Lotus 72
| Lotus 72 | |
|---|---|
 Emerson Fittipaldi kauden 1971 Saksan GP:n harjoituksissa. |
|
| Talli | Team Lotus |
| Suunnittelija(t) |
Colin Chapman Tony Rudd Maurice Philippe |
| Kuljettajat |
 Jochen Rindt Emerson Fittipaldi Ronnie Peterson Jacky Ickx John Miles Reine Wisell Dave Charlton David Walker Jim Crawford Brian Henton John Watson |
| Teknisiä tietoja | |
| Renkaat |
F Firestone G Goodyear |
| Runko | Alumiinimonokokki |
| Moottori | Ford Cosworth DFV 2993 cm³ V8 |
| Voimansiirto | Hewland FG400 5-vaihteinen manuaali |
| Kilpailuhistoria | |
| Debyytti | Espanjan Grand Prix 1970 |
| Kilpailuja | 75 |
| Voittoja | 20 |
| Paalupaikkoja | 17 |
| Nopeimpia kierroksia | 10 |
| Valmistajien maailmanmestaruuksia |
3 |
| Kuljettajien maailmanmestaruuksia |
2 |
Lotus 72 oli Lotuksen Colin Chapmanin ja Maurice Philippen Formula 1-kaudelle 1970 suunnittelema Formula 1-kilpa-auto.
Suunnittelu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]72 oli yksi Chapmanin monista uraauurtavista suunnittelutöistä. Siinä oli auton korirakenteen sisäiset jarrut, sivuponttooneihin sijoitetut jäähdyttimet (1950-luvulta alkaen jäähdytin oli yleensä auton keulassa) sekä ilmanottoaukko takana kuljettajan pään yläpuolella. Auton kiilamainen muoto oli myös uutta Formula 1:ssä, ja se oli peräisin Lotus 56-kaasuturbiiniautosta ja nelivetoisesta Lotus 63-koemallista. Muodon ansiosta auto oli aiempaa nopeampi. Vertailussa edeltäjäänsä, Lotus 49-malliin, 72:n huippunopeus oli lähes 20 km/h suurempi samalla Ford Cosworth DFV -moottorilla.
Chapman onnistui luomaan yhden merkittävimmistä ja menestyksekkäimmistä autoista F1:n historiassa. Yhdistämällä Lotus 49:n kantava moottorirakenne ja kehittynyt aerodynamiikka saatiin aikaan auto joka oli vuosia kilpailijoitaan edellä. Alussa auton käsiteltävyydessä oli kuitenkin ongelmia, johtuen ohjaustuntuman puutteesta, jonka aiheutti uudenlainen jousitus jonka tehtävänä oli estää autoa "niiaamasta" jarrutuksissa ja kiihdytyksissä. Kun jousitusta muutettiin, autossa ei enää esiintynyt ongelmia. Auto oli sensaatio median ja fanien joukossa, ja monet halusivat päästä näkemään merkittävän auton tositoimissa.
Kilpailuhistoria
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Auto esiintyi kilpailussa ensimmäisen kerran kauden 1970 toisessa kilpailussa Espanjassa, kuljettajinaan Jochen Rindt ja John Miles. Rindt menestyi autolla hyvin, voittaen Hollannin, Ranskan, Britannian ja Saksan GP:t peräkkäin. Rindt oli jo lähes varmistanut mestaruuden, mutta hän menehtyi Italian GP:n aika-ajoissa Monzassa, ajaessaan 72:ta ilman siipiä. Rindtin korvannut Emerson Fittipaldi voitti Yhdysvaltain Grand Prix:n, auttaen Rindtiä saavuttamaan ainoana kuljettajana maailmanmestaruuden kuolemansa jälkeen. Rindtin ja Fittipaldin pisteet toivat Lotukselle sen neljännen valmistajien maailmanmestaruuden.
BRM:n työntekijä Tony Rudd kehitti autoa kauden 1971 aikana. Hän muokkasi erityisesti takajousitusta ja takasiipeä tuottamaan enemmän downforcea. Fittipaldi paini ongelmien kanssa suurimman osan kaudesta, mutta saavutti muutamia hyviä sijoituksia ja sijoittui MM-pisteissä kuudenneksi. Seuraava kausi oli selvästi parempi. Autoon tehty kehitystyö auttoi Fittipaldia saavuttamaan maailmanmestaruuden kaudella 1972 nuorimpana kuljettajana F1:n historiassa. Autossa oli kaudella 1972 uusi huomiota herättävä musta-kultainen väritys. Imperial Tobacco oli tuonut markkinoille uuden savukemerkin John Player Specialin, ja halusi sille enemmän näkyvyyttä, maksaen Lotukselle enemmän sponsorirahoja.
Kaudelle 1973 astuivat voimaan uudet säännöt, joiden tavoitteena oli parantaa turvallisuutta. Säännöt pakottivat uusien rikkoutuvien rakenteiden lisäämistä autojen kylkiin. Sääntömuutosten takia 72 sai integroidut sivuponttoonit, kookkaamman korirakenteen sekä uudet siipien kiinnikkeet. Fittipaldin tallikaveriksi tuli ruotsalainen Ronnie Peterson. Peterson rakastui 72:een, ja voitti sillä ensimmäisellä kaudellaan neljä kilpailua, Fittipaldin voittaessa kolme. Tallikavereiden keskenäisen kamppailun takia kuljettajien mestaruus meni Jackie Stewartille, mutta Petersonin ja Fittipaldin yhteispisteet toivat Lotukselle kuitenkin valmistajien mestaruuden. Fittipaldi siirtyi kaudelle 1974 McLarenille ajamaan McLaren M23:a, jonka suunnittelussa, ironista kyllä, oli otettu laajasti mallia Lotus 72:sta.
Fittipaldin vaihtaessa tallia Peterson nousi tallin ykköskuljettajaksi saaden Jacky Ickxin tallikaverikseen. 72:n korvaajaksi suunniteltiin Lotus 76-mallia, jonka piti olla kevyempi ja hoikempi versio 72:sta, mutta auton tekniikka osoittautui liian kunnianhimoiseksi ja projekti floppasi. 72:ta kehitettiin edelleen, ja se pysyi edelleen kilpailukykyisenä. Peterson voitti kolme kilpailua ja kilpaili tiukasti mestaruudesta, tukenaan Ickx joka ajoi tasaisesti ja sijoittui useita kertoja palkintokorokkeelle. Ikääntyvä 72 menestyi neljä vuotta vanhaksi autoksi hyvin, sijoittuen valmistajien mestaruussarjassa neljänneksi. Kaudelle 1975 korvaajaa ei edelleenkään ollut näköpiirissä, ja 72 pakotettiin jälleen käyttöön. Huolimatta uusista muutoksista, kuten leveämmästä raidevälistä ja uudelleen suunnitellusta jousituksesta huolimatta auto ei pystynyt kilpailemaan maailmanmestaruuden vieneen uuden Ferrari 312T:n tai Brabham BT44:n kanssa, ja Lotus sijoittui valmistajien maailmanmestaruussarjassa kuudenneksi.
20 voiton, 2 kuljettajien ja 3 valmistajien maailmanmestaruuden jälkeen 72 siirtyi sivuun kaudelle 1976, jolloin sen korvasi Lotus 77.
| Lotus
|
| Nykyiset mallit: Evora | Europa S | Elise | Exige | 2-Eleven
Vanhat mallit: Carlton/Omega | Cortina | Excel | Eclat | Elite | Elan | Esprit | Europa | Zytek Elise | 340R Kilpa-autot: Mk1 | Mk2 | Mk3 | Mk4 | Mk5 | 6 | 7 | Mk8 | Mk9 | Mk10 | 11 | 12 | 16 | 17 | 18 | 19 | 20 | 20B | 21 | 22 | 23 | 24 | 25 | 27 | 29 | 30 | 31 | 32 | 33 | 34 | 38 | 39 | 42 | 43 | 48 | 49 | 56 | 63 | 64 | 72 | 76 | 77 | 78 | 79 | 80 | 81 | 86 | 87 | 88 | 91 | 92 | 93T | 94T | 95T | 96T | 97T | 98T | 99T | 100T | 101 | 102 | 107 | 109 | 112 | 115 | 119 |