Kaarlo Heinonen
| Kaarlo Heinonen | |
|---|---|
 |
|
| Puolustusministeri | |
|
Tannerin hallitus
13.12.1926–17.12.1927 |
|
| Edeltäjä | Leonard Hjelmman |
| Seuraaja | Jalo Lahdensuo |
| Kansanedustaja | |
|
1.4.1919–4.9.1922
|
|
| Ryhmä/puolue | SDP |
| Vaalipiiri | Uusimaa |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 9. helmikuuta 1878 Naantali |
| Kuollut | 26. helmikuuta 1944 (66 vuotta) Hämeenlinna |
| Ammatti | puuseppä, toimitusjohtaja |
Kaarlo Richard Heinonen (9. helmikuuta 1878 Naantali – 26. helmikuuta 1944 Hämeenlinna) oli suomalainen toimitusjohtaja ja poliitikko, joka toimi SDP:n kansanedustajana 1919–1922 ja Suomen puolustusministerinä 1926–1927.[1][2] Puolueensa tannerilaiseen oikeistosiipeen lukeutunut Heinonen oli ensimmäinen puolustusministerin virkaa hoitanut vasemmistopoliitikko.[3]
Elämä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Varhaiset vuodet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kaarlo Richard Heinosen vanhemmat olivat Raisiossa syntynyt työmies Kaarlo Heinonen (1850-1941) ja Nousiaisesta kotoisin ollut Ida Sofia Mellberg (1858-1932).[3] Kansakoulun jälkeen hän työskenteli puuseppänä Turussa, Porvoossa ja Hangossa, kunnes asettui Helsinkiin vuonna 1903.[4] Asevelvollisuutensa Heinonen suoritti Turun pataljoonassa.[5] Hän lähti työväenliikkeeseen jo Turussa ja kuului Porvoon työväenyhdistyksen perustajajäseniin. Helsinkiin muutettuaan Heinosesta tuli Helsingin työväenyhdistyksen puuseppien ammattiosaston puheenjohtaja. Vuonna 1907 hän oli perustamassa Suomen Puutyötekijäin Liittoa ja Suomen Ammattijärjestöä.[4] Samana vuonna Heinonen jätti puusepän ammattinsa, kun hänet palkattiin Helsingin sosialidemokraattisen paikallisjärjestön ja Suomen Tehdas- ja Sekatyöväen Liiton taloudenhoitajaksi. Vuonna 1916 Heinonen siirtyi SDP:n taloudenhoitajaksi.[3]
Kansanedustajaksi
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Sisällissodan aikana Heinonen vastusti aseellista vallankumousta. Hän oli yksi 21 sosialidemokraatista, jotka allekirjoittivat 10. huhtikuuta Työmiehessä julkaistun vetoomuksen sodan lopettamista.[3] Helsingin valtausta seuranneena päivänä Heinonen osallistui Heimolan talon kellarissa pidettyyn kokoukseen, jossa oli mukana sodasta sivussa pysyneitä puolueaktiiveja kuten Lauri af Heurlin, Väinö Hupli, J. W. Keto, Väinö Tanner, Hannes Ryömä ja Väinö Vuolijoki.[6] Syksyllä Heinonen oli elvyttämässä sodan lamauttamaa sosialidemokraattien toimintaa ja joulukuussa pidetyssä ylimääräisessä puoluekokouksessa hänet valittiin puoluetoimikuntaan.[3] Vuonna 1919 Heinosesta tuli kansanedustaja sekä Helsingin kaupunginvaltuuston jäsen. Hän hoiti tehtäviä vain yhden vaalikauden.[4] Heinonen jatkoi SDP:n taloudenhoitajana vuoteen 1921 ja työskenteli myös Kustannus Oy Kansanvallan toimitusjohtajana 1919–1921. Oltuaan pari vuotta Maalaiskuntien liitossa myyntijohtajana hän palasi Kansanvallan toimitusjohtajaksi 1924.[3]
Ministerinä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Joulukuussa 1926 Heinonen nimitettiin Tannerin hallituksen puolustusministeriksi. Toimeen oli jo pyydetty kenraali K. F. Wilkamaa, mutta presidentti L. K. Relander vastusti hänen nimitystään ja uhkasi jopa hajottaa eduskunnan.[7] Heinonen onnistui tehtävässään, vaikka porvarit pelkäsivät vasemmistolaisen puolustusministerin suhtautuvan kielteisesti maanpuolustukseen. Heinosen välit armeijan johtoon muodostuivat hyviksi, sillä esimerkiksi ylipäällikkö Aarne Sihvo totesi hänen olleen siihenastisista puolustusministereistä paras. Sen sijaan suojeluskuntajärjestön kanssa Heinosen sukset menivät ristiin johtuen SDP:n perinteisen kielteisestä suhtautumisesta järjestöön. Puolustusministerin tehtäviensä ansiosta Heinonen sai sosialidemokraattien kenttäväeltä lempinimen ”Sota-Kalle”.[3]
Ministerikautensa jälkeen Heinonen työskenteli jälleen Kansanvallan toimitusjohtajana kuolemaansa saakka. Vuonna 1935 Heinonen valittiin presidentti J. K. Paasikiven asettamaan valtiontalouskomiteaan, jonka jäsenenä hän SDP:n puoluetoimikunnan linjan vastaisesti kannatti puolustusmäärärahojen korottamista. Heinonen oli muun muassa Maalaiskuntien liiton, Helsingin Työväen Säästöpankin, Elannon, Työväen Kustannusliikkeiden Liiton, Rautatiekirjakaupan sekä Valtion Lentokonetehtaan johtoelinten jäsen. Heinonen kuoli pitkäaikaiseen sairauteen 66-vuotiaana.[4] Hänet on haudattu Hietaniemen hautausmaalle.[8]
Perhe
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kaarlo Heinosen puoliso oli Hilma Erika Mannström (1878-1952), jonka kanssa hän avioitui vuonna 1906.[3]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Kaarlo Heinonen Suomen kansanedustajat. Eduskunta. Viitattu 28.5.2007.
- ↑ Kaarlo Heinonen Suomen ministerit. Valtioneuvosto. Viitattu 28.5.2007.
- ↑ a b c d e f g h Uola, Mikko: Heinonen, Kaarlo Richard (1878–1944) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen artikkeli). 28.10.2003. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 21.12.2023.
- ↑ a b c d Johtaja Kaarlo R. Heinonen kuollut. Helsingin Sanomat, 29.2.1944, s. 7. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 21.12.2023.
- ↑ Kannisto, Niko: Valtapeliä ja vasemmistolaisuutta : huplilaisuus Suomen Sosialidemokraattisessa Puolueessa 1925–1930, s. 77. (Pro gradu -tutkielma) Tampere: Tampereen yliopisto, 2005. Teoksen verkkoversio (PDF).
- ↑ Paavolainen, Jaakko: Väinö Tanner : senaattori ja rauhantekijä. Elämäkerta vuosilta 1912–1923, s. 197. (Väinö Tannerin elämäkerta 2) Helsinki: Tammi, 1979. ISBN 951-30499-1-4
- ↑ Sinerma, Martti: Lauri Malmberg ja suojeluskunnat, s. 167. Helsinki: Otava, 1995. ISBN 951-11384-3-X
- ↑ Kaarlo Richard Heinonen 29.6.2020. BillionGraves. Viitattu 21.12.2023.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kaarlo Heinonen Wikimedia Commonsissa
|
Edeltäjä: Leonard Hjelmman |
Suomen puolustusministeri 1926–1927 |
Seuraaja: Jalo Lahdensuo |
