Hesseniläiset palkkasoturit

Hesseniläiset palkkasoturit olivat Saksassa sijainneen Hessen-Kasselin maakreivikunnan sotajoukkoja, joita vuokrattiin 1700-luvun sodissa toisten valtioiden, varsinkin Englannin käyttöön. Tunnetuimpia hesseniläiset palkkasoturit ovat osuudestaan Yhdysvaltain vapaussodassa, jossa he muodostivat merkittävän osan brittien Amerikassa sotineista joukoista.

Hesseniläiset sotilaat eivät periaatteessa olleet varsinaisia palkkasotureita, sillä he eivät värväytyneet yksilöllisesti eivätkä saaneet muuta henkilökohtaista palkkaa kuin normaalit sotilaan päiväannokset. Silloisen kansainvälisen lainsäädännön mukaan kyse oli ”apujoukoista” (engl. auxiliaries), joita heidän hallitsijansa vuokrasi toiselle valtiolle.^[1][2]

Hessen-Kasselin sotilaiden vuokraamisen aloitti maakreivi Kaarle I vuonna 1677 vuokraamalla kymmenen komppaniaa Tanskan käyttöön. Hesseniläiset saivat maineen luotettavina, kurinalaisina ja uhrautuvaisina palvellessaan useita protestanttisia maita yhdeksänvuotisen sodan (1688–1697) ja Espanjan perimyssodan (1701–1714) aikana.^[1] Hessen-Kasselin vuokrajoukkoja osallistui lähes jokaiseen 1700-luvulla Euroopassa käytyyn sotaan,^[3] Itävallan perimyssotaan hetkellisesti jopa molemmilla puolilla. Englannista tuli vähitellen hesseniläisten tärkein käyttäjä.^[1] Varsinkin maakreivi Fredrik II teki sotilaiden vuokraamisesta valtionsa merkittävän tulonlähteen, jolla hän rahoitti julkisia menoja samalla kun piti alamaistensa verotuksen maltillisena ja jopa alensi sitä.^[4][1] Toisin kuin verotuloja, maakreivi sai käyttää näitä tuloja mielensä mukaan ilman maapäivien hyväksyntää. Järjestelmän pysyväksi ylläpitämiseksi Hessen-Kasseliin luotiin kaikkia 16–30-vuotiaita miehiä koskenut yleinen asevelvollisuus, josta saattoi vapautua suurten tulojen tai tärkeän ammatin perusteella. Hessen-Kasselilla oli suhteessa väkilukuun tuon ajan Euroopan suurin armeija.^[1]

Amerikan vallankumouksen puhjettua Englannin kuningas Yrjö III joutui turvautumaan kapinan kukistamisessa osin ulkomaisiin palkkajoukkoihin, koska Englannista ei ollut mahdollista värvätä tarpeeksi miehiä. Fredrik II tarjosi Englannille 12 500 miestä voidakseen rahoittaa linnanrakennushankkeitaan.^[5] Englanti maksoi hänelle vuokrajoukoista seitsemän puntaa ja neljä šillinkiä miestä kohden.^[2] Pitkittyneeseen Yhdysvaltain vapaussotaan osallistui lopulta yhteensä noin 17 000 miestä Hessen-Kasselista.^[3] Briteillä oli käytössään palkkajoukkoja myös muista Saksan valtioista, kaikkiaan noin 30 000 miestä.^[4] Amerikkalaiset viittasivat usein kaikkiin näihin joukkoihin yhteisnimityksellä ”hesseniläiset” (Hessians) ja suhtautuivat heihin erityisen vihamielisesti ja halveksuen. Ulkomaisten palkkasoturijoukkojen laivaaminen Amerikkaan kukistamaan vallankumousta mainitaan Yhdysvaltain itsenäisyysjulistuksessa yhtenä kuninkaan tuomittavista teoista.^[4] Saksalaiset muodostivat pääosan brittien Amerikkaan syksyllä 1776 lähettämästä armeijasta^[5] ja eräs siirtokuntien armeijan varhaisista kuuluisista voitoista oli kenraali George Washingtonin voitto hesseniläisistä Trentonin taistelussa joulukuussa 1776.^[4] Vaikka sota päättyi brittien häviöön, noin 3 000 entistä hesseniläistä palkkasoturia asettui sodan jälkeen pysyvästi asumaan Yhdysvaltoihin.^[4]

Hesseniläiset palkkasoturit palvelivat Englantia vielä Fredrik II:n seuraajan maakreivi Vilhelm IX:n kaudella Ranskan vallankumoussodissa ja vuoden 1798 Irlannin kapinan tukahduttamisessa. Järjestely päättyi, kun Hessen-Kassel menetti itsenäisyytensä Napoleonin sotien aikana vuonna 1806.^[1]

Hesseniläisiin palkkasotureihin on viitattu useasti amerikkalaisessa populaarikulttuurissa. Esimerkiksi kirjailija Washington Irvingin kuuluisassa novelissa The Legend of Sleepy Hollow esiintyvän päättömän ratsumiehen sanotaan olevan kuolleen hesseniläisen haamu.^[1]

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Hesseniläiset palkkasoturit Wikimedia Commonsissa