EDTA
| EDTA | |
|---|---|
 |
|
 |
|
| Tunnisteet | |
| IUPAC-nimi |
2-[2-(bis(karboksimeyyli)amino)etyyli- (karboksimetyyli)amino]etikkahappo |
| CAS-numero | |
| PubChem CID | |
| SMILES | C(CN(CC(=O)O)CC(=O)O)N(CC(=O)O)CC(=O)O [1] |
| Ominaisuudet | |
| Molekyylikaava | C10H16N2O8 |
| Moolimassa | 292,248 g/mol |
| Sulamispiste | 245 °C[2] |
| Tiheys | 0,86 g/cm3[3] |
| Liukoisuus veteen | 50 mg/100 ml [3] |
|
|
|
EDTA eli etyleenidiamiinitetraetikkahappo (C10H16N2O8) on aminohappo, jolla on useita käyttötarkoituksia teollisuudessa ja lääketieteessä. EDTA muodostaa kompleksiyhdisteen useiden metallien kuten kalsiumin, magnesiumin, alumiinin, raudan, lyijyn, kuparin, mangaanin, tinan ja sinkin ionien kanssa.[4]
Synteesi
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]F. Munz kehitti vuonna 1935 menetelmän EDTA:n valmistamiseksi. Siinä etyleenidiamiinia käsiteltiin kloorietikkahapolla ja natriumhydroksidilla. Menetelmän huono puoli oli, että EDTA:n sekaan jäi natriumkloridia. Nykyään ainetta valmistetaan teollisesti etyleenidiamiinista, formaldehydistä ja sinihaposta tai natriumsyanidista.[5]
Käyttö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kelaatio-hoidossa käytetään EDTA:ta sitomaan metalli-ioneja hoidettaessa lyijymyrkytyksiä tai hyperkalsemiaa. EDTA:ta käytetään muun muassa veden kovuuden määrittämiseen kompleksometrisellä titrauksella. EDTA muodostaa magnesium- ja kalsiumionien kanssa kompleksiyhdisteen ja indikaattorina käytettävän eriokromimusta T:n väri muuttuu. Hapon kulutuksen perusteella voidaan määrittää veden kovuus.[6][4]
Lääketieteessä EDTA:ta käytetään muun muassa tutkittaessa munuaisten toimintaa. Potilaaseen ruiskutetaan EDTA:n ja radioaktiivisen kromi-51-isotoopin seosta.[7]
Natriumedetaattia eli EDTA:ta on käytetty vesihuuhteluliuoksen apuaineena silmien kalkkivammoissa. EDTA:n vaikutus perustuu siihen, että se sitoo eli neutralisoi kalsiumin vaikutuksen.[8]
EDTA:ta käytetään yleisesti verinäyteputkien lisäaineena estämässä veren hyytyminen. Näyte ei saa hyytyä kun tutkitaan ja lasketaan verisoluja.
Muita aineen ja sen natriumsuolan käyttökohteita ovat sovellukset metalliteollisuudessa ja erilaisten kemikaalien valmistuksessa.[9]
Käyttöturvallisuus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]EDTA aiheuttaa hengitettynä hengenahdistusta ja nieltynä huonoa oloa. Kuumentuessaan aine hajoaa, jolloin syntyy muun muassa typen oksideja.[3] EDTA:n epäillään myös aiheuttavan silmä-ärsytystä. EDTA imeytyy ihon kautta äärimmäisen heikosti. Lisäksi se metaboloituu vain vähän ja poistuu elimistöstä nopeasti.[10]
Ympäristövaikutukset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]EDTA on lievästi myrkyllistä kaloille ja muille vesieliöille[11]. EDTA:n epäillään olevan ympäristölle haitallinen, koska sillä on kyky imeä ja kuljettaa raskasmetalleja ja se on heikosti biohajoava. EDTA:ta ei tästä huolimatta pidetä pysyvänä eikä biokertyvänä yhdisteenä. EDTA:n raskasmetalleihin liittyvä riski on olemassa siinä tapauksessa, että EDTA-raskasmetallikompleksit päätyvät pohjasedimentteihin.[10]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Edetic Acid – Substance summary NCBI. Viitattu 23. joulukuuta 2008.
- ↑ Physical properties: Edetic acid NLM Viitattu 25.12.2008
- ↑ a b c EDTA:n kansainvälinen kemikaalikortti Viitattu 25.12.2008
- ↑ a b Veden kalsiumin ja magnesiumin summan määritys Opetushallitus. Viitattu 3.10.2023.
- ↑ Industrial Synthesis of EDTA University of Bristol. Viitattu 25.12.2008.
- ↑ Veden kovuuden määritys EDTA-titrauksella Moniviestin. Jyväskylän yliopisto. Viitattu 3.10.2023.
- ↑ Chromium [51Cr EDTA injektio] Lääkelaitos. Arkistoitu 26.10.2007. Viitattu 25.12.2008.
- ↑ Tuomi, Alfering & Olli: Lääkkeet ja niiden käyttö, SHKS-WSOY, Porvoo, 1977 ISBN 951-0-06936-1 (s. 227)
- ↑ Kemikaalien EU-riskinarviointi ja -vähennys Sosiaali- ja terveydenhuollon tuotevalvontakeskus. Viitattu 25.12.2008.[vanhentunut linkki]
- ↑ a b Ainesosa COSMILE Europe. Viitattu 28.9.2024.
- ↑ OVA-ohje: EDTA Työterveyslaitos. Arkistoitu 5.3.2016. Viitattu 25.12.2008.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- EDTA:n käyttöturvallisuustiedote, Sigma Aldrich, viitattu 28.1.2015.
- Klinga, M. & Näsäkkälä, M. (2006). Epäorgaanisen kemian perustyöt II. Helsinki: Epäorgaanisen kemian osasto, Kemian laitos, Helsingin yliopisto, Yliopistopaino, s. 9–12, 35–37.