Eino S. Repo

Eino S. Repo
Eino S. Repo juuri valittuna Yleisradion pääjohtajana vuonna 1965.
Henkilötiedot
Muut nimet	Eino Sakari Repo
Syntynyt	6. syyskuuta 1919 Isokyrö
Kuollut	16. joulukuuta 2002 (83 vuotta) Helsinki
Ammatti	pääjohtaja, radiojohtaja
Muut tiedot
Järjestö	Yleisradio
Edeltäjä	Einar Sundström
Seuraaja	Erkki Raatikainen
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Eino Sakari Repo (6. syyskuuta 1919 Isokyrö – 16. joulukuuta 2002 Helsinki) oli Oy Yleisradio Ab:n pääjohtaja 1965–1969 ja radiojohtaja 1969–1974. Hänen toimikauttaan yhtiön johdossa on kutsuttu ”Reporadion” ajaksi.^[1] Repo toimi myös Ulkopolitiikka-lehden päätoimittajana^[2].

Eino S. Repo osallistui talvi- ja jatkosotaan rintamalla ja kotiutui 1944 kapteenina. Hän valmistui 1948 filosofian kandidaatiksi Helsingin yliopistosta, pääaineenaan kirjallisuustiede. Valmistuttuaan hän toimi vapaana kirjallisuuskriitikkona ja kirjoitti arvosteluja muun muassa Uuteen Suomeen ja Parnassoon sekä radioon. Repo tunnettiin radikaalina kirjoittajana ja hänen oli lopetettava Uuden Suomen avustaminen, kun hän oli riitaantunut pääkriitikon, konservatiivisen V. A. Koskenniemen kanssa. Apu-lehden toimittajana Repo toimi 1958–1964, minkä jälkeen hänet valittiin Mainostelevision ohjelmajohtajaksi.^[1]

Pääartikkeli: Reporadio

Revon toimiessa vuosina 1965–1969 Yleisradion pääjohtajana hän toteutti yhtiössä useita uudistuksia. Niinpä Yleisradiolle, jossa oli aikaisemmin lähetetty vain STT:n sähkeuutisia, perustettiin Ralf Fribergin johdolla oma uutistoimitus.^[1] Samalla voimistunut vasemmistolainen opiskelijaradikalismi sai jalansijaa yhtiössä. Repo antoi runsaasti tilaa nuorille toimittajille ja heidän yhteiskuntakriittisille ohjelmilleen, mikä herätti syytöksiä Yleisradion politisoitumisesta ja toi sille pilkkanimen ”Reporadio”.

Zavidovo-vuodon kuulusteluissa presidentti Kekkosen kansliapäällikkö Antero Jyränki (sd.) tunnusti antaneensa osan Zavidovo-muistiosta Revon nähtäväksi.

Eino S. Repo oli perustamassa Suomi–Chile-seuraa Tarja Halosen ja Jacob Södermanin kanssa.

Repo on myös käsikirjoittanut kolme dokumenttia, esiintynyt kahdessa dokumentissa sekä elokuvassa Vodkaa, komisario Palmu, jossa esitti cameoroolissa itseään Yleisradion pääjohtajana.^[3]

Eino S. Revon nuorempi veli oli kustannusjohtaja Ville Repo. He kirjoittivat yhdessä kirjan Kekkosesta.^[1]

Revon tytär, ohjaaja ja dramaturgi Kristiina Repo on naimisissa näyttelijä Kari Kihlströmin kanssa ja näyttelijä Emil Kihlström on Eino S. Revon lapsenlapsi.^[4]

• (toim.): Toiset pidot Tornissa. Jyväskylä: Gummerus, 1954.
• Helsingin Puhelinlaitos 1882−1957. Helsinki: Weilin+Göös, 1956.
• Repo, Eino S. & Huovinen, Pentti: Kekkoskaskut. Helsinki: Weilin+Göös, 1966.
• Pihlajanmarjat. Muistelua vuosilta 1939−1969. Helsinki: Weilin+Göös, 1975.
• Repo, Eino S. & Repo, Ville: Päämies. Henkilökuva Urho Kekkosesta hänen presidenttiajaltaan. Helsinki: Weilin+Göös, 1985.

• Hemanus, Pertti: Reporadion nousu ja tuho. Helsinki: Otava, 1972.
• Salokangas, Raimo: Aikansa oloinen: Yleisradion historia 2 (1949–1996). Helsinki: Yleisradio, 1996. ISBN 951-43-0714-3.
• Viljakainen, Jarmo: Reporadio – vallankumouksen käsikassara? Helsinki: Ajatus, 2007. ISBN 978-951-20-7176-0
• Viljakainen, Jarmo: Reporadio – Yleisradion vaaran vuodet 1965–1972. Opus Liberum, 2008. ISBN 978-952-92-3825-5

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Eino S. Repo.

• Salokangas, Raimo: Repo, Eino Sakari (1919–2002). Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 9.10.2006. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
• Tilintekoja Reporadion ajasta. Ylen Elävä arkisto.
• Pääjohtaja Repo pakkolomalle. Ylen Elävä arkisto.
• Kysymyksiä pääjohtaja Revolle. Ylen Elävä arkisto.
• Repo ja informatiivisen ohjelmapolitiikan julistus. Ylen Elävä arkisto.
• Eino S. Repo. 375 humanistia 3.3.2015. Helsingin yliopisto.