Alfred Nobel

Alfred Nobel
Alfred Nobel
Henkilötiedot
Koko nimi	Alfred Bernhard Nobel
Syntynyt	21. lokakuuta 1833 Tukholma, Ruotsi
Kuollut	10. joulukuuta 1896 (63 vuotta) Sanremo, Italia
Kansalaisuus	ruotsalainen
Koulutus ja ura
Instituutti	dynamiitti ballistiitti Nobel-palkinnon perustaminen
Tutkimusalue	erityisesti räjähdysaineet
Palkinnot	Letterstedt Prize
Nimikirjoitus
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Alfred Bernhard Nobel (ruots.  [ˈǎlfrɛd nʊˈbɛlː]; ^(ohje) 21. lokakuuta 1833 Tukholma, Ruotsi – 10. joulukuuta 1896 Sanremo, Italia) oli ruotsalainen kemisti, insinööri ja dynamiitin keksijä. Hän määräsi testamentissaan omaisuutensa käytettäväksi Nobel-palkintoja jakavan säätiön perustamiseksi.

Alfred Nobel tunnetaan myös keksinnöillään menestyneenä liikemiehenä. Nobel oli luomassa kansainvälistä dynamiitti-imperiumia ja toimi tärkeänä vaikuttajana Kaukasian öljyteollisuudessa. Hän kokosi itselleen elämänsä aikana erittäin suuren omaisuuden ja oli kuollessaan yksi maailman rikkaimmista ihmisistä.

Katso myös: Nobel (suku)

Alfred Bernhard Nobel syntyi 21. lokakuuta 1833 Tukholmassa.^[1][2] Hänelle oli aiemmin syntynyt kaksi veljeä, Robert (1829) ja Ludvig (1831).^[3] Alfredin jälkeen syntyi vielä Emil (1843).^[4] Isä Immanuel Nobel ja äiti Andriette (o.s. Ahlsell) olivat avioituneet 1827.^[5]

Alfred syntyi keskelle Nobelien perheen huonoa taloustilannetta. Hänen isänsä oli suosittu rakennusmestari, jonka saamien urakoiden ansiosta Nobelien talous oli aiemmin pysynyt vakaana. Immanuel ajautui kuitenkin konkurssiin joidenkin urakoiden epäonnistumisen ja Nobelien Långholmenilta ostaman talon vuoden 1832 uudenvuodenaattona tapahtuneen palamisen seurauksena.^[6]

Immanuel odotti kuitenkin edelleen tilaisuuttansa. Ruotsin sotilasviranomaiset eivät olleet kiinnostuneita Nobelin uusista keksinnöistä, mutta hän löysi lopulta sopivan yhteistyökumppanin. Venäjän Tukholmassa oleskelevan lähettilään, suomalaisen Lars Gabriel von Haartmanin, kehotuksesta Nobel jätti perheensä Ruotsiin ja siirtyi Turkuun kehittelemään polkumiinoihin liittyvää keksintöään tarjotakseen sitä Venäjän keisarikunnan armeijalle.^[7]

Immanuelin lähdettyä Turkuun 1837 muu perhe joutui selviytymään ilman hänen apuaan. Ensimmäisenä vuotenaan Turussa Immanuel onnistui lähettämään perheelle sen verran rahaa, että vaimo Andriette pystyi avaamaan pienen maito- ja vihanneskaupan. Perheen lapset Robert, Ludvig ja Alfred auttoivat äitiään myymällä tulitikkuja kadulla. Vaatimattomista oloista huolimatta Andriette halusi lastensa saavan hyvän koulutuksen, minkä vuoksi he kirjautuivat kukin vuorollaan Jacobin seurakunnan pitämään kouluun. Veljeksistä Alfred keskeytti koulun jo vuoden kuluttua, Robert kävi koulua kolme ja puoli vuotta ja Ludvig kolme. Vanhin veli Robert keskeytti koulunkäyntinsä 1841 ryhtyäkseen merimieheksi ja sai paikan kajuuttavahtina Etelä-Amerikkaan suuntaavasta laivasta.^[8]

Vuonna 1838 Turusta Pietariin muuttanut Immanuel Nobel oli menestynyt hyvin. Hänen oli onnistunut vakuuttaa Venäjän sotilasviranomaiset ja itse keisari Nikolai I maamiinojen hyödyllisyydestä. Kolmentuhannen hopearuplan palkkion saanut Nobel oli laajentanut miinoja kehittelevää koepajaansa, ja 1842 hän päätti kutsua perheensä Pietariin. Tähän aikaan Pietari oli yksi maailman metropoleista niin tieteen kuin myös kulttuurin näkökannalta.^[9]

Perheen saapuessa Pietariin Immanuel oli saanut tsaari Nikolailta peräti 25 000 hopearuplaa, pääosin onnistuneen räjäytysesityksen johdosta. Immanuel Nobelin liiketoimet kukoistivat, ja hän omisti arvokkaan asunnon Pietarissa. Vaikka kaupungissa oli useita hyviä kouluja maahanmuuttajille, Alfredia ja Ludvigia ei laitettu mihinkään kouluun, vaan heille palkattiin yksityisopettaja. Veljekset saivat täysipainoista opetusta kirjallisuudessa, kielissä, matematiikassa, filosofiassa sekä luonnontieteissä. Yksityisopetuksen sisällöstä ei ole paljon tietoa, mutta se osoittautui tulokselliseksi. Alfred ja Ludvig sekä meriltä palannut Robert osasivat suullisesti ja kirjallisesti äidinkielensä ruotsin lisäksi venäjää, ranskaa, englantia ja saksaa.^[2][10]

1840-luvulla Immanuel Nobelin liiketoimet sujuivat hyvin.^[11] Nobel pystyi lunastamaan yhtiökumppaninsa osuuden ja siirsi samalla toimintansa toiseen paikkaan samalla, kun työtiloja laajennettiin merkittävästi. Lisäksi toiminimi muutettiin muotoon Fondieres et Atélieres Mécaniques, Nobel & Fils (”Valimo ja Mekaaninen Konepaja, Nobel & Pojat”). Immanuelin lapset pääsivät 1840-luvun jälkipuoliskolta lähtien työskentelemään isänsä alaisina. Jokainen pojista sai työskennellä ensin piirustuskonttorissa, minkä jälkeen heidät siirrettiin tilaus- ja tarjousosastolle, työnjohtajaksi valmistukseen ja yrityksen johtajien avustajaksi rahoitusta koskevissa kysymyksissä.^[12]

18-vuotiaana Alfred Nobel osoitti selvää kiinnostusta klassiseen kirjallisuuteen ja runouteen. Hän kirjoitti jo nuorena 425 riviä pitkän englanninkielisen runon, jota voidaan pitää osoituksena kirjallisista kyvyistä. Nobelilla olisi ehkä ollut mahdollisuuksia myös kirjailijaksi tai runoilijaksi, mutta hän valitsi elämänurakseen toisen alan.^[13]

Vaikkei olekaan tarkasti tiedossa, ketkä opettivat Nobelin veljeksille Pietarissa humanistisia aineita, tiedetään kuitenkin melko hyvin heitä luonnontieteissä opastaneet yksityisopettajat. Veljesten opettajina toimivat kemian professorit Nikolai Zinin ja Yuli Trapp, jotka Immanuel Nobel tunsi henkilökohtaisesti ja joiden kanssa hän oli myös hyvissä väleissä. Miehet opettivat Alfred Nobelille ja tämän veljille kemiaa, fysiikkaa ja matematiikkaa. Alfredia kiehtoi erityisesti kokeellinen kemia, joka oli hänen lempiaineensa.^[14] Vuoden 1850 tienoilla Alfred Nobel pääsi opettajansa Zininin kanssa Pariisiin, missä hän opiskeli vuoden ajan. Tällöin Nobel tapasi sen ajan tärkeimpiin eurooppalaisiin kemisteihin kuuluneen Théophile-Jules Pelouzen.^[11] Vuosi Ranskassa merkitsi Alfred Nobelille hänen kemian opintojensa täydentymistä. Opintojensa lisäksi Nobel osallistui myös Pariisin seuraelämään ja tapasi ”rakastettavan tytön”, kuten hän itse kirjoittaa. Hän joutui kuitenkin palaamaan Pietariin.^[15]

Alfred Nobel ei viipynyt Pietarissa kauan, vaan päätti lähteä pitkälle opintomatkalle ulkomaille. Matkan ensimmäiset kohteet sijaitsivat Keski-Euroopassa ja Britanniassa. Matkansa aikana Nobel tutustui useisiin teollisuusyrityksiin, joihin Nobelien Pietarissa sijaitsevalla konepajalla oli yhteyksiä. Matkan ensisijainen tarkoitus oli tutustuttaa nuori Alfred Nobel eri maiden konepajoissa käytettyihin menetelmiin. Lisäksi hänen tehtävänsä oli etsiä perheyritystä hyödyttäviä tuote- ja menetelmäuutuuksia. Matkattuaan jonkin aikaa Euroopassa Alfred Nobel siirtyi Yhdysvaltoihin New Yorkiin. Nobelin Amerikkaan suuntautuneen matkan yksityiskohtia ei tunneta tarkasti, mutta hänen tiedetään käyneen muutaman kerran ruotsalaisen John Ericssonin luona.^[2][16] Matkan tuloksena Alfred Nobel muun muassa toimitti Pietariin Ericssonilta saamansa lämminilmakoneen piirustuksia.^[17]

Alfred Nobel palasi Pietariin 21. lokakuuta 1854, jolloin hän täytti 21 vuotta. Hän oli joutunut matkojensa aiheuttaman rasituksen vuoksi olemaan jonkin aikaa hoitolassa Saksassa. Matkalla Saksaan hän oli myös asunut jonkin aikaa enollaan. Muutaman kuukauden kuluttua hän kuitenkin palasi Pietariin.^[17]

Nobelien perhe ansaitsi hyvin, sillä Krimin sotaan valmistautuva Venäjän keisari tilasi paljon uusia sotatarvikkeita. Perheyritys työllisti yli tuhat miestä ja tuotti hyvin. Alfred Nobelin isä Immanuel pääsi tsaarin suosioon, ja pian häntä pidettiin yhtenä Venäjän parhaimmista insinööreistä. Hänelle myönnettiin merkittävä keisarillinen kultamitali.^[18]

Keisari Nikolai I kuoli Krimin sodan aikana, ja hänen seuraajakseen tuli Aleksanteri II. Venäjä ei menestynyt sodassa, ja sen sotatarvikkeiden toimitukset hoidettiin huonosti. Krimin sodassa palvelleille joukoille oli toimitettu marssikenkiä, joiden pohjat olivat paperia, ja ruudin sekaan oli lisätty jauhoja. Aleksanteri II erotti asiaan sekaantuneet virkamiehet. Vaikka Nobeleilla ei ollut asian kanssa mitään tekemistä, heiltä loppuivat tilaukset, koska tilauksia tekevät virkamiehet oli erotettu. Immanuel Nobel yritti saada perheyritykselle uusia asiakkaita, mutta se oli vaikeaa, koska valtio oli köyhtynyt sodassa. Alfred Nobelista oli tullut perheen talousasiantuntija, ja hänet lähetettiin Lontooseen ja Pariisiin hankkimaan lainaa, mutta sikäläisistä pankeista ei herunut luottoa Nobelien yritykselle.^[19]

Immanuel Nobel päätti kesällä 1859 lähteä Pietarista ja palata Tukholmaan. Hän jätti konepajayrityksensä asioiden selvittämisen pojalleen Ludvigille, jota Alfred ja Robert avustivat.^[20] Veljekset onnistuivat yrityksen asioiden selvittämisessä, ja Ludvig perusti myös oma yrityksen. Robert ja Alfred olivat vuokranneet yhdessä pienen asunnon. Alfred Nobel vietti paljon aikaa asunnon keittiössä, jonka hän oli muuttanut laboratoriokseen. Perheyrityksen jouduttua taloudelliseen kriisiin hän oli etsinyt ystäviltään uusia ideoita mullistaviksi tuotteiksi. Hän oli kuullut entisiltä yksityisopettajiltaan uudesta räjähdysaineesta, nitroglyseriinistä. Uusi räjähdysaine oli hyvin räjähdysvoimainen, mutta sitä oli vaikeaa saada räjähtämään. Tilannetta hankaloitti se, että aine räjähti herkästi valmistuksen aikana ja siksi sitä pidettiin liian vaarallisena käytännön hyödyntämiseen. Alfred huomasi heti aineen mahdollisuudet, jos se saataisiin turvallisemmaksi.^[21]

Useiden vaarallisten kokeiden jälkeen Alfred Nobel keksi, miten saisi valmistetuksi tarpeeksi nitroglyseriiniä käytännön kokeita varten. Seuraava ongelma oli saada nitroglyseriini räjähtämään hallitusti. Lopulta Alfred ja Robert keksivät sekoittaa nitroglyseriinin joukkoon tavallista mustaruutia ja räjäyttää se tavallisella sytytyslangalla. Myös Ludvig kiinnostui tässä vaiheessa nitroglyseriinin mahdollisuuksista, ja veljekset tekivät koeräjäytyksiä Pietarin ulkopuolella. Isänsä kehotuksesta Alfred patentoi nitroglyseriinin ja saikin ruotsalaisen patentin 14. joulukuuta 1863, samana vuonna, kun hän muutti isän luokse Tukholmaan.^[22]

Ruotsissa uudet räjähdysainetekniikan patentit olivat harvinaisia, minkä vuoksi sotilasviranomaiset kiinnostuivat Nobelien patentista. Immanuel ja Alfred Nobel kutsuttiin sotilasviranomaisten luokse kertomaan keksinnöstä. He saivat tehtäväkseen järjestää räjäytysesityksen Karlsborgin linnoituksessa. Näytöstä saapui katsomaan sotilastoimikunta ja useita siviiliasiantuntijoita. Ensin tulos jäi laihaksi, sillä Nobelien nitroglyseriinipanokset räjähtivät suunnilleen samalla teholla kuin sama määrä mustaruutia. Näytöksen aikana Alfred Nobel kuitenkin tajusi, että panosten räjähdysteho heikkeni vähitellen, kun nitroglyseriini imeytyi ruutiin. Esitystä varten Nobelit olivat tehneet useita eri nitroglyseriinisekoituksia, jotka vanhentuneina eivät aiheuttaneet suuria räjähdyksiä. Alfredin onnistui korjata asia jo esityksen aikana, joten hän pääsi räjäyttämään muutaman tunnin sisällä valmistetun nitroglyseriinipanoksen esityksen lopuksi. Räjähdys oli valtava mutta ei tuottanut toivottua tulosta Ruotsin sotilasviranomaisten keskuudessa. Nämä ilmoittivat yksimielisesti aineen olevan liian vaarallinen sodassa käytettäväksi.^[23]

Karlsbergissa pidetyn näytöksen tuloksena selvisi, ettei ruudin ja nitroglyseriinin seos tuota pysyviä ominaisuuksia. Niinpä Nobelit palasivat laboratorioon jatkamaan räjähdysaineen kehittelyä. Alfred teki ahkerasti tutkimuksia apulaisenaan nuorin veljensä, 20-vuotias Emil. Alfred keksi pian ratkaisun. Hän panosti koeputken ruudilla, laittoi siihen sytytyslangan ja upotti tämän nitroglyseriiniä sisältävään astiaan. Räjähdykset onnistuivat hyvin. Kokeessa käytetystä koeputkesta tuli prototyyppi sytytysnallille, jota useat räjähdysaineasiantuntijat pitävät nykyäänkin Alfred Nobelin tärkeimpänä keksintönä.^[24]

Alfred Nobel lähti keväällä 1864 etsimään asiakkaita uudelle räjähdysaineelle. Räjähdysöljynä markkinoitu aine sai pian asiakkaita kaivosteollisuudesta. Nobel esitteli keksintöään useille henkilöille, minkä vuoksi hän tarvitsi yhä enemmän räjähdysainetta. Hänen keksimänsä vanha nitroglyseriinin tuotantoon käytetty menetelmä korvattiin uudella. Näin voitiin tuottaa enemmän nitroglyseriiniä, vaikkakin uusi menetelmä teki prosessista vaarallisemman.^[25]

Nobelin tuotteille oli useita hyödyntämistapoja, mutta ennen laajaa hyödyntämistä Alfred Nobel tarvitsi rahaa, sillä hänen oli hankittava laitteita ja raaka-ainetta sekä patentoitava keksintö myös ulkomailla. Nobelien suvulla ei ollut tarjota riittävästi pääomaa Alfredille, joten hän joutui turvautumaan lainaan. Alfred Nobel hyötyi tekemästään opintomatkasta Keski-Eurooppaan, koska hän oli sen aikana luonut yhteyksiä pankkeihin. Hän matkusti Ranskaan, ja hänen onnistui saada pariisilaiselta Crédit Mobilier -pankilta 100 000 frangin laina.^[26]

Palattuaan Tukholmaan Alfred Nobel aloitti tuotannon lisäämisen. Laboratorio sai kelvata tehdastilaksi. Isä Immanuel ja veli Emil auttoivat Alfredia, joka palkkasi avukseen nuoren vastavalmistuneen insinöörin C. E. Hertzmanin ja muutaman apumiehen. Emil asensi uudet laitteistot, ja kokeilut voitiin aloittaa.^[27]

Nobelin laboratorio räjähti 3. syyskuuta 1864 kappaleiksi, ja räjähdys tuntui koko Tukholmassa. Sen sattuessa Emil Nobel ja Hertzman olivat koekäyttämässä nitrauslaitteita. Todennäköisesti heidän varomattomuutensa takia nitroglyseriini pääsi lämpenemään yli 180 celsiuksen lämpötilaan, mikä sai sen räjähtämään itsestään. Räjähdys surmasi heti Emil Nobelin, Hertzmanin, työntekijä Herman Nordin ja aputyttö Maria Nordstedtin sekä pihalla työskennelleen puusepän. Räjähdyksen sattuessa Alfred Nobel oli toisessa rakennuksessa keskustelemassa tuttavansa kanssa. Nobel kaatui räjähdyksen voimasta maahan ja sai vammoja rikkoutuneen ikkunan sirpaleista, mutta säilyi hengissä. Myös Immanuel Nobel oli räjähdyksen sattuessa tarpeeksi kaukana ja selvisi ilman fyysisiä vammoja, mutta sai kuukauden kuluttua halvauskohtauksen, joka saattoi olla seurausta räjähdyksen aiheuttamasta järkytyksestä.^[28]

Onnettomuus ei järkyttänyt Alfred Nobelin uskoa nitroglyseriinin mahdollisuuksiin. Tilauksia tuli yhä, ja Nobel suunnitteli jo yhtiön perustamista. Osakkaat muodostivat 22. lokakuuta Nitroglycerin Aktiebolaget -nimisen yhtiön. Alfred myi nitroglyseriinin patentin yhtiölle ja sai satatuhatta Ruotsin kruunua ja yhtiön osakkeita. Yrityksen perustaminen tapahtui nopeasti, mutta tuotannon aloittaminen kävi hitaasti. Räjähdysonnettomuuden takia Tukholman poliisiviranomaiset kielsivät nitroglyseriinin valmistamisen kaupungin alueella. Myöskään kaupungin ulkopuolelta ei saatu paikkaa laboratoriolle, joka lopulta jouduttiin rakentamaan vuokratulle proomulle. Talvella 1864–1865 Nobel uurasti saadakseen nitroglyseriinin tuotannon käyntiin ja markkinoi samalla ainetta kaivosyhtiöille. Asiakkaita ilmaantui, mutta nitroglyseriinin valmistaminen oli yhä erittäin hankalaa. Mistään ei löytynyt tonttia tehtaalle, joten kaikki tuotanto oli tehtävä ympäriinsä liikkuvassa ja talvella erittäin kylmässä proomussa. Tammikuun lopussa löytyi vihdoin tontti, jonka Nobelin yritys osti. Se oli vanha maatila, jonka talliin siirrettiin kiireesti kaikki nitroglyseriinin valmistukseen tarvittavat välineet. Tuotantorakennukset luonnosteltiin, minkä jälkeen Alfred Nobel jätti tulevan tehtaan hoidon liikekumppaneilleen ja matkusti Saksaan.^[29]

25. kesäkuuta 1865 perustettiin myös Norjassa nitroglyseriiniyhtiö. Alfred Nobel myi norjalaisen patenttinsa tälle yhtiölle ja sai siitä 10 000 hopeataaleria. Kauppa oli ainoa, jossa hän vaihtoi patenttinsa pelkkään käteiseen, mutta nyt hän oli rahan tarpeessa Saksaan suunnitellun tehtaan vuoksi.^[30]

Nobel asettui asumaan Hampuriin ja perusti kaupungin satamaan pienen laboratorion, jossa saattoi valmistaa tarpeeksi nitroglyseriiniä näytösesityksiä varten. Monet kaivosyrittäjät kiinnostuivat Nobelin keksinnöstä, ja nitroglyseriinistä kirjoitettiin artikkeleita useissa ulkomaisissakin lehdissä. Kesäkuussa 1865, samoihin aikoihin, kun Alfred Nobel myi patenttinsa Norjassa, perustettiin saksalainen nitroglyseriiniyhtiö Alfred Nobel & Co. Ruotsin tapaan myöskään Saksassa ei oltu halukkaita antamaan maata räjähdysainetehtaan perustamista varten. Vasta vuoden 1865 lokakuussa yhtiö onnistui hankkimaan tontin tehtaalleen Geesthachtista. Nitroglyseriinin tuotanto pystyttiin aloittamaan vasta 1. huhtikuuta 1866.^[31]

Nobel kutsuttiin 1865 Yhdysvaltain Hampurin-konsulaattiin kuultavaksi. Syynä oli Nobelia vastaan esitetty väite, jonka mukaan tapa räjäyttää nitroglyseriiniä hallitusti oli keksitty jo aikaisemmin Yhdysvalloissa. Väitteen taustalla oli Nobelin patenttihakemus Yhdysvalloissa ja Taliaferro Shaffner -niminen mies, joka oli 1864 yrittänyt ostaa Nobelin keksinnön pilkkahintaan. Suuttuneena Nobelin kieltäytymisestä Shaffner oli yrittänyt turvautua teollisuusvakoiluun, mutta epäonnistui. Kuultuaan Nobelin hakevan keksinnölleen patenttia Yhdysvalloissa Shaffner väitti tehneensä keksinnön ennen Nobelia. Nobelin onnistui kuitenkin osoittaa tehneensä keksinnön ensin, joten Shaffnerin vastalause hylättiin ja Nobel sai patentin keksinnölleen myös Yhdysvalloissa.^[32]

Nobel yritti 1866 luoda nitroglyseriinille kysyntää myös Britteinsaarilla, mutta tulokset jäivät laihoiksi. Vaikka Nobelin järjestämät näytökset kiinnostivat ihmisiä ja kaivosteollisuutta, Nobel ei löytänyt osakkaita yhtiön perustamiseen. Epäonnistuttuaan Britanniassa Nobel päätti ryhtyä markkinoimaan räjähdysöljynä tunnettua keksintöään Yhdysvalloissa.^[33]

Yhdysvalloissa Alfred Nobel kohtasi ongelmia. Maassa oli sattunut kaksi suurta nitroglyseriiniräjähdystä, joista kirjoitettiin lehdissä suurin otsikoin. Washingtonissa suunniteltiin jo lakia, joka kieltäisi nitroglyseriinin käytön. Niinpä Nobel päätti matkustaa Washingtoniin, missä hän tapasi lakialoitetta kannattavia poliitikkoja. Tapaamiset eivät kuitenkaan johtaneet toivottuihin tuloksiin, sillä kongressi päätti hyväksyä lain. Ennen lain hyväksymistä Nobel matkusti takaisin New Yorkiin, missä hän järjesti nitroglyseriinillä räjäytysesityksen. Vastaanotto oli ristiriitainen. Lehtien mielipidekirjoituksissa Nobelia kehotettiin palaamaan Eurooppaan, ja häntä kutsuttiin huijariksi. Nobelia myös varoiteltiin siitä, että hän joutuisi nitroglyseriinin kieltävän lain voimaantulon jälkeen hankaluuksiin viranomaisten kanssa.^[34]

Nobelin usko räjähdysöljyn eli nitroglyseriinin turvallisuuteen koki kolauksen hänen kuultuaan, että ainakin toisessa Yhdysvalloissa sattuneessa nitroglyseriiniräjähdyksessä räjähtänyt nitroglyseriini oli peräisin hänen omista tehtaistaan Euroopasta. Siksi Nobel ryhtyi kehittelemään keinoja, joilla saisi nitroglyseriinin entistä turvallisemmaksi.^[35]

Nobelin avuksi ilmaantui yllättävä henkilö, Taliaferro Shaffner, joka oli aikaisemmin yrittänyt estää Nobelia saamasta keksinnölleen patenttia Yhdysvalloissa. Shaffner tarjoutui auttamaan Nobelia amerikkalaisen nitroglyseriiniyhtiön perustamisessa ja myös lupautui neuvottelemaan poliitikkojen kanssa nitroglyseriinin kieltävästä laista. Nobel ja Shaffner matkustivat Washingtoniin. Laihoista tuloksista huolimatta Nobel muutti suhtautumistaan Shaffneriin ja alkoi neuvotella tämän kanssa yhtiön perustamisesta. Neuvottelujen aikana Nobel sai tietää, että hänen yhtiönsä nitroglyseriinitehdas Saksassa oli räjähtänyt. Kuultuaan siitä Nobel yritti kiirehtiä neuvotteluja yrityksen perustamisesta Shaffnerin kanssa. Lopulta Nobel luovutti Shaffnerille keksintönsä yhdysvaltalaisen patentin yhden dollarin muodollista korvausta vastaan, tosin hän sai myös 2 500 yhtiön osaketta. Samaan aikaan kongressi hyväksyi lopullisesti nitroglyseriinin käytön kieltävän lain, joka tosin salli nitroglyseriinin kuljettamisen, jos se pakattiin asianmukaisilla varoituskylteillä varustettuihin säilytysastioihin. Nitroglyseriiniä ei kuitenkaan täysin kriminalisoitu, mikä mahdollisti nitroglyseriiniyrityksen perustamisen 27. heinäkuuta 1866. Nobel päätti palata pikaisesti Saksaan, ja 10. elokuuta hän nousi maihin Hampurissa.^[36]

Palattuaan Saksaan Nobel tarvitsi laboratoriota, jotta voisi jatkaa tutkimuksiaan nitroglyseriinin saamiseksi turvallisemmaksi. Räjähtänyttä tehdasta jälleenrakennettiin Nobelin saapuessa Hampuriin, mutta räjähdyksessä tuhoutunut laboratorio oli käyttökelvoton. Tämän vuoksi Nobel vuokrasi itselleen laboratorioksi proomun ja käynnisti heti tutkimukset.^[37]

Kokeissaan Nobel huomasi, että nitroglyseriini imeytyi murskattuun puuhiileen, tosin seos ei ollut pysyvä. Hän tiesi tarvitsevansa jotakin, joka imisi nitroglyseriiniä itseensä ja pitäisi sen sisällään. Kokeiltuaan muun muassa puujauhoja, sahanpurua, muurauslaastia ja murskattua tiiltä Nobel päätti yrittää koetta piimaalla. Nobel kuivasi hiekan uunissa, jonka jälkeen se pystyi imemään itseensä noin kolme kertaa oman tilavuutensa verran nitroglyseriiniä. Näiden sekoituksesta tuli muovailtavaa massaa, jonka Nobel onnistui räjäyttämään. Nobel muotoili massasta sauvoja, jotka osoittautuivat erityisen turvallisiksi.^[38]

Syksyllä 1866 Nobel testasi useaan otteeseen keksintöään ja totesi keksineensä turvallisen ja tehokkaan räjähdysaineen. Nobelin avustaja ja yhteistyökumppani Thomas Winkler ehdotti uuden räjähdysaineen nimeämistä ”räjähdyskitiksi”, mutta Nobel itse piti enemmän nimestä ”dynamiitti”. Uuden räjähdysaineen teho oli viidestä kahdeksaan kertaa suurempi kuin mustaruudilla, ja lisäksi se oli nitroglyseriiniä huomattavasti turvallisempaa. Yli kymmenen vuoden tutkimusten jälkeen Alfred Nobel oli keksinyt, kuinka tehdä nitroglyseriinistä vaarattomampaa vähentämättä radikaalisti sen räjähdystehoa.^[39]

Dynamiitin keksimiseen liittyy tarinoita, joista osa väittää, ettei Alfred Nobel keksinyt dynamiittia itse. Erään kertomuksen mukaan Nobelin saksalaisen yrityksen tehtaalla ollut työntekijä huomasi, kuinka kuljetuslaatikoista vuotava nitroglyseriini imeytyi piimaahan, jolloin syntyi puuromaista ainetta. Ajurin kerrotaan kiinnittäneen Nobelin huomion ilmiöön. Toisen tarinan mukaan Nobel oli käymässä erään kaivoksen johtajan luona, ja johtaja kertoi, että sekoittamalla nitroglyseriiniä hienoksi jauhettuun kiveen aineesta tulee turvallisempaa käsitellä. Tarina kertoo, että palattuaan laboratorioonsa Nobel halusi testata kaivoksen johtajan teoriaa, mutta käsillä ei juuri silloin ollut jauhettua kiveä. Tarinan mukaan Nobel päätti kokeilla kiven korvaamista hiekalla, ja näin syntyi dynamiitti.^[40]

Carl Dittmar -niminen Nobelin tehtaan rakennustöitä johtanut mies väitti jo Nobelin elinaikana keksineensä dynamiitin ennen tätä. Dittmar väitti ehdottaneensa Nobelille, että tämä koettaisi sekoittaa piimaata nitroglyseriiniin, ja hän olisi siis dynamiitin todellinen keksijä. Nobel haastoi Dittmarin oikeuteen ja voitti tämän pitkän prosessin jälkeen.^[41]

Dynamiitin keksimisen satavuotisjuhlien yhteydessä neuvostoliittolainen sovelletun kemian aikakauskirja julkaisi oman versionsa dynamiitin keksimisestä. Jutun mukaan dynamiitin keksi alkujaan venäläinen eversti. Alfred Nobel näki 1866 asiaa koskevan uutisen eräässä teknisessä julkaisussa ja sen perusteella laati patenttihakemuksensa.^[42]

Kuten useat muutkin keksintönsä, Nobel esitteli dynamiitin järjestämällä räjähdysesityksen lehdistön läsnä ollessa. Uudelle ja turvalliselle räjähdysaineelle riitti kysyntää, ja Nobelin saksalaiselle tehtaalle lähetettiin runsaasti tiedusteluja uudesta keksinnöstä.^[43] Alfred Nobelin suunnitelmat tehokkaasta ja turvallisesta räjähdysaineesta olivat toteutuneet, ja seuraavaksi oli aika alkaa markkinoida uutta keksintöä.

Vuoden 1867 keväällä Nobel matkusti Britanniaan. Saman vuoden toukokuussa hän sai brittiläisen patentin keksinnölleen. Kesällä Nobel järjesti räjäytysnäytöksiä, joissa hänen onnistui osoittaa dynamiitin edut. Räjähdysaine oli erittäin turvallista, tehokasta, ja lisäksi se ei aiheuttanut samanlaista pistävänhajuista savua kuten mustaruuti. Dynamiitin ominaisuudet huomattiin heti, ja Nobelin dynamiittiesityksiä kuvailtiin yksityiskohtaisesti useissa lehdissä. Nobelin päämääränä oli perustaa dynamiittitehdas Britanniaan, varsinkin kun Saksan ja Ruotsin tehtaat eivät enää riittäneet täyttämään dynamiitin lisääntynyttä kysyntää.^[44]

Nobelin saapuessa Britanniaan parlamentti oli säätänyt lain, joka vaati varustamaan kaikki nitroglyseriiniä sisältävät lähetykset merkinnällä "erittäin vaarallista". Laki koski myös niitä räjähdysaineita, jossa nitroglyseriini oli osana. Myös Nobelin dynamiittia sisältävät lähetykset oli siis varustettava varoitusmerkinnällä. Juuri tämän lain pykälän takia Nobelilla oli vaikeuksia löytää Britanniasta yhtiökumppaneita. Nobel yritti syksyn 1867 vakuuttaa parlamentin nitroglyseriinin ja dynamiitin eroista, mutta lakia ei kumottu. Nobelin Britanniassa kohtaama vastustus oli syynä siihen, että hän yritti etsiä muita markkinoita ja lähti kiertomatkalle Eurooppaan. Hän kävi Prahassa, Wienissä, Zürichissä ja Bernissä solmimassa yhteyksiä tulevaisuuden varalle. Kiertomatkan jälkeen Nobel palasi Britteinsaarille, missä hän alkoi suunnitella tehtaan rakentamista Skotlantiin. Sielläkin yhtiön perustaminen vaikutti hankalalta ja hitaalta. Vasta 1869 Skotlannissa alettiin tosissaan kiinnostua dynamiitin kotimaisesta valmistuksesta. Innostus sammui kuitenkin pian, sillä parlamentti sääti The Nitro-Glycerine Act -nimisen lain, joka kielsi kaikkien nitroglyseriiniä sisältävien aineiden maahantuonnin ja valmistuksen. Laissa oli kuitenkin kohta, jonka mukaan sisäministeriö saattoi myöntää poikkeusluvan joillekin tahoille. Nobel anoi tätä lupaa. Sisäministeriö antoi ainoaksi vaihtoehdoksi sen, että dynamiittia voitaisiin alkaa valmistaa räjäytystyömaalla. Ajatus oli epärealistinen eikä toteutunut.^[45]

Nobel sai pian selville, että lain takana oli sisäministeriön pääkemisti Sir Frederick Abel. Nobelin dynamiitti oli paha kilpailija Abelin patentoimalla menetelmällä valmistetulle puuvillaruudille, minkä vuoksi oli Abelin etujen mukaista hidastaa dynamiitin saapumista Britannian markkinoille. Keväällä 1870 Nobel laati sisäministerille kirjelmän, joka osoitti selvästi dynamiitin turvallisuuden. Nobel vetosi siihen, että maailmassa oli jo valmistettu 560 tonnia dynamiittia, jonka varastoinnissa tai kuljetuksessa ei ollut sattunut ainuttakaan onnettomuutta. Kirjelmä tehosi, sillä saman vuoden huhtikuussa dynamiitille myönnettiin erivapautus nitroglyseriinilaista. Tämän päätöksen ansiosta Nobel saattoi viimein perustaa dynamiittiyhtiön Britanniaan. Nobel sai uuden yrityksen osakkeista 300 perustajana sekä 900 korvauksena dynamiitin patentista, minkä ansiosta hän omisti puolet yrityksestä.^[46]

Vaikka Nobel oli hyvin kiireinen työskennellessään dynamiittitehtaan rakentamiseksi Britanniaan, hän lähetti kuitenkin muita perustamaan puolestaan tehtaita ulkomaille. Nobel kävi heidän kanssaan tiivistä kirjeenvaihtoa suunnitellen dynamiitin markkinoiden ja myynnin kasvattamista.

Ongelmana dynamiittitehtaan perustamisessa Ranskaan oli se, että maassa valtiolla oli monopoliasema ruutiteollisuudessa. Nobelin yhdysmiesten ei onnistunut vuosiin saada lupaa tuoda dynamiittia maahan, joten kaikki Nobelin lähettämät dynamiittierät takavarikoitiin tullissa. Nobelin markkinoidessa dynamiittia Britanniassa hän kävi samalla myös Ranskassa neuvotteluja yhtiön muodostamisesta. Nobelin ranskalainen yhtiökumppani Paul Barbe yritti kirjeillään vedota suoraan Ranskan hallitukseen, mutta Preussia vastaan julistettu sota viivästytti hakemusta. Sodan jälkeen Ranskassa ymmärrettiin uuden ja tehokkaan räjähdysaineen käytön tarpeellisuus, minkä vuoksi Nobelin yhtiökumppani valtuutettiin aloittamaan dynamiitin suurtuotanto. Jonkin aikaa Ranskassa tuotettiin paljon dynamiittia, mutta vuonna 1871 räjähdysaineen valmistus kiellettiin. Kiellon taustalla oli räjähdysaineiden valmistuksen ja kaupan kieltävä laki, joka oli säädetty samana vuonna.^[47]

Nobel ja hänen yhtiökumppaninsa Barbe esittivät vastalauseen. Varsinkin Barbe toimi aktiivisesti dynamiitin valmistuksen uudelleen aloittamisen puolesta. Vuoden 1872 alussa Ranskan sotaministeriö purki kaikki Nobelin ja Barberin kanssa tekemänsä sopimukset ja aloitti dynamiitin valmistuksen itse, vaikka Nobelin patentti oli yhä voimassa. Nobel katsoi, että Ranskan hallitus oli salaa pakkolunastanut hänen patenttinsa ilmoittamatta hänelle. Selvisi kuitenkin, että Nobelin ranskalainen patenttiasiamies oli unohtanut maksaa patentin vuosimaksun. Tämä unohdus oli tehnyt Nobelin ranskalaisesta dynamiittipatentista arvottoman.^[48]

Poliisivoimille annettiin pian käsky takavarikoida kaikki dynamiitti, joka ei ollut valtion valmistamaa. Tilanne näytti Nobelin ja Barben kannalta huonolta, mutta ongelma ratkesi. Kun ilmeni, että jo aiemmin oli säädetty laki, joka kielsi valtionmonopolia myymästä ruutia tuotantohintaa korkeammilla hinnoilla, yleinen mielipide kääntyi sotakorvauksien takia köyhtyneessä Ranskassa ruutimonopolia vastaan, ja näin monopoliasemasta puhkesi poliittinen kiista. Monien vaiheiden jälkeen dynamiitti ja kaikki muut nitroglyseriiniin perustuvat räjähteet päätettiin jättää monopolin ulkopuolelle. Niinpä Nobel ja Barbe saattoivat vihdoin perustaa dynamiittiyhtiön. 1875 perustettiin Société Générale de la Fabrication de la Dynamite.^[49]

Nobel oli jo varhain kiinnostunut Italian ja Sveitsin markkinoista, koska molemmissa maissa toteutettiin useita laajamittaisia julkisia rakennushankkeita. Tehokkaalle ja turvalliselle räjähdysaineelle oli paljon kysyntää esimerkiksi siltoja, satamia, rautateitä ja tunneleita rakennettaessa. 1871 Nobel haki dynamiitille patenttia Italiassa ja saikin sen saman vuoden joulukuussa. Kun dynamiitin valmistus kiellettiin 1872 Ranskassa, Nobelin yhtiökumppani otti yhteyttä Sveitsissä toimivaan urakoitsijaan Louis Favreen. Huomattavan omaisuuden hankkinut Favre saattoi maksaa tarvittavan takuusumman eli kahdeksan miljoonaa frangia, joten hänet houkuteltiin Sveitsiin perustettavan yhtiön osakkaaksi. Muutama vuosi myöhemmin Nobel tosin lunasti Favren ulos yhtiöstä. Sveitsiin saatiin kuitenkin rakennetuksi tehdas, joka aloitti ensimmäiset toimituksensa kesällä 1873.^[50]

Nobelin Saksan tehtaiden yhtiökumppanit saivat pian tietää, että Sveitsiin oli perustettu tuottoisa dynamiittitehdas, jossa he eivät olleet osakkaina. Seurauksena oli, että Nobelin saksalainen yhtiökumppani haki Italiassa patenttia dynamiitin muunnokselle. Kuultuaan uudesta patentista Nobelin ranskalainen yhtiökumppani Barbe halusi ryhtyä koviin toimiin Nobelin saksalaisia yhtiökumppaneita vastaan, mutta Nobel kannatti neuvottelemista. Marraskuussa 1873 onnistuttiinkin neuvottelujen jälkeen perustamaan Nobelin dynamiittipatenttiin perustuva yritys Societa Anonima Italiana per la fabbricazione della Dinamite - Brevetto Nobel, jonka osakkeenomistajina oli niin saksalaisia kuin ranskalaisiakin Nobelin yhtiökumppaneita. Nobel itse omisti puolet yrityksen osakkeista.^[51]

Perustaessaan dynamiittitehtaita ympäri Eurooppaa Nobel yleensä perusti samalla uuden yrityksen. Eri maissa yhtiökumppanit olivat eri henkilöitä, minkä vuoksi tehtaat alkoivat kilpailla keskenään markkinoista. Nobel itse oli runsaan tusinan dynamiittiyhtiön ja kahdenkymmenen tehtaan hallituksen puheenjohtaja tai jäsen.^[52]

Lisäksi useissa maissa alkoi markkinoille ilmestyä erilaisia nitroglyseriiniä sisältäviä räjähdysaineita. Nobelin dynamiittiyrityksellä oli Britanniassa käytännössä monopoliasema, mutta patenttilaista huolimatta saksalainen yritys Krebs & Co. yritti 1875 päästä maan markkinoille. Yrityksen tuotteena oli 1872 markkinoille tuotu lithofracteur-niminen räjähdysaine, joka oli käytännöllisesti katsoen samanlainen kuin Nobelin dynamiitti. Nobel itse kutsui räjähdysainetta "dynamiitiksi valepuvussa", ja hänen yrityksensä haastoi saksalaisyrityksen johtajan oikeuteen.^[53] Alioikeudessa Nobel kärsi tappion, mutta ylempi oikeusaste totesi, että patenttilakia oli rikottu, ja saksalaisyrityksen johtaja Krebs joutui maksamaan Nobelille suuret vahingonkorvaukset. Ennakkotapauksen ansiosta Britannian markkinoille ei ilmestynyt muita "valedynamiittia" valmistavia yrityksiä.^[53]

Nobel joutui vuosien ajan neuvottelemaan eri tehtaiden ja yritysten johtajien kanssa yhden ja yhtenäisen dynamiittiyrityksen perustamisesta. Nobelin työtaakka oli raskas, koska hän joutui selvittelemään lukuisien dynamiittiyhtiöidensä ongelmia. Pitkien neuvottelujen jälkeen pystyttiin viimein lokakuussa 1886 muodostamaan yhtenäinen dynamiittiyritys nimeltä Nobel-Dynamite Trust Company. Nobel valittiin yrityksen kunniapuheenjohtajaksi, mitä virkaa hän hoiti kuolemaansa saakka.^[54]

Ennen yrityksen muodostamista Nobel joutui suuren työtaakan alaiseksi, minkä vuoksi hän halusi jälleen keskittyä liikeyritysten muodostamisen takia keskeytyneeseen tutkimustyöhönsä laboratoriossaan. Nobel teki jo ennen yhtenäisen dynamiittiyrityksensä perustamista jälleen tutkimustyötä. 1884 hän haki patenttia uudelle ruudin ampuma-aseissa korvaavalle räjähdysaineelle, jonka hän oli nimennyt ballistiitiksi. Uudelle aineelle oli tarjolla laajoja markkinoita sotateollisuudessa.^[55]

1889 Nobel sai tietää, että Frederick Abel -nimiselle miehelle oli myönnetty patentti aineesta, jota Nobel piti täysin identtisenä oman ballistiittinsa kanssa. Ainoa ero ballistiitin ja nitroglyseriiniruudiksi kutsutun aineen välillä oli se, että Nobel oli patenttia hakiessaan käyttänyt ilmaisua "nitroselluloosa hyvin tunnetussa liukoisessa muodossa", kun taas Abel oli kirjoittanut hakemukseensa nitroselluloosan olevan liukenematonta. Nobel yritti aluksi neuvotella Abelin kanssa, mutta saatuaan tietää, että kyseiselle aineelle oli myönnetty patentti myös muissa maissa, hänen suhtautumistapansa muuttui kovemmaksi.^[56]

Abel myi patenttinsa Britannian kruunulle, jota ei valtion lain mukaan voinut haastaa oikeuteen. Siksi Nobelin oli odotettava, että ensimmäinen ainetta valmistava tehdas rakennettiin. Tehtaan johtaja haastettiin 1890 oikeuteen. Nobel hävisi, mutta vei asian ylempään oikeusasteeseen. Pitkän oikeudenkäynnin jälkeen hän hävisi 1895 tämänkin oikeusjuttunsa ja joutui maksamaan oikeudenkäyntikuluja 22 000 puntaa.^[57]

Vaikka Alfred Nobel tunnetaan maailmalla juuri dynamiitin ja ballistiitin keksimisestä, hänellä oli oma osansa myös Kaukasian Bakussa sijaitsevassa öljybisneksessä.

Alfred Nobelin veli Robert Nobel oli saapunut Bakuun vuonna 1873. Siellä hän oli huomannut, että suuria öljyvaroja hyödynnettiin erittäin alkeellisella tekniikalla. Robert Nobel kuvitteli, kuinka suurta tuottoa öljyesiintymistä voisi saada, mikäli niitä hyödynnettäisiin kunnolla. Tämän vuoksi hän sijoitti pääomaansa Kaukasian öljyteollisuuteen ja alkoi investoida öljynporaukseen. Myöhemmin myös Ludvig Nobel kiinnostui öljyteollisuuden tarjoamista mahdollisuuksista ja osallistui omalta osaltaan investointeihin.^[58]

Uutenavuotena 1879 Ludvig Nobel teki kustannusarvioinnin jäljellä olevien laajennusvaiheiden investointitarpeista. Hänen arviointinsa mukaan kustannukset olisivat vähintään muutama miljoonaa ruplaa. Ludvig Nobel päättikin ottaa yhteyttä dynamiitilla omaisuuttaan kokoavaan Alfred Nobeliin. Ludvig Nobel kehotti veljeään Alfred Nobelia saapumaan itse Bakuun, jossa hän voisi todeta öljyteollisuuden mahdollisuudet. Alfred Nobel kieltäytyi matkasta, mutta oli valmis sijoittamaan Ludvigin suunnitelmiin "ainakin pienehkön rahasumman", kuten hän itse asian ilmaisi. Samalla Alfred Nobel kehotti veljeään perustamaan osakeyhtiön. Ludvig Nobel suostui tähän ja toukokuussa 1879 uusi yritys sai nimekseen Nobelin veljesten öljyntuotanto-osakeyhtiö. Sähkeosoite oli kuitenkin Branobel, millä nimellä yritys tunnettiin yleisemmin.^[59]

Branobelin osakepääoma oli kolme miljoonaa ruplaa, joista Alfred Nobelin osuus oli 110 000 ruplaa.^[60] Veljekset Alfred, Ludvig ja Robert Nobel kehittivät pian yritykselle uuden öljynjalostusmenetelmän, joka merkitsi teknistä läpimurtoa. Alfred Nobelin osuus menetelmän keksimisessä ei ole tarkkaan tiedossa, mutta hänellä lienee ollut tärkeä roolinsa kehittelytyössä.^[61]

1880-luvun puoliväliin mennessä Branobelilla oli selkeä hallitseva asema Bakun öljyteollisuudessa, mutta sillä oli myös jonkin verran kilpailijoita. Lisäksi Rockefellerin suvun omistama Standard Oil suunnitteli myös osallistumista Venäjän öljyteollisuuteen. Alfred Nobel kutsui Branobelin kilpailijoiden edustajia neuvotteluihin, joiden tuloksena Branobel päätti ostaa kilpailijansa Bniton koko liikkeen Batumissa, jolloin se samalla pääsisi maailmanmarkkinoille. Ehdoista ei kuitenkaan päästy yksimielisyyteen, joten suunnitelma kariutui.^[62]

Kilpailijoistaan huolimatta Branobel jatkoi kasvuaan. Branobelin loppu koitti vasta Neuvosto-Venäjän kansallistettua yhtiön vuoteen 1920 mennessä.^[63] Alfred Nobelin yli 31 miljoonan kruunun omaisuudesta hänen kuollessaan 12 prosenttia oli tullut Branobelista ja Venäjän öljykentistä.^[64]

Vaikka Alfred Nobel siirtyi etupäässä räjähdysaineiden suunnitteluun 1860-luvulla, hän keksi lisäksi monia muitakin asioita paitsi sitä ennen, myös sen jälkeen. Hänellä oli noin sata erilaista patentoitua keksintöä^[65]. Moni näistä keksinnöistä jäi tosin vain suunnitelman asteelle. Nobel sai ensimmäiset patenttinsa 1850-luvulla ilmanpainemittarista, kaasumittarista ja vedenkulutusmittarista, joskin yhtään näistä patenteista ei sovellettu käytäntöön. Vähän myöhemmin hän suunnitteli skotlantilaisille kaivostyöläisille lampun, jossa voitiin käyttää tavallista öljyä, jotta heidän ei tarvinnut käyttää Nobelin räjähdysöljyä ja näin välttää sen käyttämistä dynamiittiin. 1870-luvulla Nobel suunnitteli junanvaunun, joka kulki veturin edellä ja ilmoitti sille radalla olevasta esteestä ajoissa.^[66]

Nobel patentoi kehittämänsä kaasupolttimen 1875. Se antoi aiempaa huomattavasti paremman valotehon. Hän esitti myös ajatuksia teattereiden paloturvallisuuden parantamiseksi.^[67]

Nobel alkoi 1870-luvun lopulla kehittää synteettisiä materiaaleja nahkan ja luonnonkumin korvaamiseksi. Hänen onnistui valmistaa laadukasta synteettistä kumia vuonna 1890, ja tekonahkaa sekä tekosilkkiä seuraavien vuosien aikana.^[68]

1880-luvun puolivälissä Nobel kiinnostui teräsprosessien kehittämisestä ja pyrki luomaan alalle standardisoinnin.^[69] Hän tutki myös jauhemetallurgiaa.^[70] Nobel kiinnostui myös alumiinista ja kiinnitti sitä kautta huomionsa elektrolyysiin ja muihin teollisuuden käyttämiin sähkökemiallisiin menetelmiin, ja hän perusti niihin tarkoituksiin vuonna 1895 Elektrokemiska AB -yhtiön.^[71]

1890-luvulla Nobel suunnitteli silmän hitauteen perustuvaa laitetta liikkuvien kuvien näyttämiseen.^[66] Samoihin aikoihin hän suunnitteli Wilhelm T. Ungen kanssa lentävän torpedon, jonka oli tarkoitus korvata kauas kantava tykistö. Joulukuussa 1893 Nobel osti hanketta varten Boforsin, joka valmisti tykkejä ja omisti ampumakentän. Nobel suunnitteli alkavansa rahoittaa torpedon sarjatuotantoa, mutta hän ehti kuolla ennen sitä.^[72] Nobel laajensi Boforsin toimintaa, ja se alkoi valmistaa teräksen ja tykkien lisäksi myös ruutia.^[73] Boforsin mukana Nobel sai sen mailla sijainneen kartanon, jonne hän muutti asumaan osaksi ajastaan. Hän oli havainnut, että teollisuuden toimintaedellytykset Ruotsissa olivat parantuneet ja maan yliopistot olivat hyvin korkeatasoisia.^[74]

Nobel suunnitteli myös kotitalouskoneita kuten kylmäkoneita, tosin kotitalouksien koneellistuminen tapahtui vasta hänen jälkeensä.^[75]

Nobel pysyi koko elämänsä ajan poikamiehenä. Christopher Erik Ganter väitti 1947 ilmestyneessä kirjassaan, että 17-vuotias Alfred Nobel oli tavannut Pietarissa nuoren naisen nimeltä Ilonka Popov, josta tuli hänen suuri rakkautensa. Popov kuitenkin kuoli tulirokkoon.^[76] Syksyllä 1876 Nobel tapasi itseään paljon nuoremman, kaksikymmenvuotiaan wieniläisen Sofia Hessin ja rakastui. Muutaman vuoden kuluttua Nobel hankki naiselle arvokkaan huoneiston Pariisista. Suhde päättyi Sofian alettua elää ylellisesti ja tapailla nuorempia miehiä. Nobelin kuoltua Sofia sai vain hyvin pienen testamenttilahjoituksen, mutta hänen onnistui kiristää Nobelin kirjoittamien kirjeiden avulla perinnön osapuolilta tuntematon rahasumma, jolla kirjeet lunastettiin häneltä.^[77]

Nobel asui varakkuudestaan huolimatta suhteellisen vaatimattomasti, ainakin veljiinsä verrattuna. Hän piti kukista ja kasveista, joita hänellä oli paljon pihoillaan ja asunnoissaan. Hänen reistaileva vatsansa pakotti hänet kiinnittämään erityistä huomiota ruokavalioonsa, mutta hänellä oli kuitenkin erittäin laadukas ja suuri viinikellari. Nobel harrasti klassista kirjallisuutta, etenkin ranskalaista ja englantilaista. Hän kävi paljon oopperassa, teatterissa ja hevoskilpailuissa.^[78]

Pääartikkeli: Nobel-palkinto

Alfred Nobel kuoli 10. joulukuuta 1896 Sanremossa Italiassa. Kuollessaan hän oli yksi maailman rikkaimmista ihmisistä.^[79]

Testamentissaan Nobel lahjoitti 32 miljoonaa kruunua säätiölle, jonka tehtäväksi tulisi jakaa vuosittain palkinnot tietyillä tieteenaloilla vaikuttaneille henkilöille.^[80] Rahamäärä oli ajan mittapuun mukaan hyvin suuri.^[80] Varmistaakseen rahojen riittävän myös tulevaisuudessa Nobel määräsi testamentissaan, että säätiön olisi sijoitettava saamansa rahat valtion arvopapereihin.^[81]

Alfredin veljen Ludvigin kuoltua vuonna 1888 eräs ranskalaislehti oli julkaissut virheellisen kuolinuutisen, jonka tarkoituksena oli tuomita dynamiitti.^[82] Lehtiartikkelin on sanottu vaikuttaneen Nobelin päätökseen jättää omaisuutensa tulevien polvien hyödyksi Nobelin palkinnon muodossa. Ilmoituksen nähtyään Nobelin on kerrottu halunneen säilyttää paremman muiston itsestään jälkipolville, ja hän laati vuonna 1895 uuden testamentin, jonka mukaan suuri osa hänen omaisuudestaan käytettäisiin hänen kuolemansa jälkeen viiden palkinnon perustamiseen.^[82][83] Kyseinen testamentti oli kolmas Nobelin testamenteista ja samalla viimeinen.^[84]

Nobelin eläessä hänen nimensä yhdistettiin yleensä räjähdysaineisiin liittyviin asioihin. Vasta Nobelin kuoltua ja testamentin tultua julki hänen aatteisiinsa rauhasta alettiin kiinnittää enemmän huomiota.^[85] Rauhan edistäminen oli Nobelille selvästi tärkeä asia, joten hän huomioi sen testamenttiaan kirjoittaessa. Nobelin rauhanpalkinto oli yksi Alfred Nobelin testamentissaan määrittelemistä viidestä palkinnosta, ja se tuli jakaa henkilölle, joka oli erittäin ansioitunut rauhan edistämisessä.^[86] Nobelin maine rauhantekijänä hänen eläessään ei tosin ollut kovinkaan suurta, sillä hänen keksimäänsä ballistiittia voitiin hyödyntää vain sotilaallisesti, eikä se soveltunut rauhanomaisiin tarkoituksiin.^[82]

Nobel itse piti räjähdysaineiden ja aseiden kehittelyä ideologiaansa sopivana. Kirjeessään rauhanaktivisti Bertha von Suttnerille Nobel kirjoitti seuraavasti:

»Dynamiittitehtaani voivat lopettaa sodat nopeammin kuin Teidän rauhankongressinne. Sinä päivänä kun kaksi armeijaa seisoo toisiaan vastassa ja tietää, että ne voivat alle sekunnissa tuhota toisensa, kaikki sivistyneet hallitukset kavahtavat sotaa ja kotiuttavat joukkonsa.»
(^[87])

Alfred Nobel siis uskoi, että sodat loppuisivat siinä vaiheessa, kun aseet kehittyisivät liian tehokkaiksi. Nobel sanoikin halunneensa kehittää jotakin, aineen tai koneen, joka aiheuttaisi valtavaa tuhoa.^[87] Vasta vuonna 1945 onnistuttiin rakentamaan Nobelin ajatusten mukainen laite, ydinase, joka ei kuitenkaan lopettanut sotia. Nobel oli myös väärässä uskoessaan, että valtavat kuolleisuusluvut riittivät saamaan hallitukset pidättäytymään sodasta. Alfred Nobel uskoikin dynamiitin kehittämisellä lopettavansa sodat, koska tehokkaiden räjähdysaineiden vuoksi sodan osapuolet eivät uskaltaisi aloittaa sotaa valtavien miestappioiden pelossa.^[85] Ensimmäinen maailmansota puhkesi 1914. Sodassa menetti henkensä noin 8,5 miljoonaa sotilasta.^[88]

Ruotsin kuninkaallinen tiedeakatemia myönsi vuonna 1868 Nobelille Letterstedt Prize -palkinnon "tärkeistä keksinnöistä, joista on hyötyä ihmiskunnalle".^[9]

Synteettinen alkuaine nobelium on nimetty Alfred Nobelin mukaan.^[89]

• Strandh, Sigvard: Alfred Nobel: Dynamiitinkeksijän elämä. Suomen Klassikkokustannus Oy, 2004 (ruotsinkielinen alkuteos 1983). ISBN 951-98931-2-1

• Nobelin e-museo nobel.se. (englanniksi)
• Dynamiitin keksijä, rauhanystävä ja suurlahjoittaja. Alfred Nobelin syntymän satavuotismuisto 21.10.33, Hakkapeliitta, 17.10.1933, nro 42, s. 9, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
• Sattumasta mullistava ja käänteentekevä keksintö. Miten Alfred Nobel kesytti nitroglyseriinin dynamiitiksi, Hakkapeliitta, 11.01.1938, nro 2, s. 10, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot