Aakkoset

Kirjaimistoa voidaan pitää aakkoston yläkäsitteenä. Kirjaimistossa on tyypillisesti enemmän kirjaimia kuin jonkin yksittäisen kielen kirjoittamiseen tarvitaan. Kirjaimisto ei myöskään määritä aakkosjärjestystä. Esimerkiksi länsieurooppalaisten kielten aakkoset pohjautuvat latinalaiseen kirjaimistoon, kun taas monien itäeurooppalaisten kielten aakkosten perustana on kyrillinen kirjaimisto. Usein aakkosto ja kirjaimisto kuitenkin käsitetään synonyymeiksi, joten esimerkiksi latinalaisista aakkosista puhuttaessa ei yleensä tarkoiteta vain latinan kielen aakkosia vaan laajennettua latinalaisperäistä kirjaimistoa, johon sisältyvät myös muun muassa suomalais-ruotsalaisten aakkosten tarkkeelliset kirjaimet Å, Ä ja Ö.

Tietoteknisestä näkökulmasta voidaan puhua merkistöstä, johon sisältyvät kirjainten lisäksi muutkin kirjoitusmerkit, kuten välimerkit ja numerot. Suppeat merkistöt on saatettu muodostaa vain yhden aakkoston pohjalta (kuten ASCII ensisijaisesti amerikanenglantia varten), mutta laajempiin merkistöihin voivat sisältyä usean aakkoston tarvitsemat kirjaimet. Unicode-merkistö pyrkii kattamaan kaikki maailman kirjoitusjärjestelmät.

Joihinkin aakkostoihin ja kirjaimistoihin sisältyy rinnakkaisia aakkoslajeja, kuten latinalaisen kirjaimiston suur- ja pienaakkoset, jotka parikohtaisesti edustavat samaa äännettä mutta erilaisissa tilanteissa.

Pääartikkeli: Aakkosten historia

Lähes kaikki nykyisin käytössä olevat aakkostot ovat kehittyneet muinaisseemiläisestä aakkostosta. Niiden syntyyn vaikuttivat osaltaan egyptiläiset hieroglyfit. Hieroglyfikirjoituksessa käytettiin sekä kokonaista sanaa että jotakin äännettä tarkoittavia merkkejä, mutta seemiläisissä aakkosissa oli alusta lähtien vain äänteiden merkkejä. Alkujaan siinä oli merkit vain konsonanteille, kuten nykyisinkin on laita heprealaisissa ja arabialaisissa aakkosissa. Etiopiassa puhuttavan amharan kielen kirjoitus on kehittynyt lisämerkein tavukirjoitukseksi.

Kreikkalaiset aakkoset otettiin käyttöön foinikialaisen esikuvan mukaan todennäköisimmin 700-luvulla eaa. Tällöin kehitettiin omat kirjaimet myös vokaaleille käyttäen mallina sellaisia seemiläisiä kirjaimia, joiden edustamia äänteitä ei kreikan kielessä esiintynyt. Seemiläisten kielten tavoin kreikkaakin kirjoitettiin aluksi oikealta vasemmalle, mutta pian sitä siirryttiin kirjoittamaan vasemmalta oikealle, ja tätä heijastaen esimerkiksi epsilonin (Ε) sakaratkin kääntyivät osoittamaan vasemmalta oikealle.

Kreikkalaisten aakkosten pohjalta on muodostettu sekä latinalainen kirjaimisto, joka nykyisin on käytössä suuressa osassa maailmaa, että eräissä slaavilaisissa kielissä käytetty kyrillinen kirjaimisto. Saman mallin mukaan kehittyivät myös germaanisissa kielissä aikoinaan käytetyt riimukirjaimet.

Useimmissa aakkostoissa kirjainten järjestys vastaa kutakuinkin alkuperäisen seemiläisen aakkoston mukaista aakkosjärjestystä. Eroja on pääasiassa aakkosten loppupäässä, johon eri aakkostoissa tarvittavat uudet kirjaimet pääasiassa on lisätty. Esimerkiksi heprealaisissa aakkosissa T:tä vastaava tav on kuitenkin yhä aakkosten viimeinen kirjain. Täysin muista poikkeavassa järjestyksessä ovat kirjaimet kuitenkin riimuaakkosissa.

Vaikka seemiläiset aakkoset merkitsivät eri äänteitä, kirjaimet oli alkujaan muodostettu tyylitellyistä esineiden tai eläinten kuvista. Kukin kirjain esitti jotakin sellaista kohdetta, jonka nimi seemiläisessä kielessä alkoi kyseisellä kirjaimella. Esimerkiksi aakkosten neljän ensimmäisen kirjaimen nimet, alef, beth, gimel ja dalet, tarkoittivat varsinaisesti härkää, taloa, kamelia ja ovea. Kun aakkoset tulivat käyttöön kreikassa, niiden nimetkin lainautuivat kreikan kieleen, jossa ne muuntuivat muotoon alfa, beeta, gamma ja delta. Toisin kuin seemiläisissä kielissä, kreikassa nämä nimet tarkoittivat ainoastaan kirjaimia.^[1] Monen latinalaistakin kirjaimistoa käyttävän kielen aakkosia tarkoittava sana (alphabet tai alfabet) on muodostettu kreikan aakkosten kahden ensimmäisen kirjaimen nimestä.

Latinalaisissa aakkosissa kirjainten erityiset nimet jäivät kuitenkin alusta lähtien pois käytöstä. Tyypillisesti vokaaliin viitataan yksinkertaisesti ääntämällä se pitkänä, kun taas konsonantin eteen tai perään on tapana liittää jokin ääntämistä helpottava vokaali (b = bee, s = äs). Vokaalilla alkava konsonantin nimi muuttuu suomessa helposti kaksitavuiseksi, niin että kahden vokaalin välissä konsonantti ääntyy pitkänä (ässä). Eräillä suomessa harvoin käytetyillä kirjaimilla on pitemmät, usein kuvailevat nimet: hattuäs, kaksoisvee, ruotsalainen oo, saksalainen yy, tanskalainen öö, thorn jne.

 

• Arabialaiseen kirjaimistoon perustuvat aakkoset
• Armenialaiset aakkoset
• Georgialaiset aakkoset
• Glagoliittiseen kirjaimistoon perustuvat aakkoset
• Heprealaiset aakkoset
• Kreikkalaiseen kirjaimistoon perustuvat aakkoset
• Kyrilliseen kirjaimistoon perustuvat aakkoset
• Latinalaiset aakkoset
• Thailaiseen kirjaimistoon perustuvat aakkoset

Pääartikkeli: Suomen kielen aakkoset

Suomen kielessä käytetään latinalaista kirjaimistoa, johon on lisätty muutamia kirjaimia, joita latinassa ei ole: Å, Ä, Ö sekä Š ja Ž.

• Aakkosjärjestys
• Aakkoslaji
• Kirjoitus
• Kirjoitusjärjestelmä
• Luettelo kirjaimista
• Radioaakkoset
• Ääkköset