Kirkkoherra

Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty parannettavaksi, koska se käsittelee aihetta lähinnä luterilaisuuden tai Suomen evankelis-luterilaisen kirkon näkökulmasta. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla.

Kirkkoherra (lyhenne khra^[1]) on seurakunnan johtajana toimivan papin virkanimike sekä Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa että Suomen ortodoksisessa kirkossa.

Nimitys on peräisin ruotsin kielen sanasta kirkiohärra eli kyrkoherre, joka myöhemmin on muutettu muotoon kyrkoherde.^[2] Latinan pastor-sanaan viittaava kyrkoherde, "paimen", ei siis ole kirkkoherra-sanan pohjana, kuten usein virheellisesti väitetään.

Kirkoherra oli seurakunnan johtaja, sielunpaimen ja keskeinen vaikuttaja myös paikkakunnan maallisissa asioissa. Kirkkoherran nauttima ja pääosin luontaistuotteina maksettu palkka oli varsin huomattava. Kirkkoherralla oli myös pappilansa, jonka pellot antoivat satoa virkatalon haltijalle. Regaaliseurakunnissa valta kirkkoherran nimittämisessä oli hallitsijalla.^[3]

Klas Johan Molanderin (1724–1799) elämäntyö näyttää, miten kirkkoherra tuon ajan Suomessa oli lähinnä nykyiseen kunnanjohtajaan verrattava kunnan keskeinen virkamies.

Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa kirkkoherra valitaan joko suorassa kansanvaalissa, jossa äänioikeutettuja ovat seurakunnan täysi-ikäiset, konfirmoidut jäsenet tai välillisesti, jolloin vaalin suorittavat vaaleilla valitut luottamushenkilöt. Itsenäisissä seurakunnissa kirkkovaltuuston jäsenet ja seurakuntayhtymissä seurakuntaneuvoston jäsenet. Kirkkoherran viran kelpoisuusehtona on suoritettu pastoraalitutkinto sekä seurakuntatyön johtamisen perustutkinto (Kirjo I). Tuomiokirkkoseurakunnan kirkkoherralta, eli tuomiorovastilta, vaaditaan myös suoritettu ylempi pastoraalitutkinto ja käytännössä myös suoritettu seurakunnan johtamisen jatkotutkinto (Kirjo IIA). Jälkimmäisen myös kaikki muut kirkkoherrat ovat velvoitettuja suorittamaan valituksi tulemisensa jälkeen elleivät ole sitä jo aikaisemmin suorittaneet.

Kirkkoherranvaali eli papinvaali on viranhaltijavaalina pitkä prosessi, jossa hakuajan päättymisestä vaalipäivään menee yleensä noin kuusi kuukautta. Joskus vaali on kestänyt lähes kaksi vuotta, jos oikaisuvaatimuksia on tehty sekä hakijoiden kelpoisuutta että seuraavassa vaiheessa heidän asettamistaan varsinaisille tai ylimääräisille vaalisijoille koskeviin päätöksiin. Valitusprosessi voi edetä aina korkeimpaan hallinto-oikeuteen saakka. Viime aikoina valitukset ovat jonkin verran yleistyneet. Pääsyynä on se, että kirkkoherranvaali poikkeaa merkittävästi perinteisestä suorasta kansanvaalista, jossa kaikki ehdokkaat lähtevät vaaliin samoin valituksi tulemisen edellytyksin. Tuomiokapitulin kanta ratkaisee hyvin pitkälle sen, ketkä ehdokkaista saavat todellisen mahdollisuuden tulla kansanvaalissa valituksi, jos päteviä ehdokkaita kirkkoherran virkaan on enemmän kuin kolme.

Hakuajan päätyttyä tuomiokapituli tutkii hakijoiden kelpoisuuden kirkkoherran virkaan. Ensisijaisesti tuomiokapituli tutkii, täyttävätkö virkaa hakeneet kirkkojärjestyksessä säädetyt kelpoisuusehdot eli että hänellä on tarvittavat tutkinnot (pastoraalitutkinto ja seurakuntatyön johtamisen tutkinto) ja että hänellä on kyseisessä seurakunnassa tarvittava kielitaito. Hakija ei ole kelpoinen virkaan, mikäli tuomikapituli arvioi, että häneltä esimerkiksi kypsyneisyytensä, nuhteettoman käytöksensä, aiemman kokemuksensa, tai terveydentilansa perusteella ilmeisesti puuttuvat viran hoitamiseen tarvittavat edellytykset. Lisäksi hakijan tulee täyttää perustuslaissa säädetyt yleiset nimitysperusteet julkisiin virkoihin eli hänellä tulee olla taitoa, kykyä ja koeteltua kansalaiskuntoa.^[4]

Seuraavaksi tuomiokapituli asettaa kelpoisiksi toteamistaan hakijoista ehdolle varsinaisille vaalisijoille enintään kolme. Vaalisijajärjestykseen vaikuttavat muun muassa virkauran pituus, johtamiskoulutuksen laajuus, aikaisemman kirkkoherrakokemuksen määrä, johtamistaito ja seurakunnan viralle asettamat paikkakuntakohtaiset erityiset tarpeet. Mikäli kelpoisia hakijoita on enemmän kuin kolme, tuomiokapituli päättää keitä se ei tässä vaiheessa aseta vaaliehdolle. Näiden osalta tuomiokapituli ainoastaan toteaa, että he ovat päteviä hoitamaan hakemaansa kirkkoherran virkaa.

Hakijaa, jonka tuomiokapituli on todennut "ylimääräiseksi vaaliehdokkaaksi kelpoiseksi", on seurakuntalaisilla oikeus heti tuomiokapitulin päätöksen saatua lainvoiman pyytää erikseen "asetettavaksi ehdolle ylimääräiseksi vaaliehdokkaaksi". Kirkon vaalijärjestys toteaa (§ 25): "Vähintään kymmenen äänioikeutettua seurakunnan jäsentä saa pyytää virkaan kelpoiseksi todettua hakijaa, jota ei ole asetettu ehdolle, ylimääräiseksi ehdokkaaksi. Pyyntö, jossa on ilmoitettava ehdokkaan nimi, on tehtävä kirjallisesti ja jätettävä kirkkoherranvirastoon viimeistään viimeisen vaalinäytteen jälkeisenä keskiviikkona ennen kello 16." Ylimääräiselle vaalisijalle asetetaan siis vaaliehdolle vain, mikäli seurakuntalaiset ko. henkilön ehdokkuutta erikseen pyytävät. Varsinaisille vaalisijoille asetettujen kohdalla seurakuntalaisten esittämää "kutsua virkaan" ei edellytetä.

Kirkkoherra valitaan seuraavaksi kansanvaalilla siten, että varsinaisilla vaalisijoilla olevista enimmät äänet saanut tulee suoraan valituksi, ellei joku ylimääräiselle vaalisijalle seurakuntalaisten pyynnöstä asetetuista ehdokkaista ylitä kirkkolain hänelle asettamaa varsinaisilla vaalisijoilla olevia korkeampaa äänikynnystä. Kirkkolaki toteaa (§ 8:1): "Tullakseen valituksi [ohi varsinaisella vaalisijalla olevan] ylimääräisen vaaliehdokkaan on saatava vähintään yksi kymmenesosa koko seurakunnan äänistä [eli seurakunnan äänioikeutettujen yhteismäärästä] ja enemmän kuin puolet annetuista äänistä."

Käytännössä on vaikeaa tulla ylimääräiseltä vaalisijalta valituksi erityisesti eteläisen Suomen kaupunkiseurakunnissa, joiden äänestysprosentti jää yleensä melko alhaiseksi toisin kuin Pohjois-Suomessa. Esimerkiksi vuoden 2006 Turussa sijaitsevan Martinseurakunnan kirkkoherranvaalin äänestysprosentti oli 6,45 %. Vaalissa annettiin 1031 henkilökohtaista ääntä, joista valituksi kirkkoherran virkaan tuli Turun arkkihiippakunnan tuomiokapitulin varsinaiselle vaalisijalle asettama ehdokas, joka sai 59 henkilökohtaista ääntä. Ylimääräisellä vaalisijalla seurakuntalaisten pyynnöstä ollut ehdokas sai 903 henkilökohtaista ääntä. Hän olisi kuitenkin tarvinnut valituksi tulemiseensa vähintään 1599 ääntä.^[5] Toisen esimerkin tarjoaa vuoden 2011 keväällä toimitettu Kuopion ev.lut. seurakuntayhtymään kuuluvan Männistön seurakunnan kirkkoherranvaali, jonka äänestysprosentti oli 12,4 %. Valituksi tuli varsinaiselta vaalisijalta 235 äänellä, kun ylimääräisellä vaalisijalla ollut sai 735 ääntä. Kymmenen prosentin sääntö (803 ääntä) jäi vain niukasti täyttymättä.^[6] Esimerkin, jossa ylimääräiseltä vaalisijalta on tullut valituksi, myös eteläisen Suomen kaupunkiseurakunnassa, tarjoaa Kauniaisten suomalaisen seurakunnan kirkkoherranvaali vuodelta 2008. Siinä ylimääräisellä vaalisijalla ollut ehdokas sai 546 ääntä eli 17,6 % äänioikeutettujen yhteismäärästä. Äänestysprosentti oli 22 %.^[7] Käytännössä vaadittava äänestysaktiivisuus liikkuu noin 15–20 prosentin paikkeilla, jotta ylimääräisellä vaaliehdokkaalla on todellinen mahdollisuus tulla valituksi. Vähempikin voi riittää jos äänet keskittyvät hyvin voimakkaasti.

Kirkkoherran vaalitapa muutettiin vuonna 2014 siten, että kirkkoherra valitaan edelleen ensijaisesti välittömällä vaalilla, mutta on myös mahdollista, että kirkkovaltuusto tai seurakuntaneuvosto valitsee kirkkoherran. Päätöksen tästä tekee tuomiokapituli kirkkovaltuuston tai seurakuntaneuvoston pyynnöstä. Ylimääräisiä ehdokkaita ei enää ole.^[8]

Pitkään palvelleille kirkkoherroille voidaan myöntää rovastin arvonimi. Sitä ei tule sekoittaa lääninrovastin tehtävään, jonka rovastikunnan papit ja lehtorit valitsevat rovastikunnan kirkkoherroista kuudeksi vuodeksi.

Piispa voi myöntää rovastin arvonimen kirkollisessa työssä erityisesti ansioituneelle papille siten, että kirkolliskokouksen toimikautta vastaavan neljän vuoden aikana myönnetään suunnilleen yksi arvonimi kutakin alkavaa kolmeakymmentä hiippakunnan pappia kohden.

Perinteisesti teologian tohtorille ei ole myönnetty rovastin arvonimeä. Arvonimen saajan tulee yleensä olla 50 vuotta täyttänyt. Rovastin arvonimi voidaan myöntää lääninrovastille tai kenttärovastille hänen jäädessään pois kyseisestä tehtävästä.^[9]

Kirkkoherran virkanimike venäjäksi on настоятель (nastojatel) ja kreikaksi ἐφημέριος (ephēmérios), joissa kielissä nimi tarkoittaa edessä seisovaa korostaen kirkkoherran vastuuta ja asemaa.

Kirkkoherraksi voidaan valita Suomen ortodoksisen kirkon pappi, joka on suorittanut (ennen vuotta 1988) Suomen ortodoksisessa pappisseminaarissa pappiskandidaatin tutkinnon tai suorittanut yliopistossa ylemmän korkeakoulututkinnon ortodoksisen teologian koulutusohjelmassa ja on saanut vihkimyksen pappeuteen. Hiippakunnan piispa asettaa kirkkoherran virkaa hakeneet vaalisijoille 1, 2, ja 3. Vaalisijojen ulkopuoleltakin voidaan kirkkoherra valita tiettyjen sääntöjen ja huomattavan äänimäärän perusteella. Kirkkoherranvaali on ns. kansanvaali, eli seurakuntalaiset valitsevat kirkkoherran suljetulla lippuäänestyksellä vaalisijoilta.

• Kirkkoherrakunta