Ronnie Peterson

Ronnie Peterson
Henkilötiedot
Syntynyt	14. helmikuuta 1944 Örebro, Ruotsi
Kuollut	11. syyskuuta 1978 (34 vuotta) Milano, Italia
Kansalaisuus	Ruotsi
Formula 1 -ura
Aktiivivuodet	1970–1978
Talli(t)	March (yksityisiä), Tyrrel, Lotus
Kilpailuja	123
Maailman­mestaruuksia	0
Voittoja	10
Palkintosijoja	26
Paalupaikkoja	14
Nopeimpia kierroksia	9
MM-pisteitä	206
Ensimmäinen kilpailu	Monacon Grand Prix 1970
Ensimmäinen voitto	Ranskan Grand Prix 1973
Viimeinen voitto	Itävallan Grand Prix 1978
Viimeinen kilpailu	Italian Grand Prix 1978
Aiheesta muualla
www.ronniepeterson.se/eng_index.html
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Bengt Ronnie Peterson (14. helmikuuta 1944 Örebro, Ruotsi – 11. syyskuuta 1978 Milano, Italia)^[1] oli ruotsalainen kilpa-autoilija ja Formula 1 -kuljettaja. "Super Swedeksi" ristitty Peterson oli aikansa yksi nopeimmista, mutta myös epäonnisimmista kuljettajista. Peterson ajoi 123 GP:tä, voitti niistä 10, keräsi 26 palkintokorokesijaa, 14 paalupaikkaa, yhdeksän nopeinta kierrosta ja 206 MM-pistettä.^[1] Peterson on edelleen menestynein ruotsalainen F1-kuljettaja ja viimeisin ruotsalainen osakilpailuvoittaja.

Ronnie Peterson sai kipinän moottoriurheiluun isältään Bengt Petersonilta, joka ajoi kilpaa sekä autoilla että moottoripyörillä 1940-luvulla. Ikänsä moottoreiden kanssa puuhannut Ronnie aloitti kaikkiaan viisi vuotta kestäneen karting-kauden 1962, 18-vuotiaana. Ensimmäisen Ruotsin mestaruutensa hän voitti kaudella 1963.

Peterson aloitti Formula 3:ssa 1966 ja ajoi täyden kauden 1967. Hän taisteli sarjan voitosta seuraavana vuonna ja hallitsi sarjaa lähes mielin määrin 1969. Tämän jälkeen hän kilpaili Euroopan Formula 2 -sarjassa, jossa hän voitti mestaruuden vuonna 1971. Peterson ajoi osittain Formula 1 -uransa ohella 50 osakilpailua Formula 2 -sarjassa vuosina 1969–76. Starteista yhdeksän päättyi hänen voittoonsa.

Petersonin F1-ura alkoi kaudella 1970 Marchin ratissa ilman menestystä, mutta jo seuraavana vuonna ruotsalainen sijoittui MM-pisteissä toiseksi.^[1] Lotuksellaan hän otti MM-sarjan kolmossijan kaudella 1973.^[2] Vuonna 1977 Peterson ajoi Tyrrellin 6-pyöräistä autoa huonolla menestyksellä.^[1] Kauden ainoan palkintokorokesijoituksensa hän sai Belgian osakilpailusta, missä hän oli kolmas.^[3][4] Onnettoman vuoden jälkeen hän palasi Lotukselle, jossa hänen uransa kääntyi jälleen loistavaan nousuun, ennen kuin hän joutui joukkokolariin Italian GP:n lähdössä Monzassa 1978.

Lotus-kaksikko Peterson ja Mario Andretti hallitsi kautta 1978. Monzaa edellinen osakilpailu Hollannin Zandvoortissa oli päättynyt Lotuksen kaksoisvoittoon Andrettin johdolla.^[5] Lotukset olivat suosikkeja myös Monzassa, jossa Andretti otti paalupaikan. Petersonilla sen sijaan oli aika-ajossa teknisiä ongelmia ja hän joutui tyytymään viidenteen lähtöruutuun.

Ronnie Petersonilla oli vaimo Barbro ja heillä yhteinen tytär, Jochen Rindtin lesken Nina Lincolnin mukaan nimetty Nina. Nina oli vain kaksivuotias isänsä menehtyessä Monzassa. Ronnie Petersonin kuoleman jälkeen leski Barbro seurusteli viitisen vuotta englantilaisen F1-kuljettaja John Watsonin kanssa. Tämän suhteen kariuduttua Barbron elämä ajautui laskevalle uralle, ja joulukuussa 1987 hänet löydettiin menehtyneenä kotinsa kylpyammeesta. Virallinen kuolinsyy oli alkoholin ja lääkkeiden sekakäyttö.^[6] Petersonien tuolloin 12-vuotias tytär tunnetaan nykyisin nimellä Nina Kennedy.

Monzan onnettomuus 10. syyskuuta 1978 sai alkunsa, kun lähettäjät antoivat vihreän valon liian aikaisin jo siinä vaiheessa, kun osa autoista oli vielä lipumassa lähtöruutuihinsa lämmittelykierroksen päätteeksi.^[7] Tämä aiheutti haitariliikkeen, jolloin takana tulevat saavuttivat nopeasti edellä ajavia. Peterson oli kolmannessa rivissä ja pysähtyi ennen starttia. Autot neljännestä rivistä taaksepäin olivat vielä liikkeellä ja saivat lentävän lähdön. Kiihdytyksen jälkeen Riccardo Patresen Arrows törmäsi James Huntin McLareniin ja tämä puolestaan tönäisi Petersonin Lotusta, joka pyörähti radalla. Petersonin auto luisui rata-aitausta vasten, syttyi liekkeihin ja ponnahti siitä takaisin radalle. Kaikkiaan tässä lähtökolarissa, joka kuuluu F1-historian pahimpiin, oli osallisena kymmenen autoa, niistä kuusi jäi lähtösuoralle.

Petersonin palavan auton luokse ryntäsi James Hunt. Hän irrotti Petersonin turvavyön ja raahasi hänet turvaan yhdessä Patrick Depaillerin ja Clay Regazzonin kanssa. Onnettomuudessa Peterson sai vakavia vammoja jalkoihinsa. Vasen jalka oli poikki kolmesta ja oikea peräti seitsemästä kohdasta. Hänellä oli myös toisen ja kolmannen asteen palovammoja sekä vaurioita keuhkoissa sisään hengitetyistä savukaasuista. Formula 1:n lääkintäryhmään kuulunut, professori Sid Watkins, ei päässyt onnettomuuspaikalle välittömästi, koska italialaiset viranomaiset olivat sulkeneet alueen. Viivytyksen jälkeen Peterson ja päänsä loukannut Vittorio Brambilla kuljetettiin helikopterilla Niguardan sairaalaan Milanoon. Siellä Petersonille tehtiin kuusi tuntia kestänyt leikkaus. Hänen tilansa huononi yöllä ja Peterson menehtyi onnettomuutta seuranneena päivänä kello 10.10. Hänelle aiheutui rasvaembolia (luuydintä joutuu verenkiertoon), joka on potentiaalinen riski useissa luunmurtumissa.

Ronnie Petersonin virallinen kuolinsyy oli veritulppa, joka aiheutui luuytimen tunkeutumisesta verenkiertoon.

• Helsingin Sanomat 11.9.1978 ja 12.9.1978 (kuolema)

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Ronnie Peterson.

• Atlas F1: Mitä todella tapahtui Monzassa 1978 (englanniksi)