Walter Short

Walter Campbell Short (30. maaliskuuta 1880 Fillmore, Illinois – 9. maaliskuuta 1949)^[1] oli yhdysvaltalainen kenraali, joka oli vastuussa Havaijin puolustuksesta Japanin hyökätessä Pearl Harborin laivastotukikohtaan 7. joulukuuta 1941. Häntä pidettiin yhtenä päävastuullisista siihen, etteivät amerikkalaiset olleet varautuneet kunnolla hyökkäyksen torjumiseen.

Short valmistui Illinoisin yliopistosta ennen siirtymistään sotilasuralle vuonna 1902. Ensimmäisen maailmansodan aikana hän palveli esikuntaupseerina länsirintamalla Ranskassa, viimeksi 3. armeijan apulaisesikuntapäällikkönä. Maailmansotien välisenä aikana hän jatkoi esikuntaupseerina ja koulutustehtävissä, ja yleni kenraalimajuriksi. Helmikuussa 1941 Short nimitettiin Havaijin joukkojen komentajaksi ja hän sai samalla tilapäisen kenraaliluutnantin arvon.^[1] Short katsoi tehtäväkseen lähinnä sotilaiden koulutuksesta huolehtimisen ja laiminlöi puolustuksen, sillä hän ei uskonut Japanin hyökkäävän Havaijille. Hän pyrki suojaamaan lentokentillä olleita koneita ensisijaisesti sabotaasilta eikä vihollisen ilmahyökkäykseltä. Sekä Short että Tyynenmeren laivaston komentaja, amiraali Husband E. Kimmel suhtautuivat ylimalkaisesti päämajasta 27. marraskuuta lähetettyyn varoitukseen, että Japani aloittaisi pian sodan. Vain kymmenen päivää Japanin hyökkäyksen jälkeen, 17. joulukuuta, Short siirrettiin reserviin ja korvattiin kenraaliluutnantti Delos Emmonsilla.^[2] Short alennettiin samalla takaisin kenraalimajuriksi. Kun virallinen tutkinta Pearl Harborin tapahtumista syytti Shortia ja Kimmeliä velvollisuuksiensa laiminlyönnistä, Short erosi kokonaan armeijasta helmikuussa 1942 ja siirtyi Ford Motor Companyn palvelukseen Dallasiin.^[1]

Toisen maailmansodan jälkeen Yhdysvaltain kongressi käynnisti uuden tutkinnan Pearl Harborin tapahtumista. Short antoi kongressin tutkintakomitealle kaksi julkista todistajanlausuntoa vuosina 1945 ja 1946. Hän myönsi tehneensä arviointivirheitä, mutta kiisti velvollisuuksien laiminlyömisen, koska hänen mukaansa päämaja ei ollut antanut hänelle selkeää varoitusta odotettavasta hyökkäyksestä eikä riittävästi resursseja ilmapuolustukseen. Tämäkin selvitys totesi Shortin ja Kimmelin päävastuullisiksi. Short jäi vuonna 1946 kokonaan eläkkeelle ja kuoli kolme vuotta myöhemmin sydänsairauteen.^[1][2]

Kongressi hyväksyi vuonna 1999 aloitteen Shortin ja Kimmelin kunnian palauttamisesta sekä kenraaliluutnantin arvon palauttamisesta Shortille postuumisti, mutta yksikään presidentti ei ole vahvistanut päätöstä.^[1][2]