Gustav Jonson
Gustav Jonson (7. tammikuuta 1880 Päri Viljandinmaa Liivinmaan kuvernementti – 15. marraskuuta 1942 Tšeljabinsk Neuvostoliitto) oli Venäjän keisarillisessa armeijassa, Viron armeijassa ja Neuvostoliiton armeijassa palvellut sotilas; viime vaiheessa kenraaliluutnantin arvossa.[1]
Keisarillisen Venäjän vuodet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Viljandinmaalla syntynyt ja kasvanut Gustav Jonson siirtyi aluksi opiskelemaan Tarttoon ja sen jälkeen Riikaan kaupan alan instituutissa. Hän osallistui opiskelijamielenosoituksiin Venäjän ensimmäisen vallankumouksen aikana, ja sen seurauksena hänet erotettiin instituutista vuonna 1905. Hän siirtyi sen jälkeen Saksaan, jossa hän aloitti opiskelun Dresdenin teknillisessä koulussa.[1] Hän kuitenkin joutui keskeyttämään opintonsa varojen puutteen vuoksi, palasi Riikaan ja jatkoi siellä opintojaan vuoteen 1907 asti.
Gustav Jonson siirtyi vapaaehtoisena lokakuussa 1908 Venäjän armeijaan sijoituspaikkana ratsuväen tykistöyksikkö Daugavpilsissä, jossa hän palveli syyskuuhun 1909. Tammikuussa 1910 hänet ylennettiin upseeriksi. Asepalveluksensa jälkeen hän työskenteli Riian paino- ja mittakamarissa helmikuusta 1912 elokuuhun 1914.[1]
Ensimmäisen maailmansodan puhjettua elokuussa 1914 hänet kutsuttiin jälleen armeijaan, ja vuonna 1915 hänet siirrettiin 2. Kaukasian armeijaan. Sen riveissä hän taisteli maailmansodassa Venäjän keisarikunnan 10. armeijassa Luoteis- ja Länsirintamalla. Hänelle myönnettiin mm. Pyhän Yrjön miekka vuoden 1917 kesätaisteluissa. Lokakuussa 1917 hänet ylennettiin kapteeniksi.[1]
Venäjän vallankumouksen vuodet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Marraskuussa 1917 Gustav Jonson jätti Venäjän armeijan ja siirtyi Viroon Viron maaneuvoston kutsusta osallistuakseen Viron armeijan rakentamiseen. Alussa muodostettiin virolaisia jalkaväkiyksiköitä, jotka saksalaiset kuitenkin riisuivat ja hajottivat välittömästi miehitettyään Viron helmikuussa 1918. Jonson lähti Virosta ja pakeni Venäjälle, mutta helmikuussa 1918 punakaarti vangitsi siirtäen hänet Petrogradin Krestyn vankilaan.[1]
Itsenäisen Viron armeijassa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Gustav Jonson vapautettiin maaliskuussa solmitun Brest-Litovskin rauhan jälkeen vankilasta ja palasi Viroon marraskuussa 1918. Hänestä tuli 1. ratsuväkirykmentin komentaja, vuodesta 1919 lähtien everstiluutnantiksi ylennettynä.[2] Hän osallistui Viron vapaussotaan taistellen puna-armeijaa ja Baltian Landeswehria vastaan. Hänelle myönnettiin Viron vapaudenristin I luokka, ja hän sai myös valtiolta lahjaksi 50 hehtaarin maatilan Tartumaalta.[1]
Vuosina 1921-1923 hän opiskeli Viron sotakorkeakoulussa ja ylennettiin everstiksi vuonna 1923.[2] Viron sotakorkeakoulun jälkeen hän harjoitteli Ranskan armeijassa. Sodan jälkeisenä aikana hänellä oli useita johtotehtäviä Viron asevoimissa, ja hänet ylennettiin kenraalimajuriksi 24. helmikuuta 1928.[2] Huhtikuussa 1939 hän eläköityi jäi reserviin.[1]
Vuosina 1939-1940 hän toimi presidentti Pätsin apulaisena. Lisäksi hän oli Viron itsenäisyyden vuosina useiden erilaisten julkisten järjestöjen, yhdistysten ja liittojen puheenjohtaja ja jäsen.[1]
Neuvostovallan aika
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Viron neuvostomiehityksen yhteydessä, Johan Laidonerin syrjäyttämisen jälkeen Jonson nimitettiin Viron armeijan uudeksi komentajaksi. Kun Viron armeija liitettiin Puna-armeijaan, hän säilytti joukkojen johdon, ja elokuussa 1940 hänestä tuli juuri muodostetun Neuvostoliiton XXII alueellisen armeijakunnnan komentaja. Tässä tehtävässä Jonson nimitettiin kenraaliluutnantiksi 29. joulukuuta 1940.[2] Hän kuitenkin menetti komentajuutensa kenraalimajuri Aleksandr Ksenofontoville ja siirtyi Moskovaan 10. kesäkuuta jatkokoulutusta varten ja asettuakseen käytettäväksi muihin puna-armeijan tehtäviin. Hänet pidätettiin vähän ennen Saksan hyökkäystä Neuvostoliittoon 19. kesäkuuta 1941 vakoilusta epäiltynä ja teloitettiin 15. toukokuuta 1942 leirillä lähellä Tšeljabinskia.[1]
Hänen vaimonsa ja tyttärensä pakenivat Toisen maailmansodan aikana länteen.[1]