Väinö Voionmaa

Väinö Voionmaa
Väinö Voionmaa
Suomen ulkoasiainministeri
Tannerin hallitus 13.12.1926–17.12.1927 Cajanderin III hallitus 16.11.1938–1.12.1938
Edeltäjä	E. N. Setälä Rudolf Holsti
Seuraaja	Hjalmar J. Procopé Eljas Erkko
Suomen kauppa- ja teollisuusministeri
Cajanderin III hallitus 12.3.1937–1.12.1938
Edeltäjä	Kalle Kauppi
Seuraaja	Väinö Kotilainen
Kansanedustaja
1.4.1919–24.5.1947
Ryhmä/puolue	Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä
Vaalipiiri	Hämeen läänin pohjoinen vaalipiiri
Henkilötiedot
Syntynyt	12. helmikuuta 1869 Jyväskylä
Kuollut	24. toukokuuta 1947 (78 vuotta) Helsinki
Ammatti	professori, kansleri
Puoliso	Ilma Maria Alin (1895–)
Tiedot
Puolue	SDP
Koulutus	filosofian tohtori (1894)
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Kaarle Väinö Voionmaa (vuoteen 1906 Wallin, 12. helmikuuta 1869 Jyväskylä – 24. toukokuuta 1947 Helsinki) oli suomalainen professori, kansanedustaja, ulkoministeri, diplomaatti, senaattori ja kansleri. Hän oli myös Suomen itsenäisyyden alkuajan merkittävimpiä poliittisia vaikuttajia, ja edelleenkin häntä arvostetaan historiantutkijana, erityisesti Suomen keskiajan asiantuntijana.

Väinö Wallin (myöh. Voionmaa; nimi valittiin suvun gotlantilaisten juurien vuoksi; Vuojonmaa on yksi saaren vanhoista suomalaisista nimistä) syntyi keskiluokkaiseen sivistysperheeseen, isä oli seminaarin lehtori Olai Wallin ja äiti Flora Fredrika Bernhardina Schreck. Isä toimi opettajana kansakoulunopettajia valmistavassa Jyväskylän seminaarissa. Äiti puolestaan kuului vanhaan sivistys- ja virkamiessukuun. Eino Voionmaa ja Emmi Voionmaa olivat Väinö Voionmaan sisaruksia.

Vuonna 1895 Voionmaa avioitui Ilma Maria Alinin kanssa ja avioliitto kesti hänen kuolemaansa saakka vuoteen 1947. Avioliitosta syntyi kuusi lasta. Heihin kuuluivat suurlähettiläs, filosofian maisteri Tapio Voionmaa, diplomi-insinööri, Elannon toimitusjohtaja Ilmari Voionmaa ja kanslianeuvos, Suomen kansallismuseon rahakammion intendentti Jouko Voionmaa.^[1][2]

Opiskelussaan Väinö Voionmaa oli tehokas, kuten myöhemmässä elämässään muillakin aloilla. Hän kirjoitti ylioppilaaksi 1886 ja valmistui filosofian kandidaatiksi ja maisteriksi 1890, filosofian lisensiaatiksi 1893 ja tohtoriksi 1894. Väitellessään tohtoriksi hän oli vain 25-vuotias. Hänen tutkimustensa aihepiirejä olivat yhteiskuntahistoria, maantieteellinen historia, Suomen keskiaika, Karjala, Etelä-Pohjanmaa, Häme ja perhetalous^[3].

Voionmaa toi suomalaiseen historiantutkimukseen uusia metodologisia oivalluksia ja menetelmiä. Hän tavallaan edusti Suomessa samaa aikakauteen liittyvää tutkimuksen paradigman muutosta kuin samoihin aikoihin muun muassa Ranskassa Annalistinen koulukunta. Hänen teoksistaan useat ovat vielä tänäänkin alansa arvostettuja auktoriteetteja, etenkin keskiajan historian tutkimukset. Hänen huomattavimpia teoksiaan ovat muun muassa Tampereen kaupungin historia I–III (1903–1910), Sosialidemokratian vuosisata (1906–1909), Suomalaisia keskiajan tutkimuksia (1912), Suomi Jäämerellä (1918) ja Hämäläinen eräkausi (1948).

Tutkimustyön ohessa Voionmaa toimi myös opettajana, puhujana ja hallintomiehenä: hän oli muun muassa Helsingin yliopiston pohjoismaiden historian dosentti 1903–1918, ylim. professori 1918–1936, Työväen Sivistysliiton perustaja 1919 ja sen puheenjohtaja 1919–1947,^[4] Työväen Akatemian perustaja ja esimies 1933–1947, Yhteiskunnallisen korkeakoulun kansleri 1945–1947; Suomen liikemiesten kauppaopiston kauppahistorian ja talousmaantieteen opettaja 1899–1907 ja 1914–1916, Kansanvalistusseuran sihteeri 1907–1912, Kauppakorkeakoulun talousmaantieteen ja taloushistorian opettaja 1912–1918, Yhteiskunnallisen korkeakoulun luennoitsija.

Voionmaa (silloinen Wallin) aloitti yhteiskunnallisen toimintansa raittiusliikkeessä ja kansanvalistuksellinen toiminta leimasikin koko hänen elinkaartaan. Aivan 1900-luvun alussa hän toimi Helsingin kaupunginvaltuustossa suomalaisen puolueen riveissä.

Voionmaa oli yksi sivistyneistöön kuuluneista "kravattisosialisteista", jotka kannattivat 1900-luvun alussa työväenliikkeen tavoitteita. Vuoden 1904 tienoilla he muodostivat suomalaisen puolueen radikaalin ryhmän, jotka pitivät puolueen sosiaalista ohjelmaa vanhentuneena. Pian sen jälkeen he irrottautuivat suomalaisesta puolueesta. Wallin sai virikkeitä sosialistiseen suuntaan äidiltään, aviovaimoltaan, asuinympäristöstään Jyväskylän Mäki-Matista sekä opintomatkoillaan Berliinistä ja Kööpenhaminasta. Vaimolleen hän raportoi Kööpenhaminasta: "Sympatialla olen lukenut sosialistista kirjallisuutta ja sosialististen kirjailijoiden nerokkaita esityksiä nykyoloista. [– –] vaan miten se käytännössä olisi toteutettava, se on vielä peitetty niin kuin elämän tulevaisuus aina on." Hän pohti yhteiskunnan oikeudenmukaisuutta, joka hänen ajatuksensa mukaan vaatisi "uutta oikeutta". Sosialismin luokkataisteluoppia hän vieroksui. Yhdistämällä raittiusliikkeen ja työväenliikkeen hän muodosti näkymän, johon luokkataistelukin sopi: taistelun "viinakapitalismia" vastaan. Hän kuitenkin liittyi Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen jäseneksi vasta 1918, sisällissodan jälkeen.^[5]

Suurimman elämäntyönsä Voionmaa teki kansanedustajana vuosina 1919–1947 sosialidemokraattisessa puolueessa. Eduskunnassa hän toimi muun muassa ulkoasianvaliokunnassa, sen puheenjohtajana 1931–1937 ja vaikeana sota-aikana 1940–1946. Tämän lisäksi hänellä oli eduskunnan luottamustehtävinä muun muassa: Kulkulaitosvaliokunta puheenjohtaja 1925, Kulkulaitosvaliokunta puheenjohtaja 1929–1931, Perustuslakivaliokunta jäsen, Sivistysvaliokunta jäsen, Suuri valiokunta jäsen, Talousvaliokunta jäsen, Valtiovarainvaliokunta jäsen, Eduskunnan kirjaston hallitus jäsen, Valtakunnanoikeuden jäsen. Hän kuoli kesken vaalikauden vuonna 1947.

SDP:n sisäisessä toiminnassa Voionmaa jäi Väinö Tannerin varjoon. Hän uskalsi olla kriittinen Tanneria kohtaan, mistä seurasi epäluottamusta. Esimerkiksi jatkosodan aikana Voionmaa paheksui natsi-Saksan ihailua ja natsien kanssa veljeilyä, joskin erimielisyydet olivat saaneet alkunsa jo aikaisemmin.^[3]

Väinö Voionmaan jälkeläisten parissa elää tarina, jonka mukaan hän kirjoitti tieteelliset työnsä eduskunnan pulpetissa istuessaan. Teksti oli suoraan painovalmista ja jokaisen päivän tuotanto sai oman kirjekuorensa, jotka sitten koottiin yhteen uudeksi kirjaksi.

Voionmaa ehti toimia ministerin tointa vastaavassa senaattorin tehtävässä, kun hän oli vuonna 1917 Tokoin senaatin talousosaston jäsen ja kulkulaitostoimikunnan päällikkö. Ulkoasiainministerinä hän toimi Väinö Tannerin hallituksessa vuosina 1926–1927. Tämän jälkeen hän toimi vielä Cajanderin III hallituksen kauppa- ja teollisuusministerinä 1937–1939 sekä vt. ulkoasiainministerinä vuonna 1938 Cajanderin III hallituksessa.

Hänen ulkopoliittinen asiantuntemuksensa korostui, kun hän toimi Suomen valtuuskunnan jäsenenä Kansainliiton yleiskokouksessa. Tämä tehtävä oli nuoren valtion ensimmäisiä multilateraalisia toimintoja.

Sisällissodan aikana Voionmaa toimi Suomen ja Neuvosto-Venäjän valtiosopimuksen neuvotelleen komission epävirallisena neuvonantajana. Voionmaa kirjoitti sopimuksen ensimmäisen luonnoksen, jossa hän halusi liittää Suomeen laajoja alueita Itä-Karjalasta sekä Murmanskin alueen. Sodan jälkeen Voionmaa ei saanut syytettä toiminnastaan kansanvaltuuskunnan hyväksi.^[6]

Myöhemmin Voionmaa osallistui aktiivisesti kaikkiin itsenäisen Suomen neuvottelemiin rauhoihin. Ensimmäiseksi oli hänellä edessään Tarton rauhanvaltuuskunnan jäsenyys 1920. Hänellä oli keskeinen osuus siinä, että Petsamon alue saatiin Suomelle, sillä hän tiesi Venäjän keisarinkin luvanneen aluehyvityksiä Suomelle Venäjän saatua pienen alueen Rajajoen länsipuolelta. Vaikea neuvottelutehtävä oli toimiminen Moskovan rauhanvaltuuskunnan jäsenenä 1940. Voionmaa oli ehdolla myös vuoden 1944 Moskovassa solmitun välirauhan valtuuskuntaan.^[3] Vielä ennen kuolemaansa hän ehti toimia Pariisin rauhan rauhanvaltuuskunnan jäsenenä 1946–1947. Viimeksi mainituissa Voionmaan etuna oli hänen toimintansa sodan loppuvaiheissa Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen niin sanotussa hiljaisessa oppositiossa, joten hän nautti kaikkien osapuolten luottamusta.

Koska Voionmaa selkeästi kuului siihen ranskalaiseen historiankoulukuntaan, joka korostaa maantieteen ja historian yhteiseloa, niin myös arkipäivän poliittisessa toiminnassa nämä periaatteet muokkasivat hänen ajatuksiaan. Lisäksi hän oli uuden tasavallan kokeneimpia ulkopoliitikkoja ja siten tuo näkemys vaikutti hänen ulkopoliittisiin mielipiteisiinsäkin.

Voionmaa korosti, että Suomea oli tarkasteltava sen luonnollisen kokonaisuuden yhteydessä, jossa nykyinen Suomi on pääosan ja näin hän hahmotteli "luonnollisen Suur-Suomen" ja hänen mukaansa "suomalaisen heimohengen viaton kirmailu" tulisi lopettaa^[3]. Tähän Suur-Suomeen Voionmaan silloisen näkemyksen mukaan kuuluisivat Tornionjoen länsipuolella oleva Ruotsin Länsipohjan suomalaisalue, suomalaisten asuttama Norjan Ruija, suomalaisten Inkerinmaa ja koko Itä-Karjala Jäämeren rannikkoineen. Tässä näkyy selvästi maantieteellis-historiallinen ajattelutapa, joka kuvastaa hyvin Voionmaan ajattelumaailmaa.

Kuitenkin Voionmaan näkemysten mukaan tuosta luonnollisesta Suomesta oli paljon tingittävä. Nämä tinkimisen syyt olivat hänestä etenkin historiallisia. Eräänä mahdollisuutena Voionmaa pohti kuitenkin vaihtokauppoja: Ahvenanmaa voitaisiin vaihtaa Länsi-Pohjaan ja Enontekiön Lappi Ruijaan. Myös Inkerinmaan liittäminen olisi merkinnyt suurvallan karkottamista sille tärkeästä Suomenlahden perukasta ja Pietarista.

Eräänlaisena maantieteellisenä esikuvanaan Suur-Suomen luomisessa Voionmaa piti Ranskaa. Näin kumpainenkin olisi alue kahden meren välissä ja suuren rajajoen äärellä. Kuitenkaan hän ei nähnyt alueiden yhdistämistä sotaa tai väkivaltaa vaativana tavoitteena. Hänen mukaansa Suomi ei pyri laajentamaan nykyisen Suomen rajoja eikä valloittamaan Itä-Karjalaa, mutta se tahtoo rauhallisella tavalla luoda suomalaisen Suur-Suomen. Lisäksi Voionmaa arveli Venäjän vallankumouksen jälkeen valtaan tulleiden kommunistien olevan suosiollisia "reaalisen Suur-Suomen" syntymiselle.

Väinö Voionmaa oli Suomalaisuuden liiton puheenjohtaja 1915–1916.^[7]

Väinö Voionmaan pysyväksi muistomerkiksi muodostui Ylöjärvelle rakennettu Hämeen Työläisnuoriso-opisto. Opiston peruspääomana oli Voionmaalle hänen 75-vuotissyntymäpäiväkseen kerätty kansalaislahja.

Laitoksen peruskiven muurasi itse ministeri Voionmaa, mutta hän ei ehtinyt nähdä ensimmäisen vuosikurssin käynnistymistä; rakennustyö ja viimeistelyt viivästyivät pula-ajan johdosta niin paljon, että opistotyö alkoi vasta neljä vuotta perustajan kuoleman jälkeen. Ensimmäiseksi rehtoriksi valittiin filosofian maisteri Annikki Saarela, joka jatkoikin aina yllättävään kuolemaansa asti vuonna 1967: liikenneonnettomuus kauppamatkalla katkaisi työteliään uran.

Kesken jääneen lukuvuoden hoiti loppuun FM Raili Ruusala, joka ei kuitenkaan jäänyt vakinaiseksi vaan uudeksi rehtoriksi valittiin venäjän kieleen erikoistunut FM Martti Ruohonen.

Laitos toimi menestyksellä ensimmäisen lukuvuotensa, jonka päätyttyä uudeksi nimeksi päätettiin antaa Väinö Voionmaan opisto. Se oli valtionapua nauttiva kansanopisto, jossa vuosina 1951–1972 järjestettiin seitsemän kuukautta kestäviä niin sanottuja vuosikursseja; niiden aihepiirit olivat pääasiassa nuorisotyötä, juhlakulttuuria, liikealan perusaineita ja yleensä järjestöasiaa. Vuoden 1972–1973 vuosikurssi jäi viimeiseksi, koska peruskoulu-uudistus vähensi yleissivistävän koulutuksen tarvetta. Laitos muutettiin nyt lyhytkurssien pitopaikaksi, jollainen se on 10 kuukautta kestävien medialinjojen (elokuva, näytteleminen, televisio, radio, toimittaminen, valokuvaus) lisäksi edelleen.

Voionmaan syntymä- ja koulukaupungissa Jyväskylässä on hänen mukaansa nimetty katu (Valtakatu muuttui Voionmaankaduksi noin vuonna 1952) ja sen tuntumassa taiteilija Raimo Heinon suunnittelema Väinö Voionmaan muistomerkki vuodelta 1971.^[8] Tampereen yliopiston päärakennuksen, entisen Yhteiskunnallisen korkeakoulun, edustalla on Väinö Voionmaan muistomerkki Kasvu (Kauko Räike, 1965). Tampereen Raholassa on Voionmaankatu.

Nimellä Väinö Voionmaa:

• Snellman ja köyhälistö. Sosialidemokratinen puolue Suomessa / Puoluehallinnon lentokirjasia n:o 5. Helsinki 1906
• Sosialismia ; kirj. Väinö Voionmaa ja Matti Seppälä. Raittiuden ystävät, Helsinki 1906
• Sosialidemokratian vuosisata. 1 osa, Katsaus sosialismin vanhempaan historiaan : Ranska-Englanti : 1–32 vihko ; suomeksi toimittanut Väinö Voionmaa. WSOY 1906
• Suomen raittiusliike : lyhyt yleiskatsaus maamme nykyisiin raittiusrientoihin. Raittiuden ystävien kirjasia. 2 sarja n:o 43. Helsinki 1907
• Tampereen kaupungin historia. III osa, Tampereen historia viime vuosikymmeninä (1856–1905). Tampereen kaupunki, Tampere 1907–1910
• Erämiehet : historiallinen kertomus Pirkkalanpohjasta. Kansanvalistusseuran nuorisonkirjoja n:o 5. Helsinki 1909
• Sosialidemokratian vuosisata. 2 osa, Saksa. – Keski- ja Etelä-Europan maat. – Skandinavian maat. – Itä- ja Länsi. – Suomi : 33–64 vihko ; suomeksi toimittanut Väinö Voionmaa. WSOY 1909
• Veropiirijärjestelmästä Suomessa uuden ajan alussa. Historiallinen arkisto 21, 2. Suomen historiallinen seura, Helsinki 1910
• Keskiajan kruununkartanot Suomessa. Historiallinen arkisto 22, 2. Suomen historiallinen seura, Helsinki 1911
• Suomalaisia keskiajan tutkimuksia : veroja, laitoksia, virkamiehiä. WSOY 1912
• Suomen talousmaantieto : täydellinen laitos. 2. painos WSOY 1912
• Pieni Suomen talousmaantieto. WSOY 1913
• Suomen talousmaantieto : kauppa- ja teollisuuspainos. WSOY 1913
• Suomen talousmaantieto : maatalouspainos. WSOY 1913
• Piirteitä aatelin maataloudesta Suomessa uskonpuhdistuksen aikakaudella ynnä katsaus keskiajan kartano-oloihin. Historiallinen arkisto 24,1. Suomen historiallinen seura, Helsinki 1914
• Puuseppäin, räätälien y. m. apurahaston 150-vuotiset vaiheet (1763-1913) ; rahaston toimikunnan toimesta kirjoittanut V. V. Helsinki 1914
• Suomen karjalaisen heimon historia. Helsinki: Werner Söderström Oy, 1915.
• Suomen historia : kansakouluja varten ; kirjoittaneet Y. K. Yrjö-Koskinen ja Väinö Voionmaa. WSOY 1915, 9. painos 1925
• Maailman työ ja tuotanto. 1–3 vihko. WSOY 1918-1919
• Suomi Jäämerellä. Edistysseurojen kustannus, Helsinki 1918
• Valtioelämän perusteet : hallitusmuototaistelun johdosta. Helsinki: Edistysseurojen kustannus, 1918.
• Suomen uusi asema: maantieteellisiä ja historiallisia peruspiirteitä. Porvoo: WSOY, 1919.
• Kieltolaki ja valtiotalous : esitelmä naisten raittiuspäivillä 22 p. marrask. 1921. Naisten raittiuskeskus, Helsinki 1922
• Suomen puolueet : historia, ohjelmat, järjestöt, sanomistot, kirjallisuus, hakemisto : asiantuntijan avulla toimitettu käytännöllinen käsikirja. Edistysseurojen kustannus, Helsinki 1922
• Suomen talouselämä : talousmaantieteellinen yleiskatsaus. WSOY 1922, 2. uudistettu painos 1927, 3. korjattu painos 1935
• Suomen talousmaantieto. (3. uudistettu ja laajennettu painos) Porvoo: WSOY, 1922.
• Mietteitä työväen sivistysliikkeestä. Teoksessa Työväen sivistystyö I. Työväen Sivistysliitto 1922. Helsinki. (5-13).
• Alkoholin salakuljetus pohjoismaihin ja sen vastustaminen. Nykyajan alkoholikysymyksiä 2. WSOY 1923
• Kaupan historian pääpiirteet. Otava 1924
• Keskiaikaisten maaseutukirkkojemme maanomistukset. Historiallinen arkisto 31. Suomen historiallinen seura, Helsinki 1924
• Suur-Sääksmäen muinaishistoriasta. Historiallinen arkisto 32. Suomen historiallinen seura, Helsinki 1924
• "Ledung-"laitoksen muistoja Lounais-Suomen rannikoilla. Historiallinen arkisto 34. Suomen historiallinen seura, Helsinki 1925
• Yhteiskunnallinen alkoholikysymys. Porvoo: WSOY, 1925.
• Mustankirjan luettelo Satakunnan erämaista. Historiallinen arkisto 35. Suomen historiallinen seura, Helsinki 1926
• Maailmanhistorian uusin vaihe : lyhyt yleiskatsaus. Kansanvalta, Helsinki 1928
• Maailman työ ja tuotanto : talousmaantieteellinen katsaus maailmantalouden perusteisiin. 4 vihko. WSOY 1928
• Professori Väinö Voionmaan täyttäessä 60 vuotta : XII.II.MCMXXIX. WSOY 1929
• Tampereen kaupungin historia. I osa, Tampereen historia Ruotsin aikana. 2. tark. ja lis. painos Tampereen kaupunki, Tampere 1929
• Tampereen kaupungin historia. II osa, Tampereen historia Venäjän vallan ensipuoliskon aikana. 2. tark. ja lis. painos Tampereen kaupunki, Tampere 1929
• Tampereen kaupungin historia. III osa, Tampereen historia itämaisesta sodasta suurlakon aikoihin. 2. tark. ja lis. painos Tampereen kaupunki, Tampere 1932
• Tampereen kaupungin historia. IV osa, Tampereen uusin historia ; liitteenä Tamperelaisia sukuja kirj. Yrjö Raevuori. Tampereen kaupunki, Tampere 1935
• Etelä-Pohjanmaan suomalaisen asutuksen alkuperästä. Historiallinen arkisto, XLII, 1, 1935. Helsinki 1935
• "Korpi" ja "kyrö" Suomen asutushistoriassa. Historiallinen aikakauskirja 2/1935
• Piispankartano Pirkkalassa : lisä piispankartanoiden ja Tampereen seutujen asutuksen historiaan. Tampere 1935
• Kuuluuko alkoholinkäyttö sivistykseen?. Suomen sos.-dem. raittiusliitto, Helsinki 1936
• Mikä on "Kalevan kansa". Porvoo 1936
• Kallialan keskiaikaiset kaupankävijät kirkontilien valossa. Historiallinen arkisto 44. Helsinki 1938
• Liiketyöntekijät yhteistyössä : 25 v. Suomen liiketyöntekijäin liiton toimintaa ; kirj. Väinö Voionmaa, Matti Leskinen. Suomen liiketyöntekijäin liitto , Helsinki 1942
• "Suomi" nimityksen alkuperästä. Historiallinen aikakauskirja 2/1943
• Valtio ja kansa raittiuspoliittiselta kannalta. Raittiusjärjestöjen yhteistoimikunta, Helsinki 1943
• Raittiiseen kulttuuriin : juhlapuhe Tampereen raittiusseuran 60-vuotisjuhlassa. Suomen sos.dem. raittiusliitto, Helsinki 1944
• Yhteiskunta ja alkoholikysymys. Helsinki: Raittiusjärjestöjen yhteistoimikunta, 1944.
• Ylä-Satakunnan muinaishistoriallinen asema, teoksessa Satakunta 13. Satakuntalainen osakunta, Vammala 1946
• Hämäläinen eräkausi. WSOY 1947
• Kuriiripostia 1941–1946 ; Väinö Voionmaan alkuperäiskirjeistä valinnut ja huomautuksin varustanut Markku Reimaa. Tammi 1977

Nimellä Väinö Wallin:

• Liiviläisten rakennukset : kansantieteellisiä muistoonpanoja, v. 1888 tehdyllä matkalla. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki 1893
• Suomen maantiet Ruotsin vallan aikana : historiallis-maantieteellinen, kolmella kartalla valaistu tutkimus, Helsingin yliopiston väitöskirja. Tekijä, Kuopio 1893
• Suomen maantieto v. 1808 saakka. Fennia VIII, 2. Societas geographica Fenniae, Helsingfors 1893
• Kertomus Hollolan kihlakunnan muinaisjäännöksistä. Suomen muinaismuisto-yhdistyksen aikakauskirja 14. Helsinki 1894
• Kuvallinen Suomen historia vanhimmista ajoista nykyaikaan saakka. Ensimmäinen osa, Kuvauksia Suomen kansan esihistoriasta. Jyväskylä: Gummerus, 1894.
• Metsäsuomalaiset Ruotsissa ; nuorisolle kertonut Kaarle Väinö Wallin. Otava 1898
• Valtiopäiväjärjestys ja säädyt. Kirjasia kansalaisille 14. Otava 1899
• Venäjän historia kansalaisille : parhaiden teosten mukaan. WSOY, Kuopio 1899
• Kuvia uskonpuhdistuksen aikakaudelta. Taikalyhty-esitelmiä Suomen historiasta 1. Kuopio 1901
• Kuvia Ruotsin mahtavuuden ajalta. Taikalyhty-esitelmiä Suomen historiasta 2. Kansanvalistus-seura, Kuopio 1901
• Kuvia vapauden ajalta ja kustavilaiskaudelta. Taikalyhty-esitelmiä Suomen historiasta 3. Kuopio 1901
• Varsinais-Suomi ja Ahvenanmaa. Suomen maakunnat 1. Kansanvalistusseura, Helsinki 1901
• Väkijuomalakien sovelluttaminen ja käytäntö kaupunkikunnissa : esitelmä. Raittiuden ystävien kirjasia. II sarja n:o 3. Helsinki 1901
• Tampereen kaupungin historia. I osa, Tampereen historia Ruotsin aikana. Tampereen kaupunki, Tampere 1903
• Itämainen sota Suomessa 1854–1856 ; 50-vuotiseksi muistoksi kirjoittanut Kaarle Väinö Wallin. WSOY 1904
• Sosialidemokratian vuosisata : Vapaus, Tasa-arvo, Veljeys. 1–7 vihko. WSOY 1905
• Suomen talousmaantieto ammattikouluja ja itsekseen oppivia varten. Suomen liikemiesten kauppaopiston julkaisuja 7. WSOY 1905
• Tampereen kaupungin historia. II osa, Tampereen historia Aleksanteri I:n ja Nikolai I:n aikana. Tampereen kaupunki, Tampere 1905
• Wäinö Wallinin ja Z. Topeliuksen kuvauksia Uudestakaupungista ; toimittanut ja suomentanut Helmer Winter. Uudenkaupungin sanomalehti- ja kirjapaino 1959

Nimellä Väinö Alho:

• Hämeenläänin kunnalliskalenteri 1892 ; toimittaneet Aku Tela ja Väinö Alho. Tampere 1891
• Liivin kansa, sen entisyys ja nykyisyys ; kuvaillut Väinö Alho. Gummerus 1891

Nimimerkillä Edistysmies:

• Suomiko kuningaskunnaksi? ; kirjoittanut Edistysmies. Valtiollisia päivänkysymyksiä 1. Edistysseurojen kustannusosakeyhtiö, Helsinki 1918

Nimimerkillä Latinki:

• Kansalliskaarti : muistoja sen ensimmäiseltä sotaretkeltä ; kertonut Latinki. Punainen kaarti, Helsinki 1905

• Halila, Aimo: Väinö Voionmaa. Helsinki: Tammi, 1969. ISBN 951-30-1030-9
• Voionmaa, Väinö (valinnut Reimaa, Markku): Kuriiripostia 1941–1946 / Väinö Voionmaa. Helsinki: Tammi, 1971.
• Väinö Voionmaan opiston vuosikertomukset 1951–1973
• Koskesta voimaa
• Sos. dem. Väinö Voionmaa Seura
• Voionmaan opisto
• Väinö Voionmaa Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
• Väinö Voionmaa Suomen ministerit. Valtioneuvosto.

• Kaarninen, Pekka: Voionmaa, Väinö (1869–1947). Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 4.5.2001. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
• Vapaasti ladattavia Väinö Voionmaan e-kirjoja Projekti Lönnrotilta ja Project Gutenbergiltä.
• Työväenliikkeen kirjasto. Voionmaa, Väinö.

• Lähteenmäki Maria, Väinö Voionmaa. Poliitikko ja geopoliitikko. SKS. Helsinki 2014.