Nāgārjuna

Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.

Nāgārjuna (Telugu: నాగార్జునా; hanzi: 龍樹) (n. 150–250), intialainen filosofi, jonka opeille rakentuu Mahāyāna-buddhalaisuuden suuntaus nimeltä Madhyamaka (keskitie). Nagarjunaa pidetään toisinaan merkittävimpänä buddhalaisena ajattelijana heti Siddhartha Gautaman jälkeen ja jotkut nimittävät häntä jopa ”toiseksi Buddhaksi”. Erityisen tärkeä asema Nāgārjunalla on skolastisessa Tiibetin buddhalaisuudessa, jossa erilaiset tulkinnat hänen ajattelustaan elävät yhä rinta rinnan. Nāgārjuna vaikuttaa kuitenkin myös monissa muissa Mahāyānan suuntauksissa; muun muassa zen laskee hänet osaksi perimyslinjaansa.

Nāgārjuna on kiehtonut uskonnonharjoittajien lisäksi myös historioitsijoita ja muita tutkijoita. Hänen elämästään ei ole saatavilla juuri laisinkaan varmaa tietoa: arkeologista aineistoa on erittäin vähän ja buddhalaisten lähteiden tarjoama informaatio on usein ristiriitaista ja myyttisten elementtien sävyttämää. Monet epäilevätkin, että Nāgārjuna-nimen alle on yhdistetty useita historiallisia henkilöitä ja että elämäkertojen ensisijainen tarkoitus on ollut opillinen eikä niinkään elämäkerrallinen.

Akateemiset filosofit ovat verranneet Nāgārjunaa muun muassa sellaisiin länsimaisiin ajattelijoihin kuin Sekstos Empeirikos, David Hume, Immanuel Kant, Ludwig Wittgenstein tai Jacques Derrida. Viimeaikaisissa Nāgārjuna-tulkinnoissa korostuu usein kielifilosofinen lähestymistapa sekä näkemys Madhyamakasta uusia mahdollisuuksia avaavana filosofisena suuntauksena.

Nāgārjunan nimissä kulkee lukuisia tekstejä, joista osa on melko varmasti myöhempien kirjoittajien kirjoittamia. Varmimmin (ja myös määritelmällisesti) Nāgārjunan itsensä kirjoittama on teos Mulāmadhyamakakārikā ('Keskitien tärkeimmät säkeet'), joka sisältää hänen ajattelunsa olennaisimmat elementit. Myös sellaiset teokset kuin Vigrahavyāvartanī (”Kiistojen loppu”) ja Śūnyatāsaptati (”Seitsemänkymmentä säettä tyhjyydestä”) lasketaan usein hänen kirjoittamikseen.

Nāgārjunan ajattelun keskeinen käsite on śūnyatā eli ”tyhjyys”, joka yhdistyy sellaisiin buddhalaisiin peruskäsitteisiin kuin anātman (”ei-itse”) ja pratītyasamutpāda (”ehdonvarainen seuraamus”). Tyhjyysajattelu kieltää ilmiöiden olemuksellisen ja itsenäisen olemassaolon: ilmiöt ovat aina riippuvaisia muista ilmiöistä ja niiden olemassaolo on siten ehdonvaraista, muuttuvaa ja pysymätöntä. Pysyvän olemassaolon kieltäminen on johtanut siihen, että Nāgārjunan ajattelua on tulkittu kaiken kieltäväksi. Nāgārjuna on kuitenkin itse vastustanut näitä tulkintoja ja muistuttanut, ettei hän kiellä ilmiöiden tavanomaista olemassaoloa: ”tyhjyys” ei siis ole sama kuin ”ei-mikään”.

Kyse ei lopulta ole siitä, ovatko asiat olemassa vai ei, vaan siitä, miten ne ovat olemassa. Teemaan liittyy myös Nāgārjunan (edelleen) kehittelemä kahden totuuden teoria, jossa erotetaan toisistaan absoluuttinen ja konventionaalinen taso. Absoluuttisen totuustason näkökulmasta kaikki on tyhjää eli mitään ei ole olemassa. Konventionaalista totuustasoa puolestaan luonnehtii parhaiten pratītyasamutpāda: ilmiöt nousevat ja laskevat ehdonvaraisen seuraamuksen^selvennä periaatetta noudattaen. Tyhjä todellisuus ei siten näyttäydy kylmänä ja kolkkona olemattomuuden sfäärinä, vaan pikemminkin monisyisenä olemassaolon prosessina ja verkkona.

Jotta Nāgārjunan ajattelun hienovaraisimmat piirteet eivät jäisi huomaamatta, on syytä tarkastella sen historiallista kontekstia. Madhyamaka asettuu vastustamaan sellaista brahmanistista ontologiaa, joka perustuu ātmanin käsitteelle ja esittää olemassaolon palautuvaksi jonkinlaiseen substantiaaliseen perustaan. Nāgārjunalle pysyvyys ja muuttumattomuus ovat filosofisesti ongelmallisia käsitteitä, joiden ongelmallisuuden hän pyrkii paljastamaan reductio ad absurdum -tyyppisellä argumentaatiolla. Tämän lisäksi Nāgārjunan on perinteisesti ajateltu arvostelevan sellaisia buddhalaisen (ei-mahayanalaisen) filosofian koulukuntia, jotka sisällyttävät näkemyksiinsä essentialistisia elementtejä: erityisesti hänen on nähty hyökkäävän Sarvastivādan ja Sautrāntikan oppeja vastaan. Nāgārjunaa onkin pidetty buddhalaisen filosofian historian yhtenä radikaaleimmista anti-essentialisteista sekä yhtenä sen tärkeimmistä uudistajista tai selkiyttäjistä. Nāgārjunalla on kuitenkin kautta historian ollut myös omat arvostelijansa ja vielä nykyisinkin näkemykset hänen filosofiansa vakuuttavuudesta ovat ristiriitaisia. Tämä kytkeytyy myös osittain tulkintaongelmiin, sillä Nāgārjunan kirjoituksia pidetään yleisesti vaikeasti tulkittavina ja monimerkityksellisinä.

Nāgārjunan kohdalla täytyy lisäksi muistaa, että hänen filosofisten näkemystensä ensisijainen asiayhteys on buddhalainen pelastusoppi. Hän pyrkii filosofiallaan kumoamaan sellaisia ajattelutapoja ja näkemyksiä, jotka hän näkee esteeksi valaistumiselle. Nykytutkijat kiistelevätkin siitä, voidaanko Nāgārjunan näkemyksiä perustellusti irrottaa niiden buddhalaisesta asiayhteydestä ja kielestä ja soveltaa myös muilla areenoilla. Esimerkiksi Jay L. Garfield on käyttänyt niitä hyväkseen arvostellessaan joidenkin länsimaisten filosofien essentialistisia taustaoletuksia sekä rakentaessaan uutta kulttuurirajat ylittävää määritelmää skeptisismille.

• Nagarjuna: Opin pisara ja jalokivikoriste. (Suomennettu englanninkielisestä käännöksestä: Nagarjuna's a Drop of Nourishment for People and its Commentary the Jewel Ornament, 1981. Käännös: Biokustannuksen käännösryhmä) Helsinki: Biokustannus, 2004. ISBN 952-5132-66-8

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Nāgārjuna.

• Berger, Douglas: Nagarjuna The Internet Encyclopedia of Philosophy. (englanniksi)
• Westerhoff, Jan Christoph: Nāgārjuna The Stanford Encyclopedia of Philosophy. The Metaphysics Research Lab. Stanford University. (englanniksi)