suo

Katso myös: Suo, suõ, ŝuo, šuo

suo (19)

1. soistumisen synnyttämä ainakin osan vuodesta kosteana oleva monimuotoinen kasviyhdyskunta, jossa muodostuu turvetta
2. alava pelto (murt.)

• IPA: /ˈsuo̯/, [sʷuo̞]

• tavutus: suo

Taivutus
sijamuoto	yksikkö	monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi	suo	suot
genetiivi	suon	soiden soitten
partitiivi	suota	soita
akkusatiivi	suo; suon	suot
sisäpaikallissijat
inessiivi	suossa	soissa
elatiivi	suosta	soista
illatiivi	suohon	soihin
ulkopaikallissijat
adessiivi	suolla	soilla
ablatiivi	suolta	soilta
allatiivi	suolle	soille
muut sijamuodot
essiivi	suona	soina
translatiivi	suoksi	soiksi
abessiivi	suotta	soitta
instruktiivi	–	soin
komitatiivi	–	soine- + omistusliite
vartalot
vokaalivartalo	suo-
heikko vartalo	-
vahva vartalo	-
konsonantti- vartalo	-

aapa, biotooppi, kosteikko, kulju, marski, marskimaa, ombrotrofinen suo, turve

• adjektiivit: soinen
• substantiivit: soistuminen, soisuus
• verbit: soistua

aapasuo, karpalosuo, keidassuo, kohosuo, korpisuo, kuivatussuo, kumpusuo, palsasuo, rahkasuo, rimpisuo, rämesuo, soidensuojelu, suoalue, suoaukea, suoaukeama, suohaukka, suohyyppä, suokaasu, suokasvi, suokasvillisuus, suokorte, suokukka, suokukko, suokuokka, suolampi, suolöytö, suomalmi, suometsä, suomuurain, suomyrtti, suoniitty, suonkuivatus, suonojitus, suonraivaus, suonsilmä, suontutkimus, suopelto, suopursu, suoputki, suopöllö, suoruumis, suosaareke, suosirri, suotyyppi, suoviljely, suovilla, suoyhdistymä, suoyhdistymätyyppi, turvesuo

• (Suomen metsätyyppiopin mukaisesti) räme, neva, korpi, letto, luhta (eli vataja), lähteikkö

• suo siellä, vetelä täällä

• suo Kielitoimiston sanakirjassa
• suo Tieteen termipankissa
• suo Suomen etymologisessa sanakirjassa
• Artikkeli 188 Suomen viittomakielten verkkosanakirjassa Suvissa

suo

1. (taivutusmuoto) aktiivin indikatiivin preesensin konnegaatiomuoto verbistä suoda
2. (taivutusmuoto) indikatiivin preesensin yksikön 3. persoonan muoto verbistä suoda
3. (taivutusmuoto) imperatiivin yksikön 2. persoonan muoto verbistä suoda
4. (taivutusmuoto) imperatiivin yksikön 2. persoonan konnegaatiomuoto verbistä suoda

il suo m., la sua f. (monikko i suoi m., le sue f.)

1. (possessiivinen) hänen ... -nsa/-nsä

• Kun puhutaan omista perheenjäsenistä tai muista henkilöön hyvin kiinteästi liittyvistä asioista (esim. kodista), edessä olevan määräisen artikkelin voi jättää pois, jos pääsana on yksiköllinen.

suo padre e sua madre

hänen isänsä ja äitinsä (mutta: i suoi genitori 'hänen vanhempansa')

sua casa

hänen kotinsa

suō

1. (possessiivinen taivutusmuoto) yksikön maskuliinin datiivimuoto sanasta suus
2. (possessiivinen taivutusmuoto) yksikön maskuliinin ablatiivimuoto sanasta suus
3. (possessiivinen taivutusmuoto) yksikön neutrin datiivimuoto sanasta suus
4. (possessiivinen taivutusmuoto) yksikön neutrin ablatiivimuoto sanasta suus

suō (III) (akt. prees. inf. suere, ind. perf. y. 1. p. suī, part. perf. sūtus) (taivutus[luo])

1. ommella