Sikamessias

Sikamessias on kuvataiteilija Harro Koskisen taideteos, joka esittää Jeesuksen tapaan ristiinnaulittua sikaa. Sikamessias oli alunperin esillä yhdessä usean muun Koskisen sika-aiheisen teoksen kanssa 23. Nuorten näyttelyssä Helsingin taidehallissa vuonna 1969, ja tuli tunnetuksi aiheuttamastaan jumalanpilkkasyytteestä, joka lopulta johti sakkotuomioihin. Teos on vuodesta 1990 lähtien kuulunut Valtion taidemuseon eli nykyisen Suomen Kansallisgallerian omistukseen ja se on sijoitettu nykytaiteen museo Kiasman kokoelmiin Helsinkiin.

Kuvataiteilija Harro Koskisen teos Sikamessias koostuu 3,8 metriä korkeasta puusta tehdystä mustasta rististä, johon on kiinnitetty lastulevylle akryylivärein maalattu, sorkistaan ristillä roikkuva sika. Sian päätä ympäröi kultainen sädekehä.^[1] Sikamessias on isokokoisempi versio teoksesta Sikakrusifiksi, joka on osa Koskisen vuonna 1969 tekemää Sikatuotanto-sarjaa. Sen muita töitä ovat muun muassa televisiota katselevaa sikaperhettä esittävä installaatio Sikaperhe sekä Sikapoliisivaakuna ja Sikavaakuna, jotka mukailevat Suomen leijonavaakunaa ja poliisin tunnusta.^[2][3]

Koskisen sikateosten on arvioitu innoittuneen yhteiskunnallisesta ja taiteellisesta underground-vastakulttuurista, pop-taiteesta sekä Sepe Sudesta ja kolmesta pienestä porsaasta kertovista sarjakuvista, jotka ilmestyivät Aku Ankka -lehdessä.^[4][5] Sikamessiaan oikeuskäsittelyssä Koskisen puolustus väitti, ettei teoksen tarkoituksena ollut tietoisesti pilkata Jumalaa vaan se tavoitteli Bertolt Brechtin kuvailemaa vieraannuttamisefektiä korvaamalla ihmiset sioilla, ja liitti teoksen eläinallegorioiden käyttöön taiteessa, kuten George Orwellin romaanissa Eläinten vallankumous.^[6] Koskinen on myöhemmin kertonut, etteivät sikateokset pilkanneet uskontoa vaan ainoastaan omasta hyvinvoinnistaan välittävää pikkuporvaristoa.^[7]

Koskinen piirsi ensimmäisiä sikakuviaan jo kouluaikoina. Myöhemmin niitä ilmestyi turkulaisessa underground-lehdessä Aamuruskossa 1960-luvun lopulla.^[8]

Sikamessias oli ensi kertaa esillä 23. Nuorten näyttelyssä Helsingin taidehallissa vuonna 1969.^[9] Teos oli sijoitettu näkyvimmälle paikalle Taidehallin portaikon yläpäähän heti sisäänkäynnin jälkeen.^[9][10][11] Samassa näyttelyssä oli esillä myös muita Koskisen sikateoksia.^[12][13] Näyttelyn teemana oli Taide välineenä, ja siinä pyrittiin selvittämään, missä määrin taide voi ottaa kantaa yhteiskunnallisiin ilmiöihin.^[14]

Helsinkiläinen 35-vuotias maallikkosaarnaaja Kyösti Laari teki Sikamessiaasta rikosilmoituksen. Hän ei itse käynyt Taidehallin näyttelyssä vaan oli kuullut teoksesta radiosta ja myöhemmin nähnyt siitä kuvan sanomalehdessä. Rikosilmoituksessa Laari vertasi tilannetta ristiinnaulitun sian kantamiseen osana julkista juhlakulkuetta Martiniquen saarella vuonna 1902. Tapahtumaa oli seurannut Saint-Pierren kaupungin tuhoutuminen tulivuorenpurkauksessa, ja Laari varoitti, että Helsinki saattaisi kokea saman kohtalon. Poliisi oli kuitenkin jo edellisenä päivänä aloittanut rikostutkinnan oma-aloitteisesti. Koskinen ja näyttelyn arvostelulautakunta olivat odottaneet julkista paheksuntaa, mutta he eivät olleet varautuneet oikeudenkäyntiin. Sikamessias herätti huomiota myös Sveitsissä, missä maan kolme kansallista kirkkoa tuomitsivat teoksesta kuvan julkaisseen paikallisen sanomalehden.^[10][15]

Helsingin kaupunginviskaali päätti nostaa syytteen Koskista ja näyttelyn arvostelulautakunnan jäseniä Göran Augustsonia, Tapio Junnoa, Kari Jylhää ja Markku Valkosta vastaan jumalanpilkasta ja Suomen valtakunnanvaakunan julkisesta häpäisemisestä. Syytteet koskivat Sikamessiasta ja Sikavaakunaa. Oikeudenkäynti alkoi raastuvanoikeudessa 2. syyskuuta 1970, ja syytettyjen avustajana toimi tuolloinen oikeustieteen ylioppilas Matti Wuori. Puolustus pyrki esittämään teoksen osana taiteellista kontekstiaan ja kiistämään, että sen tarkoituksena oli pilkkaaminen tai häpäiseminen. Raastuvanoikeus siirsi jumalanpilkkaa koskevan syytteen hovioikeuden käsiteltäväksi ja hylkäsi syytteen valtakunnanvaakunan häpäisemisestä, joka kuitenkin myös eteni hovioikeuteen syyttäjän valituksesta. Hovioikeus kumosi raastuvanoikeuden päätöksen valtakunnanvaakunan häpäisemisestä koskevan syytteen hylkäämisestä ja tuomitsi Koskisen ja juryn molemmista syytteistä sakkorangaistuksiin. Sekä syytetyt että syyttäjä, joka vaati ankarampia rangaistuksia, valittivat korkeimpaan oikeuteen, joka katsoi 15. maaliskuuta 1974 antamassaan ratkaisuissa, ettei hovioikeuden päätöstä ollut syytä muuttaaa. Korkeimman oikeuden päätös ei ollut yksimielinen, vaan siihen jätettiin neljä eriävää mielipidettä, joissa osassa vaadittiin syytteiden hylkäämistä ja osassa ankarampaa tuomiota. Wuori jätti vielä armonanomuksen presidentti Urho Kekkoselle, joka ei kuitenkaan myöntänyt armahdusta. Kekkosen kerrotaan kommentoineen päätöstään: ”pojat ovat huvinsa saaneet, maksakoot siitä jotakin”.^[16][17]

Oikeudenkäynnin seurauksena Koskinen tuomittiin 70 kolmen markan päiväsakkoon, josta maksettavaa tuli 210 markkaa. Arvostelulautakunnan jäsenet tuomittiin kukin 50 päiväsakkoon. Lisäksi yksi toimittaja sai maksettavakseen 300 markkaa sekä kolme taiteilijaa 250 markkaa sakkoja. Tuomittujen sakkojen määrä oli yhteensä 1 260 markkaa.^[18]

Oikeudenkäynnin jälkeen Sikamessias on ollut esillä muun muassa Turussa ja Reykjavikissa, mutta ei enää aiheuttanut pahennusta. Tapauksen johdosta Koskinen kuitenkin menetti apurahansa vuosiksi, mikä aiheutti hänelle taloudellisia ongelmia. Hän muutti Turusta maaseudulle ja vaihtoi 1970-luvun aikana tyyliään realismiin.^[7]

Sikamessias on vuodesta 1990 lähtien kuulunut Valtion taidemuseon eli nykyisen Suomen Kansallisgallerian omistukseen ja se on sijoitettu nykytaiteen museo Kiasman kokoelmiin Helsinkiin.^[9] Vuonna 2009 teosta esiteltiin Koskisen muun sikatuotannon ohella Tallinnan Kumu-taidemuseossa.^[19]

Syksyllä 2017 Sikamessias oli esillä Kouvolan taidemuseon järjestämässä Sirpaleita suomalaisuudesta -näyttelyssä, joka oli osa Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaa. Lokakuussa Kouvolan kaupunki vastaanotti 27 asukkaan allekirjoittaman addressin, jossa vaadittiin teoksen poistamista, koska se heidän mukaansa pilkkasi Jeesusta.^[20] Asiaa käsitellyt lautakunta kuitenkin totesi, ettei valitus aiheuta toimenpiteitä ja teos pysyy näytteillä tammikuuhun 2018 saakka.^[21] Koskinen kommentoi uutta kohua sanomalla ainoastaan ”vähäjärkisten” kuvittelevan, että Jumalaa voisi pilkata.^[22] Hänen mukaansa uusi kohu oli ”yleisen kulttuuritaantuman ilmentymä”.^[7]

Marraskuussa 2017 yhdeksän eri puolueiden kansanedustajaa teki perussuomalaisten Mika Niikon johdolla asiasta eduskunnassa kirjallisen kysymyksen. Heidän mukaansa ei ole suotavaa, että Jumalaa pilkkaavaa taideteosta ylläpidetään valtion varoista ja esitellään Suomen itsenäisyyden juhlavuoden näyttelyssä. Muut allekirjoittajat olivat Sari Essayah (kd), Teuvo Hakkarainen (ps), Toimi Kankaanniemi (ps), Antero Laukkanen (kd), Lea Mäkipää (sin), Päivi Räsänen (kd), Harry Wallin (sd) ja Peter Östman (kd). ^[23]

Taiteilijakentän reaktio Sikamessiaaseen jäi vaisuksi, ja teoksen puolustajat tulivat lähinnä taidekriitikoiden joukosta. Sen enempää modernistit kuin traditionalistitkaan eivät ottaneet siihen kantaa, eikä se saanut vastakaikua myöskään ohjelmallisen taiteen piirissä, joka teki tuohon aikaan vasta tuloaan.^[24] Ennen itse näyttelyn avaamista viisi konkretismia edustanutta taiteilijaa – Tor Ane, Juhana Blomstedt, Carolus Enckell, Outi Ikkala ja Seppo Kärkkäinen – arvostelivat vastamanifestissaan teeman asettamista näyttelylle.^[16][14] Myös Helsingin Sanomien taidearvostelija Marjaleena Wegelius keskittyi näyttelystä kertovassa kirjoituksessaan näyttelyn teemaa koskevaan keskusteluun, kun taas Sikamessias sai yhden virkkeen mittaisen arvioinnin, jonka mukaan se oli ”siekailematon ja suorasukainen osoitus, joka osuu mihin osuu”.^[25]

• Hautamäki, Irmeli; Piippo, Laura; Sederholm; Helena (toim.): Avantgarde Suomessa. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura, 2021.
• Tuori, Kaarlo: Matti Wuori: Tapauskertomuksia Suomesta. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Teos, 2023.

• Sikamaalari Harro Koskinen Ylen Elävä arkisto
• Sikamessias Kansallisgallerian verkkosivulla