutta vain seitsemän kiitotiet on päällystetty.^[24] Sarajevon kansainvälinen lentoasema on maan suurin.

Rautateitä on 965 kilometriä. Sava-joessa on jokisatamia.^[24]

Vuoden 1991 väestölaskennassa Bosnia-Hertsegovinan väestöstä 44 prosenttia oli bosniakkeja, 31 prosenttia serbejä, 17 prosenttia kroaatteja ja 6 prosenttia ilmoitti olevansa ”jugoslaaveja”. Vuonna 2000 arvioitiin väestöstä olleen 48 prosenttia bosniakkeja, 37,1 prosenttia serbejä, 14,3 prosenttia kroaatteja ja 0,6 prosenttia muita. Useimmat bosniakit ovat uskonnoltaan muslimeja, serbit ortodokseja ja kroaatit katolisia. Suurin osa väestöstä kutsuu itseään bosnialaisiksi, jotta vältyttäisiin uskonnon sekoittamista arkeen. Suomen kielen kielenhuollon kannalta Bosnia-Hertsegovinan asukkaat ovat kuitenkin bosniahertsegovinalaisia. ^[28][29]

Vuonna 2007 arvioitiin, että Bosnia-Hertsegovina saavuttaa todennäköisesti YK:n vuosituhattavoitteista viisi, ja muiden kahden saavuttaminenkin on mahdollista. Nämä kaksi ovat peruskoulutukseen ja kestävään kehitykseen liittyvät tavoitteet.^[30]

Bosnialaisessa ruokakulttuurissa on vaikutteita sekä Turkista että Itä-Euroopasta. Kaalia ja lihaa syödään paljon. Bosanski lonac on lihakaalipata.^[4] Ćevapčići-jauhelihatankoja syödään lepinja-leivän välissä, useimmiten sipulin ja ajvar-nimisen paprikatahnan kanssa. Ćevapit voi olla valmistettu lampaan, porsaan tai naudan jauhelihasta.^[31] Suolaisia ja makeita piiraita leivotaan monenlaisia.^[4]

Unescon maailmanperintöluettelossa on Bosnia-Hertsegovinasta kaksi kohdetta: Mehmed Paša Sokolovićin silta Višegradissa sekä Mostarin vanha kaupunki ja vanha silta.^[32]

Bosnia ja Hertsegovina osallistui Eurovision laulukilpailuun ensimmäistä kertaa vuonna 1993, eikä maa ole saavuttanut niissä vielä yhtään voittoa.^[33]

Bosnia-Hertsegovinan historian tärkein kansainvälinen urheilutapahtuma oli Sarajevossa 7.-19. helmikuuta 1984 järjestetyt XIV talviolympialaiset.

Maan suosituin urheilulaji on jalkapallo. Laji sai alkunsa vuonna 1903 mutta sen suosio kasvoi huomattavasti toisen maailmansodan jälkeen. Sarajevo (1967 ja 1984) ja Željezničar (1972) ovat molemmat voittaneet Jugoslavian mestaruuden. Entisen Jugoslavian jalkapallomaajoukkueessa pelasi useita bosnialaisia kuten Josip Katalinski, Dušan Bajević, Miroslav "Ciro" Blažević, Ivica Osim, Safet Susic, ja Mirsad Fazlagić. Merkittävimpiä nykyisiä bosnialaispelaajia ovat muun muassa Vedad Ibišević, Edin Džeko, Sejad Salihović ja Zvjezdan Misimović. Maajoukkue pääsi karsinnoista vuoden 2014 MM-kisoihin.

FIFA rankingissa miesten joukkue on ollut korkeimmillaan sijalla 19 vuonna 2013.^[34]

Bosnia-Hertsegovina voitti lentopalloturnauksen vuoden 2004 paralympialaissa. Monet joukkueen pelaajista olivat menettäneet jalkansa Bosnian sodassa.

 

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Bosnia ja Hertsegovina.

• Bosnia-Hertsegovinan parlamentin kotisivut (Arkistoitu – Internet Archive) (bosniaksi) (kroatiaksi) (serbiaksi) (englanniksi)
• Bosnia-Hertsegovinan hallituksen kotisivut (bosniaksi) (kroatiaksi) (serbiaksi) (englanniksi)
• Bosnia-Hertsegovinan presidenttineuvoston kotisivut (Arkistoitu – Internet Archive) (bosniaksi) (kroatiaksi) (serbiaksi) (englanniksi)
•   Matkaopas aiheesta Bosnia and Herzegovina Wikivoyagessa (englanniksi)
• Bosnia and Hertsegovina online: Turismitiedoteportaali (bosniaksi) (kroatiaksi) (serbiaksi) (englanniksi) (saksaksi) (espanjaksi)
• Bosnia ja Hertsegovina – sydämen muotoinen maa (Arkistoitu – Internet Archive) (bosniaksi) (englanniksi) (saksaksi)