Valkoiset emigrantit
Valkoiset emigrantit (ven. белоэмигрант, beloemigrant) eli valkoiset venäläiset olivat niitä venäläisiä, jotka pakenivat Venäjän vallankumousta ulkomaille, mistä käsin he vastustivat bolševikkihallitusta ja Neuvostoliittoa. Nimi ”valkoiset emigrantit” viittaa siihen, että useimmat heistä tukivat Venäjän sisällissodan aikana vastavallankumouksellista valkoista armeijaa.[1]
Vuosina 1917–1923 noin 900 000–2 000 000 venäläistä lähti tai karkotettiin maasta.[2][1]
Monet valkoiset emigrantit asettuivat asumaan Itä-Euroopan slaavilaisiin maihin, kuten Jugoslaviaan, Bulgariaan, Tšekkoslovakiaan ja Puolaan. Myös Viroon, Latviaan, Liettuaan, Suomeen ja Turkkiin asettui asumaan paljon valkoisia venäläisiä; näitä maita pidettiin usein kauttakulkumaina. Idässä monet asettuivat asumaan Kiinaan ja Japaniin. Suurin osa asettui kuitenkin asumaan Ranskaan, Isoon-Britanniaan, Saksaan tai Yhdysvaltoihin. Jotkut menivät Kanadaan, Brasiliaan, Argentiinaan tai Australiaan.[3]
Monilla valkoisilla oli melkein sama ideologia: antikommunismi, ortodoksisen kirkon voimakas vaikutus, sananvapaus ja markkinatalous. Kahta viimeistä ei tosin ollut tsaarin Venäjälläkään, jossa valkoiset olivat olleet vallassa. Monet valkoisista emigranteista olivat monarkisteja, jotka kannattivat Romanovin hallitsijasuvun paluuta valtaan, mutta laillisesta kruununperijästä ei ollut yksimielisyyttä. Valkoisten emigranttien joukoissa oli Venäjältä paenneita ortodoksisen kirkon pappeja ja piispoja, jotka perustivat myöhemmin Karlovcin synodin eli ”Venäjän kirkon maanpaossa”.[4] Maanpakoon asettui myös monia sellaisia henkilöitä, jotka olivat vastustaneet sisällissodan aikana valkoisia ja näiden tavoitteita: esimerkiksi bolševikkien kanssa kilpailleiden vasemmistopuolueiden kuten menševikkien johtajia ja Neuvostoliiton vähemmistökansallisuuksien separatisteja.
Valkoisia emigrantteja yhdistäneistä poliittisista järjestöistä tunnetuin oli kenraali Pjotr Wrangelin johdolla vuonna 1924 perustettu Venäjän yleissotilaallinen liitto eli ROVS. Neuvostoliiton turvallisuuspalvelu NKVD onnistui soluttamaan järjestön johtoon omia kaksoisagenttejaan ja eliminoimaan useita sen johtajia.
Toisen maailmansodan aikana osa valkoisista emigranteista antoi isänmaallisista syistä tukensa Neuvostoliiton sodalle natsi-Saksaa vastaan, osa pysyi puolueettomina ja jotkut kannattivat Saksaa.
Tunnettu valkoisten venäläisten hautausmaa on Sainte-Geneviève-des-Bois'n venäläinen hautausmaa Sainte-Geneviève-des-Boisissa Pariisin lähellä.[5]
Tunnettuja valkoisia emigrantteja
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b A century on, White Russians cling to their roots France 24. 30.10.2017. Viitattu 4.5.2020. (englanniksi)
- ↑ Raúl Eduardo Chao: Damn the Revolution!. Lulu.com, 11.8.2016. ISBN 978-1-365-27222-6 Teoksen verkkoversio (viitattu 4.5.2020). (englanti)
- ↑ Эмиграция: кто и когда в XX веке покидал Россию www.demoscope.ru. Viitattu 4.5.2020.
- ↑ Steven Merritt Miner: Stalin's Holy War: Religion, Nationalism, and Alliance Politics, 1941-1945. Univ of North Carolina Press, 16.10.2003. ISBN 978-0-8078-6212-4 Teoksen verkkoversio (viitattu 4.5.2020). (englanti)
- ↑ Cimetière de Sainte Genevieve des Bois in Sainte-Genevieve-des-Bois, Île-de-France - Find A Grave Cemetery www.findagrave.com. Viitattu 4.5.2020. (englanniksi)