Onni Happonen

Onni Happonen
Onni Happonen muistopostikortissa.
Henkilötiedot
Syntynyt	21. toukokuuta 1898 Heinävesi
Kuollut	1. syyskuuta 1930 (32 vuotta) Heinävesi
Ammatti	urakoitsija
Titteli	kunnallisvaltuuston puheenjohtaja
Puoliso	Saimi Happonen (1926–)
Muut tiedot
Järjestö	SDP
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Onni Happonen (21. toukokuuta 1898 Heinävesi – 1. syyskuuta 1930 Heinävesi) oli suomalainen sosialidemokraattinen kunnallispoliitikko, jonka äärioikeistolainen Lapuan liike murhasi vuonna 1930. Hänet siepattiin keskellä päivää Heinäveden kunnanvaltuuston kokouksesta ja ammuttiin hieman myöhemmin autossa matkalla kohti Joensuuta. Kolme vuotta myöhemmin murhasta tuomittiin kaksi paikallista työmiestä, jotka kuitenkin olivat ottaneet syyn niskoileen heille maksettua palkkiota vastaan. Happosen oikeita surmaajia ei ole selvitetty, eivätkä he siten ole saaneet rangaistusta teostaan.

Happonen tunnettiin kotipaikkakunnallaan oikeamielisenä laillisuuden puolustajana ja vähäosaisten puolestapuhujana, joka toimintansa vuoksi sai paljon vihamiehiä paikallisten mahtimiesten keskuudesta. Häntä on kuolemansa johdosta kutsuttu myös sosialidemokraattisen työväenliikkeen marttyyriksi.^[1] Happosen väkivaltainen kuolema ja tekijöiden jääminen vaille rangaistusta tulehdutti Heinävedellä ihmisten mieliä vuosikymmenten ajan.^[2]

Onni Happonen on työmies Yrjö Holmin ja suutari Erik Mätön ohella yksi Lapuan liikkeen surmaamasta kolmesta vasemmistolaisesta. Tapausta pidetään yhtenä liikkeen keskeisimmistä tapahtumista yhdessä presidentti K. J. Ståhlbergin kyydityksen, Mäntsälän kapinan ja talonpoikaismarssin ohella.^[2]

Pölläkän Lylymäessä asunut Happonen oli Heinäveden kunnallislautakunnan puheenjohtaja, joka tuolloin tarkoitti myös kunnanjohtajan luottamustehtäviä. Lisäksi hän toimi Pölläkän työväenyhdistyksen puheenjohtajana. Rakennusurakoitsijana työskennellyt Happonen oli opiskellut Työväen Akatemiassa, ja hän oli nousemassa myös valtakunnanpolitiikkaan. Happonen avioitui puolisonsa Saimin kanssa vuonna 1926. Perheeseen ehti syntyä kaksi lasta, Erkki ja Aili.^[1] Myös Happosen isoveli Albin oli vuosikymmenten ajan mukana Heinäveden kunnallispolitiikassa.^[3]

Happonen tunnettiin kotipaikkakunnallaan tarmokkaana miehenä, joka pyrki ajamaan erityisesti vähäosaisten asiaa. Toimintansa ansiosta hän sai paljon vihamiehiä paikallisista mahtimiehistä. Happonen oli muun muassa taksoituslautakunnan puheenjohtajan tehtävässään puuttunut perintöosuuksiaan pimittäneiden isäntien toimiin ja vaatinut heitä maksamaan lakisääteiset verot. Lisäksi närkästystä herätti, kun hän oli erään perhetragedian yhteydessä estänyt isättömiksi jääneiden lasten myymisen huutolaisiksi. Happosen mukaan oli kunnan tehtävä huolehtia köyhistä.^[4] Hän oli myös riitaantunut nimismiehen kanssa eräästä tietyöurakasta, mikä oikeudessa ratkaistiin Happosen hyväksi.^[1]

Vuonna 1930 Heinävesi oli vasemmistoenemmistöinen pitäjä, jonka kunnallisvaltuustossa oli 14 sosialidemokraattia ja yhdeksän porvaripuolueiden edustajaa.^[5] Lapuan liikkeen nousun jälkeen vuonna 1929 paikkakuntaa alkoi kuitenkin terrorisoida alkuvaiheessaan oleva järjestö Suomen Lukko.^[1] Elokuussa 1930 paikalliset äärioikeistolaiset kokoontuivat Heinäveden suojeluskuntatalolla, jossa he vaativat kaikkia sosialidemokraatteja eroamaan. Erityisen vihattu oli juuri Happonen, joka kunnan asioita hoitaessaan joutui usein vastakkain Heinäveden suurtilallisten kanssa.^[5]

Happonen oli siepattu ensimmäisen kerran jo 3. heinäkuuta 1930 yhdessä Heinäveden kunnallislautakunnan sihteerin Emil Luostarisen (1886–1956) kanssa. Jostakin syystä muilutus kuitenkin keskeytyi jo Liperin Pöytälahdelle, mistä pahoinpidellyt miehet palasivat kävellen takaisin kotiinsa.^[4] Tapahtuman jälkeen Happonen meni nimismies Onni Hartion puheille ja vaati tätä lopettamaan lapualaisten väkivaltaiset toimet. Hän ei kuitenkaan tehnyt varsinaista rikosilmoitusta.^[6] Happonen otti yhteyttä myös Mikkelin läänin maaherraan Albin Pulkkiseen, joka lupasi hänelle suojelua. Lisäksi maaherra kehotti Happosta pysymään kunnallishallinnon tehtävissään lapualaisten erovaatimuksista ja uhkailuista huolimatta.^[7] Ennen kohtalokkaaksi osoittautunutta kunnanvaltuuston kokousta Pulkkinen antoi nimismies Hartiolle käskyn suojella Happosta.^[3]

Happosen kuolemaan johtaneet tapahtumat saivat alkunsa maanantaina 1. syyskuuta 1930 pidetyssä Heinäveden kunnallisvaltuuston kokouksessa. Saamiensa uhkauksien vuoksi Happonen oli varustautunut Mauser-pistoolilla ja lisäksi hänen turvakseen oli lupautunut viisi aseetonta Pölläkän työväenyhdistyksen miestä.^[4] Kymmeneltä aamupäivällä alkanutta valtuuston kokousta oli saapunut seuraamaan runsaasti yleisöä myös naapuripitäjistä. Lapuan liikkeen kannattajilla oli samaan aikaan oma tilaisuutensa suojeluskuntatalolla, josta he pian siirtyivät kunnantalolle. Kokouksen jatkuessa lapualaiset tunkeutuivat saliin vaatien kovaäänisesti sosialidemokraattien eroa kunnanvaltuustosta. Nämä kieltäytyivät kuitenkin nopean ryhmäkokouksen jälkeen eroamasta, minkä seurauksena tilanne kärjistyi entisestään. Lopulta kokouksen puheenjohtajana toiminut Happonen joutui pakenemaan takahuoneeseen. Hän yritti soittaa apua luotettavaksi tietämältään poliisikonstaapelilta, mutta puhelinlinjat oli katkaistu. Happonen päätti tämän jälkeen paeta ikkunasta takapihalle, jossa lapualaiset kuitenkin odottivat. Ensimmäisenä hänet pysäytti kunnanvaltuutettu Erkki Koponen, minkä jälkeen Happonen ampui varoituslaukauksen. Hänen pistoolinsa seuraava patruuna oli kuitenkin viallinen, ja lapualaiset pahoinpitelivät hänet.^[1]

Paikalle kiirehti nimismies Hartio, joka ryhtyi pidättämään Happosta hänen ampumansa laukauksen vuoksi. Happonen lähti suosiolla Hartion mukaan, koska kuvitteli näin pääsevänsä turvaan. Nimismies kuitenkin saattoi hänet etupihalla odottaneiden lapualaisten käsiin. Happonen tungettiin puolisonsa Saimin estelyistä huolimatta väkivalloin autoon, joka kaasutti kovaa vauhtia Joensuuhun johtavaa tietä kohti. Nimismies Hartio lähti takaa-ajoon vasta, kun oli ensin toimittanut Happosen turvana olleet miehet putkaan. Hän ehti sieppaajien jäljille Papinniemen tienhaarassa, mutta kääntyi tahallaan väärään suuntaan.^[1]

Matkan aikana Happosta pahoinpideltiin raa’asti, kunnes sieppaajien auto pysähtyi Varkaudesta Joensuuhun johtavalla maantiellä (nyk. valtatie 23) hieman Karvion kanavan jälkeen. Paikalla sijaitsi Lapuan liikkeen kyydittäjien etappinaan käyttämä kievari, jota piti suojeluskuntalainen Paavo Koponen. Joidenkin väitteiden mukaan sieppaajat olisivat Karviossa luovuttaneet pahoinpidellyn Happosen toiselle autokunnalle, joka lopulta ampui hänet. Etappia hoitaneen Koposen mukaan kuopiolainen majuri Huugo Kahva oli vaatinut Happosen kuljettamista vielä pidemmälle. Joensuun lapualaiset kuitenkin väittivät myöhemmin poliisitarkastaja Hanno J. Kunnaksen kuulusteluissa, etteivät ottaneet Happosta vastaan.^[8]

Happosen kyydityksen aikana olivat lähes kaikki Kuopion seudun ja Etelä-Savon lapualaiset liikkeellä.^[8] Sieppauksen puuhamiehinä toimivat heinäveteläinen talollinen Leo Pelkonen ja Lapuan liikkeen Etelä-Savon paikallispäällikkö Aulis Hänninen, mutta varsinaiset kyyditsijät olivat saapuneet Kuopiosta. Heistä saivat myöhemmin syytteen Edvard Kuvaja, August Väänänen, Uuno Pitkänen, Ahti Auvo, Juho Hämäläinen, Bror Arthur Blomqvist sekä Tauno Kauhanen. Yhdessä autossa matkustivat lisäksi kuopiolainen liikemies Väinö Niinivaara ja majuri Huugo Kahva, kuljettajanaan Matti Luostarinen. Tutkimuksissa tuli myös esiin auto, jossa olivat heinäveteläiset Olavi Linkosalo, Pekka Tuovinen, Erkki Koponen ja Eino Rönkkö.^[1]

Lapuan liikkeen oma lehdistö syytti tapauksen jälkeen kommunisteja rettelöitsijöiksi, joiden väitettiin myös ammuskelleen Heinäveden kunnantalolla.^[1] Myös muut porvarilliset lehdet pitivät Happosta aluksi kommunistina, ja esimerkiksi maalaisliiton äänenkannattajan Maakansan toimittaja Lassi Hiekkala kirjoitti pakinan, jossa hänestä tehtiin konna ja Happosen sieppaajista sankareita. Kolumnin kuvituksena oli Oskari Räisäsen pilapiirros. Vasta kun Suomen Sosialidemokraatti oli kertonut Happosen todellisen puoluekannan, oikaistiin asia lehden pääkirjoituksessa.^[9]

Happosen katoamisen jälkeen Heinäveden kirkonkylässä kuultiin paikallisten lapualaisten puhuvan ruumiin hävittämisestä. Myöhemmin kaksi marjastamassa ollutta naista huomasi, kuinka jotakin ruumista oltiin piilottamassa metsässä, mutta he eivät uskaltaneet kertoa näkemästään. Lisäksi Happosen kuolemasta oli kuullut Karvion kievarissa työskennellyt nainen, ja myös Kuopiossa oli lapualaisten kuultu kerskailleen ”Happosen hoitamisesta”.^[1] Happosen avainnippu ja salkku puolestaan olivat päätyneet nimismies Hartion käsiin jo muutaman päivän kuluttua hänen katoamisestaan.^[3] Onni Happosen leski Saimi Happonen kertoi myöhemmin jokaisen paikkakuntalaisen tienneen, että hänen miehensä oli surmattu eikä esimerkiksi muilutettu Neuvostoliiton puolelle, kuten joillekin kommunisteille oli tehty.^[5]

Happosen kohtalo jäi tuntemattomaksi, kunnes hänen ruumiinsa löydettiin heinäkuussa 1932 metsään haudattuna Varkauden ja Joensuun välisen maantien varrelta Papinniemen tienhaarasta noin 45 kilometrin päästä Heinäveden kirkonkylästä. Viranomaiset johdatti paikalle toinen myöhemmin tuomion saaneista miehistä.^[3] Ruumis oli löydettäessä pahoin mädäntynyt ja muurahaisten syömä, sillä se oli kätketty muurahaispesään. Ruumiinavauspöytäkirjasta ilmeni, että Happosta oli ennen kuolemaa pahoinpidelty raa’asti.^[4] Kuolinsyyksi vahvistui teloitustyyliin niskaan ammuttu laukaus. Ruumiin löytöpaikalle ilmestyi vuosikausien ajan puisia ristejä, joita Happosen vihamiehet puolestaan kävivät jatkuvasti repimässä pois.^[1]

Onni Happonen haudattiin Heinävedelle Petäjäharjun hautausmaalle vuonna 1932. Hautajaisiin osallistui yli 3 000 saattajaa.^[5] Tilaisuudessa sattui myös välikohtaus, kun paikalle ilmestyi puhumaan lapualaisten juottama humalainen. Hänet kuitenkin kannettiin pois hautausmaalta.^[3] Seuraavana aamuna Happosen haudalle tuodut seppeleet löydettiin hajotettuna, osa oli nostettu aidan seipäille roikkumaan, ja osa laitettu jopa lähistöllä laiduntaneiden lampaiden kaulaan.^[4] Hautakivestä tehtiin tarkoituksella niin iso, ettei sen kaataminen onnistunut.^[2]

Happosen tapausta tutkittiin maaherra Albin Pulkkisen valvonnassa, mutta tuloksia ei saatu, ennen kuin Lapuan liikkeen vaikutusvalta alkoi heiketä kevään 1932 Mäntsälän kapinan jälkeen.^[7] Lopulta kesällä 1932 syyllisiksi ilmoittautuivat Heinävedeltä kotoisin olleet työmies Otto Pakarinen ja vahtimestari Anselmi Puustinen, joiden avustuksella myös Happosen ruumis löydettiin. Heidän lisäkseen asetettiin syytteeseen Pakarisen ja Puustisen autonkuljettajksi väitetty talollisen poika Evert Sallinen sekä joukko sieppauspäivänä liikkeellä olleita Kuopion ja Heinäveden lapualaisia.^[1] Paikallisen suojeluskunnan esikuntaan kuulunutta nimismies Hartiota sen sijaan ei syytetty edes virkavirheestä^[4] eikä todisteista huolimatta myöskään muita Happosen vainoamiseen osallistuneita heinäveteläisiä.^[10]

Murhaoikeudenkäynti alkoi marraskuussa 1933, jolloin käräjäoikeus istui Heinäveden suojeluskuntatalolla.^[11] Syyttäjänä toimi Heinäveden uusi nimismies Valentin Soine, joka ei edeltäjänsä tavoin ollut Lapuan liikkeen kannattajia tai suojeluskuntalaisia. Syytettyjen puolustusasianajajana oli kuopiolainen varatuomari Uolevi Kotilainen. Oikeudenkäynnistä muodostui farssi, kun syytetyt naureskelivat istunnon puheenjohtajalle ja heidän perheenjäsenensä pilkkasivat avoimesti Happosen omaisia. Osa todistajista pelkäsi kokevansa Happosen kohtalon ja kieltäytyi kertomasta tietojaan.^[1] Lapualaiset olivat uhkailleet todistajia muun muassa lupaamalla ”lisätä kadonneiden määrää”.^[12]

Otto Pakarisen kertoman mukaan hän oli Puustisen kanssa odottanut Karvion etappipisteessä toista autoa, kun Happonen hyökkäsi heidän kimppuunsa. Tämän jälkeen Pakarinen väitti ampuneensa Happosta useita kertoja. Silminnäkijöiden mukaan laukauksia oli kuitenkin kuulunut ohiajavasta autosta jo pian Heinävedeltä lähdön jälkeen Rummukkalan kylässä.^[3] Happoselta vietiin sieppauksen yhteydessä myös suuri summa rahaa, kello ja vihkisormus. Olavi Linkosalo maksoi murhaa seuranneena yönä Kuopiossa velkojaan, ja rahat saattoivat olla peräisin Happoselta. Linkosalon johtama seurue myös kerskui Kuopiossa ”hoidelleensa Happosen”. Näitä tietoja ei kuitenkaan huomioitu oikeudessa, koska ne oli hankkinut SDP:n palkkaama yksityisetsivä K. B. Hilli.^[1][13] Hän oli entinen Turun ja Porin läänin lääninrikosetsivä, joka kesällä 1930 ratkaisi Forssassa tapahtuneen Yrjö Holmin murhan, mutta määrättiin sen jälkeen virkakieltoon Lapuan liikkeen esittämien tekaistujen syytösten vuoksi.^[14]

Käräjäoikeus tuomitsi Pakarisen taposta ja vapaudenriistosta yhdeksäksi vuodeksi kuritushuoneeseen, kun taas Puustinen sai vapaudenriistosta ja avunannosta tappoon kuuden vuoden vankeustuomion. Heidän autonkuljettajakseen katsotulle Salliselle puolestaan annettiin neljä kuukautta vankeutta avunannosta vapaudenriistoon. Lisäksi seitsemän murhapäivänä autoillutta kuopiolaista Lapuan liikkeen jäsentä sai 3–6 kuukauden pituisia tuomioita vapaudenriistosta ja moottoriajoneuvon merkkien peittämisestä. Muut syytteessä olleet heinäveteläiset sen sijaan vapautettiin.^[1]

Pitkät tuomiot kuulleessaan Pakarinen ja Puustinen kuitenkin peruivat tunnustuksensa ja sanoivat ottaneensa syyt niskoilleen rahaa vastaan. He väittivät ampujina olleen kolme tuntematonta miestä ja osallistuneensa itse ainoastaan ruumiin kätkemiseen. Pakarinen kertoi saaneensa tunnustuksestaan 30 000 markkaa. Rahan lisäksi Pakarinen ja Puustinen olivat suostuneet syntipukeiksi kohottaakseen yhteiskunnallista asemaansa. Puustinen oli vuoden 1918 sisällissodan jälkimainingeissa saanut valtiopetoksesta viiden vuoden vankeusrangaistuksen ja halusi nyt muuttuneen poliittisen tilanteen myötä saada arvostusta oikeistolaisten keskuudessa.^[1]

Käräjäoikeuden jälkeen asiaa käsitellyt Viipurin hovioikeus kumosi Puustisen kuuden vuoden tuomion ja alensi sen vain viiden kuukauden vankeudeksi vapaudenriistosta.^[10] Lopulta korkeimman oikeuden päätöksen jälkeen säilyi voimassa ainoastaan Pakarisen rangaistus. Korkein oikeus myös uskoi hänen esittämänsä tarinan sellaisenaan, vaikka ruumiinavauspöytäkirjan mukaan Happosta oli automatkan aikana pahoinpidelty ja kuoleman oli aiheuttanut yksi korvan taakse ammuttu laukaus.^[1] Happosen perheenjäsenille määrättiin korvauksia, joita he eivät kuitenkaan milloinkaan saaneet.^[4] Syytetyt todettiin vielä sotavuosienkin jälkeen varattomiksi.^[1]

Valentin Soine yritti myöhemmin vuosikausia tutkia tapausta, mutta ei saanut Pakarista ja Puustista puhumaan. 1950-luvun lopulla Pakarinen lopulta otti yhteyttä ja ilmoitti olevansa halukas kertomaan tietojaan. Hän ei kuitenkaan ilmaantunut sovitulle tapaamispaikalle. Vuonna 1962 Pakarinen tuotiin pahoinpideltynä Iisalmen sairaalaan. Kotiuttamista edeltävänä iltana hän sai tuntemattoman vieraan ja kuoli seuraavana yönä kallonmurtumaan.^[1]

Happosen vihamiehet olivat vielä vuosikymmenienkin jälkeen sitä mieltä, että kuolema oli oikein. Vuonna 1967 Heinäveden kunnanvaltuuston silloinen puheenjohtaja sai uhkauskirjeen, koska aikoi pitää puheen Happosen haudalla.^[1]

Onni Happosen hautajaisten jälkeen SDP kunnioitti hänen muistoaan toukokuussa 1933 Tampereella järjestetyssä puoluekokouksessaan. Tuolloin kuultiin kansanedustaja Kaarlo Harvalan muistopuhe sekä orkesterin soittama surumarssi, joita yleisö kuunteli seisaallaan.^[15]

Vuonna 1997 Happosen tapaus oli mukana Esa Silanderin toimittamassa televisiosarjassa Ei vanhene koskaan, jota esitettiin Yle TV2:lla.^[1]

Vuonna 2010 ilmestyi Happosen murhaa käsittelevä Matti Issakaisen kirja, johon hän oli 1990-luvulla koonnut oikeudenkäyntipöytäkirjojen tietoja sekä vuosikymmenten kuluessa äänitettyjä aikalaismuistoja.^[2] Kirjan tekemisen aikaan Issakainen oli saanut puhelinsoiton tuntemattomalta mieheltä, joka kertoi isänsä olleen mukana tapahtumassa ja tietävänsä, kuka oli ampunut Happosen. Mies ei kuitenkaan halunnut kertoa nimeä, vaan sanoi sen olevan suvun sisäinen salaisuus.^[5] Issakainen on kirjoittanut Happosen tapauksesta myös näytelmän vuonna 2012.^[16]

Happosen murhan 80-vuotispäivänä 1. syyskuuta 2010 järjestettiin Heinävedellä muistotilaisuus, jossa puhujana oli entinen pääministeri ja SDP:n puheenjohtaja Paavo Lipponen. Samassa yhteydessä paljastettiin kuvanveistäjä Kauko Kortelaisen tekemä muistoreliefi, joka on sijoitettu Heinäveden kunnanviraston seinään.^[17] Ehdotuksen reliefistä oli vuotta aikaisemmin tehnyt vasemmistoliiton Heinäveden valtuustoryhmä.^[5] Sen kustansivat Heinäveden työväenyhdistys ja Heinäveden kunta. Onni Happosen pojanpoika Aarno Happonen on 2000-luvulla toiminut isoisänsä tavoin Heinäveden kunnanvaltuuston puheenjohtajana sosialidemokraattien edustajana.^[18]

Vuonna 2012 julkaistiin toimittaja Asko Jaakonahon teos Onnemme tiellä, joka käsittelee Happosen tapausta kaunokirjallisuuden keinoin. Henkilöt esiintyvät kirjassa oikeilla nimillään, ja todellisuudesta poiketen myös murhaaja löydetään. Jaakonaho nimeää ampujaksi yhden Heinäveden isännistä.^[19][20] Teos oli ilmestymisvuonnaan ehdolla Savonia-kirjallisuuspalkinnon saajaksi.^[21]

• Issakainen, Martti: Happosen tapaus: kyyditysten ja lapualaisajan kertomukset Heinävedellä. Heinävesi: Soisalo-kirjat, 2010. ISBN 978-952-67080-2-7
• Siltala, Juha: Lapuan liike ja kyyditykset 1930. Helsinki: Otava, 1985. ISBN 951-10871-6-9

• Jaakonaho, Asko: Onnemme tiellä. Helsinki: Otava, 2012. ISBN 978-951-12626-5-7

• Dokumentti Onni Happosen murhasta

Auktoriteettitunnisteet Kansainväliset ISNI VIAF WorldCat Kansalliset Suomi (KANTO) Yhdysvallat