Bassoklarinetti

Bassoklarinetti on klarinettia isokokoisempi ja matalaäänisempi puupuhallin. Ääni syntyy klarinetin tapaan yksinkertaisen ruokokielen värähdellessä. Bassoklarinetti on lähes aina B-vireinen, myös C- ja A-vireisiä on olemassa, mutta ne ovat hyvin harvinaisia. Sinfoniaorkestereissa käytettävien bassoklarinettien alarekisterin äänialaa jatkettu samoin kuin basettitorvessa, puhallinorkestereissa yleensä vain puolella sävelaskeleella ^lähde?. Bassoklarinetin soiva ääniala on kontra-Bb:stä kaksiviivaiseen-Bb:een, mutta taitavimmat soittajat pääsevät vielä kvintin ylemmäs. Bassoklarinetti kirjoitetaan suurta noonia ylemmäs diskantti- eli G-avaimelle kuten tenorisaksofoni, eli kirjoitettuna bassoklarinetin ääniala on pienestä C:stä neliviivaiseen C:hen ja siitäkin korkeammalle. Bassoklarinetin ääni on alarekisterissä pehmeä ja täyteläinen, soivassa yksiviivaisessa oktaavissa helposti hieman räikeä ja vaikeasti hallittava ja ylärekisterissä läpitunkeva ja suorastaan kimeä.

Sinfoniaorkestereissa bassoklarinettia käytettiin jo 1800-luvun lopulla ja se yleistyi 1900-luvulla. Bassoklarinettia käytetään myös puhallinorkestereissa, klarinettiyhtyeissä ja sooloinstrumenttina jazzissa. Esimerkiksi jazz-musiikin keskeisimpiin julkaisuihin kuuluvilla levyillä Miles Davisin Bitches Brew (1970) ja Eric Dolphyn Out to Lunch (1964), on molemmilla annettu bassoklarinetille merkittävä osuus.

Puhallinorkesterissa bassoklarinetti voi toimia sekä puupuhallin- että vaskipuhallinryhmien kanssa. Koska tyylilajit vaihtelevat jatkuvasti, bassoklarinetistin on osattava kaikenlaisia soundeja laidasta laitaan. Uusimmissa teoksissa bassoklarinetilla on merkittäviä soolo-osuuksia.