Korvahylkeet
| Korvahylkeet | |
|---|---|
 Kalifornianmerileijona (Zalophus californianus) |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Nisäkkäät Mammalia |
| Lahko: | Petoeläimet Carnivora |
| Alalahko: | Caniformia |
| Heimo: |
Korvahylkeet Otariidae Gray, 1825 |
| Suvut ja lajit | |
|
|
| Katso myös | |
Korvahylkeet eli haaremihylkeet[1] (Otariidae) on petoeläimiin kuuluva nisäkäsheimo. Siihen kuuluvat merileijonat ja merikarhut, joita on yhteensä noin 15 lajia. Korvahylkeet ovat eväjalkaisia merinisäkkäitä, mutta eivät ole sopeutuneet vesielämään yhtä hyvin kuin varsinaiset hylkeet (Phocidae).
Korvahylkeet eroavat varsinaisista hylkeistä siinä, että ne käyttävät uidessaan ennen kaikkea rintaeviään. Takajalat ovat säilyneet rakenteeltaan melko käyttökelpoisina maalla liikkumiseen. Korvahylkeillä on pienet mutta kuitenkin ulospäin näkyvät korvat, toisin kuin varsinaisilla hylkeillä. Korvahylkeet ovat sekä rakenteeltaan että käyttäytymiseltään muita hylkeitä yhtenäisempi ryhmä. Kaikkien korvahylkeiden urokset ovat naaraita huomattavasti kookkaampia, mikä liittyy urosten moniavioisuuteen. Suurimmat korvahylkeet, stellerinmerileijonat, voivat painaa jopa yli 1 000 kiloa ja saavuttaa 3,5 metrin pituuden.
Nisäkäsnimistötoimikunta on ehdottanut, että heimon suomenkieliseksi nimeksi vaihdettaisiin ”haaremihylkeet”.[2] Suomen kielen lautakunta piti ehdotusta huonosti perusteltuna.[3]
Luokittelu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Nykyiset korvahylkeet luokitellaan seitsemään eri sukuun. Suvut on perinteisesti jaettu kahteen alaheimoon, merikarhut eli turkishylkeet (Arctocephalinae) ja merileijonat (Otariinae). Merikarhuihin luettiin kaksi sukua, Arctocephalus ja Callorhinus, merileijoniin loput viisi. Tärkein ryhmiä erottava piirre on merikarhuille tyypillinen tiivis pohjaturkki. Merikarhut ei kuitenkaan ole fylogeneettisesti yhtenäinen ryhmä, ja alaheimojaosta on siksi luovuttu.
Suvut ja lajit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Arctocephalus
- Kergueleninmerikarhu (Arctocephalus gazella)
- Afrikanmerikarhu (Arctocephalus pusillus)
- Australianmerikarhu (Arctocephalus pusillus doriferus)
- Guadalupenmerikarhu (Arctocephalus townsendi)
- Juanfernandesinmerikarhu (Arctocephalus philippii)
- Galapagosinmerikarhu (Arctocephalus galapagoensis)
- Eteläamerikanmerikarhu (Arctocephalus australis)
- Amsterdaminsaarenmerikarhu (Arctocephalus tropicalis)
- Uudenseelanninmerikarhu eli forsterinmerikarhu (Arctocephalus forsteri)
- Callorhinus
- Pohjanmerikarhu (Callorhinus ursinus)
- Eumetopias
- Stellerinmerileijona (Eumetopias jubatus)
- Neophoca
- Australianmerileijona eli tasmanianmerileijona (Neophoca cinerea)
- Otaria
- Patagonianmerileijona (Otaria flavescens)
- Phocarctos
- Uudenseelanninmerileijona (Phocarctos hookeri)
- Zalophus
- Kalifornianmerileijona (Zalophus californianus)
- Galapagosinmerileijona (Zalophus wollebaeki)
- Japaninmerileijona (Zalophus japonicus) †
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Wilson, Don E. & Reeder, DeeAnn M. (toim.): Otariidae Mammal Species of the World. A Taxonomic and Geographic Reference (3rd ed). 2005. Bucknell University. Viitattu 18.6.2011. (englanniksi)
- Nurminen, Matti (toim.): Maailman eläimet: Nisäkkäät 1, s. 244–255. (Englanninkielinen alkuteos The Encyclopedia of Mammals 1, sarjassa World of animals) Helsinki: Tammi, 1986. ISBN 951-30-6530-8
- Koivisto, I., & Sarvala, M. & Liukko, U-M. (toim.): Maailman uhanalaiset eläimet - Osa 2: Nisäkkäät. Weilin+Göös, 1991. ISBN 951-35-4687-X
- WSOY: Suuri eläinkirja
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ KOMISSION ASETUS (EU) 2019/2117 EUR-Lex. Viitattu 17.4.2022.
- ↑ Nisäkäsnimistötoimikunta (2008): Maailman nisäkkäiden suomenkieliset nimet (Toimikunnan vahvistamaton ehdotus nisäkkäiden nimiksi) Luonnontieteellinen keskusmuseo. Arkistoitu 6.2.2012. Viitattu 14.11.2010.
- ↑ Maailman nisäkkäiden suomenkieliset nimet: suomen kielen lautakunnan kannanotto. Viitattu 10.12.2011.