Sakari Kiuru

Pentti Sakari Kiuru (18. huhtikuuta 1926 Kauhajoki – 11. marraskuuta 2022 Helsinki^[1][2]) oli Yleisradion pääjohtaja vuosina 1980–1989. Hän valmistui valtiotieteiden kandidaatiksi 1951. Puoluekannaltaan Kiuru oli sosiaalidemokraatti.^[3] 

Kiuru työskenteli Työväen Sivistysliiton opintosihteerinä 1951–1956, Pohjolan Opiston rehtorina 1956–1959, Kulutusosuuskuntien Keskusliiton valistusosaston päällikkönä 1959–1969, E-instituutin rehtorina 1969–1971, KK:n toisena johtajana 1971–1974, Yle TV1:n johtajana 1975–1979 ja Yleisradion pääjohtajana 1980–1989. Hän oli myös Työväen Sivistysliiton puheenjohtaja 1967–1978. Kiuru oli Suomen edustajana Unescon yleiskokouksessa 1964–1985. Työväen Akatemian esimiehenä ja johtokunnan puheenjohtajanan hän toimi 1968–1974. Suomen Unesco-toimikunnan puheenjohtajuus oli hänellä 1972–1986. Hän oli Pohjoisvision puheenjohtaja 1976–1979, Suomalais-norjalaisen kulttuurirahaston puheenjohtaja 1988–2003 sekä Kansainvälisen radio- ja televisiojärjestön OIRT:n presidentti 1987–1989. Kiuru oli muun mussa Suomen Kansanopistoyhdistyksen kunniajäsen, ja hän sai elämänsä aikana Suomen Valkoisen Ruusun Komentajamerkin.^[4]

Sakari Kiuru valittiin TV 1:n johtajaksi vuonna 1974 kompromissiehdokkaana. TV 1:n johtajan paikka oli jyvitetty sosialidemokraateille, ja SDP:n puoluetoimikunta oli päättänyt ehdokkaaksi kirjailija Pentti Holapan, jota myös silloinen pääministeri Kalevi Sorsa tuki voimakkaasti. Ylen hallintoneuvoston porvarienemmistö, etenkin Keskustapuolue, vastusti kuitenkin jyrkästi Holapan valintaa. Tässä tilanteessa Yleisradion pääjohtaja Erkki Raatikainen esitti johtajaksi Kiurua, joka empi aluksi, mutta suostui lopulta hallintoneuvoston sosialidemokraattisten jäsenten pyyntöön.^[5]

Erkki Raatikainen joutui lähtemään Yleisradion pääjohtajan paikalta vuodenvaihteessa 1979–1980.^[6] Tullessaan pääjohtajaksi Kiuru näki tärkeimmäksi tehtäväkseen valmistautumisen Ylen monopoliaseman menettämiseen. Hänen kaudellaan Ylen toiminta keskitettiin Pasilaan, ja sen lopulla myytiin Ylen toimitalo Kesäkadulla.^[7] Omissa muistelmissaan Kiuru luonnehti edeltäjäänsä Raatikaista liian passiiviseksi johtajaksi.^[8]

Kiurun kantavana ajatuksena oli ”empaattinen ohjelmapolitiikka”, mikä merkitsi ohjelmien tekijöiden asettumista käsittelemiensä henkilöiden asemaan. Kuuntelijan ja katsojan tuli voida nähdä ohjelmissa esitetyt kohtalot ja tapahtumat ominaan.^[9]

Kiurun pääjohtajakaudella Yleisradion ja presidentti Mauno Koiviston välille puhkesi niin kutsuttu sitaattikiista. Keväällä 1984 Koivisto esitti Kiurulle paheksuntansa siitä, että Yleisradion ajankohtaisohjelmissa oli käytetty katkelmia Koiviston aikaisemmista puheista ja haastatteluista. Koivisto vaati Kiurua toimimaan siten, ettei hänen vanhoja lausuntojaan lyhenneltäisi ja käytettäisi hänen tietämättään ja asiayhteydestään irrotettuina.^[10] Kiista kärjistyi vuoden 1985 aikana väännöksi kahden instituution, Yleisradion ja tasavallan presidentin välillä ja johti hetkellisesti Koiviston ja Yleisradion lähes täydelliseen välirikkoon. Koivisto osoitti mieltään Yleisradiolle antamalla kiistaa koskevan haastattelun Ylen pahimmalle kilpailijalle MTV:lle. Koiviston ja Yleisradion välistä kiistaa leimasi Kiurun mukaan pattitilanne: toisaalta Yleisradio ei voinut hävitä ja alistua presidentin ohjaukseen, mutta toisaalta Ylellä ei ollut varaa nöyryyttää presidentti-instituutiota. Koiviston suuttumusta asian suhteen kuvaa, että vielä kymmenen vuotta myöhemmin hän kirjoitti siitä muistelmissaan kitkerään sävyyn ja jätti kokonaan mainitsematta, että kiistassa oli päästy sovintoon Kiurun tehtävään pyytämän entisen valtakunnansovittelijan Matti Pekkasen välityksellä. Myrskyn silmään joutunut Kiuru puolestaan kuvasi sitaattikiistaa uransa ”hankalimmaksi rumbaksi”.^[11][12][13]

Hankaukset poliitikkojen ja Sakari Kiurun johtaman Yleisradion välillä juonsivat juurensa poliittisen ilmapiirin muuttumisesta 1980-luvun alkuvuosina. Siirryttäessä Kekkosen ajasta Koiviston aikaan tiedotusvälineiden toimintatavat ja -kulttuuri muuttuivat ja yleinen politiikan vastaisuus valtasi tilaa lehdistössä, radiossa ja televisiossa. Toimittajien asenne poliitikkoja kohtaan tuli kriittisemmäksi, minkä vuoksi poliitikkojen suhde toimittajiin muuttui ongelmallisemmaksi.^[11] Myös Kiurun suhteet moninkertaiseen pääministeriin ja puoluetoveriinsa Kalevi Sorsaan olivat vaikeat. Sorsan kritiikki tiedotusvälineitä kohtaan huipentui niin kutsuttiin infokratiapuheeseen, jonka hän piti SDP:n puoluekokouksessa Lahdessa kesällä 1984.^[10]

Jäätyään eläkkeelle Yleisradiosta Kiuru julkaisi muistelmateoksensa Sähköiset suhteeni ja alkoi sen jälkeen kirjoittaa myös muista aiheista.^[7]

Sakari Kiurulle osoitettu kirjepommi räjähti hänen sihteerinsä käsissä tämän avatessa postia Yleisradion toimitalossa Kesäkadulla maanantaina 16. kesäkuuta 1986. Sihteeri sai räjähdyksessä sirpaleita kasvoihinsa, käsiinsä ja vatsaansa, mutta hänelle ei jäänyt pysyviä vammoja. Kiuru itse oli räjähdyshetkellä viereisessä huoneessa ja selvisi vammoitta. Pommilähetyksen jäännöksistä jäljitettiin sen lähetyspaikaksi Helsingin pääposti ja lähetysajaksi edellinen perjantai kello 8–17. Räjähdystä seuraavana päivänä Helsingin Sanomien ja parin muun helsinkiläislehden toimitukseen saapui kirje "terroristiryhmä Harri Likaiselta". Kirjeessä kuvailtiin Kiurulle lähetetyn pommikirjeen sisältöä ja kerrottiin sen motiiviksi television väkivaltaohjelmat. Kirjoittaja uhkasi, että mikäli väkivaltaohjelmien esittäminen Yleisradiossa jatkuu, yksi Ylen työntekijä tapetaan. Tapauksen jälkeen Yleisradion Kesäkadun toimitalon turvatoimia tehostettiin ja ovien eteen asetettiin poliisivartio. Pommin lähettäjää ei koskaan saatu selville. Tapaukseen etsittiin vihjeitä vielä kolme vuotta myöhemmin Poliisi-TV:ssä. 2010-luvun lopulla rikos oli jo vanhentunut.^[14][15]

Vuoden 1985 aikana Yleisradion ruotsinkielisen toimituksen ohjelmapäällikkö oli saanut kirjeitä, joissa oli paheksuttu ohjelmien seksuaalista sisältöä. Kirjeiden lähettäjä uhkasi ohjelmapäällikköä hänen kotitalonsa polttamisella, mikäli kirjoittajan paheksumien ohjelmien esittäminen jatkuisi. Poliisi uskoi, että Kiurulle osoitetun kirjepommin ja ohjelmapäällikölle esitettyjen uhkausten takana oli yksi ja sama henkilö.^[15]

Poliisi arveli ”Harri Likaisen” nimen esikuvana olleen Clint Eastwoodin tähdittämä elokuva Likainen Harry. Tekijän uskottiin säikähtäneen sivullisen joutumista kirjepommin uhriksi, koska uusia vastaavia iskuja Yleisradion johtoa vastaan ei enää myöhemmin tehty.^[15]

Kiurun vanhemmat olivat kauppias Samuel Kiuru ja Eedit Kokko. Ylioppilastutkinnon Sakari Kiuru suoritti 1946 ja valtiotieteen kandidaatiksi hän valmistui Helsingin yliopistosta 1951. Hänen puolisonsa vuodesta 1952 oli Perheasiain neuvottelukeskuksen johtaja, filosofian kandidaatti ja psykologi, norjalaissyntyinen Ingrid Reidunn Berger (1930–2008).^[16]

Vuonna 1995 ilmestyneessä yhteisessä kirjassaan Kaarnalaiva Reidunn ja Sakari Kiuru kuvasivat poikansa itsemurhan ja tyttärensä vakavan sairastumisen aiheuttamia tunteita. Vaimonsa sairastumisesta ja joutumisestaan tämän omaishoitajaksi Sakari Kiuru puolestaan kertoi vuonna 2005 ilmestyneessä kirjassaan Sairauden satuttaessa.^[17]

• Puhetta tuulta vastaan: Yleisradion ohjelmapolitiikan pohdintaa suurten muutosten vuosina. Helsinki: Yleisradio, 1990. ISBN 951-43-0509-4
• Suomi Unescossa, Unesco Suomessa: Kirjausta ja kokemusta YK:n sivistysyhteistyöstä. Helsinki: VAPK-kustannus, 1991. ISBN 951-37-0493-9
• Sähköiset suhteeni: Muistumia ja merkintöjä Kesäkadun vuosiltani. Helsinki: VAPK-kustannus, 1992. ISBN 951-37-0855-1
• Taakan tasaaja: Alli Lahtinen pohtijana ja päättäjänä 1926–1976. Helsinki: Painatuskeskus, 1994. ISBN 951-37-1243-5
• Aatteen mies: V. O. Veilahti arjen maailmassa. Helsinki: Edita, 1998. ISBN 951-37-2439-5
• Kaarnalaiva. Yhdessä Reidunn Kiurun kanssa. Otava 1995. ISBN 951-1136038
• Ikälisä: Elämäni jatkokurssilla. Helsinki: Edita, 2000. ISBN 951-37-3139-1
• Seula: Valistajat ja viestijät infoviidakossa. Helsinki: Kansanvalistusseura, 2001. ISBN 951-96004-7-7
• Lyhyin askelin: Puolipoliittiset muistelmani. Helsinki: Työväen sivistysliitto, 2004. ISBN 951-701-486-4
• Sairauden satuttaessa: Tulkintoja ja tuntemuksia. Helsinki: Edita, 2005. ISBN 951-37-4398-5
• Valta ja viesti: Havaintojani Ylen johtamisesta. Helsinki: Työväen sivistysliitto, 2010. ISBN 978-951-701-529-5
• Mielikuvademokratia. Työväen Sivistysliitto & Into, Helsinki 2013. ISBN 978-952-264-249-3

• Salokangas, Raimo: ”Kiuru, Sakari (1926–2022)”, Suomen kansallisbiografia, osa 5, s. 189–191. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2005. ISBN 951-746-446-0 Teoksen verkkoversio.

• Kiuru, Sakari hakuteoksessa Uppslagsverket Finland (2012). (ruotsiksi)
• Sakari Kiurun muistokirjoitus Helsingin Sanomissa
• Erkki Olin: Rundradion i mediafältet. (Hastattelu) Affärsmagasinet Forum, 22.10.1987, nro 1987-16, s. 16. ISSN 0533-070X Artikkelin verkkoversio. (ruotsiksi)