Rauhan uskonto

Rauhan uskonto on ilmaisu, jota käytetään islaminuskosta, kun halutaan korostaa eroa islamin ja islamilaisen terrorismin välillä. Käsitteen teki tunnetuksi Islamilainen yhteistyöjärjestö OIC vuonna 1996. Tämän jälkeen Yhdistyneiden kansakuntien ihmisoikeuskomissio antoi lausunnon, jonka mukaan islam usein ja virheellisesti liitetään ihmisoikeusrikkomuksiin ja terrorismiin. Ilmaisua alkoivat pian käyttää sarkastisessa mielessä islamin arvostelijat.

Vaikka "rauhan uskonnosta" puhuttiin satunnaisesti jo aikaisemmin, käsite yleistyi vuoden 1996 jälkeen.^[1] Syynä oli Islamilaisen yhteistyöjärjestön OIC:n Teheranin kokouksessa vuonna 1996 laatima julkilausuma "Defamation of Islam", jonka se pyrki saamaan Yhdistyneiden Kansakuntien hyväksyttäväksi. Pakistanin suurlähettiläs Munir Akram piti YK:n ihmisoikeuskomissiolle puheen, jonka mukaan julkilausuma kutsui "osallistumaan käytännölliseen ja rakentavaan työhön islamin vastaista kielteistä propagandaa vastaan, poistamaan ja korjaamaan väärinkäsitykset ja esittämään islamista oikean kuvan rauhan ja suvaitsevaisuuden uskontona." ^[2] Ihmisoikeuskomissio hyväksyi sen 1999 muunnetussa muodossa nimellä "Defamation of religions". Julkilausuma käsitteli kaikkia uskontoja, mutta vain islam mainittiin nimeltä. Komissio esitti "syvän huolensa siitä, että islam usein ja virheellisesti liitetään ihmisoikeusrikkomuksiin ja terrorismiin."^[3]

Vuoden 2001 islamilaisen terrori-iskun jälkeen New Yorkin kaksoistorneihin presidentti George Bush (2001–2009) piti puheen, jossa hän lausui: "Terrorin kasvot eivät edusta oikeaa islamia - -  Islam on rauhaa." ^[4] Bush viittasi usein islamiin rauhan uskontona.^[5] Samoin teki hänen seuraajansa Barack Obama (2009–2017). ^[6]

Ilmaisun ironinen käyttö on yleistä. Se liittyy esimerkkeihin, joissa muslimit ovat syyllistyneet väkivallan käyttöön.^[7][8][9]

Yleisen väitteen mukaan arabian sana "islam" tarkoittaa suomeksi rauhaa. Sekä muslimit^[10] että arabian kielen tutkijat^[11] ovat kuitenkin todenneet, että näin ei ole. Sana islam tarkoittaa alistumista. Islamoppaan mukaan mukaan "Islam tarkoittaa alistumista ja tottelevaisuutta, eli täydellistä antautumista Jumalan johdatuksen varaan."^[12] Bernard Lewis kirjoittaa, että sanajuuri S-L-M tarkoittaa arabiassa turvallista, vahingoittumatonta tai ehjää. Juuresta johtuvat sanat tarkoittavat rauhaa tai alistumista. Parhaiten tunnettu johdos salam tarkoittaa rauhaa, ei kuitenkaan sodan vastakohtana vaan rauhallisuutta, turvallisuutta ja alistumista. Sana "islam" tarkoittaa alistumista etenkin Jumalan tahtoon ja "muslimi" tarkoittaa alistuvaa. Juuri tässä merkityksessä, täydellisenä antautumisena Jumalan tahtoon sana "islam" on aina ymmärretty muslimien keskuudessa. ^[13]

Myös muslimit voivat joissakin tapauksissa kertoa, että "islam" tarkoittaa rauhaa. Näin teki esimerkiksi Turkin uskon asioiden viraston (Diyanet) johtaja, prof. Ali Bardakoglu puheessaan paaville vuonna 2006: "Islam tarkoittaa rauhaa. Sen perustana on uskoa Jumalaan - - " ^[14] Itäkeskuksen pakistanilaisen moskeijan imaami bu Hamza Naimi toteso, että "islamin perusmerkitys on rauha".^[15]

Opetushallitus korostaa verkkosivuillaan sanan "islam" yhteyttä rauhaan: "Sana ’islam’ tulee samasta kantasanasta kuin sana ’salam’, joka tarkoittaa rauhaa."^[16]

Samuel P. Huntington on selvitellyt islamin ja sotaisuuden suhdetta ja toteaa, että islamilaisissa maissa väkivallan taso on korkea. Huntingtonin mukaan muslimeilla esiintyi 1990-luvulla konflikteja naapureidensa kanssa enemmän kuin minkään muun kulttuurin kansoilla. Esimerkiksi vuonna 1993 oli käynnissä 59 etnistä konfliktia, joista muslimit olivat osapuolena joka toisessa. Islamin sisäisiä konflikteja oli myös enemmän kuin missään muussa kulttuuripiirissä.^[17] Muslimiyhteiskunnat ovat myös militarisoituneempia kuin muiden kulttuuripiirien maat laskettuna sotilaiden ja sotilasbudjettien suhteellisina osuuksina.^[18] Suhtautuminen poikkeukselliseen väkivaltaiseen ISIS -kalifaattiin ei missään muslimimaassa ollut täysin kielteistä, vaikka enemmistö maailman muslimeista olikin sitä vastaan. Myönteisimmin ISIS-kalifaattiin suhtauduttiin Nigeriassa (14%), Malesiassa (11%) ja Senegalissa (11%), Pakistanissa (8%) ja Turkissa (8%).^[19]

Muslimimaissa uskonnollisten vähemmistöjen vainoaminen on yleistä. Open Doors -järjestön mukaan kristittyjä vainottiin vuonna 2020 eniten Pohjois-Koreassa. Listan seuraavat seitsemäntoista maata olivat joko muslimienemmistöisiä tai sellaisia, joissa oli suuri muslimiväestö.^[20]

Näkemys islamista rauhan uskontona on saanut sekä kannattajia^[21] että vastustajia.^[22] Jälkimmäiset käyttävät ilmaisua yleensä sarkastisesti. ^[23] Professori Jaakko Hämeen-Anttila toteaa Islamin käsikirjassa, että "islam on toisaalta myös vahvasti rauhan uskonto. Valtaosa muslimeista kautta aikojen on elänyt rauhassa." ^[24] Myöhemmin hän on kieltänyt kutsuneensa islamia rauhan uskonnoksi.^[25]

Suomalaiset sotahistorioitsijat ovat väittäneet, että keskiajalla kalifien oli vaikea saada armeijaan sotilaita, koska islam oli rauhan uskonto.^[26] Useimpien tutkijoiden mukaan kalifien politiikka ei johtunut pasifismista, vaan siitä, että kalifit eivät luottaneet kapinaherkkiin beduiineihin.^[27][28]

Ajatus "rauhan uskonnosta" perustuu klassiseen islamiin, missä kehitettiin 800-luvulla oppi dar al-islamista eli islamin tai alistumisen alueesta sekä dar al-harbista eli sodan alueesta. Muslimien velvollisuutena oli valloittaa sodan alue ja yhdistää koko maailma dar al-islamiin, jolloin sodan alue katoaa. ^[29][30] Muslimiveljeskunnan pääteoreetikko Said Qutb tiivisti asian seuraavasti: ”Kyllä, se on rauhan uskonto, mutta siinä mielessä, että islam pelastaa ihmiskunnan palvomasta ketään muuta kuin Allahia ja alistaa kaikki kansat Jumalan määräysvaltaan.” ^[31] Metafora islamista rauhan alueena näkyi siinä, että kalifaatin pääkaupunki Bagdad tunnettiin satojen vuosien ajan nimellä Madinat al-Salam eli ”Rauhan kaupunki”.^[32]

Puhe islamista "rauhan uskontona" ei ole saanut osakseen täyttä hyväksyntää muslimien keskuudessa. Ajatollah Khomeini, šiialaisuuden johtava auktoriteetti 1900-luvulla, kannatti islamilaista maailmanvaltaa, joka luodaan imaamin johdolla globaalissa valloitussodassa.^[33] Khomeini lausui:

Ne, jotka eivät tiedä mitään islamista, teeskentelevät että islam puhuu sotaa vastaan. He ovat älyttömiä. - - On satoja muita Koraanin kohtia ja haditheja, jotka kehottavat muslimeita arvostamaan sotaa ja taistelua. Merkitseekö se sitä, että islam on uskonto, joka kieltää miehiä käymästä sotaa? Minä syljen niiden tomppeleiden päälle, jotka väittävät sellaista. ^[34]

• Jihad

• Šaria
• Islamin länsimainen apologia
• Islamofobia
• Väkivalta Koraanissa

• Khomeini, imaami: Ajatollahin ajatuksia. Poliittisia, filosofisia, yhteiskunnallisia ja uskonnollisia kannanottoja. (Jean-Marie Xavièren ranskankielisestä tekstivalikoimasta suomentanut Armas J. Pulla) Hämeenlinna: Karisto, 1980. ISBN 951-23-1655-2
• Fukuyama, Francis: The Origins of Political Order: From Prehuman Times to the French Revolution. profile books, 2011. ISBN 978-1-84668-257-5
• Huntington, Samuel P.: Kulttuurien kamppailu ja uusi maailmanjärjestys. ((The clash of civilizations: Remaking of world order, 1996.) Suomentanut Kimmo Pietiläinen) Helsinki: Terra cognita, 2003. ISBN 952-5202-72-0
• Hämeen-Anttila, Jaakko: Islamin käsikirja. Helsinki: Otava, 2004. ISBN 951-1-18669-8
• Hämeen-Anttila, Jaakko: Uusi islamin käsikirja. Otava, 2017. ISBN 978-951-1-29827-4
• Lyhyt johdatus Islamiin Islamopas.com. 2000-2021.
• Lewis, Bernard: Race and Slavery in the Middle East. Oxford University Press, 1990. Virhe: Virheellinen ISBN-tunniste Teoksen verkkoversio.
• Lewis, Bernard: Islam: The Religion and The People. Prentice Hall Wharton School Publishing, 2009. ISBN 978-0-13-223085-8 Teoksen verkkoversio.
• Malkki, Janne, Marjomaa, Risto, Raitasalo, Jyri, Karasjärvi, Tero & Sipilä, Joonas: Sodan historia. Otava, 2008. Virhe: Virheellinen ISBN-tunniste
• Nikunen, Kaarina: Politics of Irony as the Emerging Sensibility of the Anti-Immigrnt Debate. Teoksessa: Affectivity and Race. Studies from Nordic Contexts, Toim. Andreassen, Nikke & Vitus, Kathrine, s. 21–42. Routledge, 2015. ISBN 978-1472453495 Google-kirjat.
• Opetushallitus: Islamin uskonnon oppimäärän käsitteitä 2021. Opetushallitus. Viitattu 15.8.2022.