Nights in White Satin

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Nights in White Satin on The Moody Blues -yhtyeen kappale, joka ilmestyi ensimmäistä kertaa vuonna 1967 Days of Future Passed -albumilla. Kappale ei ensi alkuun saanut kovin suurta suosiota, koska se oli kestoltaan sen ajan tyyliin epätavallisen pitkä (7 min 38 s). Kappale julkaistiin kuitenkin uudestaan vuonna 1972, jolloin se sai suuremman suosion, koska ihmiset olivat tottuneet pidempiin kappaleisiin. Se nousi Yhdysvalloissa toiselle sijalle singlelistalla ja myi kultaa. Britanniassa suosio oli vähäisempää ja singlen korkeimmaksi sijoitukseksi jäi yhdeksäs sija.

Kappale on yhtyeen kitaristi-laulaja Justin Haywardin 19-vuotiaana kirjoittama. Nimen kappale sai Haywardin kaverilta saamastaan lahjasta. Kappale itsessään kertoo kaihoisasta rakkaudesta.

Kappaleen lopussa oleva runo on yhtyeen rumpalin kirjoittama ja kosketinsoittajan lukema. Runon nimi on "Late Lament". Kappaleesta on kaksi lyhyempää versiota, joista kummastakin on poistettu orkesteri ja runo-osuus.

Muita versioita

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Eric Burdon and War (The Black Man's Burdon -albumi, 1970)
  • Giorgio Moroder (Knights In White Satin -albumi, 1976)
  • The Dickies (Dawn of the Dickies -albumi, 1979)
  • Elkie Brooks (Pearls II -albumi, 1982)
  • David Lanz (Skyline Firedance -albumi, 1992)
  • Glenn Hughes (Music for the Divine -albumi, 2006)
  • Declan Galbraith (Thank You -albumi, 2006)
  • Il Divo (Siempre -albumi, 2006)
  • Deodato (Deodato 2 -albumi, 1973)
  • Sandra Cretu (Fading Shades -albumi, 1995)
  • The Man-Eating Tree (Vine-albumi, 2010)

Classic tracks: Justin Hayward talks Nights In White Satin justinhayward.com. Viitattu 6.7.2015. (englanniksi)