Mike Hawthorn
| Mike Hawthorn | |
|---|---|
 Mike Hawthorn Ferrarissa Argentiinan GP:ssä 1958 |
|
| Henkilötiedot | |
| Koko nimi | John Michael Hawthorn |
| Syntynyt | 10. huhtikuuta 1929 Mexborough, Englanti, Iso-Britannia |
| Kuollut | 22. tammikuuta 1959 (29 vuotta) Guildford, Englanti, Iso-Britannia |
| Kansalaisuus |
 Iso-Britannia |
| Formula 1 -ura | |
| Aktiivivuodet | 1952-1958 |
| Talli(t) | Cooper, Ferrari |
| Kilpailuja | 47 (45 lähtöä) |
| Maailmanmestaruuksia | 1 (1958) |
| Voittoja | 3 |
| Palkintosijoja | 18 |
| Paalupaikkoja | 4 |
| Nopeimpia kierroksia | 6 |
| MM-pisteitä | 112,64 (127,64) |
| Ensimmäinen kilpailu | Belgian Grand Prix 1952 |
| Ensimmäinen voitto | Ranskan Grand Prix 1953 |
| Viimeinen voitto | Ranskan Grand Prix 1958 |
| Viimeinen kilpailu | Marokon Grand Prix 1958 |
John Michael "Mike" Hawthorn (10. huhtikuuta 1929 Mexborough, Englanti, Iso-Britannia – 22. tammikuuta 1959 Guildford, Englanti, Iso-Britannia) oli kilpa-autoilija.[1][2][3][4] Hän on vuoden 1958 Formula 1 -maailmanmestari ja ensimmäinen brittiläinen maailmanmestari.[1][2][3][4][5] Hän oli ensimmäinen alle kolmikymppinen F1-maailmanmestari voitettuaan mestaruuden 29-vuotiaana. Formula 1:ssä hän kilpaili kausina 1952–1958.[1][2] Hawthorn voitti Le Mansin 24 tunnin ajon vuonna 1955.[1][3][4] Hawthornilla on Phil Hillin ohella vähiten voittoja F1-maailmanmestareista.[6]Hawthorn on myöskin ensimmäinen britti joka on voittanut F1 GP-kisan. Hawthornilla oli 23 tallitoveria uransa aikana eniten kilpailuja hän ajoi Maurice Trintignantin kanssa.[7]
Uran alkuvaiheet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Hawthorn halusi kilpa-ajajaksi jo 9-vuotiaana katsottuaan Brooklandsin kilpailuja.[1][3][4] Hänen isänsä Leslie osti hänelle kilpa-auton, jolla aloitti kilpailemisen vuonna 1950.[1][3][4] Hän voitt mm. Brighton Speed Trials -kilpailun, vuoden 1951 Ulster Handicapin ja Leinster Trophyn, vuoden 1952 Formula 2 -kilpailun Goodwoodissa sekä Formula Libren Chichester Cupin.[1][3][4]
F1-ura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Hawthorn ajoi ensimmäisen kilpailunsa Cooperilla 1952 Belgian GP:ssa.[1][2][3][4] Hänen ajotaitonsa vakuuttivat Ferrarin, joten hän pääsi tiimiin jo seuraavana vuonna Alberto Ascarin tallitoveriksi.[1][3][4] Hawthorn voitti Ranskan GP:n jo ensimmäisenä Ferrari-vuotenaan ja katkaisi Ascarin yhdeksän perättäisen voiton putken.[1][3][4][8] Pisteitä kertyi 19 ja tuloksena neljäs sija yhteispisteissä.[2]
Vuonna 1954 Hawthorn voitti kauden päättävän Espanjan GP:n ja nousi 24,6 pisteellä yhteispisteissä kolmanneksi.[1][2] Edelle jäivät vain ylivoimaisesti mestaruuden voittanut Juan Manuel Fangio ja puoli pistettä Hawthornia edellä ollut toiseksi pisteissä jäänyt José Froilán González. Vuonna 1955 Hawthorn ei yltänyt pisteille. Vuonna 1956 hän pääsi kärkikolmikkoon Argentiinan GP:ssä. Vuonna 1957 hän oli parhaimmillaan toinen Saksan GP:ssä ja sijoittui MM-pisteissä neljänneksi.[9]
Vuonna 1958 Hawthorn nousi viimein mestariksi, kun Ascari ja Fangio olivat poissa.[1][3][4] Hawthorn voitti kaudella vain yhden kilpailun, Ranskan GP:n jälleen, kun toiseksi tullut Stirling Moss voitti neljä kilpailua, mutta jäi silti vain yhden pisteen päähän Hawthornista (42–41).[1][2][3][4] Vaikka Hawthorn oli voittanut mestaruuden, hän vetäytyi formulaykkösistä hallitsevana maailmanmestarina hyvän ystävänsä Peter Collinsin kuoltua kesken kauden elokuussa järjestetyn Saksan GP:n.[1][3][4]
Kuolema
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Mestaruusjuhlista ehti kulua vain kolme kuukautta, kun Hawthorn alle 30-vuotiaana kuoli kilpa-autoilun ulkopuolella auto-onnettomuudessa Jaguarin suistuttua tieltä Guildfordissa Englannissa 22. tammikuuta 1959 (hänen isänsä oli kuollut viisi vuotta aikaisemmin saman tien varrella).[1][3][4]
Muuta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Hawthorn tuli tunnetuksi nopeana kilpa-ajajana ja vielä hurjempana huolettomana juhlijana, joka usein käytti rusettia myös kilpa-ajoissa ja jonka vuoksi ranskalaiset kutsuivat häntä nimellä "Perhonen" (ransk. Le Papillon).[1][4][10]
Vuoden 1955 Le Mansin onnettomuuden kohdalla Hawthornin rooli Pierre Leveghin kuolemaan johtaneen kolarin aiheuttajana on jäänyt epäselväksi.[1][3][4] Kun Hawthorn oli menossa varikkopysähdykselle, Lance Macklin joutui väistämään tätä äkkijarrutuksella, jolloin Levegh ajoi Macklinin auton perään ja tämän Mercedes sinkoutui yleisön joukkoon.[1][3][4][11] Macklin haastoi Hawthornin oikeuteen kolme vuotta myöhemmin. Hawthorn kiisti osallisuutensa Leveghin kolariin, mutta tapaus jäi ratkaisemattomaksi Hawthornin kuoltua vuoden 1959 alussa.[11]
Formula 1-tulokset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]* = Jaettu auto.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y Mike Hawthorn - Great Britain ESPN. Arkistoitu 14.7.2017. Viitattu 22.7.2017. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h i j k l m n Mike Hawthorn ChicaneF1.com. Viitattu 22.7.2017. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h i j k l m n o Mike Hawthorn Biography. Motorsport Magazine. Viitattu 22.7.2017. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p Mike Hawthorn Hall of Fame. Formula 1.com. Viitattu 22.7.2017. (englanniksi)
- ↑ Hawthorn's title in a season of tragedy ESPN. Arkistoitu 26.12.2018. Viitattu 22.7.2017. (englanniksi)
- ↑ STATS F1: Statistics Drivers - Wins - By number • STATS F1 www.statsf1.com. Viitattu 11.8.2017. (englanniksi)
- ↑ Mike HAWTHORN • STATS F1 www.statsf1.com. Viitattu 16.12.2023.
- ↑ Hawthorn wins a French epic ESPN. Arkistoitu 27.6.2018. Viitattu 22.7.2017. (englanniksi)
- ↑ Kärkkäinen, Juha: Suomalainen Formula 1 -historia 1950–96, s. 11–13. Hämeenlinna: Alfamer Oy, 1996. ISBN 951-9153-98-5
- ↑ From 'The Iceman' to 'The Monza Gorilla' - the best nicknames in F1 history F1 News. 27.1.2017. Formula 1.com. Viitattu 6.11.2018. (englanniksi)
- ↑ a b Lance Macklin - Great Britain ESPN. Arkistoitu 13.4.2016. Viitattu 23.7.2017. (englanniksi)
| Kansainväliset | |
|---|---|
| Kansalliset | |
| Muut | |
