Kreikan klassinen kuvanveisto

Kreikan klassinen kuvanveisto (klassisen Kreikan kuvanveisto) viittaa antiikin Kreikan kuvanveistoon klassisella kaudella noin vuosina 480–323 eaa. Se voidaan jakaa tarkemmin kolmeen vaiheeseen, varhaiseen klassiseen kauteen (n. 480–450 eaa.), keskiseen eli korkeaan klassiseen kauteen (n. 450–400 eaa.) sekä myöhäiseen klassiseen kauteen (n. 400–323 eaa.)^[1][2]

Kreikkalainen kuvanveisto, samoin kuin muukin taide, kehittyi klassisella kaudella huippuunsa. Kuvanveistotaiteen nopea kehitys alkoi 400-luvun eaa. Ateenassa kaupungin noustua persialaissotien jälkeen merkittävimmäksi kaupunkivaltioksi. Veistokset kuvasivat pääasiassa idealisoituja ihmishahmoja, alastomia miehiä ja pitkään pääasiassa verhottuina olleita naisia.^[3] Kuvanveistäjät tavoittelivat ihanteellisia mittasuhteita. Ajan myötä veistokset kehittyivät yhä realistisemmiksi, asennot vapautuivat, ja myös tunneilmaisu kehittyi. Samalla myös naisvartaloita alettiin kuvata yksityiskohtaisemmin ja lopulta myös alastomina.^[4]

Klassisella kaudella vaikuttivat kaikkein merkittävimpiin kreikkalaisiin kuvanveistäjiin lukeutuvat Feidias, Polykleitos, Praksiteles ja Lysippos. Veistoksia tehtiin pääasiassa marmorista ja pronssista. Muutamia alkuperäisveistoksia on löytynyt arkeologisissa kaivauksissa tai esimerkiksi haaksirikoista, mutta suurin osa veistoksista tunnetaan vain myöhempien, yleensä roomalaisaikaisten kopioiden kautta.^[5]

Pääartikkeli: Ankara tyyli

Varhaisen klassisen kauden tyyliä kutsutaan ankaraksi tyyliksi. Siinä kuvanveisto alkoi vähitellen ottaa etäisyyttä arkaaisen kuvanveiston jäykkyyteen.^[6] Tämä vaati yhä parempaa ymmärrystä ihmiskehosta. Samalla kuvanveistäjät pyrkivät yhä parempaan symmetriaan kehon eri osien välillä.^[3] Veistokset eivät myöskään olleet enää arkaaisten tavoin jäykän frontaalisia, vaan niitä voitiin katsella eri puolilta. Asennoissa alettiin käyttää kontrapostoa, jossa toinen jalka toimii tulijalkana, ja toinen on vapaa. Tämä mahdollisti myös yläruumiin realistisemman asettelun.^[7] Eräs muutosta parhaiten kuvaavista veistoksista on Kritioksen efebi (n. 480 eaa.). Se kuvaa realisista, luonnollisessa asennossa olevaa kehoa paremmin kuin mikään veistos ennen sitä.^[3]

Ankara tyyli on saanut nimensä aikakauden veistosten eräänlaisesta tyylikkäästä karuudesta ja tunneilmaisun niukkuudesta. Edeltävän kauden koristeellisuudesta on luovuttu, ja arkaainen hymy on korvattu enemmän tai vähemmän tuimalla ilmeellä. Samalla tunneilmaisu alkoi kuitenkin kehittyä, ja tunteita ilmaistiin pienillä yksityiskohdilla. Kasvojen sivuprofiili, jossa otsa ja nenä yhdistyvät lähes suoraksi linjaksi, on idealisoidun kreikkalainen.^[8][2]

Ankaralla kaudella pronssia alettiin käyttää enemmän veistoksissa. Eräitä esimerkkejä varhaisista, ankaran tyylin pronssiveistoksista ovat Delfoin ajomies (n. 475 eaa.) ja Riacen pronssipatsaat (n. 470–460 eaa.). Niihin kuuluvat myös Harmodios ja Aristogeiton eli Tyranninmurhaajat (477 eaa.), jotka tunnetaan vain roomalaisaikaisina marmorikopioina.^[3] Pronssin käyttö mahdollisti uudet, vapaammat asennot, kuten ojennetut kädet,^[7] mikä näkyy muun muassa Artemisionin jumalassa (n. 460–450 eaa).

• 
  Kritioksen efebi, n. 480 eaa.
• 
  Harmodios ja Aristogeiton, n. 477–476, roomalaiset kopiot.
• 
  Yksi Riacen pronsseista, n. 460 eaa.
• 
  Artemisionin jumala (Zeus?), n. 460–450 eaa.

Keskinen eli korkea klassinen tyyli kehittyi hyvin nopeasti. Kasvoissa rauhallinen ilme korvasi ankaran tyylin tuimuuden. Veistosten anatomia tuli täsmällisemmäksi, ja asennot vieläkin luonnollisemmiksi ja rennommiksi. Aiemmat varhaisklassisen kauden veistokset alkoivat näyttää uusin verrattuna kömpelöiltä, ja arkaaisen kauden veistokset suorastaan tökeröiltä. Luonnollisuuden tavoittelu näkyi myös veistosten maalauskoristeluissa, joiden värit olivat aikaisempaa luonnollisempia ja herkeämpiä.^[5]

Feidias (toimi n. 460–430 eaa.) nähdään usein klassisen kauden suurimpana kuvanveistäjänä. Hän valvoi kotikaupunkinsa Ateenan Parthenonin rakentamista ja veistoskoristelun toteuttamista, ja veisti monet sen veistoksista itse. Parthenonin veistoskoristelua oli hänen lisäkseen toteuttamassa lukuisia apulaisia ja oppilaita. Feidiaan alkuperäisistä teoksista ovat säilyneet vain osa Parthenonin marmoriveistoksista eli temppelin friiseistä, metoopeista ja päätykolmiokoristeluista.^[4]

Kaikki Feidiaan pystyssä seisoneet veistokset tunnetaan vain kopioiden kautta. Antiikissa Feidias tunnettiin ennen kaikkea jumalpatsaistaan. Niihin lukeutuivat Parthenonin kulttikuva Athene Parthenos, muualla Akropoliilla sijainneet Athene Lemnia ja Athene Promakhos, sekä yhdeksi maailman seitsemästä ihmeestä luettu Zeuksen kuvapatsas Olympian Zeuksen temppelissä. Roomalaisaikainen Tiberin Apollon, joka on kopio mahdollisesti nuoren Feidiaan veistämästä alkuperäisestä veistoksesta (n. 450 eaa.), antaa hyvän kuvan Feidiaan tyylistä.^[4]

• 
  Tiberin Apollon, roomalainen kopio alkuperäisestä n. 450 eaa.
• 
  Parthenonin friisiä, n. 440 eaa.
• 
  Athene Parthenos, roomalainen kopio (200-luku) alkuperäisestä n. 438 eaa.
• 
  Zeuksen kuvapatsas Olympiassa, n. 430 eaa., nykyaikainen kuvitelma.

Polykleitos (toimi n. 460–420 eaa.) pyrki veistoksissaan täydellisiin mittasuhteisiin, jotka hän kiteytti teoksessaan Kaanon. Hänen tunnetuimpiin veistoksiinsa kuuluvat keihäänkantaja eli Doryforos, joka oli mahdollisesti tarkoitettu Kaanonissa kuvattujen ihannemittojen ”ruumiillistumaksi”, sekä Diskoforos, Diadumenos ja Efesokseen tehty Haavoittunut amatsoni. Polykleitoksen teoksia ihailtiin ja kopioitiin paljon antiikin aikana. Jotkut pitivät hänen kotikaupunkiinsa tekemäänsä Argoksen Heran kuvapatsasta Olympian Zeuksen kuvapatsasta parempana.^[4][5]

Myron (toimi n. 450–430 eaa.) tavoitteli äärimmäistä realismia. Hänet tunnetaan ennen kaikkea kiekonheittäjää esittäneestä veistoksesta Diskobolos sekä erästä mytologista kohtausta esittäneestä veistoksesta Athene ja Marsyas.^[4]

Sekä Polykleitos että Myron tekivät veistoksensa pääasiassa pronssiin. Kummankin alkuperäiset veistokset ovat kadonneet, ja tunnetaan vain roomalaisaikaisten kopioiden kautta. Osa niistä on pronssisia ja osa marmorisia.^[4]

• 
  Myron, Athene veistoksesta Athene ja Marsyas, ennallistus alkuperäisestä n. 460–450 eaa.
• 
  Polykleitos, Doryforos, n. 450–440 eaa., kopio (1. vuosisata eaa./jaa.).
• 
  Polykleitos, Haavoittunut amatsoni, kopio (Berliinin tyyppi, 1. vuosisata jaa.).
• 
  Polykleitos, Diadumenos, n. 430–420 eaa., kopio (n. 100 eaa.).

Naiset olivat kreikkalaisessa taiteessa pitkään toissijaisessa asemassa. Naisia esittävät veistokset lisääntyivät klassisella kaudella. Samalla naisten päällä oleva vaatetus väheni tai oheni asteittain, mikä mahdollisti yksityiskohtaisemman naisvartaloiden kuvauksen. Varhaisin tunnettu täysin alastonta naista esittävä veistostyyppi on niin kutsuttu Esquilinuksen Venus (alkuperäinen n. 450 eaa.), joka on harvinaisen varhainen poikkeus. Enemmässä määrin naisvartaloa paljastavia tai kokonaan alastomia naisveistoksia tehtiin vasta noin 420 eaa. alkaen. Niihin lukeutuvat Paionioksen Nike (n. 421 eaa.) Olympiasta sekä Sandaalinnyörejä avaava Nike (n. 420 eaa.) Ateenan Athene Niken temppelin friiseistä. Myöhemmin vastaavanlaisten veistosten kohteena oli erityisesti jumalatar Afrodite. ^[4][5]

• 
  Esquilinuksen Venus, kopio (1. vuosisata eaa.) alkuperäisestä n. 450 eaa.
• 
  Paionioksen Nike, n. 421 eaa.
• 
  Sandaalinnyörejä avaava Nike, n. 420 eaa.

Korkean klassisen kauden ihanteet säilyivät 370-luvulle eaa. saakka. Tämän jälkeen, jo noin 360–350 eaa. alkaen, kuvanveistossa tapahtui tyylillisiä muutoksia, jotka ounastelivat siirtymistä hellenistisen kauden tyyleihin.^[9] Taiteen aiheet muuttuivat individualistisemmiksi, ja kuvanveisto otti etäisyyttä varhaisemman klassisen kauden idealisoituihin, herooisiin mutta henkilöitymättömiin hahmoihin.^[10] Samalla siirryttiin pois täydellisen naturalismin tavoittelusta. Hahmoista tuli pehmeämpiä ja sensuellimpia ja muodoista pyöreämpiä. Kasvojen yksityiskohdat ja hiukset kaiverrettiin syvemmiksi. Mittasuhteita muutettiin aiemmista ideaalimitoista niin, että pää saattoi olla aiempaa pienempi.^[9]

Praksiteles (toimi n. 360–340-luvuilla eaa.) oli myöhäisen klassisen kauden merkittävin kuvanveistäjä. Hän pyrki veistoksissaan kauneuteen ja inhimillisten tunteiden esittämiseen. Hänen veistoksensa tunnetaankin tietynlaisesta sulokkuudesta, joka oli jälleen askel poispäin varhaisen klassisen kauden idealismista.^[10]

Praksiteles teki erityisesti marmoriveistoksia.^[9] Hänen tunnetuimpia veistoksiaan ovat muun muassa Knidoksen Afrodite, Apollon Sauroktonos, Dionysos-lasta kantava Hermes eli Praksiteleen Hermes, Lyykialainen Apollon sekä Viiniä kaatava satyyri. Knidoksen Afrodite oli ensimmäinen veistos, joka esitti Afroditen täysin alastomana, ja siitä tuli yksi antiikin maailman kuuluisimpia veistoksia. Plinius vanhempi kutsui sitä koko maailman hienoimmaksi veistokseksi. Praksiteleen Hermeen alkuperäiskappale löydettiin Olympian kaivauksissa. Marathonin efebiä (n. 340–330 eaa.) pidetään Praksiteleen tai ainakin tämän koulukunnan työnä. Muutoin Praksiteleenkin työt, Knidoksen Afrodite mukaan lukien, tunnetaan vain roomalaisaikaisina kopioina.^[10]

• 
  Marathonin efebi, n. 340–330 eaa.
• 
  Viiniä kaatava satyyri, kopio (1. vuosisata eaa.).
• 
  Apollon Sauroktonos, kopio (1. vuosisata/100-luku jaa.).
• 
  Lyykialainen Apollon, kopio (100-luku jaa.).

Skopas (n. 395–350 eaa.) keskittyi kuvaamaan ihmisten ja jumalten tunteita voimakkaimmillaan. Hän teki veistoskoristeluja muun muassa Efesoksen Artemiin temppeliin, Tegean Athene Alean temppeliin ja Halikarnassoksen mausoleumiin. Voimakas tunnekuvaus näkyy muun muassa amatsonomakhian ja mainadien esityksissä.^[10]

Timotheos (toimi n. 380–350 eaa.) teki Epidauroksen Asklepieionin veistoskoristelut sekä osan Halikarnassoksen mausoleumin koristeluista. Muihin hänen merkkiteoksiinsa kuuluvat muun muassa Athene sekä Leda ja joutsen.^[10]

• 
  Skopas, Meleagros, roomalainen kopio/muunnelma.
• 
  Timotheos, Epidauroksen Nike.
• 
  Leda ja joutsen. Roomalainen versio tai kopio mahdollisesti Timotheoksen alkuperäisestä.
• 
  Amatsonomakhia. Halikarnassoksen mausoleumin koristelua.

Lysippos toimi klassisen kauden lopulla ja hellenistisen kauden alussa noin 360–305 eaa. Hän oli tuottelias ja toimi pitkään, ja hänen sanotaan tehneen 1 500 veistosta, joista kaikki olivat pronssista. Hänen tunnetuimpiin veistoksiinsa lukeutuvat muun muassa Apoksyomenos eli Kaapija ja Farnesen Herakles. Lysippos oli myös Aleksanteri Suuren hovikuvanveistäjä, ja teki lukuisia Aleksanterin pronssisia rintakuvia.^[10]

• 
  Apoksyomenos (n. 320 eaa.), kopio (1. vuosisata jaa.).
• 
  Urheilija, roomalainen kopio alkuperäisestä n. 320–310 eaa.
• 
  Farnesen Herakles, kopio (200-luku jaa.).
• 
  Aleksanteri Suuren pää (n. 330 eaa.), myöhempi kopio.

Eräitä esimerkkejä säilyneistä myöhemmän klassisen kauden alkuperäisistä pronssiveistoksista ovat Pireuksen Athene ja toinen kahdesta Pireuksen Artemiista, jotka ovat esillä Pireuksen arkeologisessa museossa.

• 
  Pireuksen Athene, n. 360–340 eaa.
• 
  Suurempi Pireuksen Artemis, n. 340–330 eaa.

Merkittävimpiä klassisen kauden kuvanveistäjiä ovat (suluissa henkilön toiminnan arvioitu ajoitus; katso myös: Luettelo antiikin kreikkalaisista kuvanveistäjistä):

• Agorakritos (440–428 eaa.)
• Akestor (452 eaa.)
• Aleksis (400-luku eaa.)
• Alkamenes (450–400 eaa.)
• Alypos (405 eaa.)
• Anaksagoras Aiginalainen (480 eaa.)
• Androsthenes (440–430 eaa.)
• Antifanes Argoslainen (400 eaa.)
• Apellas (400 eaa.)
• Apollodoros (324 eaa.)
• Aristeides (388 eaa.)
• Asopodoros (400-luku eaa.)
• Athenodoros Kleitorilainen (400-luku eaa.)
• Bryaksis (350 eaa.)
• Daidalos Sikyonlainen (400/300-luku eaa.)
• Dameas Kleitorilainen (400-luku eaa.)
• Deinomenes (400 eaa.)
• Deinon (400-luku eaa.)
• Demetrios Alopekelainen (300-luku eaa.)
• Eufranor Isthmialainen (300-luku eaa.)
• Eukadmos (400-luku eaa.)
• Euthykrates (300-luku eaa.)
• Feidias (460–430 eaa.)
• Feidias nuorempi (400-luku eaa.)
• Fradmon (420 eaa.)
• Frynon (400-luku eaa.)
• Fyromakhos (415 eaa.)
• Glaukias Aiginalainen (400-luku eaa.)
• Hegias Ateenalainen (467 eaa.)
• Kalamis (467–429 eaa.)
• Kallimakhos (400-luku eaa.)
• Kanakhos nuorempi (400 eaa.)
• Kantharos Sikyonlainen (268 eaa.)
• Kefisodotos vanhempi (372 eaa.)
• Klearkhos Rhegionlainen (400-luku eaa.)
• Kleoitas (400-luku eaa.)
• Kleon (388–372 eaa.)
• Kolotes Paroslainen (400-luku eaa.)
• Ksenofon Ateenalainen (300-luku eaa.)
• Kresilas (450–430 eaa.)
• Kritios (400-luku eaa.)
• Leokhares (372–338 eaa.)
• Lykios (428 eaa.)
• Lysippos (350–320 eaa.)
• Lysistratos (324 eaa.)
• Mikon Ateenalainen (460 eaa.)
• Myron Eleutherailainen (480–440 eaa.)
• Naukydes (420 eaa.)
• Nesiotes (400-luku eaa.)
• Nikeratos (400-luku eaa.)
• Nikodamos (420 eaa.)
• Olympia-mestari (470–457 eaa.)
• Onatas (467–460 eaa.)
• Paionios Mendeläinen (430–420 eaa.)
• Pasiteles vanhempi (468 eaa.)
• Patrokles (400 eaa.)
• Periklytos (420 eaa.)
• Polykleitos (452–412 eaa.)
• Polykleitos nuorempi (300-luku eaa.)
• Polykles (370 eaa.)
• Praksias (448–440 eaa.)
• Praksiteles (350–330 eaa.)
• Ptolikhos Aiginalainen (480–448 eaa.)
• Ptolikhos Korkyralainen (448 eaa.)
• Pyrrhos Ateenalainen (450 eaa.)
• Pythagoras Rhegionlainen (428 eaa.)
• Silanion (324 eaa.)
• Simon Aiginalainen (475 eaa.)
• Skopas (395–350 eaa.)
• Sostratos Khioslainen (400 eaa.)
• Sthennis (323 eaa.)
• Strongylion (415 eaa.)
• Theokosmos (400-luku eaa.)
• Thrasymedes Paroslainen (370 eaa.)
• Timotheos (380–350 eaa.)

Klassinen kreikkalainen kuvanveisto sai suurta suosiota eri puolilla Välimeren aluetta, ja kreikkalaisilla veistoksilla oli suuri kysyntä. Niitä myös jäljiteltiin muun muassa Etruriassa, Etelä-Italian Suur-Kreikassa, Lyykiassa, Foinikiassa ja Karthagossa. Jäljitelmät olivat kuitenkin heikompitasoisia.^[9]

Hellenistinen kuvanveisto oli monella tavalla klassisen kuvanveiston jatkumoa. Erityisesti klassista tyyliä jäljitteli myöhemmän hellenistisen kuvanveiston klassisoiva koulukunta, joka syntyi 100-luvulla eaa. Jäljittely oli niin taitavaa, että osaa tällaisista kopioista on nykyaikana luultu pitkään klassisiksi. Roomalaisella kaudella klassisia veistoksia kopioitiin paljon, ja kopioinnista tuli suoranaista teollisuutta, mikä näkyy säilyneiden kopioiden määrissä. Klassisia veistosaiheita myös muunneltiin, ja siksi niistä on säilynyt lukuisia eri tyyppejä. Roomalaiset ihailivat erityisesti Praksitelesta.^[5][9]

Kopioilla oli kuitenkin suhteellisen vähän vaikutusta renessanssin kuvanveistoon ennen kuin Belvederen Apollo löydettiin 1400-luvulla ja oli näytteillä Roomassa. Merkittävämpiä alkuperäisveistoksia ei juurikaan tunnettu ennen 1800-lukua. Tuolloin huomiota herättivät muun muassa Parthenonin marmoriveistosten Lontooseen tuodut osat eli Elginin marmorit.^[9] Löydökset vaikuttivat uusklassisen kauden taiteeseen, joskin on sanottu, että vaikutus oli suhteellisen vähäistä, koska veistoslöydöt tapahtuivat sen verran myöhään.^[5]

• Castrén, Paavo & Pietilä-Castrén, Leena: Antiikin käsikirja. Helsinki: Otava, 2000. ISBN 951-1-12387-4
• Rodgers, Nigel: Ancient Greece. An Illustrated History. Lorenz Books, 2017. ISBN 978-0-7548-3357-4

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kreikan klassinen kuvanveisto Wikimedia Commonsissa