Karviainen
| Karviainen | |
|---|---|
 |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Kasvit Plantae |
| Alakunta: | Putkilokasvit Tracheobionta |
| Kaari: | Siemenkasvit Spermatophyta |
| Alakaari: | Koppisiemeniset Magnoliophytina |
| Luokka: | Kaksisirkkaiset Magnoliopsida |
| Lahko: | Saxifragales |
| Heimo: | Herukkakasvit Grossulariaceae |
| Suku: | Herukat Ribes |
| Laji: | uva-crispa |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Ribes uva-crispa |
|
| Katso myös | |
Karviainen eli hillokarviainen (Ribes uva-crispa) on herukoiden sukuun kuuluva marjapensas, jonka alkuperäinen esiintymisalue on Euroopassa ja Aasian länsiosissa. Pohjoismaissa karviaista tavataan viljelyjäänteenä ja viljelykarkulaisena. Karviainen on vakinainen uustulokas Suomen, Ruotsin ja Norjan keskiosiin asti ja satunnainen pohjoisempanakin.[1] Karviaislajikkeita on kelta-, puna- ja vihreämarjaisia, joiden maku on erilainen. Amerikassa ja Aasiassa on lukuisia muita karviaislajeja, joiden marjoja alkuasukkaat ovat syöneet mutta joita ei yleensä viljellä.
Kellertävä karviainen on maultaan makeahko, vihreä ja punertava karviainen ovat maultaan happamia. Ne ovat kuitenkin varsin meheviä ja pehmeänmakuisia marjoja. Niistä saadaan hyvin säilyviä hilloja, hyydykkeitä ja marmeladeja. Karviaispensaat tarvitsevat runsasmultaisen maan. Kasvupaikan tulee olla myös valoisa, ilmava ja avoin, jotta härmän vaara jäisi vähäiseksi. Hyvin tavallisesti karviaismarja saa kasvaa pensaana, mutta se voidaan leikata myös puun muotoon.[2].
| Viljelty karviainen | |
|---|---|
 |
|
| Ravintosisältö/100 g | |
| Energiaa | 167 kJ (40 kcal) |
| Proteiinia | 0,90 g |
| Hiilihydraatteja | 5,40 g |
| sokereita | 5,40 g |
| fruktoosia | 2,40 g |
| glukoosia | 2,80 g |
| sakkaroosia | 0,20 g |
| tärkkelystä | 0,00 g |
| Ravintokuitua | 3,40 g |
| Rasvaa | 0,40 g |
| josta tyydyttynyttä | < 0,10 g |
| kertatyydyttymätöntä | < 0,10 g |
| monityydyttymätöntä | < 0,10 g |
| Vitamiinit | |
| A-vitamiini | 7,30 µg |
| B1, Tiamiini | 0,01 mg |
| B2, Riboflaviini | 0,07 mg |
| B3, Niasiini | 0,30 mg |
| B6, Pyridoksiini | 0,02 mg |
| B9, Foolihappo | 8,00 µg |
| B12, Syanokobalamiini | 0,00 µg |
| C-vitamiini | 30,0 mg |
| D-vitamiini | 0,00 µg |
| E-vitamiini | 0,70 mg |
| K-vitamiini | 15,00 µg |
| Kivennäisaineet | |
| Rauta | 0,40 mg |
| Natrium | 0,20 mg |
| Suola | 0,50 mg |
| Kalium | 200,0 mg |
| Magnesium | 10,0 mg |
| Kalsium | 29,0 mg |
| Fosfori | 25,0 mg |
| Sinkki | 0,10 mg |
| Jodi | 1,00 µg |
| Seleeni | 0,10 µg |
| Lähteet | |
|
Ravintoarvojen lähde: [3] Fineli-tietokanta (elintarvikkeen tunniste: 446) |
|
Historiaa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vanhin kirjallinen tieto karviaismarjasta Englannissa on hedelmäkauppiaan lasku vuodelta 1276, jolloin Edvard I:n hoviin ostettiin karviaispensaan taimia Ranskasta. Marja onkin ollut suositumpi Englannissa ja Skotlannissa kuin Ranskassa. Ranskalaisillahan ei ole ollut marjalle edes vakiintunutta nimeä. Keskiajalta 1900-luvun alkuun asti marja oli erittäin suosittu Euroopassa ja varsinkin Englannissa. Kehiteltiin eri lajikkeita, joista toiset sopivat paremmin keitettäväksi ja toiset oli jalostettu syötäväksi kypsentämättömänä jälkiruuissa.
Vuonna 1905 tuotiin Amerikasta erehdyksessä karviaishärmä-niminen sienitauti, joka tappoi koko karviaissadon Euroopasta. Tauti voitettiin risteyttämällä eurooppalainen karviainen amerikkalaisten, härmänkestävien lajien kesken. Tarkkaan ottaen nykykarviainen ei siis ole sama alkuperäinen eurooppalainen, mutta ero lienee varsin pieni. Innostus marjaan kuitenkin laantui tämän onnettomuuden myötä, eikä se ole koskaan palautunut ennalleen.
Käyttö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Karviaismarjoja käytetään jälkiruokiin ja niistä voidaan tehdä mehua. Marjoja voidaan käyttää hilloihin, marmeladeihin ja hyytelöihin sekä piirakoiden täytteisiin ja pääruokien ohella syötäviin lisukkeisiin.[4] Karviaismehu sopii yhdistettäväksi omenamehuun tai punaherukkamehuun.[5]
Lajikkeita
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Keltamarjaisia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Hankkijan Herkku
- Hinnonmäen Keltainen - yleisin keltainen Suomessa
- Invicta - maailmalla eniten viljelty lajike
- Tatjana
Punamarjaisia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Houghton - vuoristokarviaisen (Ribes oxyacanthoides) ja karviaisen risteymä
- Lepaan Punainen - yleisin punainen lajike Suomessa
- Tukuman konvehti
- Avenita[6]
Karviaisen tuholaisia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Herukansilmukoi (Euhyponomeutoides albithoracellus)
- Herukkakoi (Lampronia capitella)
- Isokarviaispistiäinen (Nematus ribesii)
- Karviaiskirva (Aphis grossulariae)
- Karviaiskoisa (Zophodia convolutella)
- Karvikkakirva (Hyperomyzus pallidus)
- Pikkukarviaispistiäinen (Pristiphora pallipes)
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Leena Hämet-Ahti et al.: Retkeilykasvio. Helsinki: Yliopistopaino, 1998. ISBN 951-45-8167-9
- ↑ Enemmän iloa puutarhasta, Oy Valitut Palat, Reader's Digest Ab,1981
- ↑ Ravintoarvot Finelissä (tunniste: 446) Fineli. Elintarvikkeiden koostumustietokanta. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. (suomeksi)
- ↑ Maukas karviainen K-ruoka. Kesko. Viitattu 30.5.2024.
- ↑ Karviaismehu Helsingin sanomat. Viitattu 30.5.2024.
- ↑ Elli Ruutiainen: Karviaisen viljely 24.5.2018. Marjamaat-hanke. Viitattu 9.2.2022.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Marja Aaltonen, Kristiina Antonius, Tarja Hietaranta, Saila Karhu, Hilma Kinnanen, Pirjo Kivijärvi, Anna Nukari, Mia Sahramaa, Risto Tahvonen, Marjatta Uosukainen "Suomen kansallisten kasvigeenivarojen pitkäaikaissäilytysohjeet: Hedelmä- ja marjakasvit" Maa- ja elintarviketalous 89: 158 s., 2006 ISBN 978-952-487-061-0 (Painettu), ISBN 978-952-487-062-7 (Verkkojulkaisu)
- Luontoportti: Karviainen (Ribes uva-crispa)
- ITIS: Ribes uva-crispa (englanniksi)
- United States Department of Agriculture (USDA): Ribes uva-crispa (englanniksi)
- Flora of North America: Ribes uva-crispa (englanniksi)
- Dr. Duke's Phytochemical and Ethnobotanical Databases: Ribes uva-crispa (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi)