Kalanti
| Kalanti Kaland |
|
|---|---|
| Entinen kunta – nykyiset kunnat: Uusikaupunki |
|
 |
 |
|
sijainti |
|
| Sijainti | |
| Lääni | Turun ja Porin lääni |
| Maakunta | Varsinais-Suomen maakunta |
| Kuntanumero | 209 |
| Hallinnollinen keskus | Kalanti |
| Perustettu | 1411 |
| Kuntaliitokset | osa Laitilaan (1917), osa Uudenkaupungin maalaiskuntaan (1923) |
| Liitetty | 1993 |
| – liitoskunnat |
Uusikaupunki Kalanti |
| – syntynyt kunta | Uusikaupunki |
| Pinta-ala |
km² [1] (1.1.1992) |
| – maa | 200,8 km² |
| Väkiluku |
3 846 [2] (31.12.1992) |
| – väestötiheys | 19,09 as./km² |
Kalanti (ruots. Kaland, vuoteen 1936 Uusikirkko Tl[3], ruots. Nykyrko[4]) on Varsinais-Suomessa sijainnut entinen Suomen kunta. Kunnan pinta-ala oli 178 km², ja vuonna 1993 siellä asui 3 846 asukasta[2]. Kalannin harmaakivikirkko on valmistunut 1400-luvulla[5]. Alueella on myös Männäisten vanha markkinapaikka ja ruukki Sirppujoen varrella.
Kalannin naapurikunnat olivat Laitila, Pyhäranta, Uusikaupunki ja Vehmaa. Kalanti liitettiin vuonna 1993 Uuteenkaupunkiin. Entisiä naapurikuntia olivat Uuteenkaupunkiin aiemmin liitetyt Uudenkaupungin maalaiskunta, Pyhämaa ja Lokalahti.
Maantiede
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Entinen Kalannin kunnan alue ulottui mereen lounais- ja luoteiskulmistaan Uudenkaupungin itäpuolella. Kalannin päävesistö on Laitilan puolelta tuleva Sirppujoki eli Männäistenjoki, joka laskee mereen luoteessa lähellä Torlahden kartanoa. Järviä on Kalannissa yli 20, mutta ne ovat kaikki pieniä ja sijaitsevat metsäalueilla. Korkein maastonkohta on Kuuvanvuori (53 m mpy.).[6]
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kirjallisissa lähteissä Kalanti mainittiin ensi kerran jo 1316, Kalenningiatekt (Kalannin tahtoma),[7] itsenäisenä pitäjänä se ehti olla vuodesta 1411 asti.
Vuonna 1756 Kalannista käynnistyi Lounais-Suomen alueella voimakkaasti vaikuttanut kansanherätys, kun Liisa Erkintytär koki voimakkaan herätyksen.[8]
Kalannin muinaispitäjästä kertoo kirja Muinainen Kalanti ja sen naapurit.
Kalannin perinneruuaksi valittiin 1980-luvulla prossakka eli perunalaatikko sekä kuoritusta maidosta ja ohrajauhosta tehty leivonnainen, kalttiainen.[9]
Liikenne
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kalannin kautta kulkevat kantatie 43 ja Uudenkaupungin rata.[6]
Kyliä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
|
|
|
|
Kulttuuri
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Murre
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kalannin alueella puhutun kielen perustana on pohjoinen Lounais-Suomen murre. Kalannin murre kuuluu Lounais-Suomen pohjoisryhmän Rauman alaryhmään.[10]
Ruokakulttuuri
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Suomen tilastollinen vuosikirja 1992 (PDF) (sivu 50) Kansalliskirjaston julkaisuarkisto Doria: Tilastokeskus. Viitattu 26.4.2016.
- ↑ a b Väkiluku kunnittain ja suuruusjärjestyksessä 31.12.1992 (PDF) Tilastokeskus. Viitattu 15.3.2019.
- ↑ toim. Karilas, Yrjö: ”Suomenmaa: Maamme kuntien entiset nimet”, Pikku jättiläinen, s. 469. (18. painos) Porvoo: Werner Söderström Osakeyhtiö, 1958.
- ↑ Ändringar av kommunnamn Väestörekisterikeskus. Viitattu 26.12.2009. (ruotsiksi)[vanhentunut linkki]
- ↑ Kalannin kirkko, esite, Uudenkaupungin seurakunta
- ↑ a b Hannu Tarmio, Pentti Papunen ja Kalevi Korpela (toim.): Suomenmaa 3: maantieteellis-yhteiskunnallinen tieto- ja hakuteos, s. 30–34. Porvoo-Helsinki: WSOY, 1970.
- ↑ Muinainen Kalanti ja sen naapurit, 2003, Veijo Kaitanen, Esa Laukkanen ja Kari Uotila
- ↑ Murtorinne, Eino (päätoim.): ”1591-1808”, Kristinuskon historia 2000, s. 55. (3. osa) Porvoo: Weilin+Göös, 2000. ISBN 951-35-6516-5
- ↑ Kolmonen, Jaakko 1988. Kotomaamme ruoka-aitta: Suomen, Karjalan ja Petsamon pitäjäruoat, s. 20. Helsinki: Patakolmonen Ky.
- ↑ Wiik, Kalevi: Sano se murteella, s. 194. Pilot-kustannus Oy, 2006. ISBN 952-464-447-9
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kalanti Wikimedia Commonsissa
Kirjallisuutta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kaitanen, Veijo & Laukkanen, Esa & Uotila, Kari (toim.): Muinainen Kalanti ja sen naapurit: Talonpojan maailma rautakaudelta keskiajalle. (Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 825) Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2003. ISBN 951-746-289-1