Vastuu

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Vastuu (vanhahtavasti myös edesvastuu) merkitsee oikeus­tieteellisenä käsitteenä erityistä velvollisuutta, joka henkilölle aiheutuu hänen tekemisensä tai tekemättä jäämisensä vuoksi.[1][2]

Yleisten oikeus­periaatteiden mukaan jokainen on vastuussa eli korvaus­velvollinen aiheuttamastaan vahingosta.[3]. Korvattava vahinko saattaa aiheutua rikoksesta, mutta myös siviilioikeudellisesta sopimuksen rikkomisesta.[3] Vastuu edellyttää yleensä, että teko on tahallinen tai tuottamuksellinen, mutta se voi perustua myös tehtyyn sopimukseen, missä tapauksessa puhutaan sopimusvastuusta.[3]

Joissakin elinkeinoissa tai muissa toiminnoissa ympäristölle aiheutuva vahingon vaara on oleellisesti tavallista suurempi. Jotkin toiminnot voivat aiheuttaa esimerkiksi tulipalon vaaran, ja esimerkiksi ydin­voimaloihin liittyy säteilyvaara. Tällaisissa tapauksissa on usein lailla säädetty erityinen vaarantamisvastuu, jonka vuoksi tällaisen toiminnan harjoittajat voivat vahingon sattuessa joutua korvaus­velvollisiksi ilman tahallisuutta tai edes tuotta­muksellisuutta.[3]

Rikos­oikeudellinen vastuu merkitsee sitä, että henkilö voidaan tuomita rangaistukseen tekemistään rikoksista. Tällainen vastuun­alaisuus edellyttää, että henkilö voidaan katsoa syyn­takeiseksi.[3] Useimmissa maissa on säädetty ikäraja, jota nuoremmat henkilöt eivät ole rikos­oikeudellisesti vastuun­alaisia. Suomessa tämä ikäraja on 15 vuotta. Syyn­takeisena ei myöskään pidetä henkilöä, joka mieli­sairauden, syvän vajaamielisyyden tai tajunnan häiriön vuoksi ei kykene ymmärtämään tekonsa tosiasiallista luonnetta tai oikeuden­vastaisuutta tai jonka kyky säädellä käyttäytymistään on sellaisesta syystä ratkaisevasti heikentynyt [4]

Vastuu vakuutusalalla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vakuutusalalla vastuulla tarkoitetaan vakuutusyhtiön ottamaa korvaus­velvoitetta vakuutuksen kohteena olevasta omaisuudesta tai etuudesta vakuutustapahtuman sattuessa. Vakuutusyhtiö ottaa kannettavakseen tällaisen vastuun hyväksyessään vakuutuksenottajan tekemän hakemuksen. Vakuutus­ehdoissa voidaan rajoittaa tai lisätä vakuutusyhtiön vastuuta.[2]

  1. ”Vastuu”, Iso tietosanakirja, 10. osa (U–Ö), s. 159. WSOY, 1997. ISBN 951-0-20163-4
  2. a b ”Vastuu”, Factum, 8. osa (Vahl–Ö), s. 61. Weilin & Göös, 2005. 951-35-6682-X
  3. a b c d e Veli Vilpola (toim.): ”Vastuu”, Uusi tietosanakirja, 22. osa (UHL–VEP), s. 848. Tietosanakirja Oy, Sanoma Osakeyhtiö, 1966.
  4. Rikoslaki, 3. luvun 4 § Finlex. Arkistoitu 17.10.2015. Viitattu 28.3.2017.